Hakutulokset

  1. K

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Kristityt ovat tunnettuja siitä, että ovat toista tuhatta vuotta ystävällisesti kertoneet ilosanomaa kaikille, jotka ovat vapaaehtoisesti pyytäneet saada siitä kuulla. Lisäksi ovat oikein hyvätapaisesti ja muita kunnioittavasti kohdelleet kaikkia niitä, jotka ovat olleet jumalhahmoista eri...
  2. K

    Venäjä hyökkää Ukrainaan

    Voih. Kylläpä tämä on nyt niin perin juurin ikävä uutinen. Miltei pistää harmittamaan.
  3. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    No siis ei tietenkään tee. Myöskään tuomio törkeästä veropetoksesta ei tee hänestä verorikollista. Myöskään valehiihdon potin sujauttaminen omaan fikkaan ulosottovelkojen maksamisen sijaan (luoauksista huolimatta) ei tee hänestä kusettajaa. Tietenkään. Rehti ja rehellinen mies tämä meidän Aleksi.
  4. K

    Yleisradio Oy – YLE

    Vitun Yle.
  5. K

    Joonas Rask HIFK:ssa

    Silläkin uhalla, että sama on sanottu n. kiljoona kertaa, niin tämä keissi varmaankin käsiteltiin niin hyvin kuin vain oli mahdollista. HIFK on Raskin työnantaja. Mikäli tämä on ensimmäinen kerta, kun Raskia ohjataan kuntoutukseen tai vastaavaan päihteiden osalta, niin paljon muuta ei työnantaja...
  6. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

    Nyt ollaan selkeästi tärkeiden asioiden äärellä.
  7. K

    Nyt just hymyilyttää!

    Mites Suihinottokone #88?
  8. K

    Laadukasta asiakaspalvelua

    Siis ihminen on käynyt kuussa, halkaissut atomeja, kehittänyt massatuhoamiseen käytettäviä aseita, mutta ihan mahoton paikka on antaa tarkempaa arviota kuin 8h aikaikkuna kodinkoneiden toimitukselle. Ja siinä aikaikkunassa joko pysytään tai sitten ei. Paitsi jos kaivaa taskustaan kolmenkympin...
  9. K

    Joonas Rask HIFK:ssa

    Olet siis pahoillasi, JOS pahoitit jonkun mielen?
  10. K

    Liigapelaajat rikoksen tiellä

    Eli on ollut niin helvetin naamat, ettei edes muista, mitä kaikkea on tullut hölmöiltyä. Moni meistä varmaankin tunnistaa tilanteen. Silti, kun olen itse saanut kuulla omista hölmöilyistä jälkikäteen (onneksi ei mitään näin ala-arvoista), niin olen pahoitellut hölmöilyäni. Nyt Rassukka...
  11. K

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Veropakolainen mukana huutamassa ”pakolaiset painukaa vittuun”. Oh the irony. Toki Velaksi on niin tyhmä, ettei edes itse tajua olevansa pakolainen.
  12. K

    HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

    Ihan asiaahan JaPe tuossa turisee. Mitään täsmähankinnan tyyppisiä puutteita ei ole. Jotta tuosta nipusta saataisiin aidosti mestaruudesta taisteleva joukkue, niin siitä pitäisi vaihtaa n. 50%. Ja valmennuksesta n. 100%. Eli ei todellakaan muutu olennaisesti jollain täsmähankinnalla. Hallitus...
  13. K

    Janne Pesonen HIFK:n urheilujohtajana

    No siis onhan ViPen kaudet olleet sutta ja sekundaa, mutta kyllä kai hänkin, jopa tällä rosterilla, klaaraisi jonkun RoKin tai herrasmies-Tomppelin Jokipojat karsinnoissa? Joo, Tomppeli ei ole valmentaja, mutta eiköhän hänen paskainen kosketuksensa hallituksessa ulotu pelaajiin asti. Ei mulla...
  14. K

    Janne Pesonen HIFK:n urheilujohtajana

    Sanoisin, että tässä on ideaa. Käytetään Peltosen loppuaikakaudella rahaa ns. bare minimum, oisko esim. n. 1,5 M€ / kausi ja pistetään loput säästöön, korvamerkitään ensimmäiseen peltosettomaan kauteen. Sitten vedetäänkin isolla moukarilla, all in, pelaajabudjetin ollessa jotain 7M€ sille...
  15. K

    Nyt just hymyilyttää!

    Mieleen tulvahti muisto jostain ehkä kaudelta 94-95 tai sitä seuraavalta. Kävi niin, että faijan työpaikalla oli joku unkarilainen siivoojatar, joka seurusteli jonkun IFK:n huoltotiimiläisen kanssa. Faija oli hänelle maininnut jossain yhteydessä, että poikansa on innokas fani. Neito oli sitten...
  16. K

    Kallista... elämä on!

    Vitsihuumoria väliin, mutta eikö tässä ketjussa yleisesti ottaen keskustella Suomen hintatasosta? Turku sitten asia erikseen.
  17. K

    Inttiin lähdössä?

    Mä kun aikanaan hiissasin tuota Säkylä - Helsinki -väliä, niin vaihtoehdot tosiaan olivat kohtuu vähissä. Muutaman kerran käytin kuntsareita niin, että meno tai paluu piti tehdä omin päin, silloin vaihtoehdot olivat luokkaa ”taksilla Kokemäelle tai Huittisiin” ja siitä julkisilla eteenpäin...
  18. K

    Sähköpotkulaudat

    Jos tämä liittyi millään tavalla edelliseen viestiini, niin en ole kuullut noita istuttavia sähkömopoja olevan missään vuokralla. Ovat kerta kerrasta omia suristimia. Mutta eihän tuollaiset elämämkoululaiset siltikään mitään kypäriä käytä, kun ei siellä päässä ole mitään suojattavaa.
  19. K

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ihana pilvinen, ”joka päivä sataa” -heinäkuu. Ei ole tarvinnut ulkona kastella kukkia eikä viljelmiä. Ei toki tehdä muitakaan pihatöitä. Ensi kesänä sitten.
  20. K

    Laadukasta asiakaspalvelua

    Joskus kun oma sisko muutti johonkin asuntoon, niin pitihän sitä sitten pesukonekin raahata mukana. Kylpyhuoneessa olisi sille sopiva paikka. Juu oli. Suihkukopin ja seinän välissä oli tyyliin sentin verran ylimääräistä, johon se mahtuisi. Lattialistat ja suihkukaapin alareuna pitivät huolen...
Ylös