Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 456
  • 17 029
Kai isopalkkaisiselta kapteenilta pitaisi odottaa paljon enemman kuin joltain kakkosketjun junnulta?

Joo ja ei. Jos puhutaan esimerkiksi siitä, että kenen pitäisi pelata ykkösketjussa, niin kyllä vaatimustaso pitäisi olla sama. Sama siinä, että kuka pelaa enemmän pelissä. Ja niin edelleen. Ja Wheeler on tällä hetkellä huomattavasti hyödyllisempi joukkueelle kuin Laine. Tekee paljon enemmän hyviä tekoja kentällä molempiin suuntiin. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, niin Laineen haluaisi laukomaan useammin, oikeastaan kaikkiin muihin tilanteiisiin Wheelerin. Laukomaan päästäkseen pitää tehdä kuitenkin monia asioita ennen sitä. Olen pitkään pitänyt selvänä, että viimeiselle minuutille tappioasemassa valitsee ennemmin Laineen kuin Wheelerin, muuten peliin aina ennemmin Wheelerin kuin Laineen. En ole ihan varma, että onko tuo viimeinenkään minuutti noin.
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Eli sinakin preferoisit etten vastaisi yhtaan mitaan suoriin henkilokohtaisiin haasteisiin joissa vaan lallatellaan etten uskalla vastata? Suurimman osan olen kuitenkin jattanyt omaan arvoonsa, mutta se ei kelpaa etta pari sivua viesteja pelkastaan minua koskien ja en muka saisi reagoida millaan tavalla. Olen vastannut off topic viesteihin muualla ja kehottanut siirtamaan ne privaan mutta vittuiluarmeija haluaa kirjoittaa henkiloonkayvaa paskaa sivutolkulla ja puhella suuria etten muka pysty vastaamaan. Pystyn, mutta tama ei ole oikea paikka sille.

Damned if you do, damned if you don't. Olen joko pelkuri joka ei vastaa mihinkaan, ja jos vastaan edes jotain, olen off topic

Missa pelaa naiden haastajien off topicin tuominta? Oletko huomauttanut heille etta he ovat vastuussa taman off topicin jatkumisesta haasteineen? Oletko huomauttanut etta he ovat pelkureita kun eivat uskalla kayda keskusteluja muualla kuin moden selan takana?

Kysymyksiin vastaan mielellani. Nama nahdyt olkiukot eivat ole kysymyksia vaan valheellisia edustuksia sanomisistani. Ne ovat arvottomia, eivatka ansaitse vastausta.
Vittuiluarmeija ei taida kehittyä tyhjästä. Minulla ei ole mitään probleemaa sun kirjoituksien kanssa muuten, mutta se että et voinut vastata Teppanan asialliseen kysymykseen sai kyllä sinut näyttämään mieheltä, joka ei kykene myöntämään olleensa väärässä. Se ei ole keskustelua vaan pätemistä ja kykenemättömyyttä itsekritiikkiin. Sellainen toiminta aiheuttaa vittuuntumista aika herkästi.

Uskoisin että lähes kaikki täällä haluaisivat nähdä tilanteen, missä Laine on maailman paras pelaaja tai edes joukkueensa paras. Tällä hetkellä mikään ei viittaa sellaiseen. Tulevaisuudessa toivottavasti. Wheeler ja Scheifele ovat Jetsin selkeästi parhaat hyökkääjät.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Ehkä vähän kategorisesti sanottu, että tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen että Laine voisi olla Jetsin paras pelaaja. Sanoisin että alle 20v tehdyt 80 maalia kahdessa kaudessa kyllä nyt jonkin verran tälläiseenkin mahdollisuuteen viittaavat... Mutta ehkä et ihan tuota tulkintaa tarkoittanutkaan? Laineen ympärillä oleva valtava hype voi vähän peittää sitä tosiasiaa että suureen osaan siitä on ihan hyviäkin perusteita.
 
Tuossa kirjoitan, että tällä hetkellä. Tulevaisuudessa voi hyvinkin olla.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sen verran vielä palaten otteluun ja Pateen. Pelasi nousujohteisesti mielestäni pelin ja voi sanoa, että oli ehkä jopa ketjunsa paras lenkki. Tarjoilu olisi voinut olla parempaa muutamissa tilanteissa, esim. Stastnylta maalin vierestä kerran jne. Myös yhdessä ylivoimassa olisi ollut tila siirtää kiekko Patelle hyvään paikkaan, mtta Buff veti ohjuria tavoitellen kohti maalia. Samoin Laine syötti muutaman kerran hyvälle tontille ja edisti peliä ihan kivasti.

Kaikenkaikkiaan nämä playoffsit antavat varmasti niin paljon tulevaisuudelle ja kun kyseessä on 20-vuotias pelaaja, nini jos ei ensi keväänä niin viimeistään seuraavana keväänä on jo Jetsien aivan tärkeimpiä pelaajia, kuten nyt ovat Scheifele ja Wheeler. Uskon myös, että Pate pelaa ykkösketjussa ainakin enemmän ensi kaudella. Nopeutta ja röyhkeyttä kun saa kiekon kanssa vielä lisää niin hyvä tulee.

Kaveri on kova talentti, mutta vielä vähän tuskailee liikaa jos ei osu tolppien väliin. Huikeaa kuvitella mitä 23-24 vuotiaana pystyy jo saamaan aikaan ja on vielä silloinkin nuorempi kuin Scheife nyt.

Kyllähän yksi iso ongelma on kolmos- ja neloskentän tehottomuus, joka sitten vain lisää ykköskentän peluuttamista, jos kakkonenkaan ei satu olemaan kuuma.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ehkä vähän kategorisesti sanottu, että tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen että Laine voisi olla Jetsin paras pelaaja. Sanoisin että alle 20v tehdyt 80 maalia kahdessa kaudessa kyllä nyt jonkin verran tälläiseenkin mahdollisuuteen viittaavat... Mutta ehkä et ihan tuota tulkintaa tarkoittanutkaan? Laineen ympärillä oleva valtava hype voi vähän peittää sitä tosiasiaa että suureen osaan siitä on ihan hyviäkin perusteita.
Totta kai se on noin. Laineen ura on ollut häikäisevä, ja kuluvat pudotuspelitkin mallia "ihan hyvä". Tällä hetkellä joukkuetta kantaa kuitenkin hienosti pelaava ykkösketju, joka vastaa huutoon lähes joka ilta. Vähän hämmentävää lukea kymmeniä sivuja rummutusta siitä, kuinka Laineen, jonka peli takkuaa kuitenkin enemmän tai vähemmän nykyisessäkin ketjussaan, pitäisi ehdottomasti syrjäyttää ykkösketjun tutkaparin toinen puolikas. Ja kyllä,minusta kannattaisi tietyillä hetkillä kokeilla Lainetta ykkösen vasemmassa laidassa. Tätä ihmettelen itsekin, ettei ole koitettu edes peleissä, joissa ollaan kolmannessa pari takana.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Pakko vielä kommentoida vähän pipo kireällä tuota videopeliasiaakin. Joo, vittuako se mulle kuuluu, mitä kukin vapaa-ajallaan tekee, mutta ei se urheilun kannalta ihan sama ole. Sillä on väliä, miten huippu-urheilija harjoittelee, syö, lepää ja hoitaa palautuksen niin kehon kuin mielenkin suhteen.

Jos haluat olla maailman paras, sinun on oltava sitä paitsi pelillisesti, niin myös fyysisesti ja henkisesti. Korkeimmalle nousevilla on nykypäivänä koko paketti kunnossa. En ihan näe, että korkeimmalle huipulle noustaan vääntämällä kaikki luppoaika pleikkaria pihvin ja ranskalaisten voimalla. Aika moni huippu-urheilija on puhunut siitä, kuinka jossain vaiheessa vasta ymmärsi nämä asiat. Kyllä se hetki vielä Laineellekin koittaa.

Mutta ei tämän tarvitse silti niin vakavaa olla. Edellisestä vuodatuksesta huolimatta Laine on nuori jätkä ja elää nyt unelmaansa. Nauttikoon nyt ihan oikeasti elämästä ja tehköön miten tykkää. Ehtii sitä sitten myöhemminkin, nuorena jaksaa vielä vähän huonommillakin tavoilla.
 
Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kyllähän yksi iso ongelma on kolmos- ja neloskentän tehottomuus, joka sitten vain lisää ykköskentän peluuttamista, jos kakkonenkaan ei satu olemaan kuuma.

Muna vai kana? Jos siellä Armia, Lowry ja Copp pelaavat 8 min tasakentällisin ja päälle alivoimat, ja Tanev ja Roslovic reilun kymmenen, niin ei näiltä hirmutehoja voi odottakaan, varsinkaan kun ovat profiililtaan kaikkea muuta kuin ykkös- ja kakkoskenttä. Ihan odotettua, että ykköselle tuota vastuuta jaetaan yli 20min, kun tulosta tulee. Sen sijaan Laine, Connor ja Stastny ovat käytännösäs ainoat, jotka saavat hyvin peliaikaa tasakentällisin sekä ylivoimalla, mutta ei tarvitse pelata raskaita av-minuutteja, joten kyllä se ongelma on melko puhtaasti juuri heidän tuloksettomuus.

Ja tämä siis puhtaasti viime ottelusta, en tiedä onko peluutus ollut samanlaista läpi sarjan.

EDIT: Ja jos nyt vertailuun otetaan saman matsin vastustaja, niin siellä ihan samalla tavalla tuloksellinen Marchessaultin ja Karlssonin ykkönen pelaa ihan jäätäviä minuutteja kovalla tuloksella, ja Vegas tuntuu lepäävän heidän harteilla.

Nyt kuitenkin Neal, Tuch ja Haula saivat tärkeitä onnistumisia 13-14min peliajalla. Juuri kakkosen herääminen näyttää olleen tässä matsissa se erottava tekijä veskareiden lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Vittuiluarmeija ei taida kehittyä tyhjästä. Minulla ei ole mitään probleemaa sun kirjoituksien kanssa muuten, mutta se että et voinut vastata Teppanan asialliseen kysymykseen sai kyllä sinut näyttämään mieheltä, joka ei kykene myöntämään olleensa väärässä. Se ei ole keskustelua vaan pätemistä ja kykenemättömyyttä itsekritiikkiin. Sellainen toiminta aiheuttaa vittuuntumista aika herkästi.

Uskoisin että lähes kaikki täällä haluaisivat nähdä tilanteen, missä Laine on maailman paras pelaaja tai edes joukkueensa paras. Tällä hetkellä mikään ei viittaa sellaiseen. Tulevaisuudessa toivottavasti. Wheeler ja Scheifele ovat Jetsin selkeästi parhaat hyökkääjät.

Vastasin Teppanan kysymyksiin. En tehnyt sita tassa ketjussa vaan vapaalla puolella. Koska minun taytyy olla varovainen. Kunpa saisinkin antaa palaa missa haluan.

En siis valtellyt vaan yritin ohjata asiaankulumattomat asiat muualle, koska en nauti pelikielloista, ja todella monet nauttivat pelikielloistani joten raporttia pukkaa koko ajan. Teksti on luettavissa siella vapaan puolen ketjussa. Privana koordinaatit tai voit kayttaa hakua.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Pakko vielä kommentoida vähän pipo kireällä tuota videopeliasiaakin. Joo, vittuako se mulle kuuluu, mitä kukin vapaa-ajallaan tekee, mutta ei se urheilun kannalta ihan sama ole. Sillä on väliä, miten huippu-urheilija harjoittelee, syö, lepää ja hoitaa palautuksen niin kehon kuin mielenkin suhteen.

Jos haluat olla maailman paras, sinun on oltava sitä paitsi pelillisesti, niin myös fyysisesti ja henkisesti. Korkeimmalle nousevilla on nykypäivänä koko paketti kunnossa. En ihan näe, että korkeimmalle huipulle noustaan vääntämällä kaikki luppoaika pleikkaria pihvin ja ranskalaisten voimalla. Aika moni huippu-urheilija on puhunut siitä, kuinka jossain vaiheessa vasta ymmärsi nämä asiat. Kyllä se hetki vielä Laineellekin koittaa.

Mutta ei tämän tarvitse silti niin vakavaa olla. Edellisestä vuodatuksesta huolimatta Laine on nuori jätkä ja elää nyt unelmaansa. Nauttikoon nyt ihan oikeasti elämästä ja tehköön miten tykkää. Ehtii sitä sitten myöhemminkin, nuorena jaksaa vielä vähän huonommillakin tavoilla.

Allekirjoitan lahes kaiken. Muistutan vaan siita etta nyt puhutaan nuoresta aikuisesta joten tavat ja intressit muuttuvat jotakuinkin varmasti ikaantyessa.

Itsekin pelaan nelikymppisena EASHL:aa pleikkarilla aivan liikaa, mutta mun selitys on se etta ei tarvitse olla huippu-urheilija. Laine vaikuttaa kaikin puolin alykkaalta ja motivoituneelta huippu-urheilijalta joka sanoo avoimesti haluavansa olla maailman paras. Jos han jossain vaiheessa kokee videopelien estavan hanen tietaan maailman parhaaksi, aivan saletisti han tekee oikean paatoksen niiden suhteen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Totta kai se on noin. Laineen ura on ollut häikäisevä, ja kuluvat pudotuspelitkin mallia "ihan hyvä". Tällä hetkellä joukkuetta kantaa kuitenkin hienosti pelaava ykkösketju, joka vastaa huutoon lähes joka ilta. Vähän hämmentävää lukea kymmeniä sivuja rummutusta siitä, kuinka Laineen, jonka peli takkuaa kuitenkin enemmän tai vähemmän nykyisessäkin ketjussaan, pitäisi ehdottomasti syrjäyttää ykkösketjun tutkaparin toinen puolikas. Ja kyllä,minusta kannattaisi tietyillä hetkillä kokeilla Lainetta ykkösen vasemmassa laidassa. Tätä ihmettelen itsekin, ettei ole koitettu edes peleissä, joissa ollaan kolmannessa pari takana.

No joo, pd on vähän omissa sfääreissään tuossa asiassa - minusta nämä pudotuspelit ovat olleet ihan kohtuullista suorittamista Laineelta ottaen huomioon iän ja kokemuksen, mutta kaukana runkosarjan parhaista suorituksista, eihän tuosta ole kahta sanaa. Omat odotukset Laineen suhteen ovat todella kovat, mutta olen itse asiassa ollut tyytyväinen siihen, ettei kanna koko joukkuetta harteillaan vaan että peliminuutteja on kohtuullisesti ja päävastuu menestyksestä on vielä muilla. Nyt taas eheä harjoituskausi päälle ja taas muutama napsun parempaa peliä ensi kaudella.
 
Ei me olla edes eri mielta. Laine oli ennen sita laukauksen blokkia aivan jarkyttavassa vireessa. Se dominointi alkoi kun Copp siirrettiin Littlen tilalle ja parantui viela siita kun Stastny hommattiin. Laine kantoi Jetsia lahes yksin yli 10 pelia kun Scheifele palaili loukkaantumisestaan ja oli heikko.

Laine teki yli puolet joukkueen maaleista ja voitti peleja yksinaan. Sita samaa ei ole nahty playoffeissa, tolppia on varmasti enemman kuin kenellakaan playoffeissa mutta kun ne ei mene sisaan, niista ei ole iloa.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
En tieda miksi ihmiset eivat nae Wheelerin kiekonmenetyksia, yleensahan se ylivoima kuolee hanen lapaansa. Vastustaja boksaa hanet laitaan ja kaivaa kiekon pois ja purkaa, tai Wheeler syottaa sokkona Buffille ja Buff ei ole siella painkaan ja sitten mennaan lujaa omiin pain. Tai kuten eilen, yrittaa etukulmaan vetoa ja lahes aina se on yli maalin ja sitten rannin kautta ulos alueelta.

.... jos ei kissa itse.

Kaksi pelia tuon kuvauksen jalkeen ja molemmissa on toistunut lihavoitu osio nakyvasti. Joko olen kasittamaton Nostradamus, tai sitten tama on helposti nakyva ja ennakoitava trendi paljon Jetseja seuranneelle katsojalle.

Ei siina mitaan, yrittaminen on hyvasta mutta jos ymparilla on jarkevampia vaihtoehtoja niin niita kannattaisi kayttaa. En ole muistaakseni kuin kerran nahnyt Laineen laukausten purkavan ylivoiman. Yleensa niissa on fiksumpi kulma ja tulevat laidoista keskemmalle jos menevat ohi. Se ei ole ihan niin pieni asia milta se kuulostaa, ylivoiman purkaminen johtaa kymmenien sekuntien menetyksiin ylivoimalla.

Jets tarvitsee pienia muutoksia, parempaa resurssien kayttoa. Esimerkiksi niin etta Wheeler ja Buff pelaisivat YVssa eri rooleja kuin nyt. Ja niin etta Laine pelaisi ylivoimalla koko ajan.

Ei siksi etta se hyodyttaa Lainetta, vaan siksi etta se on Jetsin kannalta jarkevin tapa kayttaa olemassa olevia resursseja, ja se edesauttaa voittamista.
 
Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Suurin ongelma Laineella tällä hetkellä on se, että hän on peliin Vegasia vastaan aivan liian hidas. Laine ei vain ehdi kunnolla tilanteisiin samoin kuin esimerkiksi saman kokoinen Wheeler, joknka luistin liikkuu paljon rivakammin. Laine voisi harjoitella enemmän luistelemista kesällä koska se on suurin puute hänen pelissään.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Wheelerin ja Laineen suurin ero tällä hetkellä on se, että Wheeler saa pidettyä kiekkoa lavassaan tarpeeksi, edes löytääkseen noita syöttöpaikkoja. Laine ei liiku kiekon kanssa ollenkaan hyökkäysalueella, vaan lyö todella paljon sokkona kiekkoa ränniin ja tappaa pelin siihen.

Tässä näkyy mielestäni juurikin nyt playoff -kiekossa ne Laineen isoimmat puutteet pelissä. Puhtikin alkaa olla varmasti loppu ja ensi kaudella taas kovempana, mutta tosiaan, tällä hetkellä tuntuu että jos Laineen liike pysähtyy hyökkäysalueella vahvan viivojen ylityksen jälkeen, kiekko päätyy vastustajalle. Mikäli siis joudutaan kamppailutilanteeseen laitojen lähellä, jotenkin peliasento ja pitkä maila näyttää hivenen kömpelöltä näissä eikä pysty juurikaan suojaamaan kiekkoa. Mutta ajan kanssa kroppa alkanee toimia paremmin ja paremmin.

En tosiaan näe sen tuovan mitään lisäarvoa jos Laine ängetään väkisin Scheifelen viereen pelin alusta alkaen, en usko että tuo kombinaatio tuo lisää laadukkaita vetopaikkoja tälle ketjulle, koska sen jälkeen aletaan pelaamaan vähemmän hyökkäysalueella. Laineen ketjut eivät vaan ole olleet poffeissa mitenkään häävisti myllytykseen ja vastustajan väsytykseen pystyviä. Roolitus on täten täysin optimaalinen tällä hetkellä, heittäisin villinä korttina Armian samaan ketjuun kaivamaan ja toimittamaan niitä kiekkoja Laineelle. Vegas on osoittautunut melko himokkaaksi taistelemaan jokaisesta kiekosta, hyviä vetopaikkoja tulee kovin vähän. Jostain niitä pitäisi vaan kaivaa lisää.
 
Ralph

Jäsen
Jotenkin ristiriitaista, että Laine on joukkueen paras ja arvokkain pelaaja, mutta silti tarvitsee rinnalleen Scheifelen. Samaan aikaan kun Scheifele paukuttaa kovia tehoja Mestis-tason Wheelerin kanssa. Edes Mestis-tason Wheeler ei ole esteenä, kun Scheifele lähestyy pudotuspelien maaliennätystä. Miettikääpä niitä maalimääriä, jos rinnalta Mestis-mies vaihtuisi maailman parhaaseen jääkiekkoilijaan. Scheifelellä olisi ainakin tuplasti enemmän maaleja.

Eilenkin Scheifele olisi tehnyt enemmän maaleja, jos Wheeler ei laukosi jatkuvasti pienestä kulmasta turhia kuteja.
 
Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olen kampanjoinut sen puolesta etta tata kokeiltaisiin ja otettaisiin selvaa testaamalla.

Miksi haluatte etta sita EI testattaisi? Alustavat tulokset kaksikolle ovat fantastiset. Miksi sita EI testattaisi?

Kaksikolla oli paljon enemman aikaa yhdessa kuin 113 minuuttia. Tama on juuri sita vaaraa edustamista mita monet tykkaa kayttaa.

Kirjoitin jo kerran samasta asiasta, kokeilen uudestaan jos vaikka tällä kertaa suostuisit miettimään sitä.

Ehkä Scheifele ei halua pelata Laineen kanssa?

Hyökkäyspäässä Laine pysyttelee poissa pelin keskiöstä ja hakee ulkopuolelta laukaisupaikkaa. Tämän voi jotkut pelaajat kokea ongelmalliseksi koska se tekee kiekonhallinnasta vaikeampaa. Pitkillä hyökkäyksillä ja kiekonhallinnalla saadaan puolustava joukkue väsymään ja omaan päähän vähemmän kiekonhallintaa. Se resepti toimii yleensä aika hyvin jääkiekossa. Myös pelaajat pysyvät paremmin pelissä mukana kun kiekkokosketuksia tulee paljon.

Jos Laine pelaa Scheifelen kanssa on kulmissa ja maalinedustalla yksi mies vähemmän ja joutuu Scheifele hakemaan syöttöjä Laineelle ja viivamiehille. Hän ei välttämättä siitä tykkää.

Ja tämähän ei ole mikään moite Lainetta kohtaan. Laineella on poikkeuksellisen hyvä laukaus ja hän ei pärjää kulmissa niin on ihan ymmärrettävää että hakee agressiivisesti laukaisupaikkoja.

Itse en ainakaan hyökkääjänä tykkää siitä jos maalinedusta jätetään tyhjäksi, minun mielestä pitää aina olla se vaihtoehto olemassa että voi heittää kiekon maalille jos ei ole muuta hyvää mahdollisuutta. Ja Laine jättää monesti maalinedustan hakiessaan kaarelta laukaisupaikkaa. On aivan mahdollista että Scheifele ei siitä pidä.

Kannattaisi joskus miettiä jääkiekkoa inhimillisemmin, ei jääkiekkoa voi selittää pelkästään tilastoilla.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pakko vielä kommentoida vähän pipo kireällä tuota videopeliasiaakin. Joo, vittuako se mulle kuuluu, mitä kukin vapaa-ajallaan tekee, mutta ei se urheilun kannalta ihan sama ole. Sillä on väliä, miten huippu-urheilija harjoittelee, syö, lepää ja hoitaa palautuksen niin kehon kuin mielenkin suhteen.

Jos haluat olla maailman paras, sinun on oltava sitä paitsi pelillisesti, niin myös fyysisesti ja henkisesti. Korkeimmalle nousevilla on nykypäivänä koko paketti kunnossa. En ihan näe, että korkeimmalle huipulle noustaan vääntämällä kaikki luppoaika pleikkaria pihvin ja ranskalaisten voimalla. Aika moni huippu-urheilija on puhunut siitä, kuinka jossain vaiheessa vasta ymmärsi nämä asiat. Kyllä se hetki vielä Laineellekin koittaa.

JA:n artikkelin mukaan siellä Tanskassa näköjään vetelee Aho&Teräväinen kaksikko ihan samaan malliin pleikkarilla ja hyvin näyttää peli kulkevan jäälläkin.

Uskon silti vakaasti siihen, että joku järki tuossakin tulisi olla. Nykyajan pelit ovat niin koukuttavia että en yhtään ihmettelisi vaikka pyörisi päässä vielä kesken pelien askissakin ja siinä saattaa tulla sitten juuri se sekunnin murto-osan kestävä keskittymisen herpaannus, joka johtaa kiekonmenetykseen ja kaverin tekemään maaliin ratkaisevassa pelissä ratkaisevalla hetkellä.Toisaalta onhan siellä pelailtu darrassakin MM-kisoja ja jos en ihan väärin muista niin oliko se Martin St.Louis joka taannoin ratkaisi Stanley Cupin vaikka oli hänelle erittäin tärkeä äiti kuollut samana päivänä? Tai jotain sen suuntaista, en jaksa nyt lähteä asiaa tarkistamaan.

Sama tuon ruokavalion kanssa: vaikka itse rakastankin hyvää pihviä yli kaiken, niin onhan se nyt selvää ettei sellainen sula samaa tahtia jonkun salaatin tai kanan kanssa. Ja jos nuo puheet tosiaan pitää paikkansa Laineen kohdalla että sitä pihviä vedetään joka saatanan päivä, niin ollaan äkkiä tilanteessa, jossa sulla on jatkuvasti lihamöykky vatsalaukussa painamassa, joka taas saattaa aiheuttaa väsymystä tai muita lieveilmiöitä jäällä.

Tosin eihän näiden äijien puheista aina voi satavarma olla että mikä on huulenheittoa ja mikä faktaa ja välipäivistähän nämä ovat käsittääkseni koko ajan puhuneetkin.

Silti nämä ovat ihan miettimisen arvoisia asioita ja niitä kuuluisia pieniä asioita, joita voi aina helposti tehdä paremmin, mikäli haluaa saada sen pienen mutta mahdollisesti hyvinkin tärkeän kilpailuedun kaveriin, silloin kun puhutaan absoluuttisesta huipusta jossa marginaalit ovat muutenkin jo hyvin pienet.

Ja vaikka jokainen on vastuussa omista valinnoistaan, niin luulisi toisaalta että Jetsinkin kokoisessa organisaatiossa olisi sen tason lääkäriä ja muuta neuvonantajaa käymässä pelaajien kanssa näitä asioita läpi ja tarvittaessa vaikka puhuttelevat sitten pelaajaa jos vaikuttaa siltä ettei kaveri itse oikein ymmärrä huippu-urheilun vaatimuksia. Etenkin jos ja kun kyse on iältään nuoresta ja vielä joukkueen tähtipelaajasta.
 
rpeez

Jäsen
En tiedä paljonko siinä on ranskalaisia tai videopelejä liikaa, mutta kyllä minun silmiin näyttää siltä ettei Patella yksinkertaisesti riitä kunto.

Väittämäni perustuu siihen kuinka hitaasti hän menee vaihtoon, ei juurikaan luistele ylimääräistä vaan selvästi miettii kuormitustaan pelitilanteiden mukaan ja pelien välipäivien määrä vaikuttaa hänen luistelunsa määrään selvästi. Ja, saa nauraa, lisäksi tunnistan naamansa ajoittaisen punoituksen, koska itse huonokuntoisena alan punoittaa ihan samalla lailla kun ottaa koville.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
https://yle.fi/urheilu/3-10208821
Nykypäivän nuoret pilalla. Mitä olisi tästäkin nuoresta tullut, jos ei aikaansa tuhlaisi peleihin?

Mitä Laine tekee välipäivinä? – ”Välillä ostetaan ylimääräinen televisio” | Yle Urheilu | yle.fi

Miten minusta tuntuu että tässä koijataan apinaa? Pate heittelee noita juttuja kieli poskessa joten ihan kirjaimellisesti ei välttämättä kannata ottaa. Nykypäivänä NHL-seuroilla on ravinto-asiantuntijat, ei ne pelipäivinä mitään pippuripihvejä mässyttele. Toki nuo ranskanpotut kannattaisi korvata vaikka riisillä. Ai niin, Barkovin Sashakin pelaa paljon. Ja eikös Selänne pelannut jopa erätauoilla?
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Juu. Pelaajien täytyisi olla eunukkeja, täydellisesti syöviä ja harjoittelevia robotteja, ettei nyt vain sattuisi mitään juuri sillä ratkaisevalla sekunnin murto-osalla askissa. Pikkuisen nyt rajaa näihin maalailuihin. Eiköhän pojat ja poikien taustajoukot tiedä paremmin.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Kirjoitin jo kerran samasta asiasta, kokeilen uudestaan jos vaikka tällä kertaa suostuisit miettimään sitä.

Ehkä Scheifele ei halua pelata Laineen kanssa?

Hyökkäyspäässä Laine pysyttelee poissa pelin keskiöstä ja hakee ulkopuolelta laukaisupaikkaa. Tämän voi jotkut pelaajat kokea ongelmalliseksi koska se tekee kiekonhallinnasta vaikeampaa. Pitkillä hyökkäyksillä ja kiekonhallinnalla saadaan puolustava joukkue väsymään ja omaan päähän vähemmän kiekonhallintaa. Se resepti toimii yleensä aika hyvin jääkiekossa. Myös pelaajat pysyvät paremmin pelissä mukana kun kiekkokosketuksia tulee paljon.

Jos Laine pelaa Scheifelen kanssa on kulmissa ja maalinedustalla yksi mies vähemmän ja joutuu Scheifele hakemaan syöttöjä Laineelle ja viivamiehille. Hän ei välttämättä siitä tykkää.

Ja tämähän ei ole mikään moite Lainetta kohtaan. Laineella on poikkeuksellisen hyvä laukaus ja hän ei pärjää kulmissa niin on ihan ymmärrettävää että hakee agressiivisesti laukaisupaikkoja.

Itse en ainakaan hyökkääjänä tykkää siitä jos maalinedusta jätetään tyhjäksi, minun mielestä pitää aina olla se vaihtoehto olemassa että voi heittää kiekon maalille jos ei ole muuta hyvää mahdollisuutta. Ja Laine jättää monesti maalinedustan hakiessaan kaarelta laukaisupaikkaa. On aivan mahdollista että Scheifele ei siitä pidä.

Kannattaisi joskus miettiä jääkiekkoa inhimillisemmin, ei jääkiekkoa voi selittää pelkästään tilastoilla.

Luin tuon aiemmin myos mutta jatin kommentoimatta koska se on vain villi veikkaus eika perustu mihinkaan konkreettiseen. Tietysti se on yksi teoreettinen mahdollisuus mutta niin on woodookin. En viitsi spekuloida kummallakaan kun kummastakaan ei ole suoraa nayttoa.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja jos tuo Paten ja Ehlersin pelihimo uhkaa näkökyvynkin viedä kuten täältä luin, niin sokeutumisen pelko perseessä tässä saa omiakin töitään jatkossa näytön äärellä tehdä.

Valitettavan monta tuntia menee töissä sisällä näyttöä tuijottaessa ja varsinkin nuorempana sen päälle vielä änäriä pelatessa ja netissä surffatessa, mutta vielä toimii näkökyky 36-vuotiaanakin. Toivotaan, että Pate näkee 25-vuotisjuhlansa nyt ainakin.
 
Minakin luulen etta suurin riski Paten silmille tulee hanen valitsemastaan ammatista eika harrastuksista. Jaakiekko ei ole silmaystavallinen laji kun kiekot ja mailat lentelee sinne tanne. Vaittaisin isommaksi riskiksi kuin videopeleja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös