Kuulehan nyt, mahdatkohan olla oikeassa ammatissa? Jos haluat, että tekstisi nähdään noin, niin siirry kaunokirjallisuuden puolelle. Ehkä sitten joku graduntekijä 20 vuoden kuluttua syventyy teksteihisi kokonaisuutena ja tekee niille oikeutta.
Nyt et kuitenkana tee mitään taideproosaa vaan...
Eli Westerlundin olisi pitänyt jättää Leijonat pulaan sen jälkeen, kun Summanen oli itse aiheuttanut eronsa? Sepä vasta olisi ollut vastuutonta ja aiheuttanut vahinkoa suomalaiselle jääkiekolle.
"Tuhota"-verbi pitäisi säästää Lahden doping-skandaalin tapaisiin "täystuhoihin". Eivätkä senkään...
Jos Sihvonen olisi halunnut puhetta jääkiekosta perlinä, hän olisi kirjoittanut asiallisesti jääkiekosta eikä hyökännyt henkilökohtaisesti ja asiattomasti Westerlundin kimppuun.
Kirjoitusten perusteella Sihvonen halusi edesauttaa sitä, että Westerlund (ja siten myös Leijonat) epäonnistuisi...
Summanen ihmettelee kirjassaan, että kaikki muut tiesivät Niinimaan lähdöstä ennen häntä. Hän syyttää tästä muita, mutta eihän tuollainen ole mahdollista, jos syytä ei olisi ollut hänessäkin.
No näinhän Summanen kirjassaan kertoo. Mutta aika outoa on, että hänelle vasta kentällä selvisi, että lento lähteekin tuntien kuluttua. Eikö Summanen osannut kysyä Jutilta "Milloin lento lähtee?" vai eikö Juti osannut oma-aloitteisesti kertoa ja tilata bussia myöhemmäksi? Kummallista...
Tämä on erittäin mielenkiintoista. Nimittäin saattaa normalillekin henkilölle sattua joskus ylilyöntejä: kun ei aina tiedä, mikä toisen henkilön kestokyky on, voi tulla sanoneeksi liian kovaa ko. henkilön kannalta. Ero on siinä, että kun normaali henkilö saa tietoonsa, miten sanominen on toiseen...
Hoopella on monta tärkeää pointtia. Jouko Turkka lienee ollut samanlainen Teatterikorkeassa kuin Summanen Leijonissa: joku kuulemma vain naureskeli (eivät ääneen) kun oli kotona tottunut kovempaankin karjumiseen. Mutta sitten oli niitä, jotka eivät kestäneet - eivätkä he välttämättä olleet...
Käsittämätöntä kielenkäyttöä
Otan vielä esiin Sihvosen lauseet Iltalehdessä:
"Kyse on kolmesta sivistymättömästä typeryksestä. He yrittävät tukahduttaa sen, mikä on yksi länsimaisen sivistyksen kulmakivistä - kritiikin, Urheilulehden kolumnisti Petteri Sihvonen jyrisee."
Tämä on täysin...
Kyllä pitäisin tätä häirintänä. Siis kyse ei olekaan yöllisistä herätyksistä vaan siitä, että joukkueen keskuuteen kylvetään epävarmuutta.
Eihän soittelija, ammattilainen kun on, ole voinut olla niin naiivi, että on kuvitellut "auttavansa" pelaajaa, vaan tarkoituksena on ollut päinvastainen...
Katselin eilen uudestaan Torinon välierän Venäjää vastaan. On todella vaikea uskoa, ettei valmentajalla muka olisi ollut mitään osuutta kolmannen erän puolustuspeliin, jossa Venäjän yritykset kilpistyivät kuin seinään. Päinvastoin, valmentajan merkitys on ollut varsin iso.
No hiukan tuo häiritsi, mutta tulos oli selvä, kun Leijonat ryntäsi jäälle.
Mutta miksi Suomi käytti eri ampujia Kanada samoja? Oliko valmentajillakin jotain häikkää että olivat valinneet viisi? No onnihan se vain oli.
Kenttäkuulutus voisi hoitaa tällaiset asia.
Sitten pitäisi kirjoittaa "Summanen koki tulleensa petetyksi". Se on aivan eri asia kuin "Westerlund petti Summasen". Sillä kai on tärkeää myös, miten *Westerlund* koki asian?
Mutta entäpä sitten? Jos on valittava, pettääkö "kaveri" vai suurempi asia ja jättää ihmiset pulaan, niin minä kyllä...
Ilmeisesti sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä Stalinin metodeista. Menepä Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Mestariluokkaa!
Vallan käyttö sinänsä ei tee kenestäkään diktaattoria. Normaaleilla työpaikoillakin johtajan täytyy ottaa valta ja uskaltaa käyttää sitä.
Kiitos Erkka!
Tässä historioitsija Markku Jokisipilän runo http://jokisipila.blogspot.com/2007/05/kirous.html
"Niin laski taas Erkan silmäluomi:
oli mustana taivas ja hävinnyt Suomi,
oli katkennut Koivu ja tylsynyt teräs,
ja Lehtonen maalista kiekkoja keräs.
Ei Jerekään kanukeille...