Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 704 722
  • 5 923

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi siis välillisesti osallistunut kolonialismiiin ja hyötynyt siitä. Eikö se sitten riitä, että maksamme tätä "velkaa" kehitysavulla, vaikka velkaannumme itse vuosi vuodelta enemmän? Itse miellän sen ainakin osittain olevan myös sitä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ai ei millään lailla? Suomi oli mukana kasvamassa Euroopassa sotien jälkeen ja tähän kyllä kuulu isosti kolonialismi.
Kuinka paljon Suomen talouskasvusta on mielestäsi seurausta eurooppalaisten harjoittamasta kolonialismista 1900-luvulla, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, ja mistä syistä? Tämä ei ole tenttikysymys, ei liioin mukanokkela lähteiden perään tiedustelu, vaan ihan aidosti pyytäisin saada tähän punnittua näkökulmaa. Miten tuo mainitsemasi ”isosti” näkyi mielestäsi Suomen kohdalla?

Suomi on matkan varrella ostanut raaka-aineita ja jalosteita, joiden alkuperä on ollut eurooppalaisten valtioiden siirtomaissa, mm. Afrikassa. Tekikö asiakkaan rooli Suomesta tässä suhteessa ”rikollisen” hyötyjän, joka on riistänyt siirtomaille kuuluvia luonnonvaroja, ja hyväksynyt varsinkin nykymittapuun mukaan kohtalaisen epäeettiset tuotantomenetelmät (joista tiedettiin mitä tiedettiin, ei välttämättä paljoakaan, tuskin kiinnostikaan).

Sotien jälkeiseen talouskasvuun on vaikuttanut tietysti moni asia, eikä vähiten se, että suuri osa Eurooppaa oli sodan jäljiltä melkoisen jälleenrakennuksen tarpeessa. Oli väistämätöntä, että sotien jälkeinen aika oli pitkään elpymisen ja kasvun aikakautta. Suomessa maksettiin sotakorvauksia perse ruvella, heitettiin siementä peltoon, ja koetettiin saada jotain tehtaan tapaista pystyyn. Lähtikö tuo laukalle kolonialismin ansiosta?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Jaahas, Suomikin kantaa kolonialismin taakkaa kun olemme olleet osa Eurooppaa. Idea tästä on otettu varmaan Ylen taannoisesta ala-arvoisesta kolumnista. Tämä on kyllä niin väkisin väännettyä ja paksua. Parempi jos oltaisiin vain eristäydytty täysin Pohjois-Korean tyyliin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sotien jälkeiseen talouskasvuun on vaikuttanut tietysti moni asia, eikä vähiten se, että suuri osa Eurooppaa oli sodan jäljiltä melkoisen jälleenrakennuksen tarpeessa. Oli väistämätöntä, että sotien jälkeinen aika oli pitkään elpymisen ja kasvun aikakautta. Suomessa maksettiin sotakorvauksia perse ruvella, heitettiin siementä peltoon, ja koetettiin saada jotain tehtaan tapaista pystyyn. Lähtikö tuo laukalle kolonialismin ansiosta?
Onko kukaan spekuloinut sillä, miten Suomi olisi oinut välttyä hyödyntämästä kolonialismia edes välillisesti? Minkälainen olisi ollut kehityskulku pysymällä tiukasti talousyhteistyössä itänaapurin ja muiden sosialistimaiden kanssa? Tosin rahdattiin Neuvostoliittoonkin yhtä sun toista raaka-ainetta "poliittisesti korrekteista" Afrikan valtioista.
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Liitteet

  • valkoisuudesta.jpg
    valkoisuudesta.jpg
    66,3 KB · kertaa luettu: 203

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Hohhoh. Hyvin on propaganda uponnu ja homma lähteny laukalle jos Suomen ja suomalaisten tulisi kantaa jotain vastuuta tai syyllisyyttä kolonialismista koska satuttiin olemaan olemassa Euroopassa.

Uskomatonta tää nykymeininki...
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hohhoh. Hyvin on propaganda uponnu ja homma lähteny laukalle jos Suomen ja suomalaisten tulisi kantaa jotain vastuuta tai syyllisyyttä kolonialismista koska satuttiin olemaan olemassa Euroopassa.

Uskomatonta tää nykymeininki...
En itse ole sitä mieltä, että Suomella olisi mitään taakkaa kolonialismista. Kuitenkin Suomi on siitä hyötynyt aika paljonkin kuten koko muukin Eurooppa. Jokainen ihminen saa päättää itse haluaako kantaa mukanaan jotain historian taakkaa. Itse en sitä ihmeellinen suosittele, sillä et ole vastuussa esi-isiesi teoista.
Onko kukaan spekuloinut sillä, miten Suomi olisi oinut välttyä hyödyntämästä kolonialismia edes välillisesti? Minkälainen olisi ollut kehityskulku pysymällä tiukasti talousyhteistyössä itänaapurin ja muiden sosialistimaiden kanssa? Tosin rahdattiin Neuvostoliittoonkin yhtä sun toista raaka-ainetta "poliittisesti korrekteista" Afrikan valtioista.
Jos halusi olla mukana kansainvälisessä kaupassa, niin ei varmaan mitenkään. Ajat olivat erilaiset, kuten myös käsitykset siitä mikä oli oikein ja mikä väärin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hohhoh. Hyvin on propaganda uponnu ja homma lähteny laukalle jos Suomen ja suomalaisten tulisi kantaa jotain vastuuta tai syyllisyyttä kolonialismista koska satuttiin olemaan olemassa Euroopassa.

Uskomatonta tää nykymeininki...

Se, että tiedostaa eurooppalaisten osuuden kolmansien maiden alistamisessa, ei tarkoita syyllisyyden kantamista. Minusta tuntuu taas siltä, osa porukasta haluaa kieltää historian analyyttisen tutkimuksen ja pysyä "suomettuneessa", kauniissa tulkinnassa
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yllä oleviin liittyen.

Jos kolonialismista yleisellä ja laajalla tasolla keskustellaan, olisi syytä keskustella sen globaaleista seurauksista Euroopassa ja Suomessa vuonna 2021. Esimerkiksi, onko kehittyvien maiden oikeudettomuus verottaa suuryhtiöiden voittoja oman valtionsa alueella oikeudenmukaista. Ei.

Joten kyllä me hyödymme edelleen kolonialismista.

Ja jos rajataan keskustelu vain Suomeen (ilman Venäjän ja Ruotsin aikaa), onko saamelaisten kohtelu ollut osa kolonalismia (ja rasismia). Suomi ei ole ratifioinut maailman työjärjestön ILO:n yleissopimusta numero 169, joka edellyttää osapuolivaltioilta erityistoimia alkuperäiskansojen jäsenten, instituutioiden, omaisuuden, kulttuurien ja ympäristön suojelemiseksi.

Minusta on ymmärrettävää ettei suurin osa osta lähinnä vasemmiston vaatimia intiaanipäähineiden käytön, letitysten ja vastaavien paheksuntoja. Se on tekopyhää, ja vasemmistolle tyypillistä. Niiden sijaan tulisi pohtia, mitä Marinin hallitus ja tulevat hallitukset aikovat oikeasti tehdä verotuksen muuttamiseksi kestävmmäksi globaalilla tasolla ja mitä Marinin hallitus aikoo oikeasti tehdä ILO:n yleissopimuksen allekirjoittamiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Onko kukaan spekuloinut sillä, miten Suomi olisi oinut välttyä hyödyntämästä kolonialismia edes välillisesti? Minkälainen olisi ollut kehityskulku pysymällä tiukasti talousyhteistyössä itänaapurin ja muiden sosialistimaiden kanssa? Tosin rahdattiin Neuvostoliittoonkin yhtä sun toista raaka-ainetta "poliittisesti korrekteista" Afrikan valtioista.
Kuten tiedämme, olisimme pysyneet 1940-luvun jälkeisessä maailmassa erossa pahasta länsi-eurooppalaisesta kolonialismista, jos olisimme kansanäänestyksen vahvistaman lähes yksimielisen eli noin 99,7 % ääntenenemmistön tuella ilmaisseet halumme liittyen suureen neuvostotasavaltojen liittoon, yhtenä sosialismia pystypäin rakentavana neuvostotasavaltana. Neuvostoliitto ei missään oloissa riistänyt esimerkiksi afrikkalaisia ja aasialaisia valtioita, eikä pyrkinyt hyötymään näistä myöskään sotilaallisessa ja poliittisessa mielessä. Sitä vastoin suuri neuvostokansain perhe oli aina valmis tekemään pyyteetöntä yhteistyötä kaikkien pienten ja suurempienkin kansojen kanssa, käsi kaikenvärisissä käsissä, rinta rinnan työläissiskojen ja -veljien kanssa, sosialismin iloa yhdessä jakaen, viisivuotissuunnitelman tavoitteet riemuiten täyttäen!

Ehkä jokin Albania oli hetkittäin suht etäällä kolonialismin vaikutuksista. Neuvostoliitto oli jo itsessäänkin eräänlainen kolonialistinen faasi, Venäjän federaation siirtomaita vain kutsuttiin neuvostotasavalloiksi. Tosin kaikkien neuvostokansalaisten - niin Venäjän federatiivisen neuvostotasavallan kuin muidenkin neuvostotasavaltojen - työ ja elämä määrittyivät samojen lainalaisuuksien mukaan, kuten ”valtio on maksavinaan meille palkkaa, ja me olemme tekevinämme valtiolle työtä”.
 
axe

Jäsen
Mää ainakin oon sitä porukkaa, joka kannattaa ajatusta ettei kaikki maahanmuuttajat ole ryhmänä syyllisiä heistä osan tai joidenkin rikollisiin tekemisiin, samaan tapaan kuin romanit pitää ottaa vastaan yksilöinä eikä saa hassutella prosentti sitä,99 prosenttia jotain muuta tms. Se pätee myös toiseen suuntaan, että minä valkoisena miehenä nykypäivän maailmassa en ole millään lailla syyllinen tai anteeksipyyntö/nöyristelyvelvollinen sen vuoksi mitä joku toinen tai jotkut toiset valkoiset miehet on tehneet 200 vuotta tai edes 50 vuotta sitten. En ole vastuussa edes George Floydista vaikka se tapahtui ihan just. Typerä ajatuskin. Silti löytyy porukkaa, jotka ihan oikeasti ajattelee että mun pitäisi kantaa niistä asioista jotain vastuuta ja järjestää sen takia jotain yliopistokurssejakin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta asiat ovat Suomessa hyvässä jamassa. Uskon, että moni muu on samaa mieltä viimeistään luettuaan Vihreden Fatim Diarran ja Kokoomuksen Wille Rydmanin yhteishaastattelun. Välillä hulvatonta menoa Diarran isän vuoden 1999 aikaisilla sloganeilla ja molemminpuolista kunnioitusta ja auttamista. Ja myös asiaa maahanmuutosta:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Se, että tiedostaa eurooppalaisten osuuden kolmansien maiden alistamisessa, ei tarkoita syyllisyyden kantamista. Minusta tuntuu taas siltä, osa porukasta haluaa kieltää historian analyyttisen tutkimuksen ja pysyä "suomettuneessa", kauniissa tulkinnassa
Mä tiedostan erittäin hyvin mitä ranskat ja britit ja espanjat ja portugalit ja belgiat ja hollannit ja saksat teki.

Sitä mä en ymmärrä miten suomi on millään lailla osallinen kyseiseen toimintaan.

Suomi joka oli vain ruotsin alempiarvoinen maakunta kolonialismin kärkivaiheesaa. Suomi joka oli vähäpätöinen osa venäjän imperiumia kun afrikkaa jaettiin. Suomi jolla oli kiire tapella keskenään kun arabian rajaviivoja paperille piirrettiin. Suomi joka taiteili veitsenterällä idän ja lännen välissä kun kolonialismi viimeisiä verisiä henkäyksiään veti.

Miten Suomi liittyy kolonialismiin?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten Suomi liittyy kolonialismiin?

Suomi ei ollut valtiona tai kansakuntana mukana, koska ei ollut valtio ja kansakunnankin suhteen oli vähän niin ja näin. Turha kuitenkaan kuvitella mitään "eihän nyt suomalaiset" -haavekuvia, koska ihan varmasti Suomi olisi käyttäytynyt kuten muutkin siirtomaiden riistoon osallistuneet maat, jos siihen vaan olisi ollut mahdollisuuksia. Eikä Suomi siltikään ihan synnittömänä selvinnyt, tässä esimerkiksi yksi katsaus aiheeseen:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Rasismi on edeleen rotusyrjintää. Ei mitään muuta oheistoimintaa. Onko niin vaikeaa mennä ketjun aiheen mukaan? Vihaako joku jotain rotua, vai ei? Rasismi on juurikin tätä.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Suomi ei ollut valtiona tai kansakuntana mukana, koska ei ollut valtio ja kansakunnankin suhteen oli vähän niin ja näin. Turha kuitenkaan kuvitella mitään "eihän nyt suomalaiset" -haavekuvia, koska ihan varmasti Suomi olisi käyttäytynyt kuten muutkin siirtomaiden riistoon osallistuneet maat, jos siihen vaan olisi ollut mahdollisuuksia. Eikä Suomi siltikään ihan synnittömänä selvinnyt, tässä esimerkiksi yksi katsaus aiheeseen:

Joo-o.

"MUT OLIS VOINU!!!" ei herranjestas tein kanssa
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaikka tuo Vallin puhe ei nyt mennyt putkeen (enkä puolustele häntä yhtään) niin samaa voi sanoa noista mielensäpahoittajista. Missä helvetin kuplassa tuo Dundar-Järvinenkin on elänyt jos tuo oli pahinta kielenkäyttöä mitä on 22v aikana kuullut? Uskon, että on siellä valtuustoissa aiemminkin huudettu ja mölisty vielä kovemmin monista hankalista asioista

"Muiden valtuustoryhmien edustajat eivät peitelleet järkytystään. Esimerkiksi demareiden Aila Dündar-Järvinen ilmoitti, ettei ollut 22 vuoden valtuustourallaan kuullut koskaan vastaavaa kielenkäyttöä.

– Nyt on hilkulla, että lähden (kokouksesta). Onko valtuutettujen ja kuntalaisten pakko kuunnella tällaista puhetta, Dündar-Järvinen kysyi.

Vasemmistoliiton Noora Tapio meni vielä pidemmälle.

– Olen kuullut valtuustosalissa paljon, mutta näin rasistista puhetta en koskaan. Mikäli ps-ryhmä haluaa vielä jatkaa samalla tavalla, voitte ilmoittaa siitä, niin vasemmistoliitto poistuu paikalta. Tämä kokous ei ole eettisesti kestävä kuntalaisten silmissä, Tapio sanoi."

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Uskot. Tietosi ovat siis paremmat kuin 22 vuotta valtuustossa olleella.

Tätä voisi kutsua termillä mansplaining.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Yli 20 vuoden ikäero! Perussuomalaisten Veikko Vallin, 57, esitteli Linnassa afrikkalaisen avopuolisonsa – tumma Alice on käsittämätön kurvikaunotar Kap Verdestä | Seiska

Mikä ihme tässä persujen suosimassa laiskottelumaahanmuutossa on? Hakkarainen, Vallin, Reetu (persujen listalta vaati postimerkkiä perseeseen) yms. sitä edistävät.

Todella, todella outoa. Vallinille siis kelpaa maahanmuutto jopa Afrikasta, kunhan se on hänelle hyödyksi. Mutta ei missään nimessä Muhammadia tai Alia tänne notkumaan, takapajuloita kun ovat Afganistan, Somalia ja Irak. Pikagooglaus kuitenkin paljastaa, että esimerkiksi ihmiskauppa on Kap Verdessä ihan merkittävä ongelma. Takapajula?

Ja ei, Alicea en missään nimessä syytä mistään. Eiköhän hänen elämänsä ole täällä aika paljon parempaa kuin kotopuolessa. En vaan voi ymmärtää, miten monet rasistit huutavat kovaan ääneen, kuinka maahanmuuttajat eivät työllisty ja vievät yhteiskunnan rahat. Niin, mikähän mahtaa olla sen thaivaimon asema, onko nettosaaja vai -maksaja?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Ehkä persuista kysymys on käyttökelpoisten hyödykkeiden tuonnista, mikä ilmeisesti heistä on kannattavaa ja kannatettavaa maahanmuuttoa. Toisaalta taannoisen Hesarin pitkän jutun mukaan ei monia suomalaisia poliisejakaan kiinnosta ihmiskaupparikosten selvittäminen. Ja eiköhän aika monet poliisit taida nykyään kannattaa persuja.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ei, Alicea en missään nimessä syytä mistään. Eiköhän hänen elämänsä ole täällä aika paljon parempaa kuin kotopuolessa. En vaan voi ymmärtää, miten monet rasistit huutavat kovaan ääneen, kuinka maahanmuuttajat eivät työllisty ja vievät yhteiskunnan rahat. Niin, mikähän mahtaa olla sen thaivaimon asema, onko nettosaaja vai -maksaja?
Boldaus oma. Onhan tuossa se ero, että Vallin elää molemminpuolisessa hyötysuhteessa jossa hän mitä ilmeisemmin itse omasta tahdostaan ja omilla rahoillaan kustantaa tämän kurvikaunottaren elämän ja saa siitä sitten "jotain" vastineeksi.
Ei siinä mitään outoa ole, jos maksaa jostain mistä saa hyötyä vs. joutua maksamaan jostain itselleen hyödyttömästä ilman mahdollisuutta itse päättää siitä. Aika tyhmäksi pitää tekeytyä, jos ei tuota eroa ymmärrä. Ei taida Vallin olla ensimmäinen setämies jolla on puolet nuorempi nainen. Toki tuota voi moralisoida muuten, mutta ei se missään ristiriidassa ole tämän persujen mieltämän haittamaahanmuuton kanssa eikä mitään tekemistä ketjun otsikon kanssa. Tuohan on hyvä teko pelastaa yksi ihminen huonoista olosuhteista tarjoamalla hänelle paremman elämän tai ainakin puitteet siihen.
Jäitä hattuun ja bongaamaan sitä oikeaa rasismia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Uskot. Tietosi ovat siis paremmat kuin 22 vuotta valtuustossa olleella.

Kyllä nyt taas väännetään tikusta asiaa. Kyllä, uskon että 22v vuotta valtuustoissa istunut on kuullut pahempaakin kuin tuo Vallin muutaman minuutin yöhötys haitallisesta maahanmuutosta ja luettelo etunimistä henkilöistä, jotka ovat Ruotsissa tehneet rikoksia
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyllä nyt taas väännetään tikusta asiaa. Kyllä, uskon että 22v vuotta valtuustoissa istunut on kuullut pahempaakin kuin tuo Vallin muutaman minuutin yöhötys haitallisesta maahanmuutosta ja luettelo etunimistä henkilöistä, jotka ovat Ruotsissa tehneet rikoksia

Rasismi on arkipäiväistynyt siinä ajassa niin, että Vallinin kaltaisille öyhöttäjille löytyy kaltaisiasi vähättelijöitä. Onneksi mielipiteesi hänen vankasta valtuustokokemuksesta ei paina tässä vaakakupissa grammaakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös