Vitutusketju

  • 10 507 470
  • 56 109

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vituttaa kun ei vituta edes mikään

Matkahuolto ja Schenker kuskailee myös noihin pakettiautomaatteihin.

Jos automaatti on täynnä, tai paketti on liian iso, se menee sitten muualle. Ei oikein kuljetusfirma voi sille mitään.

Näin ne tekevät jossain päin. Täällä meillä eivät, vaan niillä on noutopiste läheisen R-kioskin tiskillä. Sieltä sen saa aina noutaa. Postilla on samassa paikassa automaatti, ja joskus Postin paketin saa myös noutaa tiskiltä automaatin ollessa täynnä. Usein se menee kuitenkin joko puolen kilometrin tai kahden kilometrin päässä olevaan automaattiin tai vielä useammin pääpostiin, jonne on neljä kilometriä matkaa. Autoton moderni ihminen kiittää.

Jos joku kysyy, että miksi en maksa kotiinkuljetuksesta, niin siksi, että täällä meillä päin siitä palvelusta ei ole mitään hyötyä. Se toimii klo 10-14, jolloin olen töissä (onneksi nyt etänä enemmän, mutta normaaliaikoina on tilanne toisin). Silloin maksaisin turhasta, kun joutuisin hakemaan paketin kuitenkin illalla sieltä neljän kilometrin päästä.

Posti toimii omalla strategiallaan, mutta heidän palvelunsa ei vastaa minun tarpeita, niin siksi suosin noita kahta muuta. Jollain toisella kuluttajalla voi olla toisinpäin. Siksi toivoisin, että verkkokaupat tajuaisivat tämän, ja tarjoaisivat vähintään kahta eri kuljetysyhtiötä. Minun vähillä ostoksilla tuo on jopa kilpailuvaltti, kun saatan ostaa vähän kalliimmalla, jos halvemman vaihtoehdon myyjä ei tarjoa kuin Postin kuljetuspalvelua.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kuljetusohjeisiin kun kirjoittaa, että paketin voi jättää vaikka kuistille pressun alle, niin problem solved
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia

Siihen nähden kuinka paljon Postia mollaat, luulisi ettet kuuna päivänä heidän palveluitaan käyttäisi. Ja joka kerta se "huono palvelu" taitaa tulla yllätyksenä(?). En tietenkään tarkoita etteikö palautetta saisi antaa, muutoinhan ei koskaan muutosta tapahdu. Lähinnä vain mietin, että itse todennäköisesti vastaavassa tilanteessa lähestyisin postia. Voihan toki olla, että joku Postilainen lukee Jatkoaikaa ja ottaa koppia.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Työni tarjoaa nykyään aika tanakkaa vitutusta. Päivät ovat niin täynnä palavereja, ettei niitä varsinaisia töitä meinaa ehtiä tehdä. Yleensä niitä pääsee tekemään klo 15-16. Silloin ei ole enää työteho ihan huipussaan, kun on vetänyt jonkun megapalaverin sekä aamupäivällä että iltapäivällä. Nytkin on pakko tehdä pari hommaa viikonloppuna, kun deadline painaa päälle. Sanottakoon, että isoista viestinnän uudistusprojekteista on kyse. Onneksi työkaverit ovat pääosin mukavia. Pitää kai olla tyytyväinen siihenkin. Olisihan se melkoista horroria tehdä näitä hommia täysien mulkkujen kanssa. Sekin on toki joskus koettu.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuljetusohjeisiin kun kirjoittaa, että paketin voi jättää vaikka kuistille pressun alle, niin problem solved

Toki. Mutta jos tilaan jotain arvokkaampaa, niin tuo ei ole ratkaisu.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siihen nähden kuinka paljon Postia mollaat, luulisi ettet kuuna päivänä heidän palveluitaan käyttäisi. Ja joka kerta se "huono palvelu" taitaa tulla yllätyksenä(?). En tietenkään tarkoita etteikö palautetta saisi antaa, muutoinhan ei koskaan muutosta tapahdu. Lähinnä vain mietin, että itse todennäköisesti vastaavassa tilanteessa lähestyisin postia. Voihan toki olla, että joku Postilainen lukee Jatkoaikaa ja ottaa koppia.

Olen minä tästä Postin chatissa joskus jutellut, mutta siellä olevilla henkilöillä ei oikein ollut ihan ymmärrettävästi valtuuksia tehdä asioille mitään. He palvelivat hyvin, ja hoitivat varmasti henkisesti ikävän työnsä kiitettävästi.

Oletko koskaan katsonut Postin palautekanavaa? Siellä on valmiit lomakkeet, mutta yksikään näistä ei sovellu tällaiseen yleiseen palautteeseen. Ja yleistä palautetta varten heillä ei ole kanavaa. Postille ei siis ainakaan mitenkään helposti pysty antamaan tällaista palautetta - ellei sitten tilanne ole juuri hiljattain muuttunut. Viimeksi ihmettelin ja manasin hiljaa tätä pari kuukautta sitten.

Minusta en mollaa Postia, vaan kritisoin heidän palveluaan.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vituttaa kun ei vituta edes mikään

Matkahuolto ja Schenker kuskailee myös noihin pakettiautomaatteihin.

Jos automaatti on täynnä, tai paketti on liian iso, se menee sitten muualle. Ei oikein kuljetusfirma voi sille mitään.

Eipä tuo maksavana asiakkaana juuri kiinnosta, jos yritys ei osaa hoitaa tarjoamaan palvelua oikein.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Eilen tuli Telialta lasku HPK-paketista, joka on siis jäänyt viime talvena irtisanomatta, ja alkoi vaihvihkaa taas rullaamaan.

Muuten kai jees, mutta tilasin kauden alkaessa Cmoren, jonka sovelluksella pystyy jopa niinkin vaativaan hommaan kuin peilatun tallenteen kelaamiseen.

Miten voi saatana tulla kauden ensimmäinen lasku marraskuun lopussa?

että laskutus ehtii varmasti pari kuukautta rullata ennen kuin tilaaja tajuaa perua sen
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ystäväni mies tekee pelastuslaitosesimiestyönsä ohelle vielä ajoittain kenttävuoroja ensihoitajana ja mahtavuutta taas. Viikolla oli tullut soitto sydänpysähdyksestä ja erikoislanssi paikalle. Tilanne olikin muuttunut nopeasti siihen, että "apua tarvinnut" pariskunta olikin käynyt ambulanssihenkilökunnan kimppuun tarkoituksena ryöstää auton lääkearsenaali. Narkit saatiin kuitenkin lopulta nippuun, mutta eilen oli selvinnyt, että pariskunta oli samalla streamannut toimiaan YouTubeen ja hehkuttanut, että näin sitä hakataan ensihoitajat ja ryöstetään ambulanssi, katsokaapa. Ja ihmiset on tulossa auttamaan. Voihan vittu.
 
Reverent

Vittu, että voi olla oksettavaa touhua. Tollasille kyrpänisteille ei toivo muuta kuin mahdollisimman kivuliasta, pitkää ja hidasta kuolemaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sisäministeriö oli suositellut tänään yleistä suruliputusta Tuomas Gerdtin hautajaisten kunniaksi, ja samalla yleisesti Mannerheim-ristin ritarien muistoksi. Itse huomasin tämän sattumalta uutisista, ja kävinkin laittamassa taloyhtiön salkoon lipun, kun liputusvuoro oli meidän asunnolla. Kävelyllä katsoin, että eipä ollut yhdessäkään lähialueen omakotitalossa osallistuttu tähän.

Ilmeisesti mediassa asiasta on tiedotettu aika heikosti, joten se selittää varmasti tätä. Eikä tämä nyt maailmaa kaada, mutta itse katson kuitenkin, että jos on tietoinen asiasta, niin on ihan hyvien tapojen mukaista osallistua tällaisiin. Sosiaalisessa mediassakin asia oli herättänyt vähän keskustelua, ja siellä jo jotkut humoristit ilmoittivat, että on velvollisuus olla osallistumatta näinä aikoina kaikkeen, mitä ministerit suosittelevat...
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miks niin usein pitää baareissa juoda omasta pullosta. Välillä ne häätää koko porukan pois eikä kellään ole kivaa. Menisivät vessaan niin kuin muutkin. Toinen on se pilleri- ja huumekauppa. Kännissä vielä huutavat lujaa.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vittu miksei ikinä tässä elämässä vittu voi yksikään vitun asia mennä vittu sillä tavalla kuin minä vittu haluaisin? Miksi vitussa kaikki vitun asiat tapahtuvat vittu väärin? Voi vitun vitun vittu ja isäkissan vittu vielä vittu päälle. Vittu.
 
A Siente

Jäsen
Sisäministeriö oli suositellut tänään yleistä suruliputusta Tuomas Gerdtin hautajaisten kunniaksi, ja samalla yleisesti Mannerheim-ristin ritarien muistoksi. Itse huomasin tämän sattumalta uutisista, ja kävinkin laittamassa taloyhtiön salkoon lipun, kun liputusvuoro oli meidän asunnolla. Kävelyllä katsoin, että eipä ollut yhdessäkään lähialueen omakotitalossa osallistuttu tähän.

Ilmeisesti mediassa asiasta on tiedotettu aika heikosti, joten se selittää varmasti tätä. Eikä tämä nyt maailmaa kaada, mutta itse katson kuitenkin, että jos on tietoinen asiasta, niin on ihan hyvien tapojen mukaista osallistua tällaisiin. Sosiaalisessa mediassakin asia oli herättänyt vähän keskustelua, ja siellä jo jotkut humoristit ilmoittivat, että on velvollisuus olla osallistumatta näinä aikoina kaikkeen, mitä ministerit suosittelevat...

Huomasin suruliputuksen omassa taloyhtiössä. Mietin jonkun naapurin kuolleen. Ei ollut tietoa että olisi annettu yleistä suositusta suruliputukseen, vaikka Gerdtin hautajaisista luinkin uutisista.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomasin suruliputuksen omassa taloyhtiössä. Mietin jonkun naapurin kuolleen. Ei ollut tietoa että olisi annettu yleistä suositusta suruliputukseen, vaikka Gerdtin hautajaisista luinkin uutisista.

Se uutisoitiin valitettavan huonosti. Tämä YLE:n uutinen osui sattumalta silmään pari päivää sitten:

Samaten siitä mainittiin lyhyesti televisiossa tänään aamulla. Teksti-TV:n etusivulla olisi voinut olla maininta, mutta eipä ollut.
 
Glove

Jäsen
Hampaasta lähti paikka tai se lohkesi muuten vaan. Pitää siis hommata aika inhokkilääkärilleni, eli hammaslääkärille.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ystäväni mies tekee pelastuslaitosesimiestyönsä ohelle vielä ajoittain kenttävuoroja ensihoitajana ja mahtavuutta taas. Viikolla oli tullut soitto sydänpysähdyksestä ja erikoislanssi paikalle. Tilanne olikin muuttunut nopeasti siihen, että "apua tarvinnut" pariskunta olikin käynyt ambulanssihenkilökunnan kimppuun tarkoituksena ryöstää auton lääkearsenaali. Narkit saatiin kuitenkin lopulta nippuun, mutta eilen oli selvinnyt, että pariskunta oli samalla streamannut toimiaan YouTubeen ja hehkuttanut, että näin sitä hakataan ensihoitajat ja ryöstetään ambulanssi, katsokaapa. Ja ihmiset on tulossa auttamaan. Voihan vittu.

Voi helvetti mitä paskanaamoja. Tuli kyllä melkoinen myötävitutus tästä jutusta. Täytyy sanoa, että kaikenmaailmaan juopot ja narkit saa minut vituuntumaan vähän liiankin helposti eikä minulta vaan löydy ymmärrystä tai malttia sietää heitä. Sitten vielä tehdään tämmöinen "ovela" ansa, joka käyttää hyväkseen hoitajien työnkuvaa. Saakohan nämä edes Suomessa mitään kunnon rangaistusta teostaan? Tekisi kaikille osapuolille hyvää, että nämä sankarit menisivät edes pariksi vuodeksi linnaan miettimään tekosiaan ja vierottumaan. Olisi mahdollisuus kääntää uusi sivu elämässä. Varmaan todennäköisesti pääsevät sakoilla ja pääsevät kerskailemaan kaltaisilleen teoillaan.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Joulu puskee jo näköjään tännekin. On pipariketjua ja olkipukkeja. Plääh. EVVK.

Täällähän voi näppärästi piilottaa ketjut, joita ei halua lukea. Helppo ratkaisu ongelmaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Yövuorot menossa vaihteeksi. Näitä on kohta neljä vuotta jo tehnyt, mutta paskaa nämä on edelleen. Tämä pimeä aika vielä jotenkin lisää ankeutta.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Vituttaa japanilaiset.
Työryhmän japanilaiset olivat menneet valittamaan pomolleen, että heillä on liian vähän töitä.
Nyt oli tutkittu koko porukan työpaikan serverille kirjautuneena viettämiä tunteja.
Minulle, tanskalaiselle kollegalle ja idiooteille japseille yritetään nyt keksiä lisähommia.
Useamman kuukauden sai kyllä jo lusmuiltua tekemällä töitä noin 6 tuntia viikossa 40 tunnin palkalla.
En ole väkivaltainen tyyppi, mutta noita vitun vinokiikareita yritän vetää turpaan, kunhan päästään viruksen jälkeen samalle toimistolle.
Meikäläisen tappelutaidoilla tosin kannattaa yrittää sammuttaa japsilta valot ensimmäisellä lyönnillä. Ihan vaan siltä varalta, että kusipää osaa karatea.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Ne on muutenkin ihan hämmentävää kansaa. Toisten kunnioitus on kaikki kaikessa ja kasvoja ei saa menettää. Sitten kuitenkin ne tykkää kattella jotain menkkapornoo jossa tyttö itkee aidosti ja kymmenen miehen bukkakerinkejä jossa ryhmä rämä ampuu yhteislaukauksella lateksit kiltsin pärställe. Tai siis kuulemma tämmöstä harrastavat. Tuantileffoja sensuroidaan ja leikataan isolla kädellä koska hyi hyi, mutta nousevan auringon oma leffatuotanto pukkaa splätteriä eetteriin jossa kolmipäiset suohirviöt repii pikkulapsilta päitä irti ja ulkoavaruuden liskoalienit raiskaa naiset ja kotieläimet. Hyvin epäilyttävää seurakuntaa, sano.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös