Neuvostoliitto, samoin kuin kaikki muutkin sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään perustuvat yhteiskunnat, olivat proletariaatin diktatuureja lähinnä vain siinä katsannossa, että proletariaattia hallittiin näissä maissa diktatorisin menetelmin.
On myös huomattava, että kansalaisten maan sisäiselle liikumiselle ja ennen kaikkea maan ulkorajat ylittävälle liikkumiselle asetettiin todella jyrkät puitteet. Tällä varmistettiin se, etteivät omat kansalaiset karkaisi ymmärtämättömyyttään sosialistisesta onnelasta. Tämä kansalaisten ymmärtämättömyys johtui sosialistisia maita yhdistävistä piirteistä, joita olivat muiden muassa seuraavat:
- Ankara komento ja kansalaisiin kohdistuva tiukka kontrolli yleisesti ottaen. Sosialistisia yhteiskuntia ohjattiin kielloilla ja pelolla.
- Vahvasti rajoitettu mielipiteen ilmaisemisen vapaus, eli käytännössä tuon vapauden puute.
- Mielivaltainen ja ei-riippumaton oikeuslaitos, joka jakoi jopa kymmenien vuosien vankeus- ja työleirituomioita etenkin poliittisin perustein (tai tarpeen tullen vaikka tekaistuin perustein).
- Yhteiskunnallisen osallistumisen vapaus oli rajoitettu vain yhden puolueen puitteissa tapahtuvaan vaikuttamiseen, jolloin silloinkin olennaisista asioista päätettiin kansalaisesta katsoen hyvin etäällä.
- Kansalaisten räikeä eriarvoinen kohtelu; esimerkiksi muissa sosialistisissa neuvostotasavalloissa kuin Venäjän federaatiossa venäläiset olivat käytännössä etuoikeutettua väestöä. Tämä ilmeni työpaikoilla, asunto- ja autojonoissa, kaupoissa, kouluissa, kaikkialla. Kommentteja voi kysellä vaikkapa iäkkäiltä neuvostoajat eläneiltä virolaisilta, tai minkä hyvänsä entisen SNT:n alueella ennen Neuvostoliiton romahdusta eläneiltä ei-venäläisiltä. Lisäksi etuoikeuksien piiriin päässeet kansalaiset olivat kukin jossakin suhteessa eriarvoisessa asemassa muihin nähden.
- Läpikotaisin yhteiskuntaan pesiytynyt korruptio.
- Aikakausittain vaihdellut puute elintarvikkeista ja kulutushyödykkeistä. Pääsääntö sosialismissa on, että trendinomaisesti nämä puutteet pahenevat. Näin tapahtui kaikissa itäblokin sosialistivaltioissa.
- Ulkomaisten kulutushyödykkeiden heikko tai olematon saatavuus. Asiaa tosin helpotti, jos kuului johonkin muutamista tai useammista etuoikeuksista nauttivaan ryhmään, tai tunsi jonkun tällaiseen ryhmään kuuluvan henkilön, tai tunsi jonkun joka tunsi jonkun em. henkilön, jne. Jos joku tunsi kansainvälisillä merialueilla kulkevan laivan miehistöön kuulvan henkilön, niin tältä saattoi ostaa esimerkiksi sosialistimaan kansalaiselle vaikesti hankittavia ulkomaantekstiilejä, kuten farkkuja. Farkut, käytetytkin, saattoi taas vaihtaa lihakimpaleeseen ja vehnäjauhoihin, ja niin edelleen.
- Heikot arkielämisen standardit. Neuvostokansalaiselle varattu asuintila oli tavallisesti 8m2 per henkilö, joskin hyvin monet määrättiin asumaan asuntoon, jossa tilaa ei ollut näinkään "väljästi". Yksityisyyden puute oli tavallista, sillä oli tavallista joutua asumaan samassa huoneistossa vieraiden ihmisten kanssa, joskin eri huoneissa.
- Heikot mahdollisuudet ansaita enemmän tekemällä enemmän työtä tai kouluttautumalla paremmin (pois lukien luoviminen puolue-eliittiin ja täten pääseminen enemmän tai vähemmän osalliseksi rajatun eliitin eduista).
- Edellisestä johtuen, kaikkinainen näköalattomuus ja toivon puute paremmasta leimasi neuvostokansalaisen arkea. Tästä saattoi jossakin määrin pinnistellä eroon tekemällä vaikkapa pimeää bisnestä tai muutoin luovimalla lainsäädännön harmaalla tai kielletyllä alueella.
- Rahan huono ostovoima (riittävän pitkään jatkuessaan sosialistinen yhteiskuntakokeilu on aina johtanut siihen, että ihmisillä on kyllä runsaasti keinotekoiseen kurssiin tekonoteerattua rahaa, jolla ei kuitenkaan voi ostaa juuri mitään, koska juuri mitään ei ole, paitsi mustassa pörssissä, josta voi ostaa ulkomaisella valuutalla, jonka hallussapito oli sosialistimaissa aina kiellettyä tavallisilta kansalaisilta, vaikka sosialismin kuolonkorinoissa rahaa saattoi vaihtaa huoletta vaikka miliisin kanssa, koska miliisinkin perheen piti jostain saada ruokaa, kun ruplilla ei saanut kuin jotain kaalinperskeitä tai mitä nyt produktissa sattui olemaan, paitsi joskus kun kävi hassusti, niin kauppaan saattoi yhtäkkiä ilmestyä jonotettavaksi vaikkapa gruusialaisia arbuuseja, olettaen ettei niitä ollut ohjattu ennen kauppaan päätymistään muita tasa-arvoisemmille kansalaisille).
- Järjetön ristiriita valtion virallisen viestinnän ja arkitodellisuuden välillä koko Neuvostoliiton elinkaaren ajan, vaikkakin hivenen taipuen perestroikan aikakaudella, pakon edessä. Kyseisiä ristiriitoja ei saanut ihmetellä kovin suureen ääneen joutumatta vaikeuksiin (olosuhteet vaihtelivat esimerkiksi Neuvostoliitossa aikakausittain - Stalinin aikaan moisesta saattoi huonolla tuurilla joutua loppuiäkseen gulagiin tai saada kuulan kalloon, mutta ei myöhemminkään kannattanut liikaa ja ihan joka korvien kuullen päätään aukoa).
- Ja tietenkin kansalaisten liikkumavapauden vahvat rajoitteet olivat yksi seikka, joka heikensi sosialistimaiden kansalaisten elämänlaatua. Ulkomaille matkustusoikeuden saanut kansalainen ei juuri koskaan saanut tehdä tuollaista matkaa perheenjäsentensä kanssa, koska loikkaamisen vaara olisi ollut ilmeinen. Monien sosialistimaiden rajavartijoilla oli joinakin aikakausina lupa tai jopa suoranainen määräys ampua kovilla kohti luvattomasti rajaa ylittämään pyrkiviä henkilöitä. Mikä helvetin sadistinen valtio kohtelee kansalaisiaan tällä tavalla?
Sosialismi toimi Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa yli puoli vuosisataa. Ja ihmiset pystyivät elämään sellaisessa järjestelmässä aivan hyvin, siitäkin huolimatta että vallanhimoiset ja psykopaattiset yksittäiset johtajat, kuten Stalin, ovatkin saaneet tehokkaasti mustamaalattua käsitettä ja saaneet sen ihmisten mielissä tarkoittamaan jotain aivan muuta kuin mitä se todellisuudessa on.
Oletko nyt varma, että "toimi", ja että pystyivät elämään "aivan hyvin"? Haluatko lukita nämä vastaukset?