Opetustyö

  • 363 427
  • 3 058
Näytä todeksi väite, että on olemassa päiväkoteja joissa Ristoa ei saa kutsua Ristoksi tai myönnä puhuneesi paskaa.

Päiväkodeilla ja perhepäivähoitajilla on valtava ero. Jälkimmäisiksi ei ole laissa mitään koulutus- tai pätevyysvaatimuksia, eikä heidän tarvitse samalla noudattaa ohjeistuksia kuin virkamiesten. Heistä voi monenlaista viheltäjää löytyä.

Railey, 6, ja Aurora, 4, ovat sukupuolineutraalin päiväkodin kasvatteja – “Moni luulee, että haluamme tehdä lapsista homoseksuaaleja" Ruotsissa on jo 100 prosentin varmuudella.

Sukupuolineutraali kasvatus tuli päiväkoteihin – Pojatkin saavat leikkiä prinsessaleikkejä Suomesta en osaa sanoa, onko yhtä ehdotonta ohjeistusta. Taas muistelen (en mene valalle), että uutisjutussa sukupuolineutraalista päiväkodista puhuttiin myös lapsen kutsumisesta lapsena tai henkilönä.

Sen tiedän, että löytyy yläkoulun opettajia, jotka kieltäytyvät tytöttelystä ja pojittelusta, vaikka ehdotonta ohjeistusta asiasta ei ole. Sitä on mahdoton arvioida, ohjataanko esim. poikia "tyttöjen" leikkeihin, vai saavatko valita leikit sen mukaan, mikä sillä hetkellä kiinnostaa.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Sen tiedän, että löytyy yläkoulun opettajia, jotka kieltäytyvät tytöttelystä ja pojittelusta, vaikka ehdotonta ohjeistusta asiasta ei ole.
Sen myös minä tiedän, että eräästä normaalikoulusta löytyy ohjaava opettaja, joka on kieltänyt auskuilta tytöttelyn ja pojittelun.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Railey, 6, ja Aurora, 4, ovat sukupuolineutraalin päiväkodin kasvatteja – “Moni luulee, että haluamme tehdä lapsista homoseksuaaleja" Ruotsissa on jo 100 prosentin varmuudella.

Sukupuolineutraali kasvatus tuli päiväkoteihin – Pojatkin saavat leikkiä prinsessaleikkejä Suomesta en osaa sanoa, onko yhtä ehdotonta ohjeistusta. Taas muistelen (en mene valalle), että uutisjutussa sukupuolineutraalista päiväkodista puhuttiin myös lapsen kutsumisesta lapsena tai henkilönä.

Sen tiedän, että löytyy yläkoulun opettajia, jotka kieltäytyvät tytöttelystä ja pojittelusta, vaikka ehdotonta ohjeistusta asiasta ei ole. Sitä on mahdoton arvioida, ohjataanko esim. poikia "tyttöjen" leikkeihin, vai saavatko valita leikit sen mukaan, mikä sillä hetkellä kiinnostaa.
Eli ei löytynyt Suomesta ja tuollakaan ei Ristoa ole kiellettyä sanoa Ristoksi. Olisit toki voinut suoraan vaan sanoa että paskaa tuli puhuttua.

Suomenkielessä ei persoonapronomineillakaan ole sukua, joka varmasti sinun logiikallasi tarkoittaa, että Lönnrot olisi idealistinen feministi koska eiköhän josta Zairesta löydy aivotutkija, jonka sanomisia voi tulkita evoluution hengessä sopivasti.

Minä tiedän jopa aikuisia ihmisiä jotka ei tytölle tai pojittele toisiaan.

Onko muuten tuossa kuusivuotiaan pikkutytön vastauksessa mitä eroja tyttöjen ja poikien välillä jotain vikaa? Vai pitäisikö hänen osata luetella hypotalamuksen koko, aivojen proteiinimäärä sekä aivopuoliskojen kytkennät? Kuvitteletko että jos nyt ei slippery slopea pysäytetä niin kohta lääkiksessäkään ei noita asioita opeteta ja ihmisiä kuolee?
 
Viimeksi muokattu:

Minä kun kuvittelin, että molemmat ymmärsimme Riston ja Pirkon tytöttelyksi ja pojitteluksi. Toisaalta arvasin, että takerruit tähän, että kyseessä ei ole sama asia kutsutaanko lasta hänen perinteisellä yleensä sukupuolitetulla etunimellä tai tytötelläänkö vai pojitellaanko häntä. Kuten yllä tuli todistajan lausunto. Kyllä se on Suomessakin. Joten en myönnä puhuneeni paskaa. Harvassa on (vielä) sukupuolineutraalit etunimet. Pippeli ja pimppi eivät todellakaan ole ainoat erot. Eli on vikaa. Lapsi on aivopesty ja tämä on vain lievä kärjistys. Heiligin kirjassa esiin tuodaan kuvien kera, että hypotalamuksen rakenteen ja komissuraalisyiden lisäksi hermoradat poikkeavat selvästi sukupuolen mukaan. Miehen aivojen hermoradat kulkevat aivopuoliskojen sisällä ja naisen aivojen niiden välillä.

Kun eiväthän tytöt mistään mitään tiedä | Aamupalalla Nuorille naisille tytöttely tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pojittelua tapahtuu tuossa ikäluokassa myöskin. "Pojat" harvemmin ottavat hernettä rööriinsä.

Pojittelu ja tytöttely merkitsevät eri asioita varsinkin aikuisten kesken. 50-vuotias nainen on tytöttelystä varmasti imarreltu. 50-vuotiaan miehen poijittelu lienee loukkauksista pahin. Se viittaa mm. naimattomuuteen ja lapsettomuuteen. Toisaalta kohta keskuudestamme poistuneet sotaveteraanit pojittelivat toisiaan puhuen kollektiivisesti "pojista", jolloin sillä oli positiivinen sävy viitaten sotasankaruuteen ja sodasta hengissä selviämiseen.

Markus Heilig toteaa kirjassaan: "Naisten kohteleminen miehisten mittapuiden mukaan on klassinen sortamisen muoto. Sairaanhoidossa seurauksena voi olla ihmishengen menetys." Tähän "voi olla" ilmaisuun arvatenkin tartut. Ei professori voi noin sanoa, jos ei ole lukuisia tapausesimerkkejä, missä hoito miehisten mittapuiden mukaan on ehdottomasti aiheuttanut naispotilaan kuoleman. Ja toisaalla: "Yhä useampi ymmärtää, että lääkäriopiskelijoiden on opittava hoitamaan miesten ja naisten sydaninfarktia eri tavalla. Tämäntyyppisen yksilöllisyyden huomioimisen olisi levittävä lääketieteeseen laajemmallekin."

https://liu.se/medarbetare/marhe41 Voithan toki kysyä professorilta suoraan. Hän tietää varmasti minua paremmin: markus.heilig@liu.se
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä kun kuvittelin, että molemmat ymmärsimme Riston ja Pirkon tytöttelyksi ja pojitteluksi. Toisaalta arvasin, että takerruit tähän, että kyseessä ei ole sama asia kutsutaanko lasta hänen perinteisellä yleensä sukupuolitetulla etunimellä tai tytötelläänkö vai pojitellaanko häntä. Kuten yllä tuli todistajan lausunto. Kyllä se on Suomessakin. Joten en myönnä puhuneeni paskaa. Harvassa on (vielä) sukupuolineutraalit etunimet. Pippeli ja pimppi eivät todellakaan ole ainoat erot. Eli on vikaa. Lapsi on aivopesty ja tämä on vain lievä kärjistys. Heiligin kirjassa esiin tuodaan kuvien kera, että hypotalamuksen rakenteen ja komissuraalisyiden lisäksi hermoradat poikkeavat selvästi sukupuolen mukaan. Miehen aivojen hermoradat kulkevat aivopuoliskojen sisällä ja naisen aivojen niiden välillä.
Nimeltä kutsuminen on täysin eri asia kuin tytöttelyä ja pojilttelu ja sekään että jostain koulusta kuulemma joku löytyy joka jotakuta asian suhteen ohjeistaa toimimaan, että ei tarkoita että meillä oli päiväkoteja joissa toiminta olisi kiellettyä. Huomautetaan kuitenkin että et koko tapauksesta ollut tietoinen eli omasta päästäsi koko paskasi sävelsit jota nyt koitat selitellä.

Mitkä noista eroista on sellaisia että ne on kuusivuotiaan syytä tuntea?
 
Viimeksi muokattu:
Nimeltä kutsuminen on täysin eri asia kuin tytöttelyä ja pojilttelu ja sekään että jostain koulusta kuulemma joku löytyy joka jotakuta asian suhteen ohjeistaa toimimaan, että meillä oli päiväkoteja joissa toiminta olisi kiellettyä. Huomautetaan kuitenkin että et koko tapauksesta ollut tietoinen eli omasta päästäsi koko paskasi sävelsit jota nyt koitat selitellä.

Mitkä noista eroista on sellaisia että ne on kuusivuotiaan syytä tuntea?

Aluksi keskusteltiin Sinkkosesta, joka puhui perhepäivähoitajien ohjeistuksesta henkilöinä puhuttelemisesta. Tuo on jo "aivan absurdia" , että käännät huomion kutsumanimellä kutsumisen kieltoon, kun ohjeistusta alkoi löytymään. Hyvin usein vastaavasta on kuulunut.
Ei ainoastaan El Ludeen toimesta. Useimmat kuusivuotiaat tuntevat erot jo kertomattakin. Tuo öykkäröivä keskustelutapa alkaa jo v***ttamaan. Siitä juuri Heidi Sabanadesankin on usein puhunut Jälkiviisaissa. Tyypillistä tietyn värisen puolueen kannattajille. Menikö kotikasvatuksessa jokin pieleen vai antoivatko pahat pojat liian monta lumipesua? Päätellen kirjoitusvirheiden määrästä, raivo on melkoinen kun juttujasi kirjoitat.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aluksi keskusteltiin Sinkkosesta, joka puhui perhepäivähoitajien ohjeistuksesta henkilöinä puhuttelemisesta. Tuo on jo "aivan absurdia" , että käännät huomion kutsumanimellä kutsumisen kieltoon, kun ohjeistusta alkoi löytymään.
Tässä on tarkka lainauksesi jota sanoit ja jota olet koittanut selitellä. Ei ole löytynyt Suomesta päiväkotia, joissa ei saisi Ristoa kutsua Ristoksi eikä ole löytynyt tytöttelynkään kategorisesti kieltäviä päiväkoteja. Miten meni omasta mielestäsi vai haluatko vielä selitellä päiväkoti on tietenkin synonyymi päiväunille.
Suomessa todella on päiväkoteja, joissa oletettavasti Ristoa ei saa kutsua Ristoksi ja oletettavasti Pirkkoa Pirkoksi ja tämä tspahtuu nimenomaan feministisen ideologian pohjalta.

AUseimmat kuusivuotiaat tuntevat erot jo kertomattakin. Tuo öykkäröivä keskustelutapa alkaa jo v***ttamaan. Siitä juuri Heidi Sabanadesankin on usein puhunut Jälkiviisaissa. Tyypillistä tietyn värisen puolueen kannattajille. Menikö kotikasvatuksessa jokin pieleen vai antoivatko pahat pojat liian monta lumipesua? Päätellen kirjoitusvirheiden määrästä, raivo on melkoinen kun juttujasi kirjoitat.
Niin minkä eron kuusivuotiaan tietävät sukuelimien lisäksi? Että pojat on parempia teknisissä töissä?

Minun puoluekantani on sitoutumaton, mutta kokoomusta olen useimmiten joutunut viime vuosina äänestämään. Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen olen kirjoittanut viestit kännykällä jossa ”autocorrect” enkä reissussa ole kaikkia ehtinyt korjaamaan.
 
Tässä on tarkka lainauksesi jota sanoit ja jota olet koittanut selitellä. Ei ole löytynyt Suomesta päiväkotia, joissa ei saisi Ristoa kutsua Ristoksi eikä ole löytynyt tytöttelynkään kategorisesti kieltäviä päiväkoteja. Miten meni omasta mielestäsi vai haluatko vielä selitellä päiväkoti on tietenkin synonyymi päiväunille.

Niin minkä eron kuusivuotiaan tietävät sukuelimien lisäksi? Että pojat on parempia teknisissä töissä?

Minun puoluekantani on sitoutumaton, mutta kokoomusta olen useimmiten joutunut viime vuosina äänestämään. Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen olen kirjoittanut viestit kännykällä jossa ”autocorrect” enkä reissussa ole kaikkia ehtinyt korjaamaan.

Myönnetään, että tässä nimenomaisessa tapauksessa kaikumuistiin jäi aamutuimaan Sinkkoselta väärä käsite. Perhepäivähoitajista puhui, vaikka ajattelin puhuneen päiväkodeista. Ammattitutkinto siinäkin on suositeltavaa suorittaa,vaikka ilmeisesti kaikenlaista viheltäjää alalla toimiikin. Aina ei ole helppoa myöntää tehneensä taustatyötä ja faktan tarkistusta täydellä huolella, kun keskustelun sävy on jokseenkin loukkaava. Ei poista sitä seikkaa, että sukupuolineutraalius on rantautunut Suomenkin päiväkoteihin. Saman suuntaista ohjeistusta toki on annettu päiväkoteihin ja eri kouluasteille. Lähinnä käyttäjän @vetti ilmeisestä sarkasmista väärinkäsitys nimillä puhumisesta sekä tytöttelystä ja pojittelusta pulpahti, vaikka kyseessä ova nimenomaan ennemminkin vastakohdat. Tiedä sitten tulisiko tytöttelystä ja pojittelusta Egalia-päiväkodista potkut.

https://www.vantaansanomat.fi/artik...us-tuli-paivakoteihin-pojatkin-saavat-leikkia linkki tosin taisi olla jo aiemmin.

”Pitää voida puhua tytöistä ja pojista” – OAJ:n Olli Luukkainen vastustaa yhteiskunnan ”ylineutralisointia”

Luukkaiselle, joka tuki viestissään Sinkkosen ajatuksia, muistutettiin heti, että opettajien ja varhaiskasvattajien liittopomon tulisi ”tietää paremmin”. Uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa linjataan sukupuolisensitiivisyydestä ja myös Opetushallitus suosittaa nykyisin puhuttelemaan lapsia mieluummin nimillä kuin käyttämällä joukkonimityksiä tytöt tai pojat.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/64383/1/URN:NBN:fi:jyu-201906052999.pdf Tästähän on jo Gradukin väännetty , johon en ehtinyt syvällisemmin tutustumaan. tutkimuskirjallisuuteen viitaten:
Ajoittain tasa-arvopyrkimysten yhteydessä on puhuttu sukupuolineutraaliudesta, jolla viitataan pääsääntöisesti ajatukseen, jonka mukaan sukupuolella ei ole merkitystä. Sukupuolineutraalin kasvatuksen eduiksi voidaan katsoa esimerkiksi se, että se on edistänyt merkittävästi opetustarjonnan tasa-arvoistumista, kun sukupuolijakoon perustuvat opetusohjelmat ovat poistuneet esimerkiksi käsityön oppiaineesta. Tällöin on pyritty takaamaan ainakin periaatteen tasolla se, että sukupuolesta riippumatta on voinut osallistua mihin tahansa opetusryhmään. (Heinonen 1997: 19.)

Seuraavassa kappaleessa todetaan:
Syrjäläisen ja Kujalan (2010: 32) mukaan sukupuolineutraalius on kuitenkin myös synonyymi sukupuolisokeudelle silloin, kun se ulottuu oppilaiden kohteluun kaikilla osa-alueilla koulun arjessa – tällöin sukupuolten merkitystä ja vaikutuksia ei tunnisteta eikä haluta ottaa huomioon. Myöskään sukupuolten välisiä eroja ei tiedosteta. Voidaan ajatella, että sukupuolineutraalius ei pohjimmiltaan johda tasa-arvon toteutumiseen vaan voi johtaa jopa vastakkaiseen kehityskulkuun, sillä se saattaa estää havaitsemasta sukupuolen moninaisuutta ja sukupuolten välisiä eroja koulujen arjessa. Kun erot yritetään kieltää ja niistä vaietaan, pääsevät vahingolliset stereotypiat valtaan huomaamatta.

Leikit ja käyttäytyminen tulee jo luonnostaan, vaikka vanhemmat muuta tuputtaisivat. Jo nuoremmilla lapsilla.
https://www.helsinginuutiset.fi/art...-hs-nayttelija-pyysi-apua-ministerion#gallery

THL ei näemmä enää hyväksy pimppiä ja pippeliä. Mitähän elimiä vagina ja penis ovat ellei sukupuolielimiä? Ilmeisesti ne ovat suvun, eivät omia
Sanasto - Sukupuolten tasa-arvo - THL
Sukuelimiä ovat esimerkiksi emätin eli vagina, häpyhuulet, kohtu, munasarjat, siitin eli penis, kivekset ja siemenjohdin. Sukupuolielin ei ole suositeltava termi.

Mitä tulee paskaan, jonka itse olisin keksinyt, että feministit ovat vaikuttaneet biologisten erojen huomiotta jättämiseen, niin saman ajatuksenhan Sinkkonenkin heitti. Feministi-tutkija oli kommentoinut 30 vuotta sitten hänen kirjaansa, että poikien huomioiminen on tasa-arvolain vastaista. Tämän tarkistin kolmeen kertaan.

Minulla ei ilmeisesti olisi oikeutta tehdä "poskettomia johtopäätöksiä", mutta näyttää siltä, että kouluiässä sukupuolitietoisuus suosii tyttöjä, kun taas Heiligiin viitaten aikuisten maailmassa tasa-arvoajattelu on johtanut "maskuliiniseen maailmaan", jossa naiset pyrkivät johtopaikoille miehisin keinoin. Tämä on johtanut hänen mukaansa naisten sortoon. Feminismi on ongelmalinen ajatusakennelma, kun biologisten erojen korostamisesta huolimatta Heilig tunnustautuu feministiksi ja ottaa kirjan lopuksi kantaa palkkojen jakamiseksi sukupuolten kesken, mikä ajatuksena lähentelee sosialismia. Yllä olevankin perusteella useimmat feministit kieltävät sukupuolierot.

Yksinkertainen ei myöskään tekninen valnnaisaineena. Voi myös olla niin, että nykyjärjestelmässä kaikkein motivoituneimmat ja parhaat valitsevat teknisen 7. luokan jaosta huolimatta. Voi myös olla niin, että poika joka "pakotettuna" (tai kuitenkin mieluummin kuin tekstiiliä) opiskelisi seiskalla teknistä voisi valita sen valinnaisaineeksi kasilla ja edetä myöhemmin ammattiin, mitä ei nyt tapahdu.

Tämä oli paska johon puutuin
Millä mandaatilla ideologiset feministit ovat päässeet sanelemaan koulujen käytäntöjä sukupuolettomasta kasvatuksesta,”
Sitä et ole pystynyt osoittamaan todeksi ja nyt myönnätkin ettet pystykään. En tiedä pitäisikö tuota pitää suoraselkäisenä toimintana vai ihmetellä, että mikä helvetin fiksaatio sinulla on tehdä kaikesta sukupuolikysymyksiä. Jos tarkoitukseksi on tehdä parodiaa äärimmäisestä feministeistä, niin nostan kädet pystyyn ja totean että olet asiassa onnistunut.

Gradusta napattua:
Tasa-arvotyö on taitolaji taitolaji – opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa
julkaistiin Opetushallituksen toimesta lokakuussa 2015. Oppaan tarkoituksena on auttaa perusopetukseen kuuluvia kouluja koulukohtaisen tasa-arvosuunnitelman laatimisessa, joka säädettiin pakolliseksi tasa-arvolain täydennyksessä 30.12.2014. Oppaan on laatinut eri alojen viranomaisista koostuva monialainen työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetushallituksesta. Työryhmän jäsenet koostuivat sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, tasa-arvovaltuutetun toimiston sekä Rauhankasvatusinstituutin edustajista. Lisäksi oppaassa mainitaan, että työryhmästä kaksi jäsentä toivat mukaan opettajan työn käytännön kokemusta. Työryhmä aloitti työnsä huhtikuussa 2014 ja sai sen valmiiksi lokakuussa 2015. Toukokuussa 2015 järjestettiin vielä työpaja, jossa 24 tasa-arvoasiantuntijaa eri puolilta Suomea osallistui oppaan kehittämiseen.
(OPH 2015: 5.)

Tasa-arvo ymmärretään ilmeisesti vain sukupuolten tasa-arvoksi, eikä yksilöiden tasa-arvosta puhuta:
Luku 1 käsittelee tasa-arvon toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa yleisellä tasolla sekä tarkentaen näkökulmaa erityisesti koulumaailmaan. Luvussa tarkastellaan sukupuolten tasa-arvoon liittyviä ongelmia sekä pohditaan, mitä perusopetuksessa voitaisiin tehdä toisin.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Joku huonotasoinen ope eli pedagoginen vajakki vuodatti Iltalehteen turhautumistaan, toisaalta myös onnellisuuttaan uudessa duunissaan:

Rankka avautuminen: Kokenut miesopettaja vaihtoi vuosien jälkeen alaa, koska ei enää jaksanut – ”Hävettää olla opettaja”

Kaikille teille päteville kansankynttilöille ja sivistystasomme kohottajille toivotan antoisaa ja inspiroivaa kouluvuotta!
Pisa-tulokset maailman kärkeen, maailmanmestareita olemme jälleen seuraavassa tutkinnassa!

Luottakaa opetushallituksen opetusvisioon, strategiaan ja sen kunnalliseen toteuttamiseen eli taktiikkaan. Pelatkaa tiimipeliä eli tukekaa toisianne, niin kylä lähtee!!!
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

Jos suurin avokonttorin käyttäjistä kokee että esim kotona omassa rauhassa on tehokkaampaa tehdä töitä kuin avokonttorissa niin miksi tälläisia avokonttorin tyylisiä ratkaisuja kokeillaan lapsilla? Ei tajua.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Voisin kertoa yhden vuoden kokemuksella mitä mieltä näistä ns. avoimista oppimistiloista ollaan opettajien, oppilaiden ja vanhempien tasolla. Mun kokemus ei varmaan merkitse kenellekään mitään, mutta muilta kuulemani signaali on varsin negatiivinen. Iso osa kyllä noissa tiloissa pärjää, mutta eihän sitä oppimista ja opiskelua voi jättää alaikäisen LAPSEN itsensä vastuulle.
Avauduinpa perkele sittenkin ihan vähäsen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Jos suurin avokonttorin käyttäjistä kokee että esim kotona omassa rauhassa on tehokkaampaa tehdä töitä kuin avokonttorissa niin miksi tälläisia avokonttorin tyylisiä ratkaisuja kokeillaan lapsilla? Ei tajua.
Erittäin hyvä kysymys. Tällaisten toteuttajat aina vetoavat opetussuunnitelmaan, mutta todellisuudessa se ei tällaisiin ääriratkaisuihin velvoita. Opettajana sanoisin, että iso osa ainakaan aineenopettajista ei ole valmis tällaiseen avokonttoriopetukseen. Enkä tarkoita, etteikö opettajaa saa vaatia kehittämään itseään, mutta ei tuollainen muutos hetkessä käy, varsinkin jos koko systeemi sotii omaa pedagogiikkaa vastaan.
 
kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voihan vituralla sentään, suostuin lähtemään viransijaiseksi peruskoulun yläasteelle ma-fy-ke-opettajaksi, vaikka olin jo päättänyt, etten koskaan enää. Tähän suostumiseen vaikutti vahvasti se, että olen elänyt opintorahalla viimeiset kuukaudet (eikä se raha riitä edes vuokraan) ja toisaalta se, että pystyn olemaan ns. monimuotokoulutuksessa.

Uusi ops on jo voimassa, mutta kuitenkin kuulin rehtorilta sellaista viestiä, että matematiikassa oppilaat nimenomaan haluavat opettajajohtoista meininkiä. Eli siis sitä, että paukutetaan laskut päähän selittämällä ne. Fysiikka ja kemia voivat sitten enemmän olla sitä ilmiöoppimista.

Vähän nyt huolestuttaa, miten mahtaa minulta onnistua, mutta onneksi en kovin pitkäksi aikaa tuonne lupautunutkaan. Kovin monen nuoren elämää en ehdi tuhoamaan. Tässä on kuitenkin jo kolme vuotta siitä, kun viimeksi olin peruskoulussa töissä.

Tilanne on kuitenkin se, että tuossa koulussa on vaihtunut tämä kyseinen opettaja jo 2 kertaa tämän syksyn aikana, joten halusivat tällaisen vanhan sotaratsun paikalle. Lupauduin sitten töihin, kunhan saan nuo omat kouluviikonloput vapaaksi. Ja tietysti minulle palkka kelpaa, on se aika moninkertainen opintorahaan verrattuna
 
Byvajet

Jäsen
Nyt toteutuu se, josta tässä ketjussa jo useampi vuosi sitten kirjoitin. Koulun aiheuttama syrjäytyminen on alkanut. Lapset, jotka selvisivät aikaisemmassa koulussa, ohjataan nyt terveydenhuollon piiriin, koska vastuun lisääminen lapsille ei sovi kaikille.

Tilanteen karuus näkyy Lindholmin mukaan yliopistosairaalassa siten, että yhä useampi lapsi ohjautuu tutkimuksiin ja hoitoon yhä lievemmin neuropsykiatrisin erityispiirtein, koska ei yksinkertaisesti selviä arjessaan. Hoitoon hakeudutaan autismikirjon tai vaikea-asteisen ADHD:n epäilyn vuoksi ja apua yritetään saada tunne- ja käyttäytymisongelmiin.

– Nämä lapset ovat niitä, jotka ovat aiemmin selviytyneet ilman tarvetta lastenpsykiatriselle erikoissairaanhoidolle.

Huolestuttavaa on myös jo hoitosuhteessa ja kuntoutuksessa olevien lasten koulutilanteiden toistuva kriisiytyminen.

– Tämä on johtanut siihen, että meidän odotetaan terapian ja lääkkeiden avulla paikkaavan tilannetta, vaikka lapsi on liian kuormittunut ulkoapäin tulevien vaatimusten vuoksi, Lindholm sanoo.

Tämänkin uudistuksen taustalla on asiantuntijoita ja laaja tutkimustieto poliittisten voimien ja markkinavoimien isäksi. Onpahan taas yksi esimerkki siitä, että tutkimustieto ei tarkoita samaa kuin kyky ennustaa todellisuutta.

Tämä vain huomautukseksi, koska monesti uudistajat vetoavat hanakasti tutkimustietoon.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mä olen nyt viimeisen vuoden aikana tutustunut koulumaailmaan tekemällä kouluohjaajan työtä. Pitää sanoa, että ihan alkuun se hälinä ja levottomuus opetustilanteissa oli minulle suuri järkytys ja olin sitä mieltä, että äkkiä pois täältä ja ei enää ikinä takaisin.
Mieli on kyllä vuoden aikana kovasti muuttunut oman suhtautumisen myötä. Ihmisenä ja yksilönä pitää jokaiseen suhtautua eikä ryhmänä. Ne luokan häiriköt ovat usein ihan mahtavia tyyppejä, kun niiden kanssa pääsee samalle aaltopituudelle eli ns samalle tasolle. Kouluohjaajana olen ollut paljon tekemisissä juuri näiden ns ongelmalasten kanssa. Usein noi tilanteet työssäni ovat olleet sitä, että lähden johonkin rauhalliseen tilaan opiskelemaan oppilaan kanssa, joka ei juuri sillä hetkellä ryhmässä pärjää.

Opiskelen nykyään alaa ja uskon olevani täysin oikealla uralla. Ja toi on aika paljon sanottu, kun aluksi olisin halunnut alalta nopeasti pois.

Ohjaan yksilöitä ryhmässä, en ryhmää.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Iltalehti 20.11.2019:
"Peruskoulun retki- ja liikuntapäiviin ei saa enää pyytää oppilaiden huoltajilta rahaa. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös retkien ja liikuntapäivien jakaminen maksullisiin ja maksuttomiin vaihtoehtoihin jakaa oppilaita eriarvoiseen asemaan.
Apulaisoikeusasiamies totesi, että opetuksen järjestäjän tulee huolehtia opetuksen kuluista myös koulun ulkopuolella. Jos oppilaiden huoltajat osallistuvat varojen keräämiseen, varat tulee käyttää kaikkien osallistuvien oppilaiden hyväksi."

Lihavoidusta kohdasta; Tämä kai ei poissulje sellaisia retkiä, joiden järjestämiseen oppilaat itse, huoltajien avustamina, ovat töillä tai myyjäisillä keränneet varoja? Vai luovutaanko keräyksistä (ja retkistä) kokonaan, jos jotkut oppilaat eivät halua osallistua keräystoimintaan ja muita kalvaa se, että "vapaamatkustajatkin" pitää ottaa mukaan?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO

Noinhan on linjattu jo ajat sitten. Ei näköjään olla vaan noudatettu kaikkialla. Ryhmänohjaajan / luokanvalvojanhan ei tarvitse varsinaisesti osallistua rahankeräykseen mitenkään, paitsi ehkä yhteydenpidollisesti. Vanhemmat voivat siis järjestää koulun ulkopuolella yhteisen keräyksen koko luokkaa varten.

Lisäys:
Ja kyllähän se niin on, että jos jotkut eivät halua kerätä rahaa ja muut taas eivät suostu kattamaan heidän kustannuksiaan, ei maksullista retkeä tehdä.

Päteeköhän sama esim. luokkasormuksien kohdalla?
 
Viimeksi muokattu:

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parempi puolisko tekee tuntiopettajan töitä osa-aikaisen, sivutoimisen sopimuksella. Hänelle on sanottu että tunteja voi olla max 60/kk. Kysyntää kuitenkin on eri yksiköissä enemmän ja tuntimäärät ovat olleet 70 ja 80 välissä.

Palkka noista näyttää tulevan ihan normaalisti, mutta voiko tuosta tulla jotain sanktioita jälkikäteen?
 
kamik

Riippuu siitä mitä tarkoitat sanktioilla. Jos tunteja on yli 60h/kk, katsotaan työ päätoimiseksi eli menettää/pienentää mahdollisia tukia. Tietty verotus nappaa isomman siivun palkasta kosia palkka on enemmän kuin alunperin on sovittu. Voi yllättää mätkyjen muodossa verotuksen valmistuessa, tämäkin riippuu jonkin verran siitä millaisella verokortilla tekee töitä.
 
Voiko tuosta tulla jotain takasinperintää tne? Työnantaja on pyytänyt "pitämään silmällä ettei tule liikaa tunteja", mutta opettajapulassa niitä kertyy. Loppupeleissähän se on työnantajan vastuulla tarjota/valvoa työtä.
 
JOS osa-aikaisuuden lisäksi Kela maksaa jotain etuutta, niin olen melko varma, että perivät etuuksia takaisin, mikäli tulot ovat kasvaneet. Tulojen kasvaessa oikeus etuuteen pienenee tai poistuu kokonaan. Jos työsopimuksessa on sovittu tietty tuntimäärä/viikko, niin ylimenevistä tunneista voi kieltäytyä sopimukseen vedoten. Kannattaa pitää itsekin huoli, että tekee sovitun määrän töitä. JOS saatte esim. Kelasta jotain etuisuuksia, suosittelen olemaan yhteydessä sinne.
 
Avovaimo haluaisi toki tehdä täyttä viikkoa, mutta kun ei uusia kokoaikaisia virkoja jostain syystä haluta avata, tämä on tässä organisaatiossa ainut vaihtoehto. Mietityttää vaan tuo, että miksi työnantaja haluaa ylipäätään rajoittaa tunteja jos tarvetta on enemmälle? Sen ymmärrän, jos töitä ei yksinkertaisesti riitä.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
No niin, reality nujertaa fictioonin , kiva meininki eli toiveilu karahtaa kiville.
Eli tuosta joidenkin aikanaan johtavien suomalaispedagogian kehittäjien tunnemiettimispäätöksestä pyritään pois, raa'at numerot palautetaan lapsukaisten koulu-uran kehityksen seurantaan:

Voi voi, kyllä nyt muutamia opettajia harmittaa, joutuvat arvottamaan mukulat tylysti eri riveille.
Ennen pystyi kirjoittamaan kannustavia sana-arvoituksia jokaiselle.
Tämän näkemyksen puolestapuhujia olen muistaakseni kuunnellut, ja nähnytkin jo vuosia Ylen kanavilla, mutta nyt muuttui ääni kellossa?
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika pikaisella aikataululla tuli siirtyä etäopetukseen, eikä ainakaan meidän koulussa monellakaan ollut etäopetukseen sopivaa digimateriaalia. Iltaa ja yötä myöten on osa vääntänyt tavaraa ja opetellut uusien alustojen toimintoja ja sisältöjä. Pienimuotoinen pakkodigiloikka tuli itsekin otettua, mutta eiköhän tämä tästä helpotu. Yllättävän työläs prosessi näytti olevan osalle opettajista ja kävi selväksi, että atk-osaaminen on paikoin todella surkealla tasolla. Meille annettiin lupa, tai melkeinpä määräys, laskea rimaa reilusti alaspäin etäoptusjaksolle. Perusasioita ja niitäkin vain kohtuullisissa määrin, jottei ruudun kummallakaan puolen tulisi uupumusta. Käy sääliksi osaa lapsista, kun kotona ei valitettavasti ole aikuisia (täysi-ikäisiä kylläkin) auttamassa kouluhommissa. Samoin myös niiden oppilaiden tilanne harmittaa, jotka kovasti tekivät töitä numeroidensa eteen tavoitellessaan jatko-opintopaikkaa, nyt lähti osalta matto jalkojen alta.

Vaikea on nähdä, että pääsiäisen jälkeen koittaisi paluu takaisin normiarkeen. Aika suoraan tuli käsky valmistautua siihen, että koko kevätlukukausi kuluu etäöissä. Se tilanne asettaisi melkoisia haasteita päättöarvioinille, sillä osan kursseista oppilaat suorittaisivat kokonaan etänä. Oman haasteensa asettaa se, että laajoissa ja harvaan asutuissa pikkukunnissa iso osa oppilaista on pelkän mokkulayhteyden päässä. Siinä ei välttämättä paljoa video-opetuksesta saa irti, jos katsoo diashowta koko päivän... Osaan oppiaineista on määrätty virtuaalinen paikallaolopakko, jolloin opetus annetaan. On kuulemma oppilaiden mielestä hyvin raskasta seurata verkko-opetusta verrattuna lähiopetukseen.

Mutta open näkökulmasta katsottuna on paljon mukaviakin viestejä kantautunut koululle. Useat oppilaat ovat ilmoittaneet, että haluaisivat tulla mieluummin kouluun kuin olla kotona. Myös opettajien ammattitaidon arvostus vaikuttaisi olevan noususuunnassa jo parin päivän jälkeen.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Meillä ei kiljuta digidigidigi!!! Mennään asia edellä, ei väline. Kirjoja luetaan kotona, ja tehdään kynällä tehtäviä vihkoon. Niistä sitten lähettävät kuvia mulle, että tiedän tehdyksi. Niin kauan kuin laki antaa mahdollisuuden kirjoituttaa oppilaita kynällä ja paperilla eikä pelkällä digillä, aion tehdä niin. Kyllä oikea kirjoittaminen on elämän perustaito siinä missä pyllyn pyyhkiminen ja kengännauhojen solmiminenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös