Vierauden varominen johtaa esimerkiksi kirjallisuudessa siihen, että valkoinen heteromies kirjoittaa valkoisesta heteromiehestä, koska hänellä ei ole oikeutta kirjoittaa vähemmistöistä.
Asian korjaamiseksi voidaan tietoisesti julkaista vähemmistön edustajien kirjoittamia teoksia, mutta jos ne eivät vetoa ihmisiin eikä niillä ole taiteellista arvoa, teosten julkaisulle ei ole perusteita. Minullakin on hyllyssäni saamelaiskirjailijoiden kirjoja, eikä niitä voi sisältönsä puolesta kehua. En usko, että kukaan niitä mielikseen lukee. Ne on julkaistu kirjoittajan taustan eikä kirjallisten ansioiden vuoksi.
Kirjallisuuskeskustelussa ratkaisuksi on esitetty, että enemmistökirjailija tutustuu huolellisesti vähemmistön edustajaan ja kirjoittaa hänen näkemyksiään. Tällainen ehdotus on pohjimmiltaan rasistinen, koska se yleistää vähemmistön yhdeksi. Rasismin perusajatuksiinhan kuuluu, että yksilö edustaa ryhmää eikä itseään.
Todellisuudessa vähemmistöillä ei ole samaa mielipidettä ja samoja näkemyksiä, vaan vähemmistön yksilöt ovat omanlaisiaan omine näkemyksineen ja arvoineen samalla tavalla kuin enemmistön yksilötkin. Siksi sen enempää enemmistön kuin vähemmistön kirjailija ei voi kirjoittaa kirjoihin vähemmistön näkökulmaa, koska sellaista ei ole.
Kun puhutaan vähemmistön näkökulmasta, tarkoitetaan oikeasti vallankäyttäjien näkökulmaa. Woke-porukka on vallankäyttäjä. Se tahtoo alistaa vähemmistötkin valtansa alle ja esiintyy kuin pystyisi tietämään, millainen on vähemmistön kokemus ja näkemys, vaikka mitään yhtenäistä näkemystä ja kokemusta ei ole.
Woke-porukka on herkkä tuomitsemaan myös vähemmistön edustajat, kun he eivät noudata wokeilijoiden tavoitteita. Tämä kertoo juuri siitä, ettei wokeilijoita kiinnosta vähemmistöt vaan valta. Esimerkiksi kriittisesti maahanmuutosta kirjoittavat maahanmuuttajat eivät wokeilijoiden keskuudessa suosiota nauti. Heidän kokemuksensa ja näkemyksensä pyritään mitätöimään.