Mainos

Hakutulokset

  1. V

    Masked Singer Suomi

    En ole kyseistä hahmoa telkkarissa nähnyt, mutta vinkkinä sanottakaan, että Irinan liikkuminen on yleensä sekä hyvin epärockmaista että huonorytmistä. Jos nämä kriteerit täyttyvät, Irina saattaa olla lähellä.
  2. V

    Tappara kaudella 2021–2022

    Tää on klassikko: peterra käy keskustelupalstalla keskustelua toiseen keskustelupalstaan, koska on sieltä vapaaehtoisella lomalla ;) Koskas se sun lakko loppuu, toukokuussa? Siihen on n. 8 kk aikaa. Saattaa tulla aika pitkät 8 kuukautta.
  3. V

    Uuno Turhapuro

    En ole mikään varsinainen Uuno Turhapuro -elokuvien fani, mutta jotain kiehtovaa niissä on. Olen usein miettinyt, että Uunojen täytyy kertoa meistä suomalaisista jotain olennaista. Ja olen varma, että myöhempien aikojen historioitsijat tulevat aiheeseen useaan kertaan palaamaan. Sattumalta...
  4. V

    Pakkoruotsi – kyllä vai ei?

    Ruotsin sje-äänne on suomalaisille vaikea. Jossain oli tästä jälleen juttua ja piti oikein käydä google translatorilla kuuntelemassa, miltä sjutton ja stjärnä kuulostavatkaan. Enpä muistanutkaan kuinka ässättömiä ne ovatkaan. Niissä on yhtä paljon ässää kuin Hugh Grantissa. On siinä...
  5. V

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Viime viikolla oli muuten mielenkiintoinen homma, kun Sihvonen ja Savolainen haukkuivat Jatkoajan nykyisen toimituksen. En osaa sanoa tuohon juuta tai joota, koska luen Jatkoajasta oikeastaan vain vertaisieni juttuja, mutta suhteutan tämän siihen, että Antti Pärnäsen aikana he hehkuttivat Anttia...
  6. V

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Sihvonen on toistellut useaan kertaan Kiekkokiukaassa, että valmentajat katsovat itseään videotaululta. Perättäisin sanoin: Eivät katsele. Lausunto on sen verran todellisuutta vääristävä, että sellainen on aina pyrittävä korjaamaan. Sihvosen toistama havainto on käsittämätön, mutta voi johtua...
  7. V

    Uskotko Jumalaan?

    Tämä ei ole vastaus otsikon kysymykseen puoleen tai toiseen, mutta haluaisin joskus kuulla pohdintoja seuraaviin kohtiin. Niitä vastauksia ja ruodintoja ei tule vielä minun elinaikani tai tämänpuoleisessa, mutta kiinnostaisi kovasti. 1) Länsimainen yhteiskunta maallistuu. Helsingissä taitaa...
  8. V

    Tampere – mainettaan parempi kaupunki

    Kuulumisia Tampereelta! Ensin huonot. Voi kilin vitut, nyt meille nauraa Raision perämettäläisekki. Kaupunkistatusta ei enää saada vaikka myytäisiin Teisko Keski-Suomen läänille. Ei sikäli, turvenuijaleima sopii meille oikein hyvin, mutta pesäpallo pitäisi lopettaa kahdesta syystä: A) Koko laji...
  9. V

    Tinder – statsit & keskustelu

    Mutta tästä olis saanut upean otsikon Seiskaan: "Selviytyjät-Aarni ja Jatkis-peksa vaihtoivat kiihkeitä katseita grillijonossa." Samalla olisi voitu mitata, onko Jatkis varteenotettava media. Jos on, peksan naamaa ei olisi lukijan lähettämässä kuvassa sutattu.
  10. V

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Pistin viestiä Mannerheimin lastensuojeluliittoon. Älä ihmettele jos ovella on kohta säpinää. Kertoivat, että tällaisia tapauksia tulee vastaan aina silloin tällöin. Aika vähän siinä on noin pitkän altistuksen jälkeen enää tehtävissä, mutta paras tapa kuulemma on se, että vanhempi otetaan ns...
  11. V

    Tinder – statsit & keskustelu

    Metsästäjä/kalastaja on ihmiskunnan ensimmäinen johtajan arkkityyppi. Esitellessän kalastuskuvia mies alitajuisesti esittää perheenpäätä, joka tuo leivän pöytään. (Tälläkin palstalla esimerkiksi nimimerkki Virveliä kainaloon kertoo jo nimessään omaavansa sekä johtajan että humoristin...
  12. V

    Tapparan harjoitusottelut – katoavaa kansanperinnettä

    Lukeeko sivuilla, että mistä tämä sivusto on ilmaantunut? Se vois olla ihan hyvä informaatio, että kun parin vuoden päästä joku perusveijo tai oikeastaan perusjonne sinne tulee, niin tietäisi miten se on syntynyt. On mielenkiintoista, että Tappara on ulkoistanut kotisivuiltaan kaksi suurinta...
  13. V

    Tappara kaudella 2021–2022

    Tapparalla liigan suurin pelaajabudjetti. Koska viimeksi? Väittäisin ettei ainakaan 20 vuoteen. Tai jopa 30 vuoteen. Nyt ei ole enää mitään selityksiä. Nyt ei voi mennä enää minkään taakse. Vittumaista olla eturintamassa. Public enema number one. Nyt ollaan virallisestikin ökyluokassa.
  14. V

    Selviytyjät Suomi

    Jännintä tässä jaksossa oli se kun Ella oli pöllinyt Vikin rintsikat hylättyjen saarelle.
  15. V

    Tässä ketjussa odotamme Maikkarin (MTV3) konkurssia

    MTV:n toimittaja Ivan Puopolo selvästi viihtyy Twitter-paineissa vuodesta toiseen. Hän alkaa olla niin näkyvä hahmo julkisuudessa, että voisi kuvitella, että Maikkari ei tätä välttämättä katso kovin hyvällä. Hänestä on tullut ikään kuin liian suuri hahmo ollakseen neutraali toimittaja.
  16. V

    Jussi Tapola

    Täällä on tehty tärkeitä huomioita päävalmentajan habituksesta. Se on hienoa, sillä ulkoinen olemus voi antaa heikkoja signaaleja missä mennään. Beige poolopaita, blondaus, bruna - kieltämättä silmäänpistävä kokonaisuus. On kuitenkin todettava heti kärkeen, että mistään oleellisesta muutoksesta...
  17. V

    Jussi Tapola

    Kehitin viime kaudella pienen mancrushin Jussi Tapolaan. Kun Jussi oli aktiivinen penkin takana ja suorastaan piiskasi jengiä parempaan suoritukseen, näytti paikoitellen siltä, että hän oli suunnilleen ainoa, jota voittaminen kiinnostaa. Tiedän, että tämäntyyppinen aktiivisuus ei välttämättä...
  18. V

    Tampere – mainettaan parempi kaupunki

    Tämä onkin huojentava tieto että tiettyyn aikaan ja tietyllä asenteella Katiskassa ei saa puukosta. Katiskan englanninkielisillä sivuilla taisikin olla aikoinaan mainoslause: Come at right time and with the right mind so you won't get stabbed! Ja onhan siinä varsin viehättävä terassikin.
  19. V

    Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

    Näinhän asian ei pitäisi olla. Tällaisella diskurssilla nostetaan ikävästi Jatkoaika jalustalle.
  20. V

    Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

    Onko tämä tulkittava niin, että Jatkoaika ei ole sosiaalinen media vai että täällä kokoontuu kansakunnan kerma?
Ylös