Mainos

Tampere – mainettaan parempi kaupunki

  • 375 837
  • 2 023

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Mukavista asuinalueista kun puhutaan, itse voin suositella Annalaa. Tuonne muuttaessa 2016 sain yhdeltä kaverilta hieman varoittavia sanoja eivätkä ne kaupungin sammaloituneet vuokra-asunnot ihan meidän kämpän kupeessa kauheasti luottamusta herättäneet, mutta onneksi ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi. Noitakin kulahtaneita taloja on tässä parin vuoden sisään lanattu nurin ja rakennettu tilalle uudet puhtoiset betonimörskäleet, mikä on mielestäni parantanut alueen yleisilmettä huomattavasti.

Paikallisen Salen nurkilla näkee toki alan miestä ja aina välillä tulee vastaan vähän erikoisempaa kulkijaa, mutta missäpä ei nykyään. Mamuja täällä on jonkun verran, mutta pitkälti perheellisiä ja siten myös täysin harmittomia.

Ehdottomana hyvänä puolena on Kaukajärven upeat lenkkimaastot eikä se Hikivuoren kalliokaan ihan mitätön näky ole. Kaukajärven lähiömeininkiin en kerennyt tutustua, mutta Annalaan verrattuna varmasti hieman levottomampaa.

Etäisyyttä keskustaan on hieman alta kymmenen kilometriä, mutta bussit kulkivat - ainakin ennen - suht kiitettävästi ainakin puoleen yöhön asti ja viikonloppuisin pääsi vielä pilkun jälkeenkin Juvankadulle.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Kerta täällä ollaan dissattu Nekalaa, niin pitää vähän puolustella. Juu toki, onhan siellä ongelma-alueensa, ei sitä kiistäminen. Aikanaan kun muutin Tampereelle halpaan kämppään 20v sitten Jokipohjantielle, niin tuli aika nopeasti selväksi miksi oli halpa kämppä. Toisaalta kun mennään omakotitaloalueelle, niin kovinkin rauhallista. Myös yksi eniten vaiettuja salaisuuksia on Nekalan siirtolapuutarhan sauna. Ei vaadi mitään jäsenyyttä, todella hyvät löylyt ja halvempi/väljempi kuin Rajaportti. Avoinna kesäisin ke ja la - en ole nyt katsonut netistä ollaanko menossa vain lauantaiaikatauluun, mutta google osannee kertoa tarkemmin.

Jossain vaiheessa (tästä on vuosia aikaa, ja lähde oli iltapäivälehti joten otetaan tilasto vastaan varauksella) Nekala oli Suomen kolmanneksi väkivaltaisin kaupunginosa. Mutta ei siellä ikinä tarvitse miettiä omaa turvallisuutta, se on ne rapajuopot jotka kämpillä kännätessään kaivaa veitsen keittiöstä esiin. Ellei lähde messiin, niin saa olla hyvinkin rauhassa.

Ja toki on legendaarinen Katiska. Sitä aina kuulee että "siellä saa puukosta" - ei tod, ellei itse sekoile tai ole tarpeeksi sekopäisessä seurueessa. Mutta pari anekdoottia em. paikasta. Ensin oltiin kaverin kanssa käyty vetämässä Tapissa ruuat juomineen, tuli kotiinlähdön aika, mutta kotimatkalla tuli idea että "käydään yhdellä Katiskassa - joo!". Siellähän sattui olemaan tietovisa juuri alkamassa, lyöttäydyimme yhteen pöytäseurueeseen jossa oli jo kaksi ihmistä (omien sanojen mukaan merimies ja muusikko) että saadaan täysi neljän joukkue aikaan.

Yleensä pubivisat tahtoo olla aika kinkkisiä, mutta Katiskan vastaava ei ole mikään master class. Joten yksi kysymys oli että "mikä on maailman luonnunsuojelujärjestön tunnus" johon toinen pöytäläinen huutaa suoraa kurkkua että "HYLJE!!!". Tässä vaiheessa olemme että "ei tää nyt mee näin, hyshys" joten hän kuiskaa "okei okei, saimaannorppa". Johon totean että ei, kyllä se on panda. Vastine oli jokseenkin nyrpeästi, joskaan ei vihaisesti, että "jaa täällä on taas näitä yliopistoihmisiä".

Toisen kerran satuin paikalle bingon aikaan. Ja oli ehkä eniten Kaurismäki-moment ikinä kun bingoemäntä esittelee, että palkinnoksi on etuseteleitä, mutta ei ole pakko ostaa olutta, voi ostaa vaikka - näyttää seinällä olevaa listaa - sillileivän. Johon huoneen nurkassa oleva tarjoilija kuittaa takaisin: "ei ole sillileipää!".

Joten ihan rohkeasti vain Nekalaan tutustumaan! Tapissa hyvät ruuat, Railossa välillä mainioita keikkoja ja Katiska on, noh, Katiska. Ainakin päivisin täysin turvallista ja oikealla asenteella oikein mielenkiintoista. (Itse olen nykyään päätynyt järven toiselle puolelle Järvensivuun, joka on oikein miellyttävä alue, lyhyt matka keskustaan ilman turhia lieveilmiöitä)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ainakin päivisin täysin turvallista ja oikealla asenteella oikein mielenkiintoista

Tämä onkin huojentava tieto että tiettyyn aikaan ja tietyllä asenteella Katiskassa ei saa puukosta.

Katiskan englanninkielisillä sivuilla taisikin olla aikoinaan mainoslause: Come at right time and with the right mind so you won't get stabbed!

Ja onhan siinä varsin viehättävä terassikin.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Pidähän @peksa hyvää huolta kummitytöstä. Se on se eksyneen oloinen, pilalle hemmoteltu, kaunis kauppatieteitä aloitteleva 19v blondi.

Meinasin jo sanoa et pidä hyvää huolta mun pojastani. Mut hän osaa pitää huolen Itsestään. Onnistunut tähänkin mennessä.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pirkkalahan on melkein täydellinen paikka asua ja elää. On erinomaiset palvelut, metsää, peltoa, järvimaisemaa, puistomaisuutta jne jne, ja kaikki ihan Tampereen kyljessä eli sivistyksenkin äärelle pääsee hetkessä jos haluaa.

Mutta kun/jos ratikka tulee, niin samalla tuhoutuu jotain peruuttamatonta kun Naistenmatkantie rakennetaan täyteen kerrostaloja ja puistomaisuus on kaunis muisto vain. Ja kaikki vain jotta Ratikalle saadaan käyttäjiä koska muutenhan päättäjien suurinvestointi kulkisi tyhjillään ja sen hankkimista olisi mahdotonta perustella. Eihän oikeasti 20 000 asukkaan kunta tarvitse ratikkaa, nytkin bussit ajelevat puolityhjinä ruuhka-aikanakin. Tosin menivät muuttelemaan aikatauluja jotta voivat osoittaa että ratikka tarvitaan kun bussiliikenne ei toimi...

Itse en keksi yhtään hyvää syytä ratikalle. Tampereella voi toimiakin kun ihmisiä on moninkertainen määrä, mutta itsekin muutin aikoinani Pirkkalaan päästäkseni vähän enemmän rauhaan ja luonnon äärelle ilman että tarvitsisi muuttaa pitkälle palveluiden luota. Nyt ovat väkipakolla tuomassa järjettömän kallista investointia, joka ei ole edes tarpeellinen. Eiköhän tämä ole 10 vuoden päästä lähempänä jotain Hervantaa, jossa betonia on joka suunnalla ja peltomaisemat ja pikkumetsät on vedetty maan tasalle kerros- ja rivitalojen tieltä.

Joku sanoo ettei kehitystä pidä estää, mutta miksi kehityksen ja tulevaisuuden pitää olla aina täynnä betonia ja vieri viereen rakennettuja taloja, miksei kehitys voi tarkoittaa luontoarvoja ja rauhallisuutta vaikka suurkaupungin kyljessä eletäänkin? Pirkkala on aika omaleimainen kylä, mutta sekin näyttää tulevaisuudessa muuttuvan massaksi, ja itseäni se surettaa hyvin paljon.

Pirkkala ei syyttä ole halutuin naapurikunta ja hinnatkin ovat täysin samat kuin Tampereella. Sijainti on perheelliselle hyvä ja kunta on rauhallisempi kuin Tampere. Metsää ja peltoa riittää jopa yllättävän paljon, ainakin toistaiseksi. Ikävä juttu, jos uusi ohitustie pitää rakentaa metsän läpi. Siellä on upeat polut ja hiihtoladut, eikä kuulu autojen ääniä. Nyt sitten rakennetaan moottoritie aivan siihen keskelle, eikö todella voi mennä vaikka metsän reunaa pitkin lentokentän vierestä?

Yksi huono puoli nuorille Pirkkalassa on. Joukkoliikenne on aika nihkeää ja moni joutuu tulemaan baarista taksilla kotiin. Siinä mielessä ratikka olisi kova sana.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kun Tampere on kooltaan suuri, 523 neliökilometriä (Vantaa 240, Turku 243 ja Espoo 312 neliökilometriä) niin miten suuri osa Tampereesta on peltoa, metsää tai joutomaata?
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Enpä olisi ikinä uskonut lukevani täältä suosituksia Annalasta. Omaan makuun on aika ankea alue kyllä. Ja kyllä, on tullut oltua siellä aika paljon kaveripariskunta asuu siellä.

Noh, mutta kukin tavallaan. Yleisestihän Tampere on loppujen lopuksi hieno paikka. Nyt kun on jotain saatu valmiiksi ja vuosien remontit omilla lähialueilla on lähes valmiit niin ahdistus kaupunkia kohtaan on hälvennyt kummasti.

Liian kallista täällä on asua, mutta kysynnän ja tarjonnan laki toki ratkaisee.
 
Kun Tampere on kooltaan suuri, 523 neliökilometriä (Vantaa 240, Turku 243 ja Espoo 312 neliökilometriä) niin miten suuri osa Tampereesta on peltoa, metsää tai joutomaata?

Tuolta löytyy on kaikki- PDF-muodossa.

Short answer: Teisko. Helvetin iso alue (Itä-) Tampereen pohjoispuolelle, jossa ei asu ketään.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Enpä olisi ikinä uskonut lukevani täältä suosituksia Annalasta. Omaan makuun on aika ankea alue kyllä. Ja kyllä, on tullut oltua siellä aika paljon kaveripariskunta asuu siellä.
Ei Annala mikään Westend ole, ja kaverini totesi mielestäni ihan osuvasti vieraillessaan että seutu muistuttaa ihan (Vantaan) Myyrmäkeä. Etenkin kun silloin paikallaan olivat nuo haukkumani vanhat kerrostalot.

Ehkä minulla ei sitten ole kauheita odotuksia asuinseudun suhteen, kunhan perusasiat (hinta, turvallisuus, rauhallisuus) kohtaavat. Mielestäni näitä Annalasta saa. Ja kuten todettua, luonto on ihan käsittämättömän lähellä. Pääsen valehtelematta 10 sekunnissa takaovesta sellaiseen metsänkatveeseen, josta ei näy mitään ihmisen rakentamaa (tallottua polkua ei lasketa).
 
Tuo metsän läheisyys on kyllä totta. No, vaikka en allekirjoita mielipidettäsi niin ihan perusteltu näkemys se silti. Ja pääasia toki että itse viihdyt.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Millä mittarilla paras? Lapsiperheille varmaankin omakotitalo- / rivitaloalueet kaupungin ympärillä ja sitten uusi alue Vuores tuolla Lempäälän rajalla Hervannan ja motarin välissä. Etuovi.comin mukaan haetuimmat asunnot löytyy keskustasta ja Kalevasta. Kalevan arvo tulee nyt nousemaan isosti ratikan myötä, kun pääsee parissa minuutissa raiteita pitkin keskustaan mustamakkaralle.

Jos kalleinta aluetta miettii, niin parhaillaan Näsijärven rantaan rakenteilla oleva Ranta-Tampella on varmaankin ykkönen. Siellä asuu mm. NHL-tähdet Laine, Barkov, Hintz ja muut massikeisarit. Myös Ratina ja Tampella ovat kovahintaisia kerrostaloasuntoja täynnä. Järvien läheisyys vaikuttaa. Lapinniemi on kanssa arvokasta neliötä, vaikka alueen talot ovat rakennettu 50-80-luvuilla. Myös Pyynikillä on hienoja taloja, joihin ei ihan pikkurahalla pääse käsiksi. ja Rantatien varteen rakennetaan uutta Santalahden asuinaluetta, jossa siinäkin on järvi ihan rannassa ja kohta ratikka reitin varrella.

Hervanta on yksi Tampereen suosituimmista alueista. Ja samalla suurin kaupunginosa yli 25000:lla asukkaallaan. Oma pikkukaupunki 10km keskustasta. Hervannastakin löytyy kaikenlaista asumusta eteläosan omakotialueesta ydin-Hervannan korkeisiin kerrostaloihin. Ja nyt sieltäkin pääsee ratikalla keskustaan 20 minuutissa. Paikallislehdessä olikin juuri juttu, että nyt Hervanta on sellainen kun miksi se alunperin suunniteltiin kun joukkoliikenne kaupunkiin toimii nopeasti ja tehokkaasti.

Unohtaa ei saa tietenkään Pispalaa. Huikea jyrkkä harju vanhoine mummonmökkeineen. Pispalaan uuden rakentaminen on kuuleman mukaan työn ja tuskan takana, koska alue on kultturihistoriallisesti arvokasta. Mutta kyllä sieltäkin löytyy hulppeaa uutta pytinkiä rinteeseen rakennettuna. Upeat järvinäkymät varsinkin etelärinteessä Pyhäjärvelle.

Ja ettei ihan pelkkää herutusta, niin Tampereen huono-osaiset kaupunginosat ovat Tasoma, Peltolammi, Multisilta, Nekala ja osittain Hervanta (koska Hervannassa on sekä kallista että köyhää).
Noo pääajatus oli kuulla Tampereen kaupunginosista ja hyvin ootte Tampesterista kertonut. Kiitokset sulle ja muillekin kirjoittelijoille.

Itse tullut tässä jo jonkun aikaa pähkäiltyä, että pitäiskö sitä muuttaa Tampereen seudulle. Tuo setu olis tosi kiinnostava, mutta eihän mulla oo noista kaupunginosista oikeesti mitään hajua. Sen verran ittessäni on maalaisen vikaa, että en välttämättä ihan ytimessä haluis asua. Ehkä paras olis joku kohtuu hyvillä palveluilla varustettu alue missä luonto on aika lähellä. Enkä kyl myöskään ihan gettossa haluais asua...

Joku Kaukajärvi ja Vuores vaikuttaa ihan mukavilta paikoilta.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Kaukajärvi nykyään ihan mukavaa seutua, tosin siellä päin pahennusta aiheuttaa juoppojen ja muiden hörhöjen sininauhakoti, jonka lähistöllä pyörät ja irtaimisto ei pysy kyllä paikallaan. Muuten alkaa olemaan ihan asiallista seutua.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Annala on paikka mistä ei pääse oikein kätevästi mihinkään ilman autoa eikä oikein mitään isoo markettiakaan lähellä, itse en muuttais sinne. Toki eri syystä kun Peltolampi ja Multisilta jotka ovat Tampereen saastaa.
Yhtä lailla Lentävänniemi on sijaintinsa puolesta kamala jos esim olis Koilliskeskuksessa töissä niin julkisella menee tunti suuntaan.
 
Tuolta löytyy on kaikki- PDF-muodossa.

Short answer: Teisko. Helvetin iso alue (Itä-) Tampereen pohjoispuolelle, jossa ei asu ketään.
Ei ton turkulaisen vassaritrollin juttuihin kannata vastata. Huonoa provoa.

Itselle nykyisestä asuinpaikasta kiinnostaa muutto joko Järvensivuun, Tampellaan tai Tammelaan ja nimenomaan tuossa järjestyksessä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Täytyy nyt sen verran tulla Hervantaa puolustamaan, että hyvin olen täällä viihtynyt ja rauhassa saanut olla viimeiset 17 vuotta. Kertaakaan tuona aikana en ole tullut häirityksi metelillä enkä kokenut oloani mitenkään turvattomaksi. Kerrostalo ihan Hervannan ytimessä, kauppakeskukseen ja ratikkapysäkille kävelee kahdessa minuutissa, ja silti toisen puolen ikkunasta näkyy puiden varjostama viihtyisä pikku sisäpiha ja toisella puolella kävelytie, niin ikään puiden reunustama. Näkyyhän tuolla kulkiessa ajoittain monenmoista laitapuolen kulkijaakin, mutta kertaakaan eivät ole minua mitenkään häiriköineet, vaikka kuljen ulkona kovinkin vaihteleviin vuorokaudenaikoihin.
 
Varmasti Hervanta onkin muuttunu parempaan suuntaan mitä saattoi olla 80-luvulla. Kangasalta verrokkina Suorama joka oli siihen aikaan kaikkea muuta kun haluttava paikka asua. Asuin Suoramalla 2014-2018 ja ite tykkäsin mestasta hyvinkin.

Mitä Hervantaan tulee niin 70-luvulla syntyneet paljasjalkaiset Tamperelaiset jotka siellä eivät ole asunut niin eivät kyllä sinne kovin äkkiä muuta. Ratikka tosin voi tehdä siitä astetta suotuisamman asuttavan ja tämän takia pisteet noussu. Jos mun pitäs Tampereen paras alue valita niin Saukonmäkeen muuttaisin kyllä takasin.
 
Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Itse tullut tässä jo jonkun aikaa pähkäiltyä, että pitäiskö sitä muuttaa Tampereen seudulle. Tuo setu olis tosi kiinnostava, mutta eihän mulla oo noista kaupunginosista oikeesti mitään hajua. Sen verran ittessäni on maalaisen vikaa, että en välttämättä ihan ytimessä haluis asua. Ehkä paras olis joku kohtuu hyvillä palveluilla varustettu alue missä luonto on aika lähellä. Enkä kyl myöskään ihan gettossa haluais asua...

Joku Kaukajärvi ja Vuores vaikuttaa ihan mukavilta paikoilta.

Jos ei mikään pakko ole Tampereella asua ja esimerkiksi Kaukajärvi kiinnostaa, niin tsekkailisin myös Kangasalan puolelta Vatialan/Liutun/Nattarin. Aivan Tampereen rajalla ja esimerkiksi Vuorekseen verrattuna matka Tampereelle käytännössä sama (luonnollisesti jopa lyhyempi esimerkiksi TAYS:iin).

Luonto vieressä (metsiä, järviä), suorat bussilinjat (6 ja 40) Tampereelle ja halutessaan voi vaihtaa TAYSilla ratikkaan. Vuorekseen verrattuna paremmat palvelut kävelymatkan päässä. Vuoreksessa ei toistaiseksi ainakaan ole kauppoja kuin pieni Sale ja K-kauppa. Vuores toki sitten täysi uusi alue ja senkin vuoksi siellä vielä on puutteita, jotka toki korjaantuu tässä pikkuhiljaa.

Kaukajärveen verrattuna sitten taas vähemmän juoppoja ja narkkeja. Katukuvassa kumpiakaan ei oikeastaan edes näy Vatialassa.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Annala on paikka mistä ei pääse oikein kätevästi mihinkään ilman autoa eikä oikein mitään isoo markettiakaan lähellä, itse en muuttais sinne. Toki eri syystä kun Peltolampi ja Multisilta jotka ovat Tampereen saastaa.
GMapsin mukaan 15 minuuttia pyörällä Hervannan Duoon (3,7km), Turtolan Citymarkettiin 4,1km ja reilut 5km Linnainmaalle, jossa Prisma ja CM. Lähempää Kaukajärveltä löytyy sitten S-Market ja apteekki.

Eli eivät nuo markettihelvetit ihan mahdottoman matkan päässä ole, mutta toki pidemmällä kuin jos asuisi Hervannassa tai Kalevassa.

Ja sanottakoon nyt vielä sekin, että Annalan läpi kulki ennen bussilinja 20 suoraan Hervantaan ja sieltä Keskustorille. Juvakatua pitkin kulkevalla 9-linjalla pääsi Keskustorille 10 minuutin välein arkena. Nythän nuo bussilinjat ovat muuttuneet, enkä itse tiedä, millä nyssellä sitä liikkelle lähtisi.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jos ei mikään pakko ole Tampereella asua ja esimerkiksi Kaukajärvi kiinnostaa, niin tsekkailisin myös Kangasalan puolelta Vatialan/Liutun/Nattarin. Aivan Tampereen rajalla ja esimerkiksi Vuorekseen verrattuna matka Tampereelle käytännössä sama (luonnollisesti jopa lyhyempi esimerkiksi TAYS:iin).

Luonto vieressä (metsiä, järviä), suorat bussilinjat (6 ja 40) Tampereelle ja halutessaan voi vaihtaa TAYSilla ratikkaan. Vuorekseen verrattuna paremmat palvelut kävelymatkan päässä. Vuoreksessa ei toistaiseksi ainakaan ole kauppoja kuin pieni Sale ja K-kauppa. Vuores toki sitten täysi uusi alue ja senkin vuoksi siellä vielä on puutteita, jotka toki korjaantuu tässä pikkuhiljaa.

Kaukajärveen verrattuna sitten taas vähemmän juoppoja ja narkkeja. Katukuvassa kumpiakaan ei oikeastaan edes näy Vatialassa.

Nattarissa on muutama talo johon on ilmeisesti kaupungin asuntoihin päätynyt vähän onnettomampaa porukkaa mutta näistä ei ole muuta vaikutusta kuin välillä näkyvät katukuvassa. Eli tosiaan saa rauhassa olla.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos ei mikään pakko ole Tampereella asua ja esimerkiksi Kaukajärvi kiinnostaa, niin tsekkailisin myös Kangasalan puolelta Vatialan/Liutun/Nattarin. Aivan Tampereen rajalla ja esimerkiksi Vuorekseen verrattuna matka Tampereelle käytännössä sama (luonnollisesti jopa lyhyempi esimerkiksi TAYS:iin).

Itse lisäilisin listaan Kangasalta vielä Suoraman. Alueella on toki huono maine 80-luvun peruina, mutta ongelmat painottuvat pitkälti pubin ympäristöön. Itse asuin sieltä reilun puolen kilometrin päässä, ja alue oli minusta hyvinkin rauhallista. Bussiyhteydet Tampereelle toimivat erinomaisesti. Lentolan Prisma ja muut kaupat olivat lähellä. Kirkkoharjun ladut ja kävelyreitit olivat vieressä, LöytöTex oli halpakauppojen aatelia. Ei mitään valittamista.

Eli vaikka tuo kartasta katsottuna on selvästi etäämpänä Tampereen rajasta, niin bussimatkassa tuo etäisyys oli vain reilu viisi minuuttia.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ja sanottakoon nyt vielä sekin, että Annalan läpi kulki ennen bussilinja 20 suoraan Hervantaan ja sieltä Keskustorille. Juvakatua pitkin kulkevalla 9-linjalla pääsi Keskustorille 10 minuutin välein arkena. Nythän nuo bussilinjat ovat muuttuneet, enkä itse tiedä, millä nyssellä sitä liikkelle lähtisi.
9 ja 19 menevät keskustan kautta lentävänniemeen, 9 kiertää Juvankadulta Hikivuorenkatua, mutta ei käy montussa vanhalla 20:n päätteellä. 19 jatkaa Kaipasesta Ruskon kautta Hervantaan.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Joten ihan rohkeasti vain Nekalaan tutustumaan! Tapissa hyvät ruuat, Railossa välillä mainioita keikkoja ja Katiska on, noh, Katiska. Ainakin päivisin täysin turvallista ja oikealla asenteella oikein mielenkiintoista.

Asunut viimeiset 12 vuotta Nekalassa ja kyllä täällä on turvallista liikkua myös iltaisin ja öisin. Olen jutellut täällä minua paljon pitempään asuneiden kanssa ja sanovat, että seutu ja asujaimisto on muuttunut/rauhoittunut viimeisen viidentoista vuoden aikana paljon. Ja tulee rauhoittumaan vielä enemmän, jos/kun suunnitelmat uuden poliisitalo ja paloaseman rakentamisesta Nekalaan toteutuvat (arvioitu valmistumisaika v. 2024). Mutta paljonhan asunnon rauhallisuus (tai rauhattomuus) riippuu naapureista ja itsellä kävi hyvä tuuri, kun tuli hankittua kämppä hyvähenkisestä ja asiallisen isännöitsijän omaavasta taloyhtiöstä.

Sijaintinsa puolesta Nekala on autottomalle ihan hyvä - kävellen Keskustorille puolisen tuntia, juna- tai linja-autoasemalle ei sitäkään, kauppa, kirjasto, kuntosali kaikki kolme lähellä. Vielä kun Uros Areena aloittaa toimintansa, niin oikeastaan kaikki tarpeellinen on ihan kävelymatkan päässä. Olen asunut Tampereella Kalevassa, Takahuhdissa, Amurissa, keskustassa ja nyt siis Nekalassa ja parhaiten täällä olen viihtynyt.
 
John Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pirkkalahan on melkein täydellinen paikka asua ja elää. On erinomaiset palvelut, metsää, peltoa, järvimaisemaa, puistomaisuutta jne jne, ja kaikki ihan Tampereen kyljessä eli sivistyksenkin äärelle pääsee hetkessä jos haluaa.

Mutta kun/jos ratikka tulee, niin samalla tuhoutuu jotain peruuttamatonta kun Naistenmatkantie rakennetaan täyteen kerrostaloja ja puistomaisuus on kaunis muisto vain. Ja kaikki vain jotta Ratikalle saadaan käyttäjiä koska muutenhan päättäjien suurinvestointi kulkisi tyhjillään ja sen hankkimista olisi mahdotonta perustella. Eihän oikeasti 20 000 asukkaan kunta tarvitse ratikkaa, nytkin bussit ajelevat puolityhjinä ruuhka-aikanakin. Tosin menivät muuttelemaan aikatauluja jotta voivat osoittaa että ratikka tarvitaan kun bussiliikenne ei toimi...

Itse en keksi yhtään hyvää syytä ratikalle. Tampereella voi toimiakin kun ihmisiä on moninkertainen määrä, mutta itsekin muutin aikoinani Pirkkalaan päästäkseni vähän enemmän rauhaan ja luonnon äärelle ilman että tarvitsisi muuttaa pitkälle palveluiden luota. Nyt ovat väkipakolla tuomassa järjettömän kallista investointia, joka ei ole edes tarpeellinen. Eiköhän tämä ole 10 vuoden päästä lähempänä jotain Hervantaa, jossa betonia on joka suunnalla ja peltomaisemat ja pikkumetsät on vedetty maan tasalle kerros- ja rivitalojen tieltä.

Joku sanoo ettei kehitystä pidä estää, mutta miksi kehityksen ja tulevaisuuden pitää olla aina täynnä betonia ja vieri viereen rakennettuja taloja, miksei kehitys voi tarkoittaa luontoarvoja ja rauhallisuutta vaikka suurkaupungin kyljessä eletäänkin? Pirkkala on aika omaleimainen kylä, mutta sekin näyttää tulevaisuudessa muuttuvan massaksi, ja itseäni se surettaa hyvin paljon.

Tämä on kuin omalta näppikseltä. Ja ehkä olisi ilmastonmuutosketjun asia, mutta en kyllä osta sitä että ratikan vetäminen Pirkkalaan ja sitä myöten ihmisten pakkaaminen Naistenmatkantien varteen olisi mitenkään kriittistä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. Nykyään vain tuntuu että lähes kaikki asiat ovat tälle alisteisia ja muita arvoja ei haluta tai osata ottaa huomioon. Ja älkää käsittäkö väärin, ilmastonmuutos ON vakava ongelma - mutta mielipidekysymys kai on, onko se ainoa asia jolla on merkitystä?
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Monesti vedotaan siihen, että luonto on lähellä, mutta Tampereelta ei löydy sellaista kaupunginosaa, missä luonto ei olisi lähellä ihan keskustaa lukuunottamatta. Haluttavuuden ratkaisee ennemmin kulkuyhteydet, ruuhkattomuus ja hyvä asuinympäristö palveluineen. Jos on 4km hypermarkettiin, niin se on aika lähellä maksimia, mikä Tampereelta löytyy, eli on kaukana. Halutuimpien yhtälöön ei kyllä mitenkään sovi Annalat ja Suoramat ja se näkyy ihan suoraan näiden alueiden hinnoissa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Halutuimpien yhtälöön ei kyllä mitenkään sovi Annalat ja Suoramat ja se näkyy ihan suoraan näiden alueiden hinnoissa.

Se pitää paikkaansa. Pointtini oli se, että jos verrataan alueen hintaa ja asumisen laatua, nuo alueet saattavat hyvinkin pärjätä. Itse olen asunut opiskelijana Hervannassa, vastavalmistuneena Kalevassa keskustan puoleisessa osassa, sitten kolmekymppisenä Suoramalla ja nyt nelikymppisenä Valkeakoskella (joka ei enää tähän ketjuun suoraan kuulu, vaikka Nysse-liikenne sinne laajenikin pari kuukautta sitten). Noista alueista omakohtainen kokemukseni on, että Hervannassa viihtyi opintojen ajan, muttei yhtään kauempaa. Kaleva oli kivaa aluetta, mutta silti kaipasin iän lisääntyessä rauhallisemmalle alueelle, ja Suorama täytti silloin speksin hyvin. Alueen halvempi hintataso oli myös mieleen, kun tuossa kohtaa vihdoin päätin ostaa asunnon. Alue osoittautui paljon mainettaan paremmaksi, ja viihdyin siellä hyvin. Sanoisin näin, että Suoramalla asuntojen hintatasoon vaikuttaa osaltaan historiallinen maine ja osaltaan Harjunsalon alue. Jätin asunnon vuokralle, ja vuokralainenkin vaikuttaisi viihtyvän alueella, kun on kehunut taloyhtiötä ja seutua mukavan rauhalliseksi, kun olen silloin tällöin ollut jutuissa.

Suoramalta on noin 1.5km Lentolan Prismaan, joten ei tuokaan huono yhtälö ole. Kangasalan keskustasta etäisyys sinne on jo yli 4km, ja se on varmasti suurimpia syitä sen näivettymiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Alex
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös