Naisasiat

[Sanainen arkku]

@pernaveikko
Olet oikeassa. Kuitenkaan ei voi sen kumppanin näkökulmasta syntyvää stressiä jättää kokonaan huomiotta. Tilanne on hänelle hyvin epämiellyttävä.

 

[Murkula]

Onko kellään kokemusta uskovaisten kanssa seurustelusta? En itse ole yhtään uskovainen, mutta erään sellaisen kanssa ollaan tapailtu ja tultu hyvin juttuu- Tavattiin alunperin kun tuli juttelee jeesuksesta. Kahet treffit alla, joten vielä on hyvä hetki perääntyä.

No tota, ei ole itsellän. Mutta serkkuni, hyvä kaverini ja yhtiökumppanini on naimisissa naispapin kanssa. Tämä minun kaveri ei kuulu kirkkoon eikä voisi ainakaan vähempää uskonnollinen tai uskovainen olla.
Itelleni tuo on kaverin vaimo siinä missä muienkin kavereiden vaimot. Ei se kenellekään sitä asiaa tuputa, joten voi olla siinä mielessä erilainen että ei kenellekään mene jeesuksesta juttelemaan ellei sitten työn puolesta. Uskoohan se itse, mutta pitää sen hyvin omana asianaan eikä kukaan voisi sitä ulkoisesti saada selville.
Pari kertaa on ollut tosin hauskoja tilanteita kun mm. tämän naisen syntymäpäiviä vietettiin ja paikalla oli itelleni entuudesta tuntemattomia hänen vanhoja kavereitaan. Siinä sit läväytin jonku jutun kun "poliisi tivasi mieheltä, että miksi olet lyönyt vaimoa halolla päähän johon mies että uattelin vuan että suatas eukolle pilikettä silimäkulumaan". Ja minuthan tuomittiin melkein alimpaan helvettiin ja tämän joutui sitten rouva pastori ystävilleen puolestani selvittämään, että kyse oli vaan huumorista.
Sanosin, että uskovan kanssa voi elää normaalisti, mutta ei sellaisen uskovaisen joka jostain syystä tulee jeesuksesta kertomaan. Ellei itsellä ole sama ajatusmaailma.
Ohje on siis, peräänny, pakene ja juokse. No ei, tuon ohjeen antaisin vain itselleni. Oma päätös tuossa pitää tehdä.

 

[Draco]

Sanosin, että uskovan kanssa voi elää normaalisti, mutta ei sellaisen uskovaisen joka jostain syystä tulee jeesuksesta kertomaan. Ellei itsellä ole sama ajatusmaailma.
Ohje on siis, peräänny, pakene ja juokse. No ei, tuon ohjeen antaisin vain itselleni. Oma päätös tuossa pitää tehdä.

Niin, kyllä se on totuus, että joka tapauksessa ne parisuhteen pelisäännöt määritellään keskenään, ei ne miltään jumalalta tule. Jos yhteisymmärrys löytyy, niin kai se yhteiselo on täysin mahdollista.

Itse en jumalaan usko ja voisin kuvitella, että mihinkään filosofisiin keskusteluihin ei hyödyttäisi tuollaisessa suhteessa juuri tuosta asiasta pahemmin ryhtyä, jos näkemykset ovat täysin vastakohtaiset. Silloin siinä käy äkkiä niin, että asiasta tulee aihe, josta ei suhteessa keskustella. Mitä enemmän noita sitten taas on, niin heikentää se taatusti yhteenkuuluvuuden tunnetta. Itse olen pitänyt tuota yhtenä niistä pohjimmaisista asioista, joissa eriävä näkemys tekee yhteiselon vaikeaksi, mutta jos kaikki muu natsaa 100% niin jää sitten osapuolten omaksi asiaksi miettiä, että onko niin tärkeä, että antaa homman kaatua siihen.

 

[Jesus Shaves]

Sen sijaan meillä on kyllä paljon suurempi ja todellismpi ongelma kuin uskonto, johon tarvin apuanne. Se ei juuri nyt ole ajankohtainen, sillä ehdimme tapaamaan seuraavan kerran vasta viikon päästä, mut miten vitussa mä pääsen yli siitä, et tyttö kattoo Temptation Islandia!?! Parisuhdeterapiaan? Vedän kännit ja yritän unohtaa vai mitä vittua mä teen!?!?!

Eiköhän ongelma hoidu sillä, että dokaat rajummin ja pidemmän aikaa. Miten se vanha sanonta menikään? Nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla?

Toinen vaihtoehto on yrittää tulla asian kanssa toimeen. Aika pieneltä ongelmalta tuntuu isossa kuvassa.

 

[Draco]

Eli yhteenvetona, uskonto ei millään tavalla ole este hyvälle parisuhteelle vuonna 2019, jos muut asiat toimivat ja molemmilla on samanlainen käsitys parisuhteesta, vuorovaikutus toimii ja tarpeet kohtaavat. Jätkät, mä oon rakustunu uskikseen! Jumalauta!

Se on juuri noin, en sitä kiistä, vaikka omassa näkemyksessäni onkin selvästi enemmän pessimismiä luettavissa. Eikä sinänsä, tekstisi sai kyllä iloiseksi puolestasi ja toisaalta myös sen puolesta, että asian ei tosiaan välttämättä tarvitse olla ongelma.

Mutta silti, tuosta huomasi, että näkemys oli kyllä hyvin vaaleanpunaisten sydämenmuotoisten lasien läpi katsottu. Voi tietysti ihan aiheesta kysyä, että minkä lasien läpi sitten pitäisi katsoa, kun kyse kerran rakkaudesta on? No, jokaisella on varmaan omat lasit ja tässä tulee nyt vielä lisäpointteja omien lasieni läpi.

Tuosta pystyy päättelemään, että @abianos sinunkin suhteesi on vielä tuore, jos vasta näit hänen tyttärensä ensi kertaa. Tuo uskonto on kuitenkin mielestäni asia, jonka merkitys kuitenkin kasvaa ihan varmasti siellä jossain, kun alkuhuuma on karissut ja aletaan miettiä, että ollaanko me tässä yhdessä hautaan asti vai loppuuko tästä yhtäkkiä kuitenkin bensa, vaikka vielä jonkin aikaa sitten ei lainkaan tuntunut siltä. Itselläni on tuosta bensan loppumisesta kuitenkin kokemusta sellainen x3, jolloin sitä alkaa miettiä, että mitkä ovat niitä asioita, jotka saavat suhteen ihan oikeasti kestämään pitkään. Ja olen tullut tulokseen, että ne ovat itseasiassa ainakin osittain eri asioita, joilla mennään siinä alussa. Alkuun päästään ihastumisella ja sillä että on vaan hiton kivaa yhdessä.

Mutta, ellei nyt molemmat sitten satu olemaan ihmistyyppiä, jotka jotenkin pystyvät pysymään tuossa ihastumisen ja alkuhuuman vaiheessa (ja pitämään kaikkea muuta sivuseikkana) loppuun asti, joutuu tilanteeseen, jossa suhteen arkistuessa alkaa miettiä, että mikäs meitä oikeastaan pitää tässä yhdessä. Ja silloin sillä on paljon merkitystä, että ovatko arvot ja elämäntavat samanlaiset. Silloin se, että toisella on eri uskonnollinen käsitys ei saa kyllä millään tavalla alkaa vituttamaan kumpaakaan osapuolta, tai muutoin ollaan ongelmissa.

Hän hätkähti ja aluksi naureskelin, mutta lopulta hän "tunnusti" rukoilleellensa jumalaltaan, jotta meidän rakkautemme todella olisi totta ja parisuhteemme tulisi toimimaan. Voiko tällainen kaltaiseni pakanapaskiainen saada suurempaa osoitusta tytön tunteista mua kohtaan kuin toi?

Tässä esimerkki, mikä itseäni huolestuttaisi, jos olisin uskovaisen naisen kanssa. Puhun nyt kuitenkin vain omasta puolestani, eikä tarkoitus ole loukata. Mutta se, että suhteen toimivuus siirretään pois omalta vastuulta joidenkin korkeampien voimien käsiin, pelottaisi ainakin minua. Ehkä se on toisaalta uskovaisten tapa jotenkin psyykata itseään toimimaan suhteen eduksi ja vahvistaa omaa ajatusta, että suhde on juuri sitä mitä itse tarvitsee.

Mutta sitten jos se korkeampi voima ihan oikeasti kertoo sieltä, mitä tulee tehdä, eikä ole itse oman elämänsä ratissa, niin se on sitten niin kauan hyvä, kun jumala sanoo, että juu, kyllä teidän pitää pysyä yhdessä ja kyllä teidän juttunne toimii. Mutta entäs jos ääni vaihtuu jumalan kellossa? Ja vielä lisäten, onko se edes lopulta jumala se ääni. Uskonto voi olla tiivis yhteisö, joka saattaa antaa omat paineensa näihin asioihin ja kai sitä on nähty näitäkin, että sieltä tullaan hämmentämään yhteisöön kuuluvien parisuhdekuvioihin. Se on itselleni ainakin yksi tärkeimmistä asioista suhteessa, että kaikki mitä tulee eteen ja mitä päätetään, mihin sitten ikinä päädytäänkin, päätetään ihan kaksin ja keskenään, eikä kukaan ulkopuolinen tule siihen sekoilemaan. Tässä mielessä jos itse seurustelisin uskovaisen kanssa, voisi tulla tilanteita, joissa vastapuoli joutuisi laittamaan näkemykseni uskonnostaan tai sen edustajilta tulevien näkemysten edelle, koska muuten tuo, että yhdessä ja vain yhdessä päätetään ei toteudu.

Joten tosiaan en tiedä voisinko luottaa siihen, että toinen ajattelisi rationaalisesti ja ihan itse eri elämän eteen tuomissa haasteissa, jos uskoo jonkun korkeamman oikeasti ohjailevan meitä. Mutta tuo riippuisi silti hyvin paljon siitä toisesta ihmisestä, ei sitä voi kuitenkaan sanoa, etteikö joku uskovainen kenties voisi saada minutkin riittävän luottavaiseksi, että tekee päätöksensä omilla aivoillaan, eikä minkään ulkopuolisen tekijän johdattelemana.

Mutta kuitenkin, olen iloinen jos todistatte, että ihminen joka ei usko ja ihminen joka uskoo voivat löytää jutun, jolla on oikeasti tulevaisuutta. Ei tässä maailmassa liikaa kai rakkautta koskaan ole.

 

[pernaveikko]

Kyllähän ruuan jälkeen yllätyin, kun seurakuntatytön haarovälistä melkein höyry nousi ja kaikki eleet olisivat normaalitilanteessa viitanneet nopeaa siirtymistä yläkerran puolelle. Siinä kieltämättä oli jotain kiehtovaa - jotain, mitä ei mikään kaiken nähnyt tyrkky ikinä voi aiheuttaa.

Isot pojat tietävät mitä kaikkea Suviseuroilla tapahtuu. Tämän kesän pippalot näyttää olevan Muhoksella.

 

[mikko600]

@A Siente Laitan lusikkani soppaan, sillä itse en usko yhtään mihinkään, enkä kutsu itseäni edes ateistiksi, en vain usko, mutta naisystäväni on vahva uskossaan käyden silloin tällöin Saalem-seurakunnan temppelissä.

Mistähän aloittaisin... No, tavatessamme ei uskonnollisuus tullut millään tavalla esille. Yksi asia kuitenkin teki heti vaikutuksen minuun: hän suhtautuu asioihin ja ihmisiin hyvin vakavasti. Älkää käsittäkö väärin. Jos näätte Helsingissä pyöriessänne sellaisen pariskunnan, josta huokuu ilo, nauru ja intohimo, niin tiedätte sen pariskunnan olevan Abianos naisensa kanssa. Ymmärrätte sanani heti, kun törmäätte meihin. Yhdessä ollessamme emme ole minä ja hän, vaan aivan kuin yhtä, ja olemme meidän kuplassa, jolle muuta maailmaa ei ole olemassa. Nauramme, nauramme ja nauramme. Mutta, hän ei ole näitä "vapaamaa, minulla on oikeus, jokainen on vastuussa vain itsestään" -luusereita. Huomasin nopeasti myös, että hän todella keskittyi muhun ihmisenä, persoonana - ei listana ranskalaisia viivoja, et "Sun pitää olla tota ja tota ja tota, ja sul pitää olla toi ja toi ja toi". Hän oli heti alusta asti myös aivan yhtä kiinnostunut lapsistani kuin minusta. Hän on minua 10v nuorempi, mutta kypsempi, tasapainoisempi, itsenäisempi ja vahvempi nainen kuin 90% vaikka Tinderin kautta tapaamistani naisista. Vai mitä sanotte vaikka tästä: Hänen ollessa parikybänen juuri äidiksi tullut tytönhupakko, niin hänen viimeinen Suomessa asuva vanhempi sukulaisensa eli oma äitinsä kuoli. Mitä hän teki? Opiskeli AMK:ssa, oli äiti vauvalleen ja painoi samaa aikaa duunia kerätäkseen 10000e, jotta saisi haudattua äitinsä äidin kotimaahan. Tänään en ole kuullut kertaakaan itkevän, "Kuinka rankkaa hänellä oli" tai muuta niin yleistä ITSENÄISEN JA VAHVAN NAISEN ulinaa, mitä vuonna 2019 kuulee joka paikassa, kun kynsi katkeaa ja siksi masentaa. Päinvastoin, hän on aidosti positiivisimpia ja iloisimpia ihmisiä, jonka tunnen. Tähän yhtenä syynä on ollut usko. Hän koki koettelemukset jumalan suunnitelmaksi. Miksi halveksuisin hänen uskoaan, jos sillä on ollut noin positiivisia vaikutuksia häneen? Tämän lisäksi hän ei polta, ei periaatteessa käytä alkoholia, eikä muita päihteitä, käy aikaisin petiin, ei edes kiroile, eikä kärsi nykyajan yhdestä suurimmista vitsauksista eli eksistentiaalisista kriiseistä, sillä hänen elämällään on merkitys. Näiden lisäksi täytyy tietysti mainita hänen suhtautumisensa seksiin. Hänen ei ole ole tarvinnut täyttää kulutusyhteiskunnan ja välinpitämättömyyden aiheuttamaa tyhjyyden tunnetta lukuisilla irtosuhteilla, freebasehypyillä Eiffelin tornista tai kreisibailausreissuilla Las Vegasiin, vaan jokaisella seksikumppanillaan on ollut hänelle suuri merkitys. Hän sanoo, ettei ole kovinkaan seksuaalinen, vaikka minulle hän on yksi seksuaalisimmista naisistani historiassani. Hän ei vain ole niitä "vittu haisee hyvälle" -huutelevia, koko ajan seksiviestitteleviä ja pornoa suurkuluttavia tyhjiä kuoria, joita nykynaisissa on valtavasti, vaan hänelle seksikin on merkityksellistä, järkyttävän aistikasta, luonollista ja aivan kuten minullekin, on seksi hänellekin kahden ihmisen välinen "pyhä" tapahtuma, joka lisää kahdenkeskistä luottamusta, arvostusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Miten hänen uskonsa sitten on konkreettisesti tullut esille parisuhteessamme? No, hän haluaa ehdottomasti kirkkohäät ja minuahan ei ole edes kastettu, joten joudun käymään keskitysleirin, eikun leirikoul.....vittu! Joudun käymään rippikoulun ja se ahdistaa ja vituttaa mua. Kerroin tämän tytölle ja sanoin sen tekeväni, jos naimisiin päädymme, enkä halua häneltä vastapalveluksia, mutta ottakoon sen sillä, että todella häntä rakastan, kun moisen Via Dolorosan hänen vuokseen kuljen. Tämän lisäksi yhytin hänet kerran kummallisesta asennosta hiljaisesta makuuhuoneesta. Hän hätkähti ja aluksi naureskelin, mutta lopulta hän "tunnusti" rukoilleellensa jumalaltaan, jotta meidän rakkautemme todella olisi totta ja parisuhteemme tulisi toimimaan. Voiko tällainen kaltaiseni pakanapaskiainen saada suurempaa osoitusta tytön tunteista mua kohtaan kuin toi? Joo ei voi ja tiedättehän jo, että kyyneleethän siinä sitten tulivat silmäkulmiini. Mutta vollottaa en alkanut!!! Nyt viikonloppuna naisystäväni muutti ja olin hänen apunaan. Näin ensikertaa hänen ihastuttavan pienen tyttärensä. Tyttären kanssa tulimme tietysti heti toimeen, sillä olen paska monessa asiassa, mutta helvetin hyvä lasten kanssa. Lapset ovat mulle meditaatiohetki arjen stressin keskellä. Laitoimme tavaroita ja lopulta naiseni oli saanut ruoan valmiiksi ja ei ku syömään. Olin laittamassa ensimmäistä lihakimpaletta suuhuni, kun tytär lausahti "Abianos, sä unohdit rukoilla!". Sanoin tytölle "Emmä koskaan rukoile, mut saanko nyt rukoilla sun kanssa? Opeta mulle miten sä rukoilet!". Ja niin 5v pikkutyttö sulki sormillaan silmäni, laittoi kätösillään käteni ristiin ja pyysi toistamaan hänen perässään jonkun loitsun tai lorun, joka päättyi kummaan taikasanaan "Amen!". En nähnyt tuon aikana tyttöä, mutta tunsin siitä huolimatta, kuinka hänen elämää täynnä olevat lapsen silmänsä hehkuivat ihastuksesta kuin kaksi aurinkoa taivalla. Lisäksi eilen kävi sellainen tapahtuma, jotta jotain söpöiltiin Whatsapissa naiseni kanssa, ni yhtäkkiä tuli viesti ""Kulta, mä katon äkkiä yhen livehartauden Facebookissa ja oon sit back! Suukkojaaaaa!". Tällä tavoin uskonto meidän suhteessamme esiintyy. Ai niin, hän myös kysyi joskus miten meidän tulevien lapsiemme suhteen tapahtuu, kun hän uskoo ja minä en. Vastasin, kuten teille nyt kirjoitan "Tapahtuu niin, et meiän lapset saa suurimman lahjan mitä ihminen voi saada - he näkevät mitä on todellinen rakkaus, että loppupeleissä maailmassa ei oo kristittyjä, muslimeja, buddhalaisia tai suomalaisia, venäläisiä ja jenkkejä tai feministejä, sovinisteja tai natseja, vaan vain ihminen, joka joko vihaa tai rakastaa.".

Eli yhteenvetona, uskonto ei millään tavalla ole este hyvälle parisuhteelle vuonna 2019, jos muut asiat toimivat ja molemmilla on samanlainen käsitys parisuhteesta, vuorovaikutus toimii ja tarpeet kohtaavat. Jätkät, mä oon rakustunu uskikseen! Jumalauta!

Sen sijaan meillä on kyllä paljon suurempi ja todellismpi ongelma kuin uskonto, johon tarvin apuanne. Se ei juuri nyt ole ajankohtainen, sillä ehdimme tapaamaan seuraavan kerran vasta viikon päästä, mut miten vitussa mä pääsen yli siitä, et tyttö kattoo Temptation Islandia!?! Parisuhdeterapiaan? Vedän kännit ja yritän unohtaa vai mitä vittua mä teen!?!?!

Oliko tää nyt kuinka mones täydellinen Afrodite tms. pariin vuoteen?

 

[Jesus Shaves]

En mielestäni puhu täydellisestä, enkä Afroditestä, vaan ihmisestä, jonka kanssa tarpeet ja toiveet kohtaavat erinomaisesti erilaisesta maailmankatsomuksesta huolimatta.

Oletko mahdollisesti jonkinlainen sarjaihastuja?

 

[Jesus Shaves]

Noup. Edellisen kerran olen ihastunut viime vuonna, sitä ennen 2016, sitä ennen 2015 ja sitä ennen 2011. Kuinka usein sinä ihastut ja oletko sinä sarjaihastuja vai joku toisenlainen ihastuja?

Tuli vaan mieleen tuosta Mikko6000 laittamasta kommentista. Tuollaisia ihmisiä kun jonkin verran on. Itse en heihin kuulu. Kaipa siis ihan normaali ihastuja kyseessä?

 

[BaronFIN]

Ei veli @abianos ole mikään sarjaihastuja vaan hän on sarjahurmaaja.

 

[SamSpade]

Onko kellään kokemusta uskovaisten kanssa seurustelusta? En itse ole yhtään uskovainen, mutta erään sellaisen kanssa ollaan tapailtu ja tultu hyvin juttuu- Tavattiin alunperin kun tuli juttelee jeesuksesta. Kahet treffit alla, joten vielä on hyvä hetki perääntyä.

"don't stick your dick in crazy" on yleispätevä sääntö joka usein pätee tällaisessakin tilanteessa.

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

Pitäisi tänne kirjoittaa, miten kaikki taas menee hyvin. Tosissaan noin vuosi sitten erosin hyvinkin ihanasta ja tasapainoisesti 12 vuoden suhteesta. Ei siinä kauaa mennyt, kun löysin ns. sielunkumppanin joka oli lähes identtisessä elämäntilanteessa, kuin itse. No kesä meni ihan sairaan ihanasti matkustellen ja ihmetellen toisiamme. Tämä nainen on kuitenkin hyvin erilainen, kuin yksikään tapaamani ihminen. Erityisherkkä extrovertti, jonka tunne-elämä on jotain, mitä en ole aikaisemmin kohdannut.

Syksyllä arki tuli lujaa vasten kasvoja ja molemmilla oli varmaan jollain tavalla tyhjä. Lokakuussa taisi tulla ensimmäisiä keskusteluja siitä, kuuluisimmeko sittenkään yhteen. Marraskuussa asia eskaloitui ja kaikki romahti, myös minä. Olen aina ollut kova ottamaan alkoholia joten raha- ja elämäntilanteensa salliessa tartuin pulloon aika rankalla kädellä. Menin sitten aika huonoon kuntoon, kunnossa Uudenvuoden jälkeen pääsin asiasta jotenkin yli ja putken poikki. Sitten olinkin hetken "vieroituksessa" frendin luona ja aloitin taas työnteot ja pääsin takaisin "elävienkirjoihin".

Kyllä me paljon soiteltiin ja viestiteltiin tuona aikana, mutta ei se kovin hedelmällistä ollut, koska olin melkein aina hurjassa humalassa. Kuitenkin pian sen jälkeen, kun laitoin korkin kiinni ja aloittanut painaaman hommia helvetisti alkoi myös naiset kiinnostamaan. Ehdin parilla treffeillä käydä, kunnes aloin huomaamaan vanhan suolan sanon puolin ja toisin.

Pari kuukautta sitten aloimme taas tapailemaan ja huomasin uuden kipinän syttyneen. Tunne on lähes vahvempi, kuin tutustuessamme enemmäistä kertaa, joka on mielestäni aivan uutta minulle. Tällä hetkellä katselemme mitä tästä tulee sen enempää stressaamatta. Vaikka tunteeni häntä kohtaan ovat hyvin vahvat olen silti jollain tapaa varautunut tulevaan mahdolliseen eroon ja siksi pystyn helpommin suhtautumaan suhteeseen, kuin aikaisemmin. Tämä tunneihminen on opettanut minulle hyvin paljon tunteiden käyttämisestä ja puhumisesta.

Aikaisemmin en puhunut esimerkiksi mustasukkaisuudesta, jolloin hyvin usein naiseni tulkitsi sen välinpitämättömyydeksi ja etten ole mustasukkainen vaikka todellisuudessa terveellä tavalla olinkin. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että exäni pitkässä parisuhteessa oli muutaman kerran hyvinkin mustasukkainen, lähes sairaanloisesti ja jouduimme asiasta keskustelemaan hyvinkin pitkään. Asia on varmasti vaikuttanut minuun ja siihen, etten halua vaikuttava mustasukkaiselta, koska luulin näyttäessäni sitä, vaikuttaisin hullulta, sillä tiedän, ettei mustasukkaisuudessani ole perusteita vaan se on normaalia ajatusta päässä. Totuus on vain se, että edellisistä suhteista ei kannata viedä mitään uuteen suhteeseen vaan asioista kannattaa puhmaan todella hyvissä ajoin mitä toinen toivoo toiselta. Alkuhuumassa se tuppaa unohtamaan ja kun arki koittaa tulee asioita eteen joita ei aikaisemmin ole huomannut.

Emme ole tällä hetkellä ns yhdessä, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että vieraissa ei käydä ja uskoisin hänen ajattelevan samoin. Olen juuri junalla menossa tapaamaan häntä ja varmasti keskustelen asiasta.

Loistava tulevaisuus edessä! Hyvää alkavaa kesää kaikille kaneille, joiden hormonit hyrräävät, kuten minulla.

 

[Vanha Len]

Tapasin tänään naisen, joka oli 80-luvulla täysin rakastunut minuun. Hän oli tuolloin 12 vuotias ja mä olin juuri saanut ajokortin, vittu lol. Nyt nainen on kuin enkeli ja sinkku, minä taas itse Saatana ia parisuhteessa. Helkkarin hämmentävää, varsinkin kun ensimmäisen kerran nainen, liikauttaa tunnekylmää sydäntäni 25 vuoteen. Se kaipaamani kutkuttavan lämmin tunne vatsan seudulla jne. En kysy neuvoja, kunhan piti jollekin purkautua. Ja täähän on kokemukseni mukaan oiva foorumi tähän. No helkkari, lupasin viedä jo syömään, sekä maksaa laskun. Jatkakaa.

 

[Sanainen arkku]

Pitäisi tänne kirjoittaa, miten kaikki taas menee hyvin. Tosissaan noin vuosi sitten erosin hyvinkin ihanasta ja tasapainoisesti 12 vuoden suhteesta. Ei siinä kauaa mennyt, kun löysin ns. sielunkumppanin joka oli lähes identtisessä elämäntilanteessa, kuin itse. No kesä meni ihan sairaan ihanasti matkustellen ja ihmetellen toisiamme. Tämä nainen on kuitenkin hyvin erilainen, kuin yksikään tapaamani ihminen. Erityisherkkä extrovertti, jonka tunne-elämä on jotain, mitä en ole aikaisemmin kohdannut.

Syksyllä arki tuli lujaa vasten kasvoja ja molemmilla oli varmaan jollain tavalla tyhjä. Lokakuussa taisi tulla ensimmäisiä keskusteluja siitä, kuuluisimmeko sittenkään yhteen. Marraskuussa asia eskaloitui ja kaikki romahti, myös minä. Olen aina ollut kova ottamaan alkoholia joten raha- ja elämäntilanteensa salliessa tartuin pulloon aika rankalla kädellä. Menin sitten aika huonoon kuntoon, kunnossa Uudenvuoden jälkeen pääsin asiasta jotenkin yli ja putken poikki. Sitten olinkin hetken "vieroituksessa" frendin luona ja aloitin taas työnteot ja pääsin takaisin "elävienkirjoihin".

Kyllä me paljon soiteltiin ja viestiteltiin tuona aikana, mutta ei se kovin hedelmällistä ollut, koska olin melkein aina hurjassa humalassa. Kuitenkin pian sen jälkeen, kun laitoin korkin kiinni ja aloittanut painaaman hommia helvetisti alkoi myös naiset kiinnostamaan. Ehdin parilla treffeillä käydä, kunnes aloin huomaamaan vanhan suolan sanon puolin ja toisin.

Pari kuukautta sitten aloimme taas tapailemaan ja huomasin uuden kipinän syttyneen. Tunne on lähes vahvempi, kuin tutustuessamme enemmäistä kertaa, joka on mielestäni aivan uutta minulle. Tällä hetkellä katselemme mitä tästä tulee sen enempää stressaamatta. Vaikka tunteeni häntä kohtaan ovat hyvin vahvat olen silti jollain tapaa varautunut tulevaan mahdolliseen eroon ja siksi pystyn helpommin suhtautumaan suhteeseen, kuin aikaisemmin. Tämä tunneihminen on opettanut minulle hyvin paljon tunteiden käyttämisestä ja puhumisesta.

Aikaisemmin en puhunut esimerkiksi mustasukkaisuudesta, jolloin hyvin usein naiseni tulkitsi sen välinpitämättömyydeksi ja etten ole mustasukkainen vaikka todellisuudessa terveellä tavalla olinkin. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että exäni pitkässä parisuhteessa oli muutaman kerran hyvinkin mustasukkainen, lähes sairaanloisesti ja jouduimme asiasta keskustelemaan hyvinkin pitkään. Asia on varmasti vaikuttanut minuun ja siihen, etten halua vaikuttava mustasukkaiselta, koska luulin näyttäessäni sitä, vaikuttaisin hullulta, sillä tiedän, ettei mustasukkaisuudessani ole perusteita vaan se on normaalia ajatusta päässä. Totuus on vain se, että edellisistä suhteista ei kannata viedä mitään uuteen suhteeseen vaan asioista kannattaa puhmaan todella hyvissä ajoin mitä toinen toivoo toiselta. Alkuhuumassa se tuppaa unohtamaan ja kun arki koittaa tulee asioita eteen joita ei aikaisemmin ole huomannut.

Emme ole tällä hetkellä ns yhdessä, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että vieraissa ei käydä ja uskoisin hänen ajattelevan samoin. Olen juuri junalla menossa tapaamaan häntä ja varmasti keskustelen asiasta.

Loistava tulevaisuus edessä! Hyvää alkavaa kesää kaikille kaneille, joiden hormonit hyrräävät, kuten minulla.

En haluaisi olla kyyninen ja lannistava, vaan realisti ja kannustava.

Tekstissäsi on hyvää se, että tunteet tunnustetaan ja niitä haluat opetella. Kuitenkin on syytä muistaa, ettei tunteita voi syödä. Ne tulevat ja menevät. Ne ovat tärkeä osa ihmisyyttä, mutta voimassa vain kulloisenkin hetken.

Pari varoitusta: ensinnäkin tuo termi sielunkumppani. Unohda koko juttu. Ei sellaista ole, varsinkin kun ihmiset muovautuvat elämän kolhuissa ja myötävirrassa.

Toisekseen alkoholi. Jokainen huikka voi selvästikin olla pitkän alamäen alku. Arvosta itseäsi. Alkoholi ei selvästi ole sinun juttusi, eikä kukaan myöskään voi hyvin jos vaihtoehtona sille on järjettömän suuret työtunnit (jotka luin rivien välistä).

Tsemppiä kevääseen.

 

[Salama15]

Reilu puoli vuotta edellisen suhteen loppumisesta, kevättä rinnassa, tikanpoikaa puuhun, sano...

Hankalaa; aikanaan (mun eron jälkeen) nainen, jonka kanssa meikäläinen olisi nk. perfect match, halusi lapsia ja minä en kun niitä jo kaksi on ja aikuisiakin jo = kivaa loppuelämää, pysytään ystävinä! No nyt tää pimu on saanu pari mukeloa yhden toliskon kanssa ja se suhde ei todellakaan ole terveellä pohjalla, joten pimu saattaa tässä jossain kohtaa ”vapautua”? Toki siellä on sit ne kaksi pikkunappulaa, ja pitkään.

Toisaalta toinen hyvä ystäväni on antanut vihjeitä halusta viedä tätä meidän ystävyyttämme vähän pidemmälle/syvemmälle, hänellä nuorimmainen jo lukiossa, joten voi tulla ja mennä, hyvässä duunissa, kirkkaasti omillaan toimeentulevaa & varakasta sorttia, fiksu ja nättikin...

Tuosta sitten kohti kesää?

 

[Styge]

Reilu puoli vuotta edellisen suhteen loppumisesta, kevättä rinnassa, tikanpoikaa puuhun, sano...

Hankalaa; aikanaan (mun eron jälkeen) nainen, jonka kanssa meikäläinen olisi nk. perfect match, halusi lapsia ja minä en kun niitä jo kaksi on ja aikuisiakin jo = kivaa loppuelämää, pysytään ystävinä! No nyt tää pimu on saanu pari mukeloa yhden toliskon kanssa ja se suhde ei todellakaan ole terveellä pohjalla, joten pimu saattaa tässä jossain kohtaa ”vapautua”? Toki siellä on sit ne kaksi pikkunappulaa, ja pitkään.

Toisaalta toinen hyvä ystäväni on antanut vihjeitä halusta viedä tätä meidän ystävyyttämme vähän pidemmälle/syvemmälle, hänellä nuorimmainen jo lukiossa, joten voi tulla ja mennä, hyvässä duunissa, kirkkaasti omillaan toimeentulevaa & varakasta sorttia, fiksu ja nättikin...

Tuosta sitten kohti kesää?

Nautit pillusta ja sen rahoista. Ehkä vähän seyrastakin. Mutta vain kesä ajan. Sitten vaan monoa lapsiarkineen.

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

En haluaisi olla kyyninen ja lannistava, vaan realisti ja kannustava.

Tekstissäsi on hyvää se, että tunteet tunnustetaan ja niitä haluat opetella. Kuitenkin on syytä muistaa, ettei tunteita voi syödä. Ne tulevat ja menevät. Ne ovat tärkeä osa ihmisyyttä, mutta voimassa vain kulloisenkin hetken.

Pari varoitusta: ensinnäkin tuo termi sielunkumppani. Unohda koko juttu. Ei sellaista ole, varsinkin kun ihmiset muovautuvat elämän kolhuissa ja myötävirrassa.

Toisekseen alkoholi. Jokainen huikka voi selvästikin olla pitkän alamäen alku. Arvosta itseäsi. Alkoholi ei selvästi ole sinun juttusi, eikä kukaan myöskään voi hyvin jos vaihtoehtona sille on järjettömän suuret työtunnit (jotka luin rivien välistä).

Tsemppiä kevääseen.

Kiitti.

Torstaista tiistaihin kesti kuherrusviikonloppu. Olipahan mahtavaa ja tästä on hyvä jatkaa samaa rataa. Tuskin me enää vakituiseen suhteeseen palataan, mutta ystävinä ja rakastajina pysytään varmasti niin pitkään, kunnes toinen löytää uuden parisuhteen. Never say never, mutta tuskin me enää yhteen muutetaan ja homma toimii todella hyvin näin.

Eilen tuli avattua keskustelua aiheesta ja ainakin minun mielestäni on hyvä, että jatkamme näin, kuten tähänkin asti. Tunteita ei tietenkään voi syödä. Olen vain oppinut, että tunteet pitäisi ainakin parisuhteessa avata toiselle, toki riippuen tunteesta ja kumppanista.

Tuo sielunkumppani termi on tosissaan monelle mörkö. Ei se tarkoita, että pitää olla kimpassa. Ihmiset kun ymmärtää todella väärin. En tietenkään meinaa mitään loppuelämän parisuhdetta "sielunkumppanin" kanssa, vaan sitä miten toinen vaikuttaa toiseen. Olemme antaneet toisillemme hyvin paljon niin hengellisesti sekä monin muiden asioiden kauttä, että vaikka tiemme ei enää kohtaisikaan niin mikä olen muuttunut ihminen pysyvästi. Toki aina voit muuttua lisää, mutta olen oppinut paljon itsestäni ja muista.

Alkoholin kanssa olen jo herännyt. Join muutaman saunaoluen lauantaina ja muuten jos teki mieli niin ykkösolutta. Että on hyvä fiilis lähteä taas eteenpäin.

 

[A Siente]

Voin sanoa ettei uskovaisiin sekaantuminen ollut hyvä idea. Alkuun tuntu ihan hyvälle, mutta lopulta se alkoi tuntumaan aivopesulta. Vaikea selittää, mutta ei todellakaan mitään normaalia. En suosittele.

 

[Malkkinen]

Voin sanoa ettei uskovaisiin sekaantuminen ollut hyvä idea. Alkuun tuntu ihan hyvälle, mutta lopulta se alkoi tuntumaan aivopesulta. Vaikea selittää, mutta ei todellakaan mitään normaalia. En suosittele.

Exän mutsi oli kovasti uskovainen ja ihan pokkana väitti mulle kerran että hänellä on laukussa sellaiset silmälasit, jotka mullistaisivat mun hengellisen elämän jos ne päähän laittaisin. Kysyin niitä välittömästi testattavaksi, vastaus oli että niiden läpi voi katsoa vain selvinpäin.

Ja kuten hyvin tiedetään, tyttäret ovat hyvinkin paljon äitiensä kaltaisia ja tämä suhde ei kauaa kestänyt. Exä muunmuassa uskoi äitinsä puheet siitä että oli Teneriffalla asuessaan manannut demoneja ulos paikallisista ihmisistä. Aika nopeasti meidän suhteen päättymisen jälkeen exä alkoi pyörimään helluntailaisten kanssa ja facebook-päivitysten perusteella sinne jäi.

Ja nyt ihan viimeisimpien päivitysten perusteella on saanut ihan lääkäriltä mustaa valkoisella että on mielenterveyspotilas.

 

[Tinke-80]

Tuli tänään infoa että kesällä olisi sukujuhlat tiedossa. Avovaimo ei ollut ainakaan alustavasti innostunut lähtemään ja ehdotti että menisin yksikseni. Siis mitä helvettiä? Ymmärrän kyllä että hän varmasti tuntee itsensä ulkopuoliseksi siellä, mutta helvetti jos mä joudun hänen suvun kissanristiäisissä kulkemaan niin voi hänkin sen verran vaivautua että tulee minun suvun juhliin. Ei voi tajuta.

 

[Sanainen arkku]

Tuli tänään infoa että kesällä olisi sukujuhlat tiedossa. Avovaimo ei ollut ainakaan alustavasti innostunut lähtemään ja ehdotti että menisin yksikseni. Siis mitä helvettiä? Ymmärrän kyllä että hän varmasti tuntee itsensä ulkopuoliseksi siellä, mutta helvetti jos mä joudun hänen suvun kissanristiäisissä kulkemaan niin voi hänkin sen verran vaivautua että tulee minun suvun juhliin. Ei voi tajuta.

Kun olet pahimman äimistyksesi käsitellyt, niin suosittelen että rohkeasti kysyt miksi hän ei sinne halua lähteä. Mikä pelottaa tai tuntuu vastenmieliseltä. Huomaa, että se (koettu) syy voi yhtä hyvin olla hänessä itsessään kuin muissa. Tyypillinen esimerkki voisi olla, että pelätään kysymyksiä perheenlisäyksistä jne... jotka naiset kai usein ottavat miehiä raskaammin.

Voi olla myös viisasta kertoa omista tunteistasi asian suhteen, mutta jos toisen suvun kesteihin osallistuminen on sinulle ihan mukavaa niin mitään reilun kaupan bilateraaliasetelmaa ei kannata alkaa luomaan. Enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

 

[Tinke-80]

@Sanainen arkku Tuli eiljen juteltua avovaimon kanssa tuosta asiasta ja olihan siellä ihan selkeä syy miksi hän ei haluaisi lähteä tuonne sukujuhliin. Tuli itse aluksia ylireagoitua liiankin kanssa ja onneksi kuuntelin neuvoasi. Kts vinkistä.

 

[moby]

Ihme ylireagointia. Olen tässä avokin perhejuhlissa käynyt pari vuotta ja taas ollaan menossa ensi viikolla, koska tässä maassa(Thaimaassa) perhejuhlat/yleiset juhlat ovat tärkeitä. No katsotaan sitten kesällä kun tullaan kimpassa Suomeen mihin mennään juhlimaan.

Arvoisat feministimiehet. Miltä tuntuisi jos avokki tekee sulle joka päivä 3 ruokaa, tekee manikyyrin ja pedikyyrin ja putsaa sun korvat ihan vapaaehtoisesti ja pyytämättä, koska se vähän niinkuin kuuluu hänen hommiinsa perheen päätä kohtaan? Lisäksi tekee kahta osa-aikaduunia ja itse toki olen kokopäiväisesti työssä.

Onko tämä kolonialismia ja sovinismia pyytämättä yllättäen? Toisaalla maailmassa asiat ovat toisin. En kaipaa Suomeen, paitsi lyhyelle lomalle.

 

[teppana]

Jokaiselle sopii erilainen kumppanuus. Joku nauttii kun puoliso ottaa vastuuta esim. kodin hoidossa kokkaamisen, siivoamisen ja pyykkäämisen saralla ja hemmottelee vaikka putsaamalla korvat ja hieromalla hartioita. Itsellä tuollainen jako aiheuttaisi lähinnä kiusallista oloa. Kokkaan pääsääntöisesti itse omat safkat ja joskus sitten yhdessä tehdään illallista. Pesen omat korvani ja siivoan kotia siinä missä avovaimoni. Tällainen järjestely sopii meidän parisuhteessa molemmille. En osaa kuvitella parisuhdetta jossa olisin "perheen pää", vaan olen tasavertainen kumppani oman puolison kanssa.

Kliseisesti tärkeintä on toisen arvostaminen.

 

[Malkkinen]

Arvoisat feministimiehet. Miltä tuntuisi jos avokki tekee sulle joka päivä 3 ruokaa, tekee manikyyrin ja pedikyyrin ja putsaa sun korvat ihan vapaaehtoisesti ja pyytämättä, koska se vähän niinkuin kuuluu hänen hommiinsa perheen päätä kohtaan? Lisäksi tekee kahta osa-aikaduunia ja itse toki olen kokopäiväisesti työssä.

Kyllähän siinä tulisi vähän sellainen laiska, tyhmä ja saamaton olo.