Vihreä liitto

  • 1 416 208
  • 10 696

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta tosiaan itse pointtini aikanaan oli oikeastaan ihmettely, että miksi vihreiden ehdokas käy juuri kristittyjen kimppuun islamin asemasta, vaikka jälkimmäinen uskonto suhtautuu homoihin kielteisemmin. Vastausta olemme sivunneet, eli kyseessä on varmastikin vaalitaktinen äänimäärän maksimointi enemmän kuin pelkästään vilpitön homojen oikeuksien ajaminen (jota sitäkin varmasti toimintaan sisältyy).

Arveletko siis ihan oikeasti, että homojen oikeudet vuoden 2011 Suomessa paranevat parhaiten nimenomaan niin, että kohdistetaan kampanjan kärki islamia vastaan?
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Arveletko siis ihan oikeasti, että homojen oikeudet vuoden 2011 Suomessa paranevat parhaiten nimenomaan niin, että kohdistetaan kampanjan kärki islamia vastaan?

Kyllä minä vaalitaktiikkana ymmärrän, että valitaan selkeä vastustaja, jota murjotaan. Näin ovat tehneet monet, enkä edes viitsi kaivaa natsikorttia esiin, vaikka mahdollisuus olisi. Toisaalta luulisi olevan sellaisiakin ihmisiä, jotka pelkäävät islamia enemmän kuin homoja, joten ei islamin valitseminen suurimmaksi pahaksi olisi ollut automaattisesti huonoa taktiikkaa, joskin ehkä se ei sitten Toivolasta tuntunut omimmalta. Moraalisesti asiaa lähestyessä kuitenkin väistämättä ihmettelee mikä on eniten homoja maailmassa vastustava taho kuitenkin miljardin päälle menevällä kannattajamäärällään, ja miksi se ei ole ehdokkaalle mikään ongelma.
 
Fordél

Jäsen
Jatkan vielä muutaman sanan OTn uhallakin, koska asia jostain syystä kiinnostaa. Tuossa annat ymmärtää, että kansainväliset sopimukset menisivät Suomen eduskunnan tahdon yli. Olen ollut siinä käsityksessä, että Eduskunta pystyy yhtä hyvin tuollaisesta sopimuksesta irtautumaan kuin Suomen sellaiseen liittämään. Käytönnössä joistain sopimuksista eroaminen voisi aiheuttaa ongelmia, joistakin taas ei.
Lisäksi eduskunta viimekädessä ottaa juuri lainsäädännöllä kantaa erilaisiin ihmisoikeuksiin kuuluviin vapauksiin.

Suomen normihierarkian kärjessä ovat perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeudet. Suomi ja siis eduskunta on kaventanut lainsäädäntövaltaansa jo pelkästään liittymällä Euroopan unioniin. Unionin säädökset syrjäyttävät kansallisen lainsäädäntöelimen tekemät säädökset. Toki Suomi voi erota niin EU:sta kuin kv. sopimuksistakin ja elää omaa elämäänsä, mutta olisiko se käytännössä mahdollista, onkin eri asia.

Mutta ehkä tämä tästä kysymyksessä tässä ketjussa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä minä vaalitaktiikkana ymmärrän, että valitaan selkeä vastustaja, jota murjotaan. Näin ovat tehneet monet, enkä edes viitsi kaivaa natsikorttia esiin, vaikka mahdollisuus olisi. Toisaalta luulisi olevan sellaisiakin ihmisiä, jotka pelkäävät islamia enemmän kuin homoja, joten ei islamin valitseminen suurimmaksi pahaksi olisi ollut automaattisesti huonoa taktiikkaa, joskin ehkä se ei sitten Toivolasta tuntunut omimmalta. Moraalisesti asiaa lähestyessä kuitenkin väistämättä ihmettelee mikä on eniten homoja maailmassa vastustava taho kuitenkin miljardin päälle menevällä kannattajamäärällään, ja miksi se ei ole ehdokkaalle mikään ongelma.

Olisiko niin, että Suomessa eduskuntavaaliehdokkaana ollessa suurimmat paukut käytetään niihin asioihin, joihin on Suomen eduskunnassa mahdollisuus saada muutos. Koska ev.lut. kirkolla on Suomessa valtionuskonnon asema ja islamilla taas ei, niin on päivän selvää, että parlamentaarinen vaikuttaminen voi Suomessa homojen oikeuksien suhteen kohdistua etupäässä toiseen näistä.

Lisäksi Jani Toivolan kohdalla hän on itse kuulunut vain toiseen näistä uskontokunnista ja on ymmärrettävää, että siitä puhutaan, jossa on itse kokenut tulleensa väärin ymmärretyksi tai - kohdelluksi.

Itsekin olen sitä mieltä, että Suomessa asuvien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien rajoittajana islam on melko marginaalinen tekijä. Toki maailman laajuisesti ihmisoikeuksista puhuttaessa pitää kaikkiin epäkohtiin puuttua, mutta islamin vääryydet muualla suomalaisen parlamentaarisen vaikuttamisen ydinaluetta onkin toinen juttu. Sinusta siis ilmeisesti on?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Miksi suomalaisen eduskuntavaaliehdokkaan pitäisi alkaa kovin painokkaasti kampanjoimaan Suomessa marginaalissa olevaa islamia vastaan, kun saman aikaisesti valtionkirkkomme, jonka piiriin kuuluu valtaosa suomalaisista, vastustaa osaltaan ihmisoikeuksia?

Anteeksi mitä ihmisoikeuksia??

Oikeus kirkkohäihin? Jos valtionkirkkomme on jo kauan sitten määritellyt että avioliitto on miehen ja naisen välinen juttu niin minkä helvetin takia sen pitäisi muuttaa kantaansa homojen takia? Ja mihin se raja vedetään, missä vaiheessa kirkon pitää hyväksy moniavioisuus?

Homoilla on oikeus avioliittoon siinä missä muillakin, kirkkohäiden järjestäminen on kirkon oma asia eikä loukkaa homojen ihmisoikeuksia.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Homoilla on oikeus avioliittoon siinä missä muillakin, kirkkohäiden järjestäminen on kirkon oma asia eikä loukkaa homojen ihmisoikeuksia.

Varmasti näin, mutta siinä vaiheessa kun kirkkoon kuuluvia ja kirkollisveron maksavia ihmisiä heitetään ulos kirkosta, loukataan kyllä jo aika pahasti ihmisoikeuksia.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Homoilla on oikeus avioliittoon siinä missä muillakin, kirkkohäiden järjestäminen on kirkon oma asia eikä loukkaa homojen ihmisoikeuksia.

No niinhän se tosiaan on, että kirkko voi tehdä tässä asiassa omat ratkaisunsa. Ja näinpä ollen Jani Toivola teki oman ratkaisunsa kirkon suhteen ja kertoi siitä julkisesti. Onko ongelma tässä se, että samalla kun hän kertoi kirkosta eroamisestaan ja sen syistä, hän unohti samalla taistella myös islamin ahdasmielisyyttä vastaan?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin suoraan skenestä tulevien tietojen mukaan Hollannissa ja Briteissa ongelma on jo ihan todellinen. Ruotsin itse uskoisin olevan tulilinjalla viiden vuoden sisään. En ymmärrä logiikkaa miksi se kehitys ei koskisi Suomea jollain aikajänteellä? Vastaukseksi tarjotaan useimmiten vain "tarvitaan lisää resursseja kotouttamiseen" -mantraa ilman mitään konkretiaa. Totuus on se että Islamin pitäisi muuttua, mutta se ei ole aivan helppo tehtävä koska se on luonteeltaan enemmänkin yhteiskuntajärjestelmä kuin uskonto.

Kyllä minä tästä olen ihan samaa mieltä ja tämä koskee luonnollisesti myös kunniaan liittyvä väkivaltaa, ympärileikkauksia jne.

Nyt on kuitenkin keskusteltu siitä, miksi Jani Toivola ei puhu islamin suhtautumisesta homoihin samalla kun hän kertoo uskostaan huolimatta päätöksestään erota kirkosta.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Varmasti näin, mutta siinä vaiheessa kun kirkkoon kuuluvia ja kirkollisveron maksavia ihmisiä heitetään ulos kirkosta, loukataan kyllä jo aika pahasti ihmisoikeuksia.

Tuota ketä on heitetty ulos ja mistä?? Siis ei kai ketään ole fyysisesti heitetty ulos kirkosta tai erotettu kirkon jäsenyydestä?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No niinhän se tosiaan on, että kirkko voi tehdä tässä asiassa omat ratkaisunsa. Ja näinpä ollen Jani Toivola teki oman ratkaisunsa kirkon suhteen ja kertoi siitä julkisesti. Onko ongelma tässä se, että samalla kun hän kertoi kirkosta eroamisestaan ja sen syistä, hän unohti samalla taistella myös islamin ahdasmielisyyttä vastaan?

Toivola teki oman ratkaisunsa ja sillä siisti. Mutta nyt hän tuntuu vaativan politiikan kautta että kirkko muuttaa ohjeistuksensa homojen suhteen. Ts. hänelle ei näytä riittävän se että hänen ei tarvitse kuulua kirkkoon jos ei halua.

Tuskinpa Toivolalle kirkon kanta kovin yllätyksellisenä tuli.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja mihin se raja vedetään, missä vaiheessa kirkon pitää hyväksy moniavioisuus?

Homoilla on oikeus avioliittoon siinä missä muillakin, kirkkohäiden järjestäminen on kirkon oma asia eikä loukkaa homojen ihmisoikeuksia.

Raja lyhykäisyydessään on siinä, että homous on laillista Suomen laissa, moniavioisuus ei.

Mikään ei ole pelkästään kirkon oma asia, niin kauan kirkko ottaa vastaan rahaa valtiolta.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Raja lyhykäisyydessään on siinä, että homous on laillista Suomen laissa, moniavioisuus ei. .

Jos poliitikot sallivat moniavioisuuden, pitääkö kirkon vihkiä myös moniavioisuutta harrastavat ihmiset?
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos poliitikot sallivat moniavioisuuden, pitääkö kirkon vihkiä myös moniavioisuutta harrastavat ihmiset?

Eiköhän tuo silloin olisi kansan tahto ja kun Ev. Lut seurakunta on osa valtiota, niin se toimii niin kuin kansa tahtoo tai se lakkaa olemasta osa valtiota. Ev. Lut seurakunnallahan on tietenkin mahdollisuus myös itse luopua yhteisövero-osuuksista ja erityisasemastaan, mutta taitaa jopa moniavioisuus mennä kirkovaltuustossa ennemmin läpi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Käsi ylös, kuka JA:n vihreistä kannattaa tätä?

Vihreiden puoluehallitus: Rataverkon kuntoa parannettava ensi vaalikaudella | Vihreät - De Gröna

Raideliikenteen investointeja isolla summalla, pääpaino maakunnissa. Esimerkkeinä vilkasliikenteiset Kuopio-Pieksämäki linja ja Pieksämäki-Savonlinna joilla molemmilla kulkee jopa 1 juna viikossa.

Niin rahoitus? Osa rahoituksesta pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuilla.

Tämän jälkeen toivon että Vihreät eivät pelkästään poistu hallituksesta vaan kokevat murskatappion vaaleissa.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vihreät ovat valitsemassa homon presidentti ehdokkaakseen joten kyllä ainakin kaikkia puolueen jäseniä voi ainakin henkisiksi homoiksi laskea. Ja kaikki jotka äänestävät heitä puolustavat homoutta eli minun silmissä jokainen joka vihreitä ääneestä on homo. Itse tulen vastustamaan homoutta vaikka sitten kiväärinpiippua vasten tai vaikka millä uhattaisiin enkä tule sitä koskaan hyväksymään. En kuitenkaan missään nimessä kannata väkivaltaa heitä kohtaan kuten en muitakaan sairaita kohtaan. Hoito voisi joillekin auttaa vaikka suljetussa kuten ennen vanhaan kun vielä jonkinlainen moraali oli Suomessakin.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käsi ylös, kuka JA:n vihreistä kannattaa tätä?

Vihreiden puoluehallitus: Rataverkon kuntoa parannettava ensi vaalikaudella | Vihreät - De Gröna

Raideliikenteen investointeja isolla summalla, pääpaino maakunnissa. Esimerkkeinä vilkasliikenteiset Kuopio-Pieksämäki linja ja Pieksämäki-Savonlinna joilla molemmilla kulkee jopa 1 juna viikossa.

Niin rahoitus? Osa rahoituksesta pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuilla.

Tämän jälkeen toivon että Vihreät eivät pelkästään poistu hallituksesta vaan kokevat murskatappion vaaleissa.

2.6 Miljardia, joilla ei saavuteta mitään tuloa. Päinvastoin, rautateiden ylläpito tulee vaatimaan aina vaan enemmän rahaa. Siksi niiden ylläpidon rahoituksen tulisi tulla mahdollisuuksien mukaan niiden käyttäjiltä.

Suomea nyt ei vaan voi siirtää raiteille, olemassa olevaa infraa ei saa liikuteltua sopiviin paikkoihin. Siksi on tarkoin mietittävä, mitä yhteyksiä säilytetään ja ennen kaikkea mitä yhteyksiä rakennetaan.

Kuinka moni kansanedustajaehdokas kannattaa ilmastolakia? Maan ystävien ruotsalaisilla teettämässä teknisessä toteutusmallissa Suomen rautatieverkko yli kaksinkertaistetaan ja kaikki yhteydet muutetaan sähköisiksi vuoteen 2050 mennessä. Jos oletetaan, että uusi rautatie maksaa 10 mE/km. Niin pelkästään tuo maksaisi yli 60 miljardia pelkkää rautatietä. Ei asemia, ei kalustoa eikä ylläpitoa vielä tuossa summassa. Ainoastaan lisää tuottamatonta liiketoimintaa.

Ihmisillä on hyvä olla tavoitteita, ja paljon paremminkin asiat voisivat toki olla. Mutta jotain realismia? Jooko?
 
Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Järkevää kehitystä ei voi olla, että meillä on käsissämme 50 000 maahanmuuttajan alue pääkaupungin laidalla, jossa asukkaat ovat työttöminä ja valtakieltä osaamattomina.

Tähän se vihreiden linja kieltämättä johtaa. Hieman harmittaa, että on tullut joskus äänestettyä tätä puoluetta (Soininvaaraa). Harvat vihreät asuvat itä-Helsingissä. Ne asuu Viikissä, Kalliossa ja Töölössä, joissa ei asu kuin tohtorin koulutuksen saaneita ulkomaalaisia, jotka työskentelee Noksulla asiantuntijoina tai yliopistolla tutkijoina.

Täytyy vaan toivoa, että fiksut vihreät, kuten Soininvaara ja Mari Puoskari saa lisää valtaa puolueen sisällä.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmasti näin, mutta siinä vaiheessa kun kirkkoon kuuluvia ja kirkollisveron maksavia ihmisiä heitetään ulos kirkosta, loukataan kyllä jo aika pahasti ihmisoikeuksia.
Annatko ihan konkreettisia esimerkkejä kirkollisveron maksaneista ja kirkosta ulos heitetyistä ihmisistä? Ja esimerkeiksi eivät käy sieltä itse vapaaehtoisesti lähteneet "toivolat".
 
mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
Homoilla on oikeus avioliittoon siinä missä muillakin, kirkkohäiden järjestäminen on kirkon oma asia eikä loukkaa homojen ihmisoikeuksia.

Minulla ei ole tällä hetkellä oikeutta avioliittoon Suomessa. Kirkkohäät todellakin on kirkon oma asia eikä minua ainakaan hirveästi kiinnosta, mitä kirkko tämän asian kanssa tekee.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvat vihreät asuvat itä-Helsingissä. Ne asuu Viikissä, Kalliossa ja Töölössä, joissa ei asu kuin tohtorin koulutuksen saaneita ulkomaalaisia, jotka työskentelee Noksulla asiantuntijoina tai yliopistolla tutkijoina.
Sitten on näitä teiniwannabe-vihreitä jotka kaupungilla osallistuvat milloin mihinkin homojen tai pakolaisten oikeus-marsseihin jonka jälkeen isukit tulevat hakemaan heidät kotiin Espoon omakoti- tai rivitaloalueelle isoilla neliveto maastureillaan. Pari vuotta menee, aikuistuvat ja unohtavat koko hömppäliikkeen.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Journalismin huippunäyte, linkki löytyi ihan Murosta mutta näemmä tosiaan Hommalla joku on tuon kasannut (kooste noista asiaa käsittelevistä jutuista, yhteistä taitaa olla Alma Media)

http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=43974.0;attach=9293;image

Mutta olennaista on siis se, että kyllä ihan varmasti jotain uhkauksia on ja Jani Toivola on selvästi vaarassa, vielä jos vaikka pari uutista tekisi asiasta niin tyhmempikin ihminen(=vihreitten äänestäjä) voisi varmistua asiasta, eikö vain Maple Leaf. Uhka on todellinen!
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko

Miksi sinä tätä minulta kysyt? Minä en ole ikinä väittänyt, että Jani Toivolaa on uhattu.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Miksi sinä tätä minulta kysyt? Minä en ole ikinä väittänyt, että Jani Toivolaa on uhattu.

Tarkistin vain että luetko sinä viestejä koska sen verran tehokkaasti kyllä välttelit perustelemasta tarkemmin sitä miten me jatkoaikalaiset olisimme käytännössä jo melkein lynkkauspartioita kasaamassa Toivolaa uhkailemassa.

"Toisaalta esimerkiksi Jatkoajan keskusteluilmapiiriä punnitessa en pitäisi järin suurena ihmeenä sitä, että Suomessa keväällä 2011 musta-vihreä homomies saa osakseen väkivaltauhkauksia."
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tarkistin vain että luetko sinä viestejä koska sen verran tehokkaasti kyllä välttelit perustelemasta tarkemmin sitä miten me jatkoaikalaiset olisimme käytännössä jo melkein lynkkauspartioita kasaamassa Toivolaa uhkailemassa.

"Toisaalta esimerkiksi Jatkoajan keskusteluilmapiiriä punnitessa en pitäisi järin suurena ihmeenä sitä, että Suomessa keväällä 2011 musta-vihreä homomies saa osakseen väkivaltauhkauksia."

Taitaa vaalikiima sumentaa sinunkin yleensä kovin analyyttisen mielen. Siteeraamasi lauseeni ei tarkoita sitä, että jatkoaikalaiset olisivat "käytännössä jo melkein lynkkauspartioita kasaamassa Toivolaa uhkailemassa". Lue lause uudestaan, mieti, ja jos et ymmärrä, lue ja mieti uudestaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös