Hakutulokset

  1. K

    HIFK kaudella 2024–2025

    Ei ole kyllä glory huntereille ollut liikaa tilaa näissä vankkureissa sitten kauden 82-83. Tai ehkä ne kaksi mestaruutta sen jälkeen ovat pitäneet edes pari sitkeintä kunnianmetsästäjää mukana.
  2. K

    HIFK kaudella 2024–2025

    Mä polttaisin ne paljon mieluummin vaikka jossain kasinolla. Olisi edes kaukainen mahdollisuus jäädä plussalle. Vaihtoehtoisesti sitten pieninä seteleinä nuotiossa. Siinäkin olisi edes se hyvä puoli, että saisi kirjaimellisesti nähdä rahan palavan.
  3. K

    HIFK kaudella 2024–2025

    Käytännössä tuo teksti on tiivistelmä täälläkin kirjoitetuista asioista, höystettynä menneiden kausien tilastoilla. - Maalivahtiosasto on kysymysmerkki: Taposelle ei oikein viime kaudella tarttunut ja nyt kirittäjänä on Vinni, joka pelasi viime kaudella Mestistä 89% torjuntatyöskentelyllä. -...
  4. K

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Eikös tuossa tilanteessa normaalisti vain kiskota vaikka tongeilla se korkki siitä huitulanhittoon ja poljeta täysin lättänäksi maahan? Siis ihan vain siltä varalta, ettei menisi edes vahingossa enää kiinni. Emmätiä ku en jua, mutta isot pojat on kertonu.
  5. K

    Yleisradio Oy – YLE

    Pitaa pahaa vasemman jalan saapas on sulle tehnyt, että pitää tällaisia vertauksia esittää?
  6. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Yle ei ole haastatellut myöskään minua! Pitaa pahaa ma muka olen tehnyt? Tämä on ihan selvää syrjintää, rasismia, ja ihan kaikin puolin tyhmäpäistä.
  7. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

    Eiköhän siellä perus jumaluuskompleksi hiippaillut magakauluksesta (made in China) sisään. Jumalahan sen näytti koko maailmalle, että häntä ei voida edes luodein pysäyttää, ja kun koko maailma Jatkoaikaa myöten julisti häntä jo varmaksi voittajaksi seuraavassa presidentivaaleissa, niin mihinkäs...
  8. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Voi kurjuuksien kurjuus. Onneksi Valeksilla on sentään mahdollisuus harjoittaa viiltävää journalismia ja tuoda esille kaikkien alojen erityisasiantuntijan tietämystään omassa mammarullassaan. Ei pääse siihen suvakkimädättäjät turhaan känselöimään ja sensuroimaan tiukkaa faktaa.
  9. K

    ”Hauskimmat” urheilijoiden nimet?

    Jamaikalainen kiekonheiton olympiavoittaja. Mikä muukaan voisi olla sukunimi kuin Stona.
  10. K

    Autoiluketju

    Volvot noin ylipäänsä eivät ole tunnettuja bensapihiydestään. Tai minkään muunkaan polttoaineen osalta. Edes uudemmat, jos vertaa kilpailijoihin. Suorituskykyä toki riittää ja ovat erittäin miellyttäviä ajaa, paitsi ehkä alkupään V50 sun muut säästöversiot. Sitten kun mennään noihin n. 15...
  11. K

    Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

    Mulla on tapana kutsua ihmisiä ihan nimellä, mutta jokainen tyylillään.
  12. K

    Karjala takaisin?

    Ei taida 80 ihan riittää. Oma mummoni joutui evakkoon 9-vuotiaana ja kuoli viime vuonna 93-vuotiaana. Hän muisti kyllä lapsuudenkotinsa, koulumatkat ja joitain lähitaloja. Parikymmentä vuotta takaperin kävimme hänen kanssaan alueella; viljavat maat metsittyneitä ja niityiksi muuttunutta...
  13. K

    Britannian mellakat

    Ajattelitko itse aloittaa jossain vaiheessa asiallisen keskustelun vai haluatko vain muiden taipuvan omaan kantaasi?
  14. K

    Kosketuksissa luonnon eläinten kanssa

    Eiköhän se sama kaveri ole. Vuosikaudet olen täällä asunut, siis ihan lehtomailla, eikä koskaan ole tullut ainoatakaan hepokattia vastaan. Nyt kun vähän väsyneillä silmillä marssin saunasta kodinhoitohuoneeseen ja tuollainen ihmissyöjähirviö väijyi pyykkikasan päällä, niin ihan hienoinen...
  15. K

    Kosketuksissa luonnon eläinten kanssa

    https://ibb.co/PNtgcx9 https://ibb.co/KwcSJfv Mikäs helvetti se tämmöinen on? Mittaa n. 6 cm. Lehtohepokatin ei pitäisi noin isoksi kasvaa ja idänhepokattia ei pitäisi näillä pituuspiireillä esiintyä. Mutta siinä se vain muina sirkkoina patsasteli pyykkivuoren päällä.
  16. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Eiköhän vitteristä tai tiktokista löytynyt kuva jonkun pippelistä, ja siinä kerrottiin, että tässä on sen olunppialaisten naisnyrkkeilijän vehkeet.
  17. K

    Perussuomalaiset

    Tokihan Laurakaan ei sentään itsenäisesti ajattele, vaan toistaa papukaijana muiden hyödyttömien idioottien tajunnanvirtaa.
  18. K

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Ja mikä tää nimi on, Elias Juuti. Kuuluisi olla Elias Juntti.
  19. K

    HIFK kaudella 2024–2025

    Eemeli Heikkinen, Sinko Salmi ja se joku Öfferdöffer messiin. Saataisiin nostalgiarosteri viimeisen päälle. Ja vaikka Lauri Taipalus kyytipojaksi. Ai että!
  20. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Eikö sisällön pitäisi näkyä vain niille, jotka maksavat Yle-veroa? Ja tämänhän pitäisi Velaksin mielestä olla täysin vapaaehtoista. Kuten kaikkien muidenkin verojen maksu, minkä vuoksi nykyään asuukin pakolaisena ulkomailla. Kehtaa silti toki kuluttaa mun Yleä, loinen kun on.
Ylös