Jatkoajan leffakerho

[Radiopää]

Osaako joku leffakerholainen suositella draamaelokuvaa, jonka tarina sijoittuu Natsi-Saksaan Hitlerin vallannousun ja toisen maailmansodan välille? Ts. holokausti- ja sotaelokuvia sekä tv-elokuvaa, jossa Robert Carlyle esittää Hitleriä, ei kelpuuteta.

 

[Musta Nuoli]

Osaako joku leffakerholainen suositella draamaelokuvaa, jonka tarina sijoittuu Natsi-Saksaan Hitlerin vallannousun ja toisen maailmansodan välille? Ts. holokausti- ja sotaelokuvia sekä tv-elokuvaa, jossa Robert Carlyle esittää Hitleriä, ei kelpuuteta.

Vähän mahdotontahan se on löytää elokuvia, joissa ei mitenkään sotaan tai muuhun viitata Hitlerin kauden aikana, mutta kokeilepa vaikka elokuvaa Good vuodelta 2008 (on Suomi-julkaisuna), pääosassa Viggo Mortensen.

Lainaan röyhkeästi osaa elokuvan esittelytekstistä Suomi-wikipediasta:

1930- ja 1940-luvuille sijoittuva elokuva kertoo John Halderista (Viggo Mortensen), saksalaisesta kirjallisuuden professorista, joka on aluksi haluton hyväksymään Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ajamia aatteita. Hän kehottaa ystäväänsä ja ensimmäisen maailmansodan taistelutoveriaan, juutalaista Mauricea (Jason Isaacs), ottamaan rauhallisesti, sillä natsien valtaannousu on vain pian ohimenevä vaihe. Luennoillaan Halder kohtaa nuoren naisopiskelijan Annen (Jodie Whittaker), jonka kanssa hän ajautuu suhteeseen ja eroaa ensimmäisestä vaimostaan. Hän yrittää myös huolehtia tuberkuloosia sairastavasta äidistään ja kirjoittaa kokemuksiensa pohjalta eutanasiaan myönteisesti kantaa ottavan romaanin, joka kiinnittää natsien ja jopa itsensä Adolf Hitlerin huomion. Propagandatekstiä vastaan Halderille tarjotaan ylennystä yliopistossa ja seremoniallista paikkaa SS-joukoissa. Hän myöntyy.

Kyllä tuossakin juutalaisvainoja ja sodan syttymisen vaiheita sivutaan, mutta pääpaino on siis tavallisessa "hyvässä natsissa", eli professorissa, joka ei niin natsitouhuista piittaa, mutta puoliväkisin ajautuu mukaan ja monien aikalaistensa tavoin liittyy sitten natsipuolueeseen kun se mahdollistaa ylennyksen ynnä muuta.

Elokuva perustuu P.C. Taylorin näytelmään ja kuvailee minusta oivallisesti sitä, kuinka ns. tavallinenkin ihminen voi ajautua systeemiin mukaan ja kuinka karu on sitten se hetki, kun hän havahtuu siihen mitä on tullut tehtyä ja missä oikeasti mennään.

Suomessa on myynnissä oivallinen kolmen elokuvan boksi, jossa Goodin lisäksi on mukana erinomainen Die Fälscher - Väärentäjä, joka kertoo keskitysleirille vangittujen mestariväärentäjien tositarinan kun nämä väärentävät natseille mm. dollarin seteleitä ynnä muuta henkensä uhalla sekä Paul Verhoevenin ohjaaman hollantilaisen Black Bookin eli Zwartboekin vuodelta 2006.

Black Book on sellainen kuin mitä Tarantinon Inglourious Basterdsin kertomus Shosanna-juutalaisnaisesta olisi voinut parhaimmillaan olla. Sääli, että Tarantino katsoi parhaaksi sössiä oman elokuvansa ja tunkea siihen kaikenlaista hassunhauskaa tauhkaa ja juoneen mitenkään liittymätöntä touhua.

Hollantilaiseen vastarintaliikkeeseen liittyvänä juutalaisorpona esiintyvä Carice van Houten on pääosaroolissaan erinomaisen vakuuttava. Tässä elokuvassa autenttisuus viedään niin pitkälle, että kun van Houtenin esittämä hahmo värjää hiuksensa ja naamioituu, niin hän muistaa myös värjätä pillukarvansa vaaleammiksi, ettei synny tälläkään saralla epäilyksiä mahdollisten natsiupseerien toimesta. Ja hyvä, että värjää, sillä mitäpä ei natsiupseeri tarkastaisi?

 

[Radiopää]

Vähän mahdotontahan se on löytää elokuvia, joissa ei mitenkään sotaan tai muuhun viitata Hitlerin kauden aikana, mutta kokeilepa vaikka elokuvaa Good vuodelta 2008 (on Suomi-julkaisuna), pääosassa Viggo Mortensen.

Kyllä tuossakin juutalaisvainoja ja sodan syttymisen vaiheita sivutaan...

Nyt oli kysymys siitä, mihin ajanjaksoon elokuvan tarina sijoittuu. Natsit olivat vallassa kuusi vuotta ennen kuin aloittivat sodan. Varsinainen holokaustikin alkoi vasta sotavuosina. Annoit siis aivan oikeanlaisen leffavinkin, josta suuri kiitos.

 

[Musta Nuoli]

Nyt oli kysymys siitä, mihin ajanjaksoon elokuvan tarina sijoittuu. Natsit olivat vallassa kuusi vuotta ennen kuin aloittivat sodan. Varsinainen holokaustikin alkoi vasta sotavuosina. Annoit siis aivan oikeanlaisen leffavinkin, josta suuri kiitos.

Kerro sitten mitä pidit jos tuon katsot. Elokuva kertoo tuon professorin taipaleesta halki Aatun valtakauden, joten vaikka pääpaino on Aatun hallinnon varhaisemmilla vuosilla, niin loppuvaiheessa väistämättä tulee tietysti eteen juutalaisvainojenkin kiihtyminen ja sodan eteneminen, joten ei Goodissakaan kokonaan vältytä natsivallan ikävimmiltä osa-alueilta.

 

[ms.qvist]

Katsoessani Mladen Djordjevic'in Zivot i smrt porno banden eli the Life and death of porno gang mietin useammankin kerran, että mitä "vittua" minä nyt oikein katson.

Aikanaan serbialaisen Srdjan Spasojevic'in Srpski film (Serbian film) herätti minussa kiinnostusta kuvottavasta aiheestaan huolimatta ja jopa pidin kyseisestä elokuvasta ja koin sen katsauksena serbien menneisiin hirmutekoihin erityisesti Bosnian sodassa mutta Mladen Djordjevic'in filmin kohdalla tällaista tunnetta ei tullut vaan elokuva, joka lähti liikkeelle pornoteatterin perustamisesta ja päätyi snuff-elokuvien kautta useammankin jäsenen kuolemaan - osalla oman käden kautta, herätti minussa käytännössä vain ihmetystä aja ajatuksen, että miksi vitussa katson tätä elokuvaa.

Elokuva on kuitenkin palkittu, mutta pääsääntöisesti erilaisilla underground film -festivaaleilla tai muilla kunniamaininnoilla, mutta minuun kyseinen elokuva ei kuitenkaan uponnut.

Leffa piti sisällään tissejä, mulkkuja, tapettuja ihmisiä ja verta ihan kiitettävällä tavalla mutta tästä kaikesta huolimatta minä en saanut tuntumaa elokuvaan, eikä se koskettanut minua. Olenko sitten kieroutunut kun nauroin vaiheessa, jossa muodokas nainen tissit paljaana tappoi miehen puunuijalla - taidan olla kieroutunut luonne tavalla tai toisella...

Tai kun pornojengin jäsen tappoi moottorisahalla mulkun raiskaaja-murhaajan? Siinä vaiheessa kun puu, johon tänä hetkenä jo päätön raiskaaja-murhaaja oli köytetty, kaatui, en voinut muuta kuin nauraa.

Kipeän sairas leffa!

vlad.

 

[ZayWest]

Henkilökohtaisesti Jahti vaikutti minuun hyvin voimakkaasti. Se on loistava elokuva ollen samalla myös tietyllä tavalla hyvin ahdistava, ahdistavaksi sen teki elokuvan todellisuuden tuntu, se olisi voinut olla loistavan draaman sijaan totisinta totta.

vlad.

Elokuva vaikuttaa varmasti erittäinkin voimakkaasti niihin joilla tuosta aihealueesta ei ole muuta "kosketuspintaa" kuin iltapäivälehtien jutut. Ilmeisesti ei elokuvan tekijällä itselläänkään kun kovin putkiaivoisesti on asian kärjistymisen sekä mittasuhteet luonut. Maltillisemmalla otteella tuosta olisi saanut lähes täydellisen tekeleen aihealueellaan.

Piilotetaan jotain ajatuksia ettei leffaa tule spoilattua.

Spoileri

Itse olen elänyt vähän vastaavan tapauksen erittäin läheltä(en uhrina vaan potentiaalisena teilaavana osapuolena) sekä joutunut näkemään pari muuta tapausta vähän etäämmältä. Näissä tapauksissa epäillyt ovat olleet vielä kiistattomasti syyllisiä. Näistä toki aikaa useampi vuosi ja ainakin toivottavasti virkavallan sekä ihmisten suhtautuminen/asian uskominen on vähän skarpimpaa kuin tuolloin.

Elokuvassa ilmenevä teilaamiskynnys on kuitenkin aivan naurettava. Päähenkilö on tunnettu lähes koko elämän, mutta mielikuvitusrikkaana tunnetun muksun puolihatara stoori menee sellaisenaan läpi. Tuo syyllinen kunnes toisin todistetaan -ajattelu ei ainakaan allekirjoittaneen kokemaa todellisuutta ole tällaisissa vastannut. Leiman ja epäilykset saa otsaansa, mutta todistustaakka on edelleen uhrilla tai "uhrilla". Rikosoikeudellinen vastuu kun myös pitää kunnon ihmisten kohdalla yllä tietynlaista kynnystä järeämpiin otteisiin.

Tällaisiin asioihin reagoidaan suurella tunteella, mutta vain saduissa ruvetaan tappamaan koiria, hyökkäämään toisen kotiin, pieksemään "pedarin" poikaa sekä lätkimään itse "hirviötä" turpaan. Ja nyt tarkoitan nimenomaan sitä pohjaa mihin tuo asia on rakennettu.

Mielenkiintoista on myös se miten tuon "yhteisön" suorittamat rikokset vedetään vessanpöntöstä alas. Haluaisin myös nähdä sen kyttäremmin joka ei valpastu tällaisen tapauksen tullessa ilmi pienehkössä yhteisössä.

Olen varmasti oppositiossa näkemykseni kanssa, mutta tämä elokuva olisi pärjännyt varmasti ilman halvan oloista tunteisiin vetoamistakin. Luultavasti tämä olisi toiminut huomattavasti paremmin jos hahmojen suhtautuminen asiaan olisi ollut kyseenalaistavampaa.

 

[ChosenTwo]

The Expendables 3

Tässä pientä listausta siitä, mitä tulee mieleen perjantaiselta katselulta.

Miinukset
- PG-13. Todella törkeää pyhäinhäväistystä tehdä tällä kokoonpanolla tämän genren elokuva ja toimittaa se lastenelokuvan muottiin ahdettuna ulos. Sama kuin tehtäisiin joku Teletappi-elokuva, jossa Tiivitaavi käyttää heroiinia ja harrastelee täysin sensuroimatonta anaaliseksiä. Eli ketähän tässä palvellaan? Ei ainakaan sitä kohdeyleisöä ja fanikantaa, joka näitä leffoja tykkää katsella.
- CGI. Liikaa CGI:tä ja voi minkä näköistä... Kuinka voi olla mahdollista, että tämän suuruusluokan elokuvaan saadaan noin säälittävän näköiset efektit aikaan?
- Jostain syystä elokuvaan piti änkeä joukko nuorempia nevahöördejä. Tai no, kai nuo monet ovat tuttuja kamppailulajien seuraajille. Ainakin sen naisen tiedän sieltä olevan peräisin (Oli muuten todella kökköä näyttelyä kyseiseltä naiselta. Tosin jos roolihahmon oli tarkoitus olla ärsyttävä, niin siinä onnistui kyllä). Pienellä käsikirjoituksen muutoksella olisi nuo voitu poistaa kokonaan ja korvata kovilla nimillä, joiden ruutuaikaa olisi saatu täten kasvatettua kivasti.
- Pääpahis oli jälleen ihan liian yksin. Eli aivan sama ongelma kuin Van Dammella kakkosessa. Tosin Van Dammellakin oli sentään Adkins apunaan. Kun uusia kovia nimiä roudataan paikalle kovaan tahtiin, niin eikö niitä nyt voisi laittaa vähän pahisten puolellekin?

Plussat
+ Onhan noita omia sankareita aina mukava katsella.
+ Elokuvan typerät läpät uppoavat minuun hyvin. Etenkin ne, joissa annetaan viittauksia tosielämän tapahtumiin. Toki välillä vitsit ja onelinerit ovat todella typeriä, mutta ne nyt kuuluvat tähän genreen.
+ Kaikki nuoret näyttelijät eivät olleet sentään yhtä pökkelöitä ja epäkarismaattisia kuin joku Channing Tatum. Toisin sanoen siis ihan potentiaalisia oli pari tyyppiä.
+ Mel Gibson. Jos tuohon saataisiin vielä Van Damme mukaan, niin siinä olisi jo aika legendaarinen pahiskaksikko!

Ja leffan ulkopuolisista asioista megamiinukset:
- On se nyt kumma, että joka saatanan kerta minun takanani olevaan penkkiriviin istahtaa jotain urpoja, jotka eivät osaa pitää naamaansa kiinni. PG-13-leiman vuoksi pelkäsin jo etukäteen, että siellä on joku lapsikuoro mölyämässä, mutta ilmeisesti myöhäisestä (21:05) esitysajasta johtuen noita ei paikalla pahemmin näkynyt. Sen sijaan siellä oli jtn henkiseltä kehitysasteeltaan 13-vuotiaan tasolla olevia. Heti kun leffaa edeltävät mainokset alkoivat, niin nämä rupesivat hirnumaan, kun on niin hassun hauskaa. Tässä vaiheessa oli selvää, että tuo jengi tulee parhaansa mukaan sabotoimaan katselukokemustani. Noh, parhaansa tosiaan yrittivät. Onneksi oli leffan äänet kovalla, nimittäin aina rymistelyn tauotessa rupesi takaa kuulumaan ihan random juttelua, maailman paskinta Schwarzenegger-"imitointia" ja mm. tarvetta toistaa ääneen joku leffassa näkyvä paikannimi. Tyyliin jos leffassa olisi ollut tienviitta, jossa lukee "Turku", niin takaa kuuluu "TURKU... HÖHÖHÖ". Mitä vittua? Toivottavasti nuo kaikki sairastuvat johonkin persesyöpään.

Ykköselle ja kakkoselle annoin molemmille 9:n. Kakkonen oli mielestäni vähän parempi ja tämän hetken muistikuvien perusteella antaisin ykköselle varmaankin kasin. Pitäisi se katsastaakin taas uudestaan. Mutta, kolmonen oli sarjan heikoin. PG-13 ja CGI söivät elokuvan tehoa valtavasti. En osaa oikein antaa vielä edes sitä arvosanaa. Varmaan 7.

Tuli muuten tuossa katseltua pari viikkoa sitten jälleen Rambo (se paras, eli nelonen). Voi kun saisi tuohon tyyliin toteutettuna yhden Expendablesin...

 

[lake79]

Expendables 3-elokuvaa on haukuttu aika monessa paikassa juurikin tuon Stallonen aivopierun takia tehdä elokuvasta lastenleffa. Huhut kertovat että k-18-versio tulee aikanaan blurayna, joten itse ainakin odotan kiltisti tuota, tuleeko vai ei.

Lastenleffaksi muutettu tahallaan hauskalla mutta coolilla tavalla ylivedetty toimintaleffa? Ei kauheasti kamalampaa raiskausta voisi kuvitella elokuvalle.

 

[Vanha Len]

Universaalisti haukutuin raina on Wicker Manin uusioversio, mutta sitä kieltäydyn katsomasta. Luultavasti se olisi huonoimpien listan ykkösenä, mutta en halua sitä nähdä.

Olen elänyt sellaisessa luulossa, että äijä katsoo paljon leffoja riippuen siitä, mitä muut niistä sanoo. Wicker Man on ihan ok raina ja siinä on kyllä saavutettu mystinen ja ahdistava ilmapiiri. Vieläpä paremmin kuin alkuperäisessä versiossa. Suosittelen katsomaan tuon.

 

[Musta Nuoli]

Olen elänyt sellaisessa luulossa, että äijä katsoo paljon leffoja riippuen siitä, mitä muut niistä sanoo. Wicker Man on ihan ok raina ja siinä on kyllä saavutettu mystinen ja ahdistava ilmapiiri. Vieläpä paremmin kuin alkuperäisessä versiossa. Suosittelen katsomaan tuon.

Valitettavasti suurin osa muusta universumista taitaa olla kanssasi eri mieltä koskien alkuperäisen Wicker Manin ja uusiohirvityksen välistä tasoeroa. Uusioversio on teilattu liki yksimielisesti, ja siitä on irronnut lähinnä hupaisia nettimeemejä kuten ampiaisongelmainen Nicholas Cage.

Minuun ei sinänsä vaikuta se, mitä mieltä muut ovat mistäkin teoksesta. Pikemminkin päinvastoin, sanoisin.

Mutta sen verran olen elämäni aikana oppinut, että käytännössä kaikki uusioversiot vanhoista klassikkoelokuvista ovat olleet huonompia kuin alkuperäinen ja yleensä vieläpä erittäin huonoja, puuduttavia tai suorastaan häpeällisen huonoja.

Tämä on vähän sama kuin jos koskee tarpeeksi monta kertaa kuumaan hellaan ja polttaa sormensa. Sitä oppii jossain vaiheessa olemaan koskematta, tai ainakin tutkailemaan tilannetta ennakkoon ja toteamaan, että jos levy on tälläkin kertaa tulipunainen, niin siihen ei kannata sormeaan työntää.

Wicker Manin uusioversion tapauksessa hella ei ollut vain tulipunainen, se oli ilmiliekeissä.

Alkuperäinen Wicker Man on yksi maailman parhaista kauhumystisistä elokuvista, jopa itsensä Sir Christopher Lee pitää sitä parhaana elokuvanaan. Uusioversiosta taas jopa Cage on sanonut, että se on täysin absurdi. Mieltä lämmitti varmaan hänen voittamansa Razzie-palkinto "huonoimmasta valkokankaan pariskunnasta" eli Cagen hahmosta ja hänen karhupuvustaan.

Yhtä kaikki välttelen suosiolla eri uusioversioita tai katson ne suurella varauksella. En viitsi haaskata kallista katseluaikaani siihen, että joku tusinamaakari tekee alkuperäiselokuvasta huonomman tai vähintäänkin lattean version. Osa uusioversioista on toki ihan katsottavia, mutta eipä tule mieleen juuri yhtään, joka olisi alkuperäisen tasoinen saatika parempi, ja siten elokuvallisesti mitenkään perusteltu. Erityisesti kauhugenressä ei ole oikeastaan yhtään remake-elokuvaa, jolla olisi mitään saumaa alkuperäiseen verrattuna.

 

[Kulttimörkö]

Katsoin uteliaisuuttani muutama päivä sitten Foxilta tulleen Alien vs Predator 2:n. Onhan sitä haukuttu, mutta halusin omin silmin nähdä millainen leffa on kyseessä. Tätä edeltänyt leffa ei mikään mestariteos ollut mutta aivot narikkaan leffana ok. En kyllä paljoa odottanut jatko-osalta ja silti se alitti ne odotukset. Herää kysymys minkä takia tälläinen leffa julkaistaan? Haluaako leffan levittäjä pilata Alien ja Predator elokuvien hyvän maineen? Ei tätä muuten ymmärrä. Tämä leffa veti mutkia suoriksi mitä tulee Alien ja Predator mytologiaan, tosin ei ole ainoa laatuaan tällä saralla.

En suosittele tätä elokuvaa kenellekään.

 

[L. Paraske]

Erityisesti kauhugenressä ei ole oikeastaan yhtään remake-elokuvaa, jolla olisi mitään saumaa alkuperäiseen verrattuna.

Kauhu-genren asiantuntija mitä vähimmin olen, mutta päätin tarttua haasteeseen kun pari kpl tuli heti mieleen.

Nimittäin Herzogin Nosferatu on aivan asiallinen uudelleentulkinta Murnaun elokuvasta, tai oikeastaan paremminkin Stokerin romaanista. Toki siis alkuperäinen mykkäversio on aivan rautaa, mutta tykkään tuosta Kinskin Dracula-hahmosta, joka on paljon moniulotteisempi kuin monessa muussa Dracula-versiossa.

David Cronenbergin Kärpänen on kaikessa kuvottuvuudessaan myös erittäin onnistunut uusversio vanhasta kauhuklassikosta.

 

[Musta Nuoli]

Kauhu-genren asiantuntija mitä vähimmin olen, mutta päätin tarttua haasteeseen kun pari kpl tuli heti mieleen.

Nimittäin Herzogin Nosferatu on aivan asiallinen uudelleentulkinta Murnaun elokuvasta, tai oikeastaan paremminkin Stokerin romaanista. Toki siis alkuperäinen mykkäversio on aivan rautaa, mutta tykkään tuosta Kinskin Dracula-hahmosta, joka on paljon moniulotteisempi kuin monessa muussa Dracula-versiossa.

David Cronenbergin Kärpänen on kaikessa kuvottuvuudessaan myös erittäin onnistunut uusversio vanhasta kauhuklassikosta.

Poikkeukset vahvistavat säännön, nämä kaksi ovat hyviä esimerkkejä. Herzogin elokuva on tosiaan erinomainen, samoin Cronenbergin. Kumpikin pyrkii kuitenkin tekemään selvästi oman taiteellisen tulkintansa aiheesta sen sijaan, että vain kopioitaisiin vanhan elokuvan kaavaa sellaisenaan ilman mitään uutta näkökulmaa.

Mutta näitä kahta kyllä minäkin pidän oikeastaan alkuperäisiä parempina tai ainakin samalla viivalla olevina. Murnaun klassikko on klassikko, mutta Kinski on aina Kinski, näin kuuluu vanha sananlasku.

Mitä luultavimmin hyvän ja huonon uudelleentulkinnan ero onkin siinä, kuka tarinan ohjaa ja käsikirjoittaa. Jos tekijänä on tusinamies, niin luultavasti lopputuloskin on tusinakamaa. Valitettavasti valtaosa remake-miekkosista on tusinamaakareita.

Ne elokuvat ovat myös oma lukunsa, jossa sama tarina toteutetaan toisella kielellä ja toiseen kulttuuriin. Monesti nämä ovat vähän turhia, mutta toisinaan syntyy hyviä "käännöksiä", joskus jopa mestariteoksia. Leone ainakin siirsi Kurosawan Yojimbon tarinan hienosti elokuvakseen Kourallinen dollareita. Niin hyvin siirsikin, että japanilainen Toho-elokuvayhtiö nakkasi syytteen perään. Kumpikin on kuitenkin oivallinen elokuva.

 

[Vintsukka]

Yhtä kaikki välttelen suosiolla eri uusioversioita tai katson ne suurella varauksella. En viitsi haaskata kallista katseluaikaani siihen, että joku tusinamaakari tekee alkuperäiselokuvasta huonomman tai vähintäänkin lattean version. Osa uusioversioista on toki ihan katsottavia, mutta eipä tule mieleen juuri yhtään, joka olisi alkuperäisen tasoinen saatika parempi, ja siten elokuvallisesti mitenkään perusteltu. Erityisesti kauhugenressä ei ole oikeastaan yhtään remake-elokuvaa, jolla olisi mitään saumaa alkuperäiseen verrattuna.

Kauhu-genren asiantuntija mitä vähimmin olen, mutta päätin tarttua haasteeseen kun pari kpl tuli heti mieleen.

Nimittäin Herzogin Nosferatu on aivan asiallinen uudelleentulkinta Murnaun elokuvasta, tai oikeastaan paremminkin Stokerin romaanista. Toki siis alkuperäinen mykkäversio on aivan rautaa, mutta tykkään tuosta Kinskin Dracula-hahmosta, joka on paljon moniulotteisempi kuin monessa muussa Dracula-versiossa.

David Cronenbergin Kärpänen on kaikessa kuvottuvuudessaan myös erittäin onnistunut uusversio vanhasta kauhuklassikosta.

Siinäpä kinkkinen kysymys, mitkä remaket ovat parempia kuin alkuperäinen? Cronenbergin The Fly minullekin tuli ensimmäisenä mieleen, ja toisena 70-luvulla tehty uusioversio Invasion of the Body Snatchersista. 1950-luvun The Thing from Another Worldista on minulla on vain hatarat muistikuvat, mutta Carpenterin uusintaversio lyhennetyllä nimellä ainakin on laatuleffa.

Ja jos muustakin kuin kauhusta puhutaan, mielestäni Ocean's Eleven (2001) ja The Italian Job (2003) ovat molemmat vähintään samalla tasolla alkuperäisten kanssa, mutta tämän mielipiteen kanssa saatan kyllä olla vähemmistössä.

Mutta harvoja poikkeuksiahan nämä ovat, eihän siitä mihinkään pääse että suurin osa uusioversioista on aika turhia virityksiä.

 

[Vanha Len]

Oikeastaan hieman yllättää, että palstan "leffagurut" eivät katso jotain rainaa koska koko maailmakaan ei pidä siitä eikä aikaakaan ole. Sensijaan 60 vuotta takaiset "kauhuleffat" tekevät vaikutuksen.

No, tämähän varmasti erottaakin minut todellisista leffaguruista. Olenhan ollut yksinään jo toisenkin leffan puolella maailmaa vastaan:)

 

[vstk]

Mutta harvoja poikkeuksiahan nämä ovat, eihän siitä mihinkään pääse että suurin osa uusioversioista on aika turhia virityksiä.

The Thing, True Grit, Airplane!, The Departed, A Fistful of Dollars, Dawn Of The Dead, Man On Fire, 3.10: to Yuma, Tvelwe Monkeys, Scarface, Ben-Hur, True Lies ja varauksin The Birdcage.

Loytyyhan noita ihan riittavasti ja moni elokuva on remake vaikkei sita alunperin sellaiseksi luulisi.

 

[ms.qvist]

Oikeastaan hieman yllättää, että palstan "leffagurut" eivät katso jotain rainaa koska koko maailmakaan ei pidä siitä eikä aikaakaan ole. Sensijaan 60 vuotta takaiset "kauhuleffat" tekevät vaikutuksen.

No, tämähän varmasti erottaakin minut todellisista leffaguruista. Olenhan ollut yksinään jo toisenkin leffan puolella maailmaa vastaan:)

En voi sanoa olevani mikään leffaguru - elokuvat on tärkeimpiä harrastuksiani mutta guruksi en itseäni tohdi kutsua.

Katson erilaisia elokuvia, katson hyvinä pidettyjä leffoja, katson huonoina pidettyjä elokuvia, katson elokuvia jotka ovat olleet arvostelumenestyksiä, katson elokuvia joita on arvosteluissa vedetty alta kölin. Katsoon siis huonojakin elokuvia mutta näissä huonoissakin elokuvissa on minusta oltava minulle jokin idea tai ajatus jonka tähden sellaisen katson. Tässä on syy sille miksi katsoin vaikkapa Syntisen kääpiön, mutta tässä on myös syy sille miksi en ole katsonut - enkä tule katsomaan - uutta Wicker Mania. Wicker Manissa ei tunnu olevan minulle mitään sellaista ideaa tai syytä miksi yrittäisin katsoa sen. Syyksi ei riitä, että katsoisi paskan elokuvan vain ja ainoastaan siksi, koska haluaa uida vastavirtaan. Mielummin käytän senkin ajan vaikkapa sellaisen huonon tai epäilyttävän elokuvan katsomiseen jossa uskon olevan jonkinsortin idean muassaan, jonka oletan antavan minulle jotain muutakin kuin vitutuksen tunteen.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

The Thing, True Grit, Airplane!, The Departed, A Fistful of Dollars, Dawn Of The Dead, Man On Fire, 3.10: to Yuma, Tvelwe Monkeys, Scarface, Ben-Hur, True Lies ja varauksin The Birdcage.

Loytyyhan noita ihan riittavasti ja moni elokuva on remake vaikkei sita alunperin sellaiseksi luulisi.

Moni noista esimerkeistä on varsin hyvä, mutta kaikkia en lähtisi remake-nimikkeellä kutsumaan. Jonkun elokuvan tai aiheen inspiroima uusi elokuva tai lähtökohtaisesti eri tyylilajiin siirtyvä uusi teos ei ole remake. Ymmärrän remake-termillä sen, että tehdään olemassa olevasta elokuvasta uusioversio, jossa elokuvan kerronta, juoni ja tyyli ovat kutakuinkin samat tai lähes samanlaiset.

Esimerkiksi Zero Hour ja Airplane! ei ole hyvä esimerkki, koska Airplane! ei ole sellaisenaan suora uusioversio Zero Hourista vaan satiirinen parodia, joka yhdistää Zero Hourin elementteihin paljon eri katastrofielokuvista ja muista, erityisesti vuoden 1975 katastrofielokuvasta Jättiläinen taivaalla. Sinänsä juonen peruselementit ja moni repliikkikin on otettu Zero Hourista, koska ne toimivat myös parodian kautta. Minulla on Zero Hour hyllyssäni, katsoin sen juuri viime kuussa.

12 Monkeys on myös tapaus, joka ei missään nimessä ole remake. Alkuperäinen ranskalainen alta puolen tunnin mittainen, still-kuvista rakennettu mustavalkoinen taidepläjäys La Jetée muodostaa kyllä rungon 12 Monkeys -elokuvan loppuhuipennukselle ja siitä on lainattu aikamatkustuskonsepti, mutta lähinnä 12 Monkeys on La Jetéen inspiroima teos, ei remake. Se ei riitä remake-statukseen, että toisesta elokuvasta pöllitään kohtauksia tai teemoja ("inspired by", niin kuin näitä lainoja kauniisti nimitetään). La Jetée on kylläkin erittäin hieno teos, ei ihme, että se vetosi juuri Terry Gilliamiin. Pitäisikin katsoa tuo uudestaan jossain välissä.

Toisinaan tarina siirtyy tai siirretään myös kieli- ja kulttuurirajojen yli, jolloin kyseessä on vähän sama asia kuin näytelmän uusi sovittaminen eri kielelle. Nämä ovat periaatteessa remake-elokuvia, mutta ne eivät pyri toistamaan selvästi vanhempaa elokuvaa vaan vain siirtämään tarinan olennaiset asiat toiseen kieliryhmään.

Melkeinpä tekisi mieli käyttää termiä cover-elokuva musiikkitermin mukaisesti, eli jostain tarinasta tehdään erikielinen cover-versio siinä missä jostain Beatlesin Penny Lanesta tehtiin Suomessa biisi nimeltä Rööperiin. Samat sävelet, sama rakenne, sanoituskäännöksen inspiraatio suurin piirtein alkutekstistä mutta täysin omalla tulkinnalla. Ja jos ei ole haettu lupaa, niin tulee syyte perässä. Kourallinen dollareita on siis Leonen tekemä cover-versio Kurosawan Yojimbosta, ja syytehän sieltä sitten tulikin. Kumpikin on silti klassikkoelokuva aivan kuten moni musiikkibiisikin on tullut yhtä lailla tunnetuksi cover-versiona alkuperäisen ohella.

 

[vstk]

Moni noista esimerkeistä on varsin hyvä, mutta kaikkia en lähtisi remake-nimikkeellä kutsumaan. Jonkun elokuvan tai aiheen inspiroima uusi elokuva tai lähtökohtaisesti eri tyylilajiin siirtyvä uusi teos ei ole remake. Ymmärrän remake-termillä sen, että tehdään olemassa olevasta elokuvasta uusioversio, jossa elokuvan kerronta, juoni ja tyyli ovat kutakuinkin samat tai lähes samanlaiset.

Erittain hyvin sanottu ja olen samaa mielta kanssasi tassa asiassa. On totta, etta kaytin esimerkeissani aika laajaa skaalaa ja kaikki eivat valttamatta sen remake-termin alle sovellu, mutta ajattelin kuitenkin heittaa muutaman elokuvan esimerkiksi. Mainitsemiisi esimerkkeihin termi "cover" toimii erittain mukavasti.

--

Katsoin tuossa eilen Richard Ayoaden esikoisohjauksen nimeltaan "The Double" joka on elokuvaversio Dostojevskyn samannimisesta kirjasta. Jesse Eisenberg esittaa molempia paaosia ja mukaan on saatu myos Mia Wasikowska, Wallace Shawn, ynna muita tutumpia nayttelijoita. Itse en ole koskaan Dostojevskya lukenut, joten elokuvalla ei sen suurempia ennakko-odotuksia ollut. Ihmiset jotka ovat perehtyneet miehen teoksiin osaavat varmasti analysoida ko. teosta huomattavasti paremmin. Eisenbergilta hyvat roolisuoritukset ja elokuva oli itseasiassa ihan hyva vaikken hirveasti nain hidastempoisista elokuvista kauheasti pidakaan. Tuli mieleen sellainen Kaurismakilaisyys aina ajoittain, mutta loistavilla nayttelijoilla. Elokuvan puolivalissa meinasi leuka tosin pudota lattiaan kun ruudulle ilmestyi tuttu, mutta varsin odottamaton hahmo.

Suosittelen kuitenkin lampimasti elokuvaa kaikille.

 

[Vintsukka]

Katsoin tuossa eilen Richard Ayoaden esikoisohjauksen nimeltaan "The Double" joka on elokuvaversio Dostojevskyn samannimisesta kirjasta.

Tartutaan nyt pikkuseikkoihin ja mainitaan, että Ayoaden esikoisohjaus on muutamaa vuotta aiemmin tehty Submarine, mainio elokuva sekin, ja The Double siis miehen toinen ohjaustyö. Submarine löytyy esim. Netflixin tarjonnasta, ja on katsomisen arvoinen teos.

 

[Musta Nuoli]

Tartutaan nyt pikkuseikkoihin ja mainitaan, että Ayoaden esikoisohjaus on muutamaa vuotta aiemmin tehty Submarine, mainio elokuva sekin, ja The Double siis miehen toinen ohjaustyö. Submarine löytyy esim. Netflixin tarjonnasta, ja on katsomisen arvoinen teos.

The Double oli kelpo elokuva, se eli ja hengitti Terry Gilliamin henkeä melkoisen vahvasti. Brazil-elokuvan tunnelmat olivat vähän samanhenkiset, ja tietysti myös klassikkotarina 1984 on varmasti antanut omaa fiilistään elokuvan ankean armottomalle valvontakoneistolle, jossa kukaan ei ole mitään jos nimeä ei löydy rekisteristä.

Mia Wasikowska oli tapansa mukaan hyvin hurmaava roolissaan, ja Eisenbergin tuplarooli oli onnistunut. Se odottamaton yllätysvieras elokuvassa ei juoneen vaikuta, eikä sinänsä ole muutenkaan mikään salassa pidetty asia, eli itse Ilkka Lipsanenhan eli Danny esiintyy elokuvassa.

Kaksoisroolisuorituksista tuli mieleeni The Devil's Double, jossa Dominic Cooper esittää mieleenpainuvasti tuplaroolia sekä Saddam Husseinin psykopaattisena Uday-poikana että upseerina, joka pakotetaan esiintymään tämän kaksoisolentona. Tosipohjainen tarina, ja elokuvana paitsi mielenkiintoinen näkökulma Husseinin ajan Irakiin myös kihelmöivän jännittävä tarina upseeriparasta, joka ei voi luottaa kehenkään - yhdessä kohtauksessa hän luulee puhuvansa itselleen Saddamille, mutta paljastuu, että Saddamillakin oli kaksoisolento ja oikea Saddam oli jossain muualla.

Armie Hammer esitti myös tuplaroolin, tosin pienessä sivuosassa Winklevossin veljeksinä elokuvassa The Social Network, joka kertoo Facebookin perustajan eli nilviäis-Zuckerbergin tarinan.

Tuleeko mieleen muita onnistuneita tuplarooleja, joissa yksi ja sama näyttelijä esittää kahta identtisen näköistä hahmoa - joko kaksoisolentoa tai kaksoissisarusta?

Mukaan ei lasketa mitään Matrixin jatko-osia, jossa on lukematon määrä agentti Smithejä kopioituna taustalle vaan mielellään elokuvia, joissa kaksoisolennot/sisarukset ovat olennaisessa roolissa ja näyttelevät toistensa (tai siis itsensä) kanssa samoissa kohtauksissa.

 

[L. Paraske]

Tuleeko mieleen muita onnistuneita tuplarooleja, joissa yksi ja sama näyttelijä esittää kahta identtisen näköistä hahmoa - joko kaksoisolentoa tai kaksoissisarusta?

Tulee, nimittäin David Cronenbergin mahtava Dead Ringers, jossa Jeremy Irons esitti mieleenpainuvasti gynekologikaksosia. Tässäkin ketjussa viime aikoina keskustelun keskiössä ollut Nic Cage näytteli Adaptationissa paitsi käsikirjoittaja Charlie Kaufmania, niin myös tämän fiktiivistä kaksoisveliä Donaldia.

Lisäksi se yksi muistinmenetyksistä ja lepakkomiehistä ohjanneen ohjaajan leffa, jonka nimeä (ohjaajan ja elokuvan) en nyt ala mainitsemaan, koska ko. käänne oli elokuvan lopputwisti.

 

[J.C.S.]

Tässäpä linkki listaan, jokainen voi valita oman suosikkinsa List of actors who have played multiple roles in the same film - Wikipedia, the free encyclopedia . (Linkki vie siis Wikipedian sivulle, jolla listataan näyttelijät jotka ovat tehneet yhden tai useampia rooleja samassa elokuvassa.)

 

[L. Paraske]

Et kyllä vastannut kysymykseen. Kyllähän Peter Sellers näytteli monta roolia jo Dr. Strangelovessa ja joku Eddie Murphy ties kuinka monta roolia Prinssille Morsian -leffassa, mutta Musta Nuoli ei kysynyt sitä, vaan nimenomaan saman näyttelijän kaksois-/kloonirooleja samassa leffassa. Löytyyhän nekin varmaan tuolta, mutta alapas nyt sitten erottelemaan.

 

[godspeed]

Van Damme ilman muuta. Miehellä on ollut uransa alkupuolelta asti jonkinlainen yingyang-suhde itseensä ja kun diagnoosikin taisi jo kokkeliaikoihin varmistua pipolaariksi, niin fiksaatio itsensä monien puolien ymmärtämiseen on ilmiselvästi vahva. Ei ole menestys eikä kokkeli auttanut asiassa, mutta ehkä elokuvat ovat. Eri kohtauksissa esiintyviä kaksoisveljiähän nuo roolisuoritukset ovat pääasiassa olleet, mutta Double Impact vuodelta 1991 on muutoinkin kirkkaasti asenteellisin toimintaelokuva näistä kaikista. Aikansa trikkikuvat, eli kaks Dammea samassa kuvassa, kohtuu hyvään leikkaukseen yhdistettynä toimivat yllättävän hyvin nykyäänkin, jollei pipo hierrä liikaa otsaa.