Olympialaisista saa monenlaista dataa ja tunnuslukua, jotka osaltaan auttavat ymmärtämään, missä oikein mennän.Ehdotus mittariksi: Suomen mitalien %-osuus jaossa ollessa mitaleista, jaettuna Suomen väkiluvun osuudesta kisoissa olleiden maiden väkilukujen summasta.
Sitten vaan piirtoon 100 vuoden kuvaaja, veikkaan että ollaan alussa reilustikin ykkösen päällä, mutta ollaanko enää lopussa.
Muut pohjoismaat Ruotsi, Norja ja Tanska samaan kuvaajaan.
Jos katsotaan mitaleja, niitä jaetaan n. 1000 ja osallistuvia maita on n. 200, siis keskiarvona olisi 5 mitalia/ maa. Jätän huomiotta esim. sen, että jokaisessa kilpailussa kolmoisvoitto ei ole mahdollinen.
Jos katsotaan maita, jotka edes teoriassa tavoittelevat mitalia, niitä lienee n. 100. Silloin keskiarvona olisi 10/ maa. Tämäkään ei vielä anna kovin selvää kuvaa siitä, missä mennään.
Mutta jos käytetään teollisuusmaiden HDI-indeksiä ja otetaan sieltä 50 eniten kehittynyttä maata, niin silloin alkaa jo tapahtua. Tässä siis ko, indeksi: List of countries by Human Development Index - Wikipedia
Otetaan 50 maan joukosta väestömäärän pohjalta tietyt ryhmät, yli 100 M, 50-99M, 10-49M ja alle 10M maat ja katsotaan menestystä mitalitaulukossa, saadaan aika hyvä kuva siitä, missä Suomi tällä hetkellä on.
Huippu-urheilu on nykyään tuotantoa, jossa tietyn kehittynein menetelmin pyritään muokkaamaan yksilöistä tai joukkueesta menestystä saava toimija. Tämä edellyttää kehittynyttä infraa ja paljon taloudellisia resursseja. Suomella tätä infraa pitäisi olla, koska olemme peräti 11. sijalla HDI-indeksissä! Silti olemme täysi kehitysmaa urheilussa. Pärjäämme kesälajeista vain pesäpallossa. Meille 8. sija missä tahansa lajissa saa jo suupielet messingille, vaikka ei pitäisi.
Suomen luokkaan alle 10M asukkaan maihin kuuluvat Norja, Irlanti, Sveitsi, Islanti, Ruotsi, Tanska, Uusi-Seelanti, Israel, Slovenia, Liechstenstein, Luxemburg jne. Tämän ryhmän sisällä voidaan sitten tehdä analyysia ja jakaa vielä vaikkapa alle 1M maat omaan kategoriaansa. Varmaan on niin, että tehokkuudellakin on rajansa, joku Islanti ei millään pysty ylläpitämään kovin suurta urheilulajivalikoimaa, koska lahjakkuuksia on vain rajallinen määrä. Tarvitaan keskittämistä.
Kun katsotaan vaikkapa Rion mitalitaulukkoa v. 2016, nousee vilpitön halu antaa potkut koko urheilujohdolle ja järjestelmälle. Suomen toiminta kehittyneenä teollisuusmaana on urheilun saralla alle kaiken arvostelun. Siinä missä monet muut pienet kehittyneet maat kahmivat mitaleja jopa kehittyneiden maiden keskiarvon mukaan, Suomi taapersi vaivaisessa yhdessä mitalissa. Tätä häpeää eivät mitkään lätkäkullat poista. Itanin puheenvuoro nousi varmaan myös tästä tilanteesta.
Toki keskiarvoa pienentävät hiukan jotkut Kiinan ja Brasilian tapaiset maat, joissa urheilulle pystytään allokoimaan resursseja, vaikka maa ei olekaan kovin korkealla kehittyneiden maiden listalla. Suomen häpeää lisää se, että meidän pitäisi olla urheilumaa, meillä ei ole mitään kuittuurisia tai uskonnollisia esteitä urheilumenestyksen tiellä. Olemme yksinkertaisesti erittäin surkeita tekemään huippu-urheilijoita kesäolympialajeihin.
Lisätään vielä se, että kuvitellaan tilanne, jossa olisimme piikkipaikalla jossakin uudessa olympialajissa (kumparelasku aiemmin) ja saisimme sen ensimmäisen kullan. Valitettavasti on niin, että 10 vuoden päästä muistelisimme menneitä menestyksiä, koska Suomi ei vain tunnu enää kestävän kilpailua missään lajissa. Toiset vain oppivat asioita tekemään paremmin, me emme.
Eli tehdään ne Itanit. Pitäkää tunkkinne!
Viimeksi muokattu: