Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 872 084
  • 8 574

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikös tuo tapahtunut silloin kun Saksat yhdistyivät? Pariisin rauhahan lähinnä rajoitti Suomea harjoittamasta mitään sotilaallista yhteistyötä tai edes siihen viittaavaa toimintaa Saksan tai Japanin kanssa. Suomessa tulkittiin etteivät nuo pykälät enää olleet voimassa kun Saksan luonne muuttui yhdistymisen myötä. Japanin kohdalla tilanne on sitten vaikeammin tulkittavissa.

Tarkistin. Oikeassa olet. Saksojen jälleenyhdistyminen oli tekijä, jota Koivisto hyödynsi. Neuvostoliitto ei sulattanut Suomen toimia, ja Gorbatsov pitää Suomen aseostojen avulla edelleen Neuvostoliiton etupiirissä. Noottikin lähti Neuvostoliitosta vielä 1990 marraskuussa. Asiasta tarkemmin aiheesta väitelleen Marjo Uutelan Helsingin Yliopiston linkissä alla:

Suomi reagoi Saksan jälleenyhdistymiseen mitätöimällä Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklat | Helsingin yliopisto

Kustoksena Kimmo Rentola, mutta tämä vain kuriositeettina asianharrastajille.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Itseasiassa se ei tainnut olla Saksojen yhdistyminen sinällään, vaan pian sen jälkeen solmittu Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus johon Pariisin rauha tietyiltä osin raukesi, koska sen jälkeen myös kaikki Liittoutuneisiin kuuluvat maat saatettiin tulkita Saksan liittolaisiksi. Eli sopimuksen sanamuodossa kaikki valtiot muuttuivat tavallaan oman itsensä vihollisiksi.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eivät ne nykyisessä yhteiskuntajärjestyksessä saakaan. Koko keskustelu on fokusoitunut hyvin marginaaliseen ongelmaan, joka ei vaikuta millään lailla reaalipolitiikkaan. Sen vaikutukset voivat ulottua yksilötasolla, mutta muutoin puhutaan lähinnä keskustelun osapuolten itsetutkistelusta tai meta-tason kinastelusta.

Tilanne voi muuttua, mikäli maa ajautuu esim. talouskriisiin. Nythän on jo nähty Euroopan laajuisesti, miten melko pienetkin yhteiskunnalliset uhat (siirtolaistilanne) ovat nostaneet radikaaleja puolueita päivänpolitiikkaan. Suomi tuskin on tässä poikkeustapaus, vaikka menossa onkin vähän seesteisempi jakso persujen perseiltyä oma kannatushuippunsa ja taantuman käännyttyä kasvuksi.

Valitettavasti kansallista poliittista agendaamme kuvastavat tällä hetkellä mielikuvataistelut enemmän kuin konkreettiset esitykset. Massoja herätellään hyvillä tarinoilla ja uhkakuvilla, ei kuivilla tilastoilla tai reaalipoliittisella järkeilyllä. Siksi meillä on maahanmuuttokriittinen puolue mutta ei pienhiukkaskriittistä puoluetta, vaikka puun pienpoltto on suurempi tappaja kuin yksikään heinäsirkkaparveksi kuvailtu maahanmuuttajajoukko.

Oma huolestuminen ääriliikkeiden suhteen piilee siinä, että tässä nyky-yhteiskunnassa on kasvava joukko hyvinvoivia mutta myös kasvava joukko totaalisia häviäjiä, jotka eivät näe elämällään oikein mitään arvoa. Jos ei käy töissä, haaveile tulevaisuudesta tai osallistu muuten aktiivisesti, on suuri houkutus etsiä syyllisiä omaan hyödyttömäksi koettuun yhteiskunnalliseen asemaan.

Sekin kertoo jotain nykyisestä keskustelukulttuurista, että suurimmissa mediataloissa on näitä Ukkolan, Appelsinin ja Enbusken kaltaisia "suuria ajattelijoita", joiden ainoa missio tuntuu olevan uhriutuva provosoiminen ja riidankylväminen. Kysynnän taso perustunee siihen, että 2010-luvun suomalaiselle tuntuu olevan erityisen tärkeää etsiä simppeleitä vastauksia monitahoisiin ilmiöihin. Kun sote tai työllisyysaste eivät näyttäydy aiheina, joihin voisi ottaa kantaa, kinastellaan siitä, kuka on oikeassa feminismistä tai ilmastonmuutoksesta. Tunnepolitiikassa on aivan toisella lailla tilaa individualistiselle egoboostille kuin perehtyneisyyttä vaativissa aiheissa.

No, tämä nyt karkasi ehkä vähän aiheesta, mutta menkööt.

Sehän noiden porukoiden pyrkimys onkin, että mukaan saataisiin mahdollisimman paljon "tavan tallaajia" normalisoimaan ääriajattelua. En minä ainakaan ole olettanut, että jokainen osallistuja olisi kovan luokan kansallissosialisti. Mistä sen sijaan kertoo se, että em. ihmiset ovat valmiita marssimaan rinta rinnan SVL:n toimijoiden kanssa?

Halla-ahon vaarallisuus ei perustu siihen, että hän olisi uhkaava persoona. Sen sijaan hän on varsin häikäilemätön ääriajattelun normalisoija, jonka tähtäimessä on kansansuosion kasvattaminen vaikka tarkoituksellisella harhaan johdattamisella.

Riippuu jälleen siitä, miten asioita milloinkin määrittelee. Useinhan ne ideologiat ja kauniit sloganit ovat sumuverhoja, joiden varjolla porukan röyhkeimmät pyrkivät valtaan. Kansa haksahtaa näihin silloin, kun kaikki muut vaihtoehdot näyttävät huonoilta.

Mitä tulee sitten esim. anarkisteihin, niin minun on vaikea nähdä heitä samalla viivalla vaikkapa näiden SVL:n tyyppien kanssa. Tämä ihan siitä syystä, että heidän riveihin hakeutuu enimmäkseen yhteiskuntakriittisiä ihmisiä eikä niinkään ihmisvihamielisiä toimijoita.

Tähän jäi aiemmin vastaamatta, eikä keskusteluun ole tarvetta sen kummemmin kommentoida kuin että isossa kuvassa olemme samaa mieltä ääriliikkeiden kohtelusta ja merkityksestä ja painotuseromme anarkistien, vasemmiston ja oikeiston välillä ovat asioiden ollessa nykytolalla käytännössä merkityksettömiä.

Erityisen positiivisena pidän että jaamme käsitykset sekä siitä että nämä poliittiset ääriporukat eivät tällä hetkellä maassamme muodosta yleistä uhkaa yhteiskunnalle tai ihmisille ja toisaalta että lakia tulee noudattaa ohjenuorana niiden kohtelussa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Erityisen positiivisena pidän että jaamme käsitykset sekä siitä että nämä poliittiset ääriporukat eivät tällä hetkellä maassamme muodosta yleistä uhkaa yhteiskunnalle tai ihmisille ja toisaalta että lakia tulee noudattaa ohjenuorana niiden kohtelussa.

Minäkin pidän näitä natseja ja anarkisteja enimmäkseen tiedotusvälineiden fokusta häiritsevinä tunteilijoina.
Olisi kuitenkin kiva, jos niillä olisi joku oma lippu ja myös liivit päällä aina kansan keskuudessa kävellessään, painoarvonsa ehkä huomaisivat.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Poliisi sai takavarikoida hakaristiliput itsenäisyyspäivänä – Esitutkintaa ei tule, sillä kolmaskin laillisuusvalvoja piti poliisin toimia oikeina

Suurta porua aiheuttanut päätös takavarikoida hakaristiliput mielenosoittajilta viime itsenäisyyspäivänä on nyt toistaiseksi käsitelty. Kolmaskin laillisuusvalvoja piti Poliisin toimia oikeutettuna, eikä esitutkintaa täten tule. Poliisi ei siis rikkonut virkavelvollisuuttaan, eikä ylittänyt harkintavaltaansa.

"Päätöksessään tutkinnanjohtajaksi määrätty kihlakunnansyyttäjä toteaa, että on ilmeistä, että suurten natsilippujen esillä pitäminen muodosti uhan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Poliisin havaintojen mukaan liput saivat aikaan voimakkaan tunnelatauksen, joka olisi voinut johtaa väkivaltaiseen yhteenottoon mielenosoittajien ja vastamielenosoittajien välillä."

Noh, tietysti voisi leikkiä ajatuksella, että ne jotka kokevat tällaiset symbolit itselleen tärkeiksi ja joita ei olla laissa erikseen kielletty järjestäisivät nyt rauhanomaisen kokoontumisen, jossa vaaditaan oikeutta ilmaista omia poliittisia näkökantojaan ilman, että siihen puututaan yleisen järjestyksen nimissä.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siirsin vastaukseni Kokoomuksen ketjusta parempaan:

No jos nyt ihan realisteja ollaan, niin Suomen politiikassa fasismin nousu on huomattavasti vakavampi uhka kuin kommunismin nousu.

No jos nyt ihan faktoja tarkastellaan, fasismin nousu ei Suomessa ole vakavampi uhka kuin islamistien ja äärivasemmiston iskut ja muu tuhotyö. Tästä löytyy Suomen ja Euroopan tasolla hyvää dataa sekä äsken Kokoomuksen ketjuun linkittämäni EU:n julkaisemat luvut juutalaisia kohtaan tapahtuvista erilaisista häiriköinneistä Euroopassa, että Europolin vuosittaisessa koosteessa terrorismista Euroopassa, josta löytyy lukuja vuosien varrelta tästäkin ketjusta.

Tietenkin äärivasemmalla nähdään fasismi suurimampana uhkana. Tämä on osa äärivasemmiston politiikkaa, koska nostamalla esille fasismin uhkaa, vasemmisto kuvittelee saavansa ääniä itselleen. Tässäkin asiassa kun luvut eivät tue näkemystä, haetaan sitten mutua lukujen ulkopuolelta. Kuten vasemmistolla usein on tapana.

Lukujen valossa ihmisten turvallisuutta Euroopassa uhkaavat erityisesti islamistit ja äärivasemmisto anarkisteineen. Mutta ei äärivasemmistoa nämä todelliset uhkakuvat kiinnosta, tietenkään, koska se ei palvele äärivasemmiston poliittisia päämääriä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siirsin tämänkin tovereiden käymästä keskustelusta Kokoomuksen ketjussa parempaan:

Pertti Salolainen on sanonut liittyneensä kokoomukseen vastustaakseen kommunismia, mutta jostain syystä Salolainen on nykyään eniten huolissaan nimenomaan oikeistopopulistien noususta Euroopassa. Ja mikäli yhtään tulkitsen Salolaista oikein, on hän enemmän huolissaan mainitsemistasi asioista kuin yhdestäkään suomalaisesta vasemmistopoliitikosta..

Oikeistopopulismin noususta on syytä olla huolissaan. Mutta ei vain sen, vaan myös vasemmistopopulismin, muiden populistien ja näiden kolmen populistivoiman yhteistyöstä. Esimerkiksi Italiassa ollaan tilanteessa, jossa oikeisto- ja vasemmistopopulistit muodostavat hallituksen. Kun seuraa Euroopan tilannetta vähän enemmän, huomaa populismin nousun ja sekä Venäjän että Trumpin ex-kampanjanpäällikön Bannonin tukevan Euroopan erityisesti Euroopan oikeistopopulisteja ja äärioikeistoa, mutta myös äärivasemmistoa.

Kun seuraa somea huomaa, että harva edes tietää Italiassa olevan hallituksessa sekä oikeisto- että vasemmistopopulisteja, jotka muutamalla täydennyksellä muodostavat hallituksen. Ääriryhmät ja populistit löytävät kyllä toisensa, jos ne siitä hyötyvät. Ja tätä kohti Eurooppa kulkee. Tässäkin mielessä kevään EU-vaalit näyttävä ainakin vähän suuntaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sarkasmia?? Vai pitääkö olla huolissaan?
Se on jännä kyllä, että kansallissosialismiin verrattavissa olevia kommunistipuolueita on Suomessa kaksikin kappaletta ja joku oikeasti haluaa näitä äänestää.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tietenkin äärivasemmalla nähdään fasismi suurimampana uhkana. Tämä on osa äärivasemmiston politiikkaa, koska nostamalla esille fasismin uhkaa, vasemmisto kuvittelee saavansa ääniä itselleen. Tässäkin asiassa kun luvut eivät tue näkemystä, haetaan sitten mutua lukujen ulkopuolelta. Kuten vasemmistolla usein on tapana.

Lukujen valossa ihmisten turvallisuutta Euroopassa uhkaavat erityisesti islamistit ja äärivasemmisto anarkisteineen. Mutta ei äärivasemmistoa nämä todelliset uhkakuvat kiinnosta, tietenkään, koska se ei palvele äärivasemmiston poliittisia päämääriä.

Oikeistopopulismi häiritsee tällä hetkellä paljon parlamentarismia ja instituutioiden vakautta Euroopassa. Mutta ihmisten henkeen, terveyteen ja omaisuuteen välitöntä uhkaa luo enemmän islamistinen aktivismi ja vasemmistolainen anarkistinen liikehdintä.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Ei ole mitään sarkasmia. Vääränlaisten ja huonojen johtajiensa takia epäonnistuneiden kommunististen valtiojärjestelmien vuoksi kommunismin saama tarpeettoman rankka vihamielisyys kohtaansa, on erittäin valitettavaa ja siitä johtuvat myös selvästi vääristyneet ennakkoasenteet ärsyttäviäkin. Onneksi tosiaan on kasvamassa uusi "NL:n jälkeinen" sukupolvi (itsekin s. 1991), eikä kaikkea yhdistetä automaattisesti kaikkeen, mikä Neuvostoliitossa meni ns. "vituiksi". Todella ikävää, että yksi maailman rauhanomaisimmista ja lähimmäisen rakkautta kumpuavista aatteista yhdistetään semmoisten hirmuhallitsijoiden kuin Stalinin vuoksi kaikkeen negatiiviseen ja tuhoisuuteen.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Tää osasto on muuten sitä, ettei voi pitää pokkaa. :'D Ihan tahallani laitoin tuon viestin, ihan tahallani. SIinäs provosidutte keskenänne, tuskin sentään..
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Se on jännä kyllä, että kansallissosialismiin verrattavissa olevia kommunistipuolueita on Suomessa kaksikin kappaletta ja joku oikeasti haluaa näitä äänestää.

On muuten ihan mielenkiintoista, että näin vuonna 2019 SKP:llä on kuitenkin lähemmäs sata ehdokasta valtakunnallisesti, ja KTP:llä (joka on se vielä kommunistisempi) myös yli kolmekymmentä. Eli joka lähtöön skeneä riittää, vaikkakin toki aivan marginaalista..

Koko puoluekenttähän on tunnetusti siirtynyt koko ajan enemmän oikealle, mutta ihan tämä laitavasen sivusta vielä sinnittelee. Ja eikös se niin ole, että tänä päivänä esimerkiksi Vasemmistoliitto on puolue niille, jotka ovat liian köyhiä demareiksi, mutta liian nynnyjä kommunisteiksi *hymiö*
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta ainakin on varsin toivottavaa että kaikki jotka puntaroivat demareiden ja kommareiden välillä päätyvät jälkimmäiseen. Pienempi paha se tässä maailmantilanteessa on joten anna mennä vaan cliffer
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oikeistopopulismi häiritsee tällä hetkellä paljon parlamentarismia ja instituutioiden vakautta Euroopassa. Mutta ihmisten henkeen, terveyteen ja omaisuuteen välitöntä uhkaa luo enemmän islamistinen aktivismi ja vasemmistolainen anarkistinen liikehdintä.

Totta. Tosin lasken vasemmistopopulismin vakavaksi uhkatekijäksi EU:n yhtenäisyydelle. Italian politiikka on tästä valitettavan osuva esimerkki, kun vasemmisto- ja oikeistopopulistit hallitsevat maata yhdessä. Vasemmistopopulistien onnistunut talouskokeilu Venezuelassa lienee Italian vassareilla mielessä. Siellähän ongelmien tullessa lisättiin valuuttaan nollia ja taiottiin rahaa taikaseinästä vasemmistolaiselle eliitille. Poliisi ja armeija toimivat myös ei-virallisten tunnusten alla, kun kansaan taottiin järkeä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oikeistopopulismi häiritsee tällä hetkellä paljon parlamentarismia ja instituutioiden vakautta Euroopassa. Mutta ihmisten henkeen, terveyteen ja omaisuuteen välitöntä uhkaa luo enemmän islamistinen aktivismi ja vasemmistolainen anarkistinen liikehdintä.

Oikeisto- ja vasemmistopopulismi ovat Euroopassa jo monelta osin rajoiltaan melko sumuiset ja jaottelu vanhentunut. Esim. Espanjassa on Kataloniassa valtava määrä äärikansallismielisiä separatistivasemmistopopulisteja jotka haluavat sulkea rahahanat "etelän veteliltä". Muutenkin äärioikeisto loistanut Espanjassa poissaolollaan kun taas Podemos kukoistanut. Kunnes Vox, Espanja-kansallismielinen ja konservatiivinen mutta kuitenkin verrattain markkinaliberaali maahanmuuttokriittinen puolue on nostanut salamana kannatustaan ja tulee todennäköisesti saamaan merkittävän edustajamäärän tulevissa vaaleissa.

Antisemitismi nostaa päätään molemmilla äärilaidoilla ja jopa Britanniassa Labour-puolue on ollut kohun kourissa juuri väitetyn antisemitismin takia. Gilletes jaunes -liikkeellä ei ole mitään selvää ideologiaa ja mukana häärää hämmentämässä niin äärioikeistolaisia kuin äärivasemmistolaisiakin agitaattoreita. Laajemmin katsoen Meksikossa taas on vallassa vasemmistopopulisti Obrador joka on tiukka arvokonservatiivi.

Suomessa äärioikeistolaisuuden ja oikeistopopulismin määrää on liioiteltu julkisuudessa suorastaan huvittavuuteen asti suhteelliselta osuudeltaan ja vaikutuksiltaan. Välillä Timo Soini ja Jussi Halla-Aho on nähty joinain nukkemestareina jotka valmistelevat kansallissosialistien nousua, mutta paljonpuhuvasti itsenäisyyspäivän marssillaan vastarintaliikkeen porukka huusi Halla-Ahoa kansanpetturiksi ja joku Odinin soturi yritti äskettäin lyödä Soinia Vantaalla. Samaan aikaan ulkoapäin esim. The Economistin vertailussa katsottiin Suomessa oikeisto- ja vasemmistopopulismin jakautuvan tasan. Jostain syystä "kaikilla" vain on kuva siitä että meillä olisi merkittävä äärioikeisto joka olisi nousussa ja josta tulisi olla aktiivisesti huolissaan.

Summa summarum, molemmilla äärilaidoilla tärkeimmät yhteiset nimittäjät ovat toisinajattelijoiden huono sietokyky ja totalitarismiin turvautuminen sekä helppojen maalien tarjoaminen tiettyjä väestöryhmiä syyttämällä joko poliittisen, sosiaalisen, taloudellisen tai etnisen taustan perusteella. Muuten sitten riippuu hyvin paljon paikallisesta kehityksestä mitä piirteitä liike pitää sisällään.
 
Tämäkin on totta. Aiempi kommenttini, jota lainasit, tarkasteli asiaa lähinnä Suomen ja Suomeen vaikuttavasta näkökulmasta.

Elämme aikaa, jossa on ihan ok olla tyhmä. Tyhmyys on popularisoitu. Samaan aikaan virtuositeetilta viedään arvoa.
Virtuositeetti on jonkin sellaisen asian vahvaa osaamista, jota aniharva osaa millään tasolla. Mitä tarkoitan? Sitä, että nuoriso fanittaa tyyppejä, jotka hölöttävät kameralle jonninjoutavia. Se on mainstreamia. Aiemmin piti osata soittaa kitaraa, hypätä suksilla korkeasta tornista pitkälle, näytellä niin että näyttää hyvältä ja tuntuu uskottavalta samanaikaisesti tms...

Jokaisen ihmisarvo on yhtä iso, mutta jokaisen mielipide tai substanssi ei ole. Vaivannäön takana olevat asiat hylätään jo heti kättelyssä, joten helpoille ajatuksille on syntynyt markkinat.

En sano, että olemme tuhon tiellä, mutta ihmiskunnasta on tulossa kasvava joukko itseään kuvaavia typeryksiä. Kaikenlainen henkinen pahoinvointi lisää lyhytjänteisyyttä, mikä poistaa sisäisten palkintojen saavuttamisen ilon. Me myymme itsemme halvemmalla kun Esau. Hän sai sentään mahansa täyteen, me vain digitaalisia tykkäyksiä.

Ei ihme, että tällaisessa ajassa radikaalien bandwagoneihin on lähtijöitä. VMP
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Uusimman Horisontti-ohjelman aihe on viha juutalaisia ja muslimeja kohtaan, ja aihetta käsitellään myös nykyisten ääriliikkeiden näkökulmasta.

Juutalaisvastaisuus lisääntyy jälleen Euroopassa. Myös islamofobia nostaa päätään viimeistään aina silloin, kun jossakin tapahtuu terrori-isku. Mikä on rasistisen vihan käyttövoima ja mitä juutalais- ja muslimivihan estämiseksi on tehtävissä? Keskustelemassa ovat tutkija, teol.tri Paavo Ahonen, juutalaisen koulun opettaja Daniel Weintraub sekä islamin opetuksen asiantuntija, johtava opettaja Suaad Onniselkä Vesalan peruskoulusta. Toimittajina Ilona Turtola ja Anna Patronen.

Horisontti | Miksi viha juutalaisia ja muslimeja kohtaan lisääntyy? (Ylen Areena)

Jännä juttu, että suvakkimediana pidetty Yle on ainoa laitos Suomessa, joka lähettää pohdiskelevaa asiakeskustelua, mutta varmaan joku tästäkin huolimatta haluaisi kaikki Ylen ohjelmat maksukortin taakse.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Uusimman Horisontti-ohjelman aihe on viha juutalaisia ja muslimeja kohtaan, ja aihetta käsitellään myös nykyisten ääriliikkeiden näkökulmasta..

Ohjelmassa äärioikeistosta tehtiin islamofobisia ja äärioikeistosta islamvastaisia. Tässä varmaan on perää, mutta käsittämätöntä on se, että YK:n laajassa vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan Euroopassa vakavista tunnistetuista uhkauksista/hyökkäyksistä juutalaisia kohtaan 74 prosenttia menee muslimien ja vasemmistolaisten piikkiin. Myös Suomessa juutalaiset ovat antaneet samaan suuntaan olevia lukuja jo vuonna 2015 eli yksi neljäsosa on äärioikeistolaista ja loput äärivasemmistolaista:

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/7...meilla+islamilaista+vaan+aarivasemmistolaista

Mikähän laittaa YLE:n jättämään ohjelmasta merkittävät faktat pois? Kenen asiaa tässä taas kerran ajetaan, koska suurin viha juutalaisia kohtaan tulee muslimien ja vasemmiston keskuudesta - ei äärioikeiston?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mikähän laittaa YLE:n jättämään ohjelmasta merkittävät faktat pois? Kenen asiaa tässä taas kerran ajetaan, koska suurin viha juutalaisia kohtaan tulee muslimien ja vasemmiston keskuudesta - ei äärioikeiston?

Sekä Horisontissa että lainaamassasi TS:n jutussa mainitaan sama asia: Vihamielisyys liittyy Lähi-idän konfliktiin ja Israelin ja Yhdysvaltain liittosuhteeseen. Äärioikeisto sai ohjelmassa tilaa siitä syystä, että siinä viitekehyksessä viha kohdistuu molempiin. Ehkä ohjelman tekijöille voisi laittaa palautetta, että viha muslimeja ja juutalaisia kohtaan tarvitisivat omat ohjelmansa, jotta asiaa voidaan käydä läpi laajemmin. Nyt kun niitä käytiin yhdessä, annettiin tilaa länsimaisen sivistyksen historialle ja nykyiselle maahanmuutolle, ei vain ääriliikkeille.
 
Alussa käytiin hitusen läpi Ahosen toimesta, mutta sen jälkeen Suaad Onniselkä paalutti äärioikeiston syyksi. Isossa kuvassa asia ei ole näin, jos tilastoja viitsii lukea. Keskustelu joka tulisi käydä on, miksi muslimit ja äärivasemmisto ovat aktivoituneet juutalaisia vastaan ja ja vakavia uhkauksia/iskuja on yhä enemmän ja mitä tälle vihalle voitaisiin tehdä, jotta se ei riistäydy kokonaan ns. käsistä.

Esimerkiksi Suomessa on todennäköisesti laaja käsitys äärioikeiston olevan merkittävin juutalaisiin vihaa, uhkauksia/iskuja kohdistava tekijä, kuten tuosta ohjelmasta jäi päällimmäiseksi mieleen. Tämä palvelee joidenkin päämääriä, mutta edes YLE voisi pyrkiä faktapohjaisuuteen. Antisemitismi kasvaa ja kasvaa muslimien ja äärivasemmiston riveissä väheksymättä äärioikeistoa. Ei tämä ole jotenkin erilaista uhkailua, vihaa tai väkivaltaa, jonka tuloksena sen voi kuitata sillä, että mitäs Israel ja USA tekevät siellä jossain, vaikka ne vastaavat siellä alueen ryhmien ja maiden aggressiivisuuteen. Yhtä typerä väite olisi, että iskut ja viha muslimeja kohtaan johtuvat vain siitä, että ne tekevät terrori-iskuja Euroopassa.

Suomen osalta YLE on avainasemassa ja kyllä sillä on vastuu myös siitä, millaisia henkilöitä asiantuntijoina ohjelmissa esiintyy. Itse olisi kelpuuttanut mukaan esimerkiksi juutalaisen seurakunnan johtajan/turvallisuuspomon, koska juutalaisvastaisuudesta oli kyse.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Todella ikävää, että yksi maailman rauhanomaisimmista ja lähimmäisen rakkautta kumpuavista aatteista yhdistetään semmoisten hirmuhallitsijoiden kuin Stalinin vuoksi kaikkeen negatiiviseen ja tuhoisuuteen.
"To be able forcefully and threateningly to oppose this party, whose betrayal of the workers will begin with the very first hour of victory, the workers must be armed and organized. The whole proletariat must be armed at once with muskets, rifles, cannon and ammunition, and the revival of the old-style citizens’ militia, directed against the workers, must be opposed. Where the formation of this militia cannot be prevented, the workers must try to organize themselves independently as a proletarian guard, with elected leaders and with their own elected general staff; they must try to place themselves not under the orders of the state authority but of the revolutionary local councils set up by the workers. Where the workers are employed by the state, they must arm and organize themselves into special corps with elected leaders, or as a part of the proletarian guard. Under no pretext should arms and ammunition be surrendered; any attempt to disarm the workers must be frustrated, by force if necessary. The destruction of the bourgeois democrats’ influence over the workers, and the enforcement of conditions which will compromise the rule of bourgeois democracy, which is for the moment inevitable, and make it as difficult as possible – these are the main points which the proletariat and therefore the League must keep in mind during and after the approaching uprising." Karl Marx
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Todella ikävää, että yksi maailman rauhanomaisimmista ja lähimmäisen rakkautta kumpuavista aatteista yhdistetään semmoisten hirmuhallitsijoiden kuin Stalinin vuoksi kaikkeen negatiiviseen ja tuhoisuuteen.
On todella ikävää, että sellaiset yksittäiset kommunistiset diktaattorit kuin Stalin, Pol Pot, Kim Jong-il, Mao Zedong, Ho Tši Minh, Fidel Castro, Enver Hoxha, Ne Win, Kim Jong-un ja Tito ovat pilanneet muiden rakkautta kumpuavien kommunistidiktaattorien maineen. Joista juuri nyt en ensimmäistäkään pysty nimeämään.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Äläs nyt. Olihan Ceausescu.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Mietityttänyt tuo, miksi Suomessa pitää olla niinkin marginaalinen aate, kuin kommunismi, jaettuna kahden puolueen kesken. Siis SKP ja KTP (Kommunistinen Työväenpuolue). SKP:n historiasivuilla lukee näin:

"SKP on pyrkinyt myös yhdistämään kommunistien voimia. Jo 80-luvulla SKP:stä irtaantunut KTP (nykyisin noin 100 jäsentä) ja lähinnä KTP:stä erotettujen toimesta perustettu STP (muutama kymmenen jäsentä) ovat kuitenkin kieltäytyneet voimien yhdistämisestä."

Tässä taas ote KTP:n sivuilta kohdasta, jossa selvennetään puolueiden välisiä eroja:

"Monet Kommunistisesta työväenpuolueesta ja sen toiminnasta kiinnostuneet toverit, joukossa myös Skp:n entisiä ja nykyisiä jäseniä, ovat esittäneet Ktp:lle kysymyksen Suomen kahden kommunistisen puolueen eroavaisuuksista. Olemme vastanneet kysymykseen yksityisesti. Nyt aika vastata myös julkisesti.

Olemme käyneet kahden kommunistisen puolueen ja yhden kommunistien yhdistyksen välisiä käytännön poliittiseen toimintaan liittyviä keskusteluja jo vuoden 2015 alkukesästä. Keskustelujen tuloksena kommunistit osallistuivat yhdellä vaalilistalla HOK-elannon vaaleissa, tukivat yhteisellä kannanotolla Postin lakkotaistelua ja päättivät Kapitalismin nykytila Suomessa-seminaarin järjestämisestä.
Vaikka em. käytännön politiikan kysymyksissä on aikaisempiin vuosiin verrattuna edistytty, ei se merkitse sitä, että kahden puolueen aatteelliset ja poliittiset erot olisivat siirtyneet taka-alalle tai jopa kadonneet. Ne ovat edelleen olemassa.
Julkaisemme tässä yhdelle toverille lähettämämme vastauksen kysymykseen, miten Ktp eroaa Skp:sta.

Ktp:n ja Skp:n erottaa toisistaan ideologia eli aatejärjestelmä. Tästä seuraa eroja myös päiväkohtaisissa tavoitteissa, politiikassa ja toimintatavoissa. Erot näkyvät vertailemalla puolueiden ohjelmia ja kannanottoja.
Ktp on vuonna 1988 perustettu marxilais-leniniläinen, vallankumouksellinen työväenluokan puolue. Puolueen päämäärä on kapitalismin kumoaminen, sosialismi ja kommunismi. Uusi Skp on Vasemmistoliitossa aikaisemmin toimineiden vuonna 1994 perustama puolue, jonka nykyinen aatejärjestelmä rajoittuu punavihreään kapitalismin kritiikkiin."

Boldattu kohta erityisesti kiteyttää sen, mikä lienee suurimpana kantona kaskessa, eli valtiokapitalismiin ja suunnitelmatalouteen vahvasti pohjautuva marxismi-leninismi, jota SKP ei tunnusta. Sikäli tietysti järkeenkäypää, eiväthän kommunistitkaan ole yksi ja ainoa homogeeninen joukko, joilla on kaikilla täsmälleen samanlainen ideologia, ilmeisesti sitten nämä aatteelliset ristiriidat ovat vain niin perustavanlaatuisesti sovittamattomia, ettei yhdistyminen ole mahdollista. Sikäli tuntuu kyllä potentiaalisten voimien hukkaamiselta, kun yhtenä kommunistisena puolueena yli prosenttiyksikön kannatus olisi selvää realismia (nythän siis kummatkin ovat 0 pilkku jotain, ei ole selvää tietoa viimeisimmistä luvuista)... Ainakin kunnallisvaaleissa tällä olisi selvää merkitystä, ottaen huomioon, että SKP:llä kuitenkin on ollut jonkin verran valtuutettuja kaikkina valtuustokausina 2000 lähtien, tosin trendi on ollut laskeva ja vuonna 2017 tipahti dramaattisesti yhdeksästä kahteen. Kumpikin puolue kuitenkin tahoillaan käy näihinkin eduskuntavaaleihin uskottavaa vaalikampanjaa laajoine ehdokaslistoineen, lähes sata ehdokasta nopeasti laskettuna näyttäisi molemmilta löytyvän. Ei kai siinä.

Edit: Btw, SKP:n äänenkannattaja, vuodesta 1968 asti ilmestynyt Tiedonantaja-lehti on nyt huokeassa vaalitarjouksessa 3kk 20€. Se on jo sellainen hinta, että jos ei pikkurahasta ole pulaa, niin oiva tilaisuus tutustua vaikka ihan mielenkiinnosta "mitä ne kommarit oikein siellä höpisee".Vaikka itse suosin lähinnä Kansan Uutisia, niin tätäkin lehteä on tullut lueskeltua aina silloin tällöin, varsin asiallinen ja perinteikäs työväenlehti.
https://www.tiedonantaja.fi/tilaa
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös