Jatkoajan leffakerho

[vstk]

Moni noista esimerkeistä on varsin hyvä, mutta kaikkia en lähtisi remake-nimikkeellä kutsumaan. Jonkun elokuvan tai aiheen inspiroima uusi elokuva tai lähtökohtaisesti eri tyylilajiin siirtyvä uusi teos ei ole remake. Ymmärrän remake-termillä sen, että tehdään olemassa olevasta elokuvasta uusioversio, jossa elokuvan kerronta, juoni ja tyyli ovat kutakuinkin samat tai lähes samanlaiset.

Erittain hyvin sanottu ja olen samaa mielta kanssasi tassa asiassa. On totta, etta kaytin esimerkeissani aika laajaa skaalaa ja kaikki eivat valttamatta sen remake-termin alle sovellu, mutta ajattelin kuitenkin heittaa muutaman elokuvan esimerkiksi. Mainitsemiisi esimerkkeihin termi "cover" toimii erittain mukavasti.

--

Katsoin tuossa eilen Richard Ayoaden esikoisohjauksen nimeltaan "The Double" joka on elokuvaversio Dostojevskyn samannimisesta kirjasta. Jesse Eisenberg esittaa molempia paaosia ja mukaan on saatu myos Mia Wasikowska, Wallace Shawn, ynna muita tutumpia nayttelijoita. Itse en ole koskaan Dostojevskya lukenut, joten elokuvalla ei sen suurempia ennakko-odotuksia ollut. Ihmiset jotka ovat perehtyneet miehen teoksiin osaavat varmasti analysoida ko. teosta huomattavasti paremmin. Eisenbergilta hyvat roolisuoritukset ja elokuva oli itseasiassa ihan hyva vaikken hirveasti nain hidastempoisista elokuvista kauheasti pidakaan. Tuli mieleen sellainen Kaurismakilaisyys aina ajoittain, mutta loistavilla nayttelijoilla. Elokuvan puolivalissa meinasi leuka tosin pudota lattiaan kun ruudulle ilmestyi tuttu, mutta varsin odottamaton hahmo.

Suosittelen kuitenkin lampimasti elokuvaa kaikille.

 

[Vintsukka]

Katsoin tuossa eilen Richard Ayoaden esikoisohjauksen nimeltaan "The Double" joka on elokuvaversio Dostojevskyn samannimisesta kirjasta.

Tartutaan nyt pikkuseikkoihin ja mainitaan, että Ayoaden esikoisohjaus on muutamaa vuotta aiemmin tehty Submarine, mainio elokuva sekin, ja The Double siis miehen toinen ohjaustyö. Submarine löytyy esim. Netflixin tarjonnasta, ja on katsomisen arvoinen teos.

 

[Musta Nuoli]

Tartutaan nyt pikkuseikkoihin ja mainitaan, että Ayoaden esikoisohjaus on muutamaa vuotta aiemmin tehty Submarine, mainio elokuva sekin, ja The Double siis miehen toinen ohjaustyö. Submarine löytyy esim. Netflixin tarjonnasta, ja on katsomisen arvoinen teos.

The Double oli kelpo elokuva, se eli ja hengitti Terry Gilliamin henkeä melkoisen vahvasti. Brazil-elokuvan tunnelmat olivat vähän samanhenkiset, ja tietysti myös klassikkotarina 1984 on varmasti antanut omaa fiilistään elokuvan ankean armottomalle valvontakoneistolle, jossa kukaan ei ole mitään jos nimeä ei löydy rekisteristä.

Mia Wasikowska oli tapansa mukaan hyvin hurmaava roolissaan, ja Eisenbergin tuplarooli oli onnistunut. Se odottamaton yllätysvieras elokuvassa ei juoneen vaikuta, eikä sinänsä ole muutenkaan mikään salassa pidetty asia, eli itse Ilkka Lipsanenhan eli Danny esiintyy elokuvassa.

Kaksoisroolisuorituksista tuli mieleeni The Devil's Double, jossa Dominic Cooper esittää mieleenpainuvasti tuplaroolia sekä Saddam Husseinin psykopaattisena Uday-poikana että upseerina, joka pakotetaan esiintymään tämän kaksoisolentona. Tosipohjainen tarina, ja elokuvana paitsi mielenkiintoinen näkökulma Husseinin ajan Irakiin myös kihelmöivän jännittävä tarina upseeriparasta, joka ei voi luottaa kehenkään - yhdessä kohtauksessa hän luulee puhuvansa itselleen Saddamille, mutta paljastuu, että Saddamillakin oli kaksoisolento ja oikea Saddam oli jossain muualla.

Armie Hammer esitti myös tuplaroolin, tosin pienessä sivuosassa Winklevossin veljeksinä elokuvassa The Social Network, joka kertoo Facebookin perustajan eli nilviäis-Zuckerbergin tarinan.

Tuleeko mieleen muita onnistuneita tuplarooleja, joissa yksi ja sama näyttelijä esittää kahta identtisen näköistä hahmoa - joko kaksoisolentoa tai kaksoissisarusta?

Mukaan ei lasketa mitään Matrixin jatko-osia, jossa on lukematon määrä agentti Smithejä kopioituna taustalle vaan mielellään elokuvia, joissa kaksoisolennot/sisarukset ovat olennaisessa roolissa ja näyttelevät toistensa (tai siis itsensä) kanssa samoissa kohtauksissa.

 

[L. Paraske]

Tuleeko mieleen muita onnistuneita tuplarooleja, joissa yksi ja sama näyttelijä esittää kahta identtisen näköistä hahmoa - joko kaksoisolentoa tai kaksoissisarusta?

Tulee, nimittäin David Cronenbergin mahtava Dead Ringers, jossa Jeremy Irons esitti mieleenpainuvasti gynekologikaksosia. Tässäkin ketjussa viime aikoina keskustelun keskiössä ollut Nic Cage näytteli Adaptationissa paitsi käsikirjoittaja Charlie Kaufmania, niin myös tämän fiktiivistä kaksoisveliä Donaldia.

Lisäksi se yksi muistinmenetyksistä ja lepakkomiehistä ohjanneen ohjaajan leffa, jonka nimeä (ohjaajan ja elokuvan) en nyt ala mainitsemaan, koska ko. käänne oli elokuvan lopputwisti.

 

[J.C.S.]

Tässäpä linkki listaan, jokainen voi valita oman suosikkinsa List of actors who have played multiple roles in the same film - Wikipedia, the free encyclopedia . (Linkki vie siis Wikipedian sivulle, jolla listataan näyttelijät jotka ovat tehneet yhden tai useampia rooleja samassa elokuvassa.)

 

[L. Paraske]

Et kyllä vastannut kysymykseen. Kyllähän Peter Sellers näytteli monta roolia jo Dr. Strangelovessa ja joku Eddie Murphy ties kuinka monta roolia Prinssille Morsian -leffassa, mutta Musta Nuoli ei kysynyt sitä, vaan nimenomaan saman näyttelijän kaksois-/kloonirooleja samassa leffassa. Löytyyhän nekin varmaan tuolta, mutta alapas nyt sitten erottelemaan.

 

[godspeed]

Van Damme ilman muuta. Miehellä on ollut uransa alkupuolelta asti jonkinlainen yingyang-suhde itseensä ja kun diagnoosikin taisi jo kokkeliaikoihin varmistua pipolaariksi, niin fiksaatio itsensä monien puolien ymmärtämiseen on ilmiselvästi vahva. Ei ole menestys eikä kokkeli auttanut asiassa, mutta ehkä elokuvat ovat. Eri kohtauksissa esiintyviä kaksoisveljiähän nuo roolisuoritukset ovat pääasiassa olleet, mutta Double Impact vuodelta 1991 on muutoinkin kirkkaasti asenteellisin toimintaelokuva näistä kaikista. Aikansa trikkikuvat, eli kaks Dammea samassa kuvassa, kohtuu hyvään leikkaukseen yhdistettynä toimivat yllättävän hyvin nykyäänkin, jollei pipo hierrä liikaa otsaa.

 

[PJPT]

Van Damme ilman muuta. Double Impact vuodelta 1991 on muutoinkin kirkkaasti asenteellisin toimintaelokuva näistä kaikista. Aikansa trikkikuvat, eli kaks Dammea samassa kuvassa, kohtuu hyvään leikkaukseen yhdistettynä toimivat yllättävän hyvin nykyäänkin, jollei pipo hierrä liikaa otsaa.

Osa noista Van Dammen tupla-leffoista on varsin toimivia. Kuten mainitsitkin niin Kaksoisisku (1991) on yksi JCVD:n parhaista leffoista, ei kalpene juurikaan miehen 4-5 ”kaikkien tuntemille” klassikoille. Myös Maximum Risk (1996) on varsin katsottava tekele, perusviihdyttävää aivot narikkaan toimintaa.


Jos puhutaan toimintatähdistä, niin Arskahan on tehnyt pari tuplaroolia. John McTiernanin taidokkaasti ”Arska-leffan” ja komedian välillä taiteilevassa Last Action Herossa Schwarzenegger näyttelee itsensä kanssa ainakin yhdessä kohtauksessa. Äärettömän keskinkertainen 6. päivä (2000) tuo meille Arnoldin klooneina, lasketaanko se? Molemmat kloonit ovat kuitenkin juonen kannalta tärkeitä elokuvalle.


Nicolas Cagen suoritus elokuvassa Adaptation on ajoittain maaginen, yksi parhaista näkemistäni 2000-luvun suorituksista! Unohdin monessa kohtauksessa että mies näyttelee yksin itsensä kanssa. Cagen toinen Oscar-palkinto taisi mennä lähinnä siihen, että Pianisti käsitteli koskettavasti sodan raakuutta ja Polanski sai aikaan hienon leffan. Toisaalta Adrien Brodyllä ei vielä ollut palkintoa toisin kuin Cagellä. Yleisesti ottaen vuoden 2002 taso (elokuvat sekä suoritukset) taisi olla aika heikko, monet tuon vuoden ehdokkaista eivät ole jääneet mieleen millään lailla.

 

[Musta Nuoli]

Cagen toinen Oscar-palkinto taisi mennä lähinnä siihen, että Pianisti käsitteli koskettavasti sodan raakuutta ja Polanski sai aikaan hienon leffan. Toisaalta Adrien Brodyllä ei vielä ollut palkintoa toisin kuin Cagellä. Yleisesti ottaen vuoden 2002 taso taisi olla aika heikko, monet tuon vuoden ehdokkaista eivät ole jääneet mieleen millään lailla.

Katselin muistin virkistykseksi wikiartikkelia vuoden 2002 Oscar-gaalasta ja palkinnoista, ja olen samaa mieltä. Aika heikko taso, tai pikemminkin erikoisia valintoja ja vielä omituisempia voittajia. Tuo oli gaalanakin aika tylsä ja ylipitkä. Katselin tuon suorana kuten yleensäkin katson Oscar-lähetykset, enkä ihmettele, että tuo oli siihen mennessä yksi vähiten katsojia saaneista Oscar-lähetyksistä.

Chicago on ainakin elokuvana huomattavan yliarvostettu. Kuusi Oscariahan se voitti, muun muassa parhaasta elokuvasta. Esitän tästä protestini 12 vuotta jälkikäteen, ehdollahan olisi kuitenkin ollut Scorsesen Gangs Of New York, Polanskin Pianisti ja toki Sormusten Herran toinen osa. On Scorsese tehnyt parempiakin elokuvia, mutta myös huonompia, ja olen aina pitänyt Gangs Of New Yorkin eeppisestä laajuudesta sekä hyvistä näyttelijäsuorituksista.

Yllättävän monta noista Oscar-ehdokaselokuvista edelleen näkemättä. Yleensä kärkiehdokaselokuvista tulee ajan kanssa nähtyä suurin osa vuosien myötä, joskus samanakin vuonna suuri osa, mutta moni noista on jäänyt väliin syystä tai toisesta.

Chicagon olen nähnyt parikin kertaa, ei se kummoinen ollut. Pitäisi tietysti nähdä vertailuksi musikaaliesitys, mutta kylmäksi tuo minut jätti tunnetasolla, mikä on huono asia teokselle, jonka nimen omaan pitäisi vedota tunteisiin ja olla ryöppyävä spektaakkeli. Richard Gereltä kylläkin hyvä roolisuoritus, mutta ei ollut Gere edes ehdolla. Catherine Zeta-Jones sen sijaan voitti parhaan naissivuosanäyttelijän pystin.

Vuoden 2003 gaala olikin sitten jo viihdyttävämpi ja silloin menivät myös palkinnot ansaitusti kohdalleen, paitsi ehkä Sean Pennin pytyn olisi voinut antaa jollekulle muulle ehdokkaalle. Elokuvavuotena se oli myös paljon parempi kuin edeltäjänsä.

 

[ms.qvist]

José Padilhan Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot (Tropa de Elite 2 - O Inimigo Agora É Outro) onnistui yllättämään minut kaikesta huolimatta todella positiivisesti vaikka olinkin lukenut elokuvasta hyviä ja huomattavan positiivisia arvioita - odotukset siis olivat suhteellisen korkealla eikä elokuva katsomisen jälkeen pettänyt odotuksia. Oivallista työtä José Padilhalta!

Elokuvan kohdalla on ensiarvoisen tärkeää, että ennen sitä on katsonut Padilhan Tropa de Eliten, koska Eliittijoukot on niin tiivis jatko kyseiselle elokuvalle, ettei minun mielestä ole järkevää katsoa Eliittijoukkoja jollei ensin ole katsonut Tropa de Eliteä. Elokuvat nivoutuvat muutamien henkilöiden kautta niin tiiviisti toisiinsa, että Eliittijoukot menettää osan tehostaan mikäli taustalla ei ole tuntemusta Padilhan aiempaan teokseen.

Erinomaista Padilhan Eliittijoukoissa on se, että se kuvaa todella raadollisella - ja jälleen sopivan väkivaltaisella - tavalla korruptoitunutta poliisilaitosta ja sen ohella korruption lonkeroiden ulottumista kaikkialle yhteiskuntaan ja kuinka korruptio on osa elämää yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kuva on kaunistelematon ja tyly!

Toki elokuvaan mahtuu muutamia "hyviä" henkilöitä joilla on omaagendansa taistelussa yhteiskunnallisia ongelmia kohtaan, mutta tässä kohdin Padilha ei lankea ansaan vaan hänen näissä "hyvissäkin" ihmisissä on omat piilevät puolensa ja esim. Wagner Moura Nascimenton roolissa liikkuu itsekin paikoin lain rajalla ja toisaalta ratkoo osan kohtaamistaan ongelmista väkivallalla ja pitää ainakin tiettyyn pisteeseen saakka toimintaansa oikeutettuna - kunnes tiettyjen tapahtumien seurauksena alkaa itsekin kyseenalaistaa omaa toimintaansa.

Mutta tässäkään kohdin hänestä ei luoda puhtoista sankaria vaan voidaan ymmärtää tien olevan vasta alussa, niin hänellä kuin yhteiskunnallisella taistelulla laajalle (kaikkialle) levinnyttä korruptiota vastaan. Elokuvaa katsoessa tulee sellainen tunne ettei tällaista taistelua edes voi voittaa Brasilian kaltaisessa yhteiskunnassa - se on levinnyt liian laajalle ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat niin mittavia ettei taistelu korruptiota vastaan ole helppo. Itse asiassa hetkittäin tulee tunne, että se on loppujen lopuksi mahdoton tehtävä!

Elokuva on myös kahden toimintaympäristön ja ideologian törmäys, Nascimenton oma maailma kohtaa kansalaisaktivisti ja poliitikko Diogo Fragan (oivallinen Irandhir Santos) maailman ja vasta yhteinen vihollinen luo tietyn tason ymmärryksen heidän välille ja samalla mukaan astuu tunne luottamuksesta.

Jos kuvaisin Tropa de Elite 2:sta yhdellä sanalla, käyttäisin laatusanaa erinomainen!

vlad.

 

[fat of the land]

José Padilhan Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot (Tropa de Elite 2 - O Inimigo Agora É Outro)

Sattuipa mukavasti, luin tämän eilen. Tänään kun kävin Itiksen Anttilan Top tenissä, niin laarissa oli tätä leffaa kymmeniä kopioita DVD:nä 1€/kpl, siis eurolla. Nappasin kyytiin ja ajelin Filmtownin kautta kotiin, palautin eilisen Noahin (jota en suosittele kenellekään) ja vuokrasin Tropa de Eliten hintaan 1€/vrk, siis eurolla.

Kunhan muksu nukahtaa, niin alkaa matka Favelaan. Toivottavasti pitää lupauksensa tämä leffa. City of God oli hyvä leffa, tyly ja suora. Ei mikään huippu mielestäni, mutta toisaalta en ollut sitä katsoessani niin kypsä ihminen kuin nyt, joten se varmasti tippuisi paremmin tänä päivänä.

No tsiigataans että onko sellaisenaan hyvä vai odotetaanko Michael Bayn versiota.

 

[J.C.S.]

Vastaus kysymykseen mikä on paras kaksoisrooli elokuvassa : Lee Marvin elokuvassa Cat Ballou, näytteli sekä juoppoa revolverisankaria, että rautanenäistä pahista ja kävi pistoolikaksintaistelun itsensä kanssa.

 

[hooceebruins]

Minäpä otan kanssa kantaa näihin kaksoisrooleihin. Peacock (2010) - IMDb, jossa Cillian Murphy tekee aivan uskomattomat roolit. Tiedä sitten hyväksytäänkö tätä, mutta joka tapauksessa sykähdytti.

 

[ms.qvist]

Sateisena loppukesän iltana kävin katsomassa Frank Millerin ja Robert Rodriguezin Sin City: A Dame to Kill Forin - teatterin ulkopuolella vallinnut sää sopi siis mitä oivallisimmin yhteen elokuvan kanssa - kummankin yleisvire oli synkeä ja masentava ja kovin lohduton. Lahden keskustassa ei sentään tapettu ihmisiä samaan tahtiin mitä Sin Cityn alueella mutta muutoin - astuessani ulos teatterista vihmova sade synnytti elävästi mielleyhtymän elokuvaan ja hetken kuvittelin Marvin ajavan ohitseni vihmovassa sateessa sätkä huulessa, vai kävelikö minua vastaan murjottu Dwight sateen pieksämillä kaduilla...

Joskus ammoisina aikoina katsoin dvd:ltä ensimmäisen Sin Cityn ja nyt päätin käydä katsastamassa Sin City: A Dame to Kill For'in teatterissa ja valitsin näytännöksi 3D-näytöksen, mutta enpä oikeastaan tiedä toiko 3D tähän elokuvaan mitään merkittävää lisää vai olisiko jopa kannattanut käydä katsomassa perinteinen versio - voisin jopa kuvitella, että tässä elokuvassa perinteinen hakkaa 3D:n kevyesti. Tai ainakaan en kokenut 3D:n tuovan mitään todella speciaalia lisää elokuvaan vaan korkeintaan pientä kuorrutusta, jota ilman olisin pärjännyt ihan hyvin. Turhaa kermavaahtoa tähän leffaan...

Lähdin leffaan hiukan skeptisellä mielellä, odotukset eivät olleet korkealla - suoraan sanoen en uskonut, että Rodriguez & Miller kaksikko saisivat toiseen osaan puhallettua saman hengen jollainen Sin Cityn ensimmäisen osan täytti aikanaan, mutta on tunnustettava, että olin väärässä. Ei tämä Sin City: A Dame to Kill For erinomainen elokuva ollut mutta minusta siihen oli saatu puhallettua ihan hyvällä tavalla samansuuntainen henki jollainen ensimmäiseenkin osaan oli saatu viritettyä. Elokuva oli synkeä, raadollinen, likainen, väkivaltainen (oikealla tavalla, kuten kuuluu), pikkutuhma ja kaikkea muuta asiaankuuluvaa. Elokuva pysyi kohtuullisen hyvin kasassa mittansa ajan, ehkäpä parissa kolmessa kohtaa draamankaareen syntyi kuollut hetki mutta sen voin antaa anteeksi, koska kokonaisuus oli hyvä ja maailma juuri sellainen jollaisen sen Sin Cityssä muistelinkin olleen.

Elokuvassa oli useita hyviä ja väkeviä roolisuorituksia - Mickey Rouke Marvina oli hyvä - mutta vain karulla tapaa hyvä, Brolin sopi Dwightin rooliin oikein hyvin. Itse asiassa ei tule mieleen kovinkaan montaa muuta näyttelijää, joka olisi sopinut Dwightin rooliin, paitsi ehkäpä Tanskan lahja eli Mads Mikkelsen, hänessä olisi ollut jotain samaa karuutta jota Brolinissa oli Dwightin roolissa.

Ja olihan tässäkin leffassa iso neekeri, kuten oli Sin Cityssäkin - joskin Sin Cityn Manute Michael Clarke Duncan oli kaikella tapaa kokonaisvaltaisempi ja vaikuttavampi ilmestys - suorastaan massiivinen, kuten tiedämme. Häneen verrattuna A Dame to Kill For'in Manute - Dennis Haysbert - ei samaan pystynyt hyvästä yrityksestä huolimatta. Mutta oli hänelläkin hetkensä.

Leffassa oli myös lukuisia voimakkaita, tuhmia, vihaisia, brutaaleja naisia mutta edes Jessica Alba Nancyna ei noussut minusta riittävällä tavalla esille. Oikeastaan naisista voimakkain ja samalla kieroin oli - lähes kirjaimellisesti - miestennielijä Ava (Eva Green).

Pienistä rooleista nostaisin esille todella loistavana ja oivaltavana "lääkäri" Kroeningina (roolissa Christopher Lloyd, jokainenhan tuntee hänet Paluu tulevaisuuteen sarjan "hiukan" vinksahtaneena tiedemiehenä). Nostetaan myös esille "tuplat" vetänyt Jamie King Goldie/Wendy.

vlad.

 

[Åleg]

Onko kukaan Jatkoajan elokuvafaneista nähnyt elokuvaa nimeltä The Room? Jos ei, niin suosittelen lämpimästi. Elokuva on tullut maailmalla tunnetuksi "-Maailman parhaana huonona elokuvana" ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

The Roomin on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut heppu nimeltä Tommy Wiseau, joka luonnollisesti esittää myös leffan päähenkilöä Johnnya. Johnny on menestyvä pankkiiri jolla on Lisa niminen kihlattu. Lisa kuitenkin haluaa lisäjännitystä elämään, ja alkaa paneskelemaan Johnnyn parasta kaveria Markia. Enempää juonta elokuvassa ei juuri ole. Elokuva etenee kuin etana tervassa, näyttelijät ovat tasoa ala-asteen joulunäytelmä ja tekninen toteutus saa 80-luvun pornoleffan näyttämään Tarantinon tekemältä.

Tämä on siis elokuva, jossa kaikki on päin vittua ja sen katseleminen tuottaa aivan ainutlaatuisen elämyksen juuri sen takia. En ole itse mikään kulttileffojen fani, mutta tämä leffa toimi ja oli todella viihdyttävä.

Jenkkilässä elokuvaa näytetään säännöllisesti keskiyön näytöksinä ympäri maata, ja onkin kerännyt suuren fanijoukon taakseen. Elokuva onkin ainoa Star Warsin lisäksi, joka on ikinä myynyt 1100 paikkaisen Ziegfeld elokuvateatterin New Yorkissa täyteen.

Tarina elokuvan takana, on melkein yhtä surkuhupaisa kuin itse elokuva. Tommy Wiseau rahoitti elokuvan itse, käyttäen tähän kuusi miljoonaa dollaria. Hän mm. osti kaikki tarvikkeet, kamerat, valot jne. eikä vuokrannut niitä, mikä on normisetti kun tehdään indie elokuvaa. Osa näyttelijöistä vaihdettiin kesken elokuvan, mutta osan rooleja ei kuvattu kokonaan uusiksi. Eli samaa hahmoa näyttelee eri näyttelijä, leffassa(!) Koko tuotantotiimi vaihtui kolmesti tai neljästi elokuvan teon aikana, koska tyypit eivät kestäneet olla elokuvan parissa töissä. Elokuva kuvattiin samaa aikaa kahdella eri formaatilla, 35mm sekä Hd, koska Wiseau halusi olla ensimmäinen joka näin tekee, vaikka siinä ei siis ole mitään järkeä. Ja nämä nyt näin esimerkkinä.

The Roomin toisen pääosan esittäjä Greg Sestero on kirjoittanut kirjan elokuvan teosta, nimeltä "The disaster artist" jossa hän hyvin kertoo kaikista käänteistä ja älyttömyyksistä elokuvan kuliseissa. Nyt Seth Rogen ja James Franco väsäilevät elokuvaa kirjasta, ja henkilökohtaisesti odotan siitä törkeän hauskaa, kun se aikanaan valmistuu. Jos The Room kolahti, niin suosittelen myös tätä kirjaa, joka toisin kuin elokuva on hyvä ihan oikeista syistä.

 

[Girardi #5]

Åleg, IMDb antaa The Roomille vain 3,5 tähteä joten pakko jättää välistä.

 

[Footless]

Åleg, IMDb antaa The Roomille vain 3,5 tähteä joten pakko jättää välistä.

Meinaatko että on liikaa tähtiä?

Tuon voisi joskus vilkaistakin ja kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta.

 

[Vanha Len]

Meinaatko että on liikaa tähtiä?

Tuon voisi joskus vilkaistakin ja kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta.

Nauroin jo tuota traileria. Vittu mitä paskaa mutta hyvällä tavalla.

 

[PJPT]

Åleg, IMDb antaa The Roomille vain 3,5 tähteä joten pakko jättää välistä.

3.5/10 on mielestäni ihan lupaava arvosana. Jos leffa saa arvosanaksi alle 4, niin se voi olla jo niin huono että sitä on hauska katsoa. Esimerkkejä tällaisista leffoista ovat vaikkapa Tappajahai 3, Manos: The Hands of Fate & Against the Dark. Katson ainakin itse mieluummin tuollaisia 0-1 tähden leffoja kuin 1-2 kahden välillä seilaavia "pelkästään huonoja" pätkiä. Imdb:ssä monet tällaiset (varsinkin uudet) saavat helposti 4-6 pistettä kymmenestä.



Jos The Roomin katsominen ei kiinnosta kokonaisuudessaan, niin hyvän kuvan elokuvan eeppisyydestä saa tästä n. 20 min kestävästä humoristisesta arvostelusta!

 

[MustatKortit]

jos puhutaan huonoista hyvistä leffoista, niin suosittelen ehdottomasti tätä:Your Highness (2011) - IMDb

Kipeänä kun katselin eräänä sunnuntaina, niin kyllä mua noi puujalat jaksoi naurattaa. Sanoisin, että uppoaa suht hyvin Will Ferrell- faneille, vaikkei Will tässä pätkässä olekaan.

 

[Jupe]

jos puhutaan huonoista hyvistä leffoista, niin

Tähän kategoriaan menee ehdottomasti Russ Meyerin elokuvat, löytyvät youtubestakin. Toinen teini-iän suosikki oli Terence Hill ja Bud Spencer elokuvat, samaa kategoriaahan nämäkin. Tosin itselleni loistavaa viihdettä molemmat edelleen. Molemmissa on musiikki itse asiassa yllättävän isossa osassa ja tekee ison osan tunnelmasta.

Tässä suosikkini Terence & Bud leffoista:
Bud Spencer re Mad - YouTube

Tässä traileri yhdestä legendaarisimmista Russ Meyereistä:
Russ Meyers Faster, Pussycat! Kill! Kill! - YouTube


_

 

[Decimal]

Tulin katsoneeksi teinisyöpädraaman Tähtiin kirjoitettu virhe.
..
Elokuva on alusta loppuun Shailene Woodleyn ensiluokkaista säkenöintiä pääosassa. Happiviikset naamallaan liikkuva Hazel on hieno roolihahmo, jota Woodley tulkitsee antaumuksellisesti. Woodleyn roolisuorituksesta on huhuttu jopa Oscar-ehdokkuutta.
..
Woodleyn suorituksesta innostuneena katsoin muitakin elokuvia joissa hän on pää- tai sivuosassa.

Hauska nähdä, että joku muukin inspiroitui Woodley roolisuorituksista. En olisi itse ihan heti uskonut, että 90-luvun puolella syntynyt näyttelijätär tekisi näin kovan vaikutuksen kahden elokuvan perusteella. Mutta niin nyt vain kävi.

Tähtiin kirjoitettu virhe oli minulle vuoden kovin yllätys. Kyyninen setäkin ihan liikuttui tästä tarinasta. Woodley oli kieltämättä todella hyvä roolissaan, eikä Oscar olisi yhtään vääryys.

Itellä homma meni niin päin että näin ensiksi Divergentin (Outolintu). Vaikka itse elokuva ei ollut mikään erikoinen, Shailene Woodley loisti siinäkin. Pitää varmaan kruunata tämä väärässä aikajärjestyksessä katseltujen Shailene Woodley-elokuvien pikkuputki katsomalla tänään The Descendants.

Woodleyn urakehitys muistuttaa minua kovasti Jennifer Lawrencesta. Lawrence teki ensiksi pienen budjetin indieleffan Winter's Bone, jonka jälkeen tähditti Nälkäpeli-sarjaa. Divergent ei toki ole saavuttanut samanlaista maailmansuosiota, mutta ilmeisesti jatko-osaa kuvataan jo, eli studiolta löytyy ainakin luottoa.

 

[Tinke-80]

Godzilla (2014) - IMDb

Mihin perustuu uuden Godzilla-elokuvan 6,9 pistemäärä IMDb:ssä? Aivan jumalattoman paska leffa jonka katsoin loppuun vain siitä syystä ettei ollut mitään muutakaan tekemistä. Älkää tuhlatko aikaa tähän toimintaleffan irvitykseen.

-Tinke

 

[alwahla]

Godzilla (2014) - IMDb

Mihin perustuu uuden Godzilla-elokuvan 6,9 pistemäärä IMDb:ssä? Aivan jumalattoman paska leffa jonka katsoin loppuun vain siitä syystä ettei ollut mitään muutakaan tekemistä. Älkää tuhlatko aikaa tähän toimintaleffan irvitykseen.

-Tinke

Olen nähnyt kyseisen filmin jo kahdesti ja tykännyt kummallakin kerralla näkemästäni. Ihan eri planeetalta verrattuna vuonna 1998 ilmestyneeseen filmiin (josta myös pidin, vaikkei sekään maailmoita räjäyttänyt mestariteos ollutkaan). Annoin leffalle arvosanaksi 9.

 

[Musta Nuoli]

Godzilla (2014) - IMDb

Mihin perustuu uuden Godzilla-elokuvan 6,9 pistemäärä IMDb:ssä? Aivan jumalattoman paska leffa jonka katsoin loppuun vain siitä syystä ettei ollut mitään muutakaan tekemistä. Älkää tuhlatko aikaa tähän toimintaleffan irvitykseen.

Siihen mihin IMBD-pisteet yleensäkin eli jumalattomaan hypetykseen suurelokuvien kohdalla ja aivottoman, elokuvista juuri mitään ymmärtämättömän massan taipumukseen lätkiä huumassa kesähittielokuville kovia arvosanoja tyyliin "paras.elokuva.koskaan". Aina kun tulee uusi suosittu (ja iso) elokuva, se nousee listoilla. Nyt esimerkiksi tuore Guardians of the Galaxy oli jo 8.9 keskiarvolla kaikkien aikojen 51. paras elokuva. Onko näin? Ei taatusti ole, vaikka hyvä seikkailuleffa onkin. Aivan kuten Dark Knight Returns sen edellä tuskin on myöskään 50. paras elokuva, vaikka erittäin hyvä elokuva onkin.

Toki IMDB-pisteytys vähän pyrkii suodattamaan pahimmat huru-ukot pois pistelaskusta ja edellyttää tiettyä arviomäärää ennen kuin huomioi pisteidenjakajien pisteidenantoa, mutta ei se silti kerro elokuvista tai niiden laadusta yhtään mitään, enemmän se kertoo siitä, paljonko nörtit jaksavat pisteyttää elokuvia. Hyviä elokuviahan Top250-lista pääosin isältää, mutta hirvittävän yksipuolisen käsityksen se elokuvataiteesta antaisi.

IMDB on vertaansa vailla oleva työkalu elokuvatietokantana ja tiedonlähteenä, mutta siitä saisi saman tien poistaa sekä ihmiskarjaosaston aivottomuuden kaikessa armottomuudessaan paljastavat keskusteluketjut että oikeastaan pisteytyksenkin. Tai ainakin jälkimmäisen suhteen pitäisi suodattaa entistä tarkemmin noin 90% pisteidenantajista pois.

En välitä tai noteeraa oikeastaan mitenkään yhdenkään elokuvan IMDB-pisteitä, mutta mitä Godzillaan tulee, niin olihan se kankean tosikkomainen ja turpean oloinen, ylipitkä teos, joka sortui siihen, mihin isot monsterielokuvat eivät saisi sortua. Se oli teknisesti hyvin toteutettu, mutta paikoin pirun tylsä. Tyhjäkäynti juonessa oli liiallista ja muka-realistinen katastrofielokuvanäkökulma satametriseen liskoon ei toiminut kuin hetkittäin.

Ei tuo mikään täysi kalkkuna ollut eikä lopussa niin tylsä kuin vaikkapa Man of Steelin vastaava, äärettömän tylsä digitaaliefektiloppumättö. Kyllä tuon kertaalleen katsoi mutta toiste tuskin katsoo. Sellaiset kaksi tähteä viidestä antaisin, jos pitäisi tähtiä antaa.