Muutamia huomioita käytävään keskusteluun;
Julki tulleet rikokset ovat ensinnäkin järkyttäviä, koska ne kohdistuvat lapsiin. Näin ollen on selvää, että osa debattiin osallistuvista antaa tunteiden vaikuttaa järkeilyyn. Keskustelu ulottuu myös ajallisesti kauas. Tapahtumien varjolla voidaan käydä joko väittelyä yleisestä maahanmuuttopoliittisesta linjasta tai yksittäisistä poliittisista toimista. Suurin on päätöksistä on kuitenkin tehty poikkeuksellisissa oloissa, jolloin ennakointi on pettänyt ja keinovalikoima rajoittunut. Yksipuolinen syyllisten etsiminen ei ole rakentavaa saati reilua.
On myös syytä avata joitakin tilastolliseen analyysiin liittyviä ongelmakohtia. Esille tulleet, seksuaalirikollisuuteen liittyvät luvut edustavat noin kymmentä prosenttia kaikista tehdyistä rikoksista. Emme siis voi tehdä yksisuuntaista tulkintaa ainoastaan rikostilastojen perusteella, koska kuten todettua, 90% tapauksista jää pimentoon.
On myös syytä huomioida, että julkisella paikalla tapahtuvat tai tuntemattomiin kohdistuvat raiskaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Näin ollen pienenkin porukan aktiivisuus tällä saralla nostaa välittömästi suhteelliset osuudet korkeiksi.
Suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisessä tilassa ja ennalta tutun henkilön toimesta. Tämän vuoksi myös ilmoitusherkkyys on alhainen. Vaikka mielikuvissa maalaillaan puskassa väijyviä sarjaraiskaajia, ne muodostavat vain hyvin pienen prosenttilukeman seksuaalirikoksista.
Minulla ei ole tietoa siitä, onko turvapaikanhakijoiden suhteellinen osuus suuntautunut korostuneesti kodin ulkopuolisiin rikoksiin. Kellään muullakaan ei vaikuttaisi tällaista tietoa olevan, joten voimme lähinnä spekuloida asialla. Olen kiitollinen, mikäli joku vaivautuu kaivamaan esiin asiaan liittyvää tutkimustietoa.
Toistaiseksi oletan, että turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset kohdistuvat kantasuomalaisia useammin niihin rikostyyppeihin, joissa ilmoitusherkkyys on kohonnut. Perustan oletukseni seuraaviin asioihin:
Turvapaikanhakijat ovat ikä- ja sukupuoliprofiililtaan sitä ryhmää, jolla on tavallista korkeampi riskiä syyllistyä seksuaalirikoksiin. He ovat myös perhesuhteiden osalta useammin joko yksinäisiä tai sosiaalisten siteiden ulottumattomissa. Näin ollen moni heistä myös hakeutuu seuraan, jossa rikollisuudesta tulee varteen otettava vaihtoehto; joukossa tyhmyys tiivistyy.
Minusta ei ole lainkaan yllättävää, että turvapaikanhakijat ovat korostuneesti esillä seksuaalirikostilastoissa. Heillä on nimittäin kaikki mahdolliset riskitekijät: kokemus ympäristön raaistumisesta, rikkinäiset yhteisöt, epävarma tulevaisuus, sosiaalisen verkoston puuttuminen ja mahdolliset löyhäksi jääneet moraalikäsitykset. Nämä tekijät eivät ole sidoksissa genetiikaan tai ihonväriin, vaan syntyvät (länsimaisin silmin tarkasteltuna) poikkeusoloissa, kun yksilö kasvaa yhteiskuntaan, jossa naisten ja lasten oikeudet eivät ole korkealla prioriteettilistalla.
Monet puhuvat kulttuuritaustasta, mutta itse vältän kyseistä termiä paristakin syystä. Ensinnäkin termistä on tullut rasistien instrumentti, joka on otettu käyttöön biologissävytteisten termien tultua paheksuttaviksi. Toiseksi haluan korostaa, että on yksinkertaistavaa puhua jostain yhtenäisestä kulttuuritaustasta. Vaikka joissain valtioissa seksuaalirikokset ja naisten kohtelu on ala-arvoista, se ei tarkoita, että koko yhteisö tai edes sen enemmistö ajattelisi ja toimisi stereotypioiden mukaisesti. Keskustelu kulttuuritaustasta liikkuu helposti suuntaan, jossa kokonaisia yhteisöitä arvioidaan huonosti käyttäytyvien poikkeusyksilöiden perusteella.
Mitä halusin tällä viestillä kertoa? Ennen kaikkea nostaisin esille sen seikan, että tilastojen analysointi on monimutkaista. Monet myös käyttävät tilastoja rasististen motiivien ajamiseen tai poliittisen agendan oikeuttamiseen. Tilastot seksuaalirikollisuuden osalta ovat huolestuttavia, minkä me kaikki varmasti allekirjoitamme.
On kuitenkin syytä pitää maltti mukana ehdotuksissa. Suurin osa tämän ketjun annista ja julkisuuteen tihkuneista ehdotuksista on joko epärealistisia tai tehottomia. Ei ole myöskään rakentavaa jäädä vellomaan päätöksissä, jotka on tehty kesällä 2015. Siirtolaiskriisi oli ja meni, joten nyt on suunnattava katse tulevaisuuteen: miten reagoimme seuraavaan tulijoiden aaltoon, mikäli sellainen tulee? Entä minkä verran meillä on institutionaalisia resursseja, jotka mahdollistavat proaktiivisen toiminnan? Ketjussa esille tullut Turun Sanomien pääkirjoitus on ala-arvoinen lällättely, jonka ilmeinen tarkoitus on vedota kansan järkytykseen ja pelkotiloihin.