Eniten silti tällaisissa selvityksissä ärsyttää niiden yksioikoisuus. Otan esimerkin tästä.
Selvityksessä on sinänsä ihan oikein todettu, että kilpailukyky koostuu useista eri tekijöistä. Kuitenkin on käytännössä mahdotonta antaa niille mitään yleispäteviä painoarvoja että hinnan osuus on vaikka 60% ja jonkun infran osuus 10%. Tästä yritysrahoitus on hyvä esimerkki. Kyllähän yritykset sellaista tarvitsevat, mutta ei silti tarkoita että siihen mitään sitraa tai muuta valtion instituutiota tarvitaan koska meillä on markkinatalous. Se ei nyt välttämättä Suomessa, mutta länsimaissa yleisesti. Yritykset kyllä saavat toimivassa markkinataloudessa rahoitusta ilmankin joko osakkailta tai vierasta pääomaa. Sama jossain määrin infraankin.
Häkämies voisi paaluttaakin että kilpailukyvyn kannalta tärkeimmät tekijät ovat työmarkkinat, työmarkkinat ja työmarkkinat.
Ihan sama miten hieno sänky sinulla, ja miten hienoa shampaa jääkaapista löytyy ja miten Barry Whitea löytyy stereoista, mutta jos ei ole naista, niin ei tule pillua. Joko nyt on muuten perjantai?
Totta. Plussaa tuossa oli mielestäni se, että ihan asiallisesti käsiteltiin rakenteita ja tämä tehtiin selväksi. Rakenteet antavat mahdollisuuden, mutta työ ja innovaatiot ratkaisevat tuloksen. Työhön liittyy osaltaan myös kustannuskilpailukyky. Jos nämä kolme asiaa eivät toimi, ei paljon auta huippua olevat instituutiot, infra ja koulutus.
Marinin hallitus voisi parantaa tilannetta ja tarttua siihen, mitä SDP ja Vas oppositiossa vastustivat: alhainen työvoima-aste, korkea pitkäaikais- ja nuorisotyöttömien osuus sekä joustamattomat palkkaus- ja irtisanomiskäytännöt. Erityisen heikosti Suomi sijoittuu palkanmuodostuksen joustavuudessa.
Jokainen ymmärtää yllä olevan merkityksen. Silti muutoksen tekemättömyyttä jaksetaan puolustaa kerta toisensa jälkeen.