Naisasiat

  • 7 507 891
  • 26 557

Cube

Jäsen
Taannoin oltiin vaihtamassa toista autoamme (Audi), mutta tämän kohun tiimoilta taidankin perheen munankantotelineenä toimimisen minulle suomilla valtuuksilla vaihtaa Chryslerinkin Audiin. Jos joku muodostaa ostopäätöksensä tällaisen asian pohjalta niin voi vetää vitun (tod.näk. omansa) päähänsä ja helvetin syvälle.
Korjaa toki, jos olen väärässä, mutta etkö juuri itse kertonut tekeväsi niin?
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Korjaa toki, jos olen väärässä, mutta etkö juuri itse kertonut tekeväsi niin?

Kyllä. Ihan raivopäälesbojen kiusaksi. Voisin vielä kruunata koko komeuden hankkimalla "Audi-Mies t-paidan" tai -lippiksen tms mauttomuuden. Ja Jungerille terveisiä: häpeä, perkele.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mieltä olen siitä, että sinänsä harmiton lausunto saattaa hyvinkin johtaa potkuihin.
Ja tuohan olisi ollut ainoa vaihtoehto jos ei olisi itse tajunnut erota. Mitä väliä tuolla itse lausunnolla oikeastaan on, ihan perushuumoriahan toi oli. Mutta kyllä johtajatason ihmisen pitäisi tajuta ettei anna tuollaista lausuntoa. Ja vielä vähemmän jollekin Anna-lehdelle. Esko kiesi osoitti oikeastaan olevansa aika yksinkertainen peruskaveri, ei siis mikään johtaja. Toisaalta, miten noinkin maskuliisen mies edes meni jonkun Anna-lehden hapatuksiin. Joku Jallu, Ratto tai Urkki olisi ollut aivan eri juttu.

Scholl, et kai sä silitä paitojasi? Seuraavaksi varmaan esität että ne myös pestään kotona. Älä älä nyt sentään, noilla puheilla alkaa superkapitalistin ja maailmaa ristiin rastiin kiertävän bisnesmiehen nettikulissi kaatumaan...

Mites muuten ruoanlaitto? Syötkö proletyyliin himassa?
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Onpa raivopäälesboilla paljon valtaa Herra Alfa-uroksen käyttäytymiseen.

Kyllä. Sopii vaan kuvitella paljon niillä on valtaa liberaalivasurin käyttäytymiseen. Oliko sinulla muuten mielipidettä itse asiaan vai halusitko vain päästä osalliseksi minun auton ostooni liittyviin syihin?
 

Cube

Jäsen
Kyllä. Sopii vaan kuvitella paljon niillä on valtaa liberaalivasurin käyttäytymiseen. Oliko sinulla muuten mielipidettä itse asiaan vai halusitko vain päästä osalliseksi minun auton ostooni liittyviin syihin?
Minulla on sellainen mielipide, että tuollaisella "äijäilyllä" yleensä paikataan jotain syvää miehistä (seksuaalista?) epävarmuutta. Varmasti kiistät tämän, kuten asiaan kuuluu, mutta näen silti lävitsesi tässä asiassa.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eihän tällä Esko Kiesillä (loistava nimi autojobbarille) ole tippaakaan pelisilmää! Ei ole todellakaan liike-elämän Raipe Helminen.

Kaverilla on mennyt sekaisin, mitä voi puhua saunaporukoissa tai pukukopissa ja mitä voi lausua painettuun sanaan, vieläpä naistenlehteen. Noin massiivisesta ammattitaidottomuudesta sietääkin saada kenkää!

Kiesin lausuntohan on samaa luokkaa, jos naisjohtaja möläyttäisi, että miehet, joilla on alle 30:n sentin kulli, ovat onnettomia nysvääjiä ja tampioita, joilla ei tee yhtään mitään. En väitä, etteikö se olisi totta, mutta kertakaikkiaan myyntihenkilö ei julkisuudessa sano näin!
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Minulla on sellainen mielipide, että tuollaisella "äijäilyllä" yleensä paikataan jotain syvää miehistä (seksuaalista?) epävarmuutta. Varmasti kiistät tämän, kuten asiaan kuuluu, mutta näen silti lävitsesi tässä asiassa.

Pakko myöntää. Johtunee varmaan siitä tosiasiasta, että elämänkumppanini (schauvinistisyytösten pelosta en sano akka) on minulle mr.Kiesin laskukaavan mukaan vuoden verran yli-ikäinen, mutta silti en haluaisi häntä poiskaan vaihtaa. Siinäkö piilevä seksuaalinen epävarmuuteni? Sirolan opiston maisterina varmasti osaat vastata tähän. Oliko muuta kysyttävää?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä missä määrin käytät pukua tai toimitko ollenkaan bisneksessä, mutta ymmärtänet että hyvin silitetty paita on keskeinen osa pukeutumista. Lievästi vituiksi silitetty semiryppyinen paita saattaa menetellä jos takki pidetään napitettuna, mutta omat fiilikset ainakin kärsivät.
Hieman arvelinkin, että perimmäinen pointtisi tässä lienee tuo lihavoitu kohta. Oma nillitykseni kohdistuukin lähinnä siihen, etten osaa nähdä paidan silittämistä niin monimutkaisena prosessina, etteikö siihen kykenisi jokainen, joka vähän viitsii paneutua asiaan. Sen toki ymmärrän, että scholl vetää tämänkin homman överiksi, vaikka kyseessä on loppujen lopuksi vain paita sekä sen yksinkertainen silitystehtävä. Tiivistettynä: paidan silittäminen hyvin ja huolellisesti on helvetin helppoa.

Tämä tästä aiheesta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
En tiedä missä määrin käytät pukua tai toimitko ollenkaan bisneksessä, mutta ymmärtänet että hyvin silitetty paita on keskeinen osa pukeutumista. Asiallinen pukeutuminen on arvossaan ainakin silloin kun ollaan tekemisissä asiakkaiden ja muiden tärkeiden tahojen kanssa. Ihmispaljouksia varten ei tarvitse pukeutua ellet ole joku kansanjohtaja, asiakkaita varten kylläkin. Huolellinen pukeutuminen viestii ennen kaikkea sitä että henkilö arvostaa osapuolta jonka tapaa. Lievästi vituiksi silitetty semiryppyinen paita saattaa menetellä jos takki pidetään napitettuna, mutta omat fiilikset ainakin kärsivät.

Tämä paidan silitys on saamassa melkoisia mittasuhteita. Ensinnäkin helvetin paljon tärkeämpää on se, että kraka sopii pukuun, se on solmittu siististi, osaat yleensäkin kantaa pukua, puvun kuosi sopii väreihisi ja ennen kaikkea osaat käyttäytyä oikein asiakkaan kanssa. Yksi saakelin paidan silitys hifistelymielessä on totaalisesti neula heinäsuovassa.

Jos katsot niitä asiakkaittesi pukuja, solmioita ja paitoja niin voit samalla kuolla nauruun. Sen verran olen ollut bisnesmaailmassa mukana, että tiedän mistä puhun. Kuusi vuotta sain perheeni toimeentulon kiinteistökaupoista. Myös politiikassa olin mukana.

Yksi saatanan paidan silitys on kuin pieru Saharassa. Yksi miljoonasta huomaa sen onko paita silitetty hyvin tai sitten helvetin hyvin. Ensimmäiseksi silmille iskeytyvät noin tusina muuta asiaa puvun kantajasta. Ei voi kuin nauraa...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tiivistettynä: paidan silittäminen hyvin ja huolellisesti on helvetin helppoa.
No eikä ole, ei voi ainakaan yleistää. Puutteelinen silitysjälki saattaa johtua pääasiassa kolmesta muuttujasta: 1) paitamateriaali voi olla vaikeasti siliävää laatua, 2) silityslauta-/rauta voivat olla huonolaatuisia tai 3) silittäjä on yksinkertaisesti huolimaton. Eri paitojen siliävyyden välillä voi olla järkyttäviä eroja. Yhden paidan saa priimaksi parin minuutin käsittelyllä, toisen hyväksyttävään silittämiseen ei riitä vartinkaan puserrus. Silloin on kyllä lähellä että ihokas lentää roskalavalle, ei väliä vaikka olisi maksanut 200 euroa.

Riittäköön tämä silittämisestä ainakin tämän ketjun osalta. Kyllä naisetkin silittää osaavat, ja mitäpä hommaa naiset eivät osaisikaan kun tosipaikka tulee. Miesten paita on kuitenkin vaatekappale jota naiset eivät itse käytä ja jota silittäessään heillä ei ole käyttäjänäkökulmaa. Realisoituuko tämä sitten huonona jälkenä tosielämässä, se on kokonaan toinen asia. Välttämättä ei. Asuessani ulkomailla takavuosina silloinen kodinhoitajani (naispuoleinen luonnollisesti) silitti paitojani pari kertaa kuussa, yleensä semmoiset 5-10 kpl kerralla. Silityslaatu oli joka kerta viiden tähden luokkaa. Näkyi kyllä että nainen oli työskennellyt lähetystöperheissä ja johtajahuusholleissa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä paidan silitys on saamassa melkoisia mittasuhteita. Ensinnäkin helvetin paljon tärkeämpää on se, että kraka sopii pukuun, se on solmittu siististi, osaat yleensäkin kantaa pukua, puvun kuosi sopii väreihisi

Tarkka havainto. Pari kertaa olen ollut antamassa kenkää alaiselle joka on ilmiselvä kevät mutta pukeutuu niin syksysti niin syksysti! Annoin armon kuitenkin käydä oikeudesta ja pienellä ohjauksella siitäkin selvittiin. Ihmetyttää tosin ettei schollilla ole omaa kirgiisiä silittämässä paitoja jos vaimo tai nainen ylipäätään ei siihen kelpaa. No, eihän tosin kaikki ole Mannerheimeja mutta kai siihen nyt jonkun (miespuolisen) neekerin kuitenkin voisi palkata?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Meinaatko, että joku ramingrillin myyjä tai joku autokorjaamoyritystä pitävä ovat semmoisia, joiden tulisi pukeutua siisteihin pukuihin, kun ottavat asiakkaita vastaan?
Kyllä, ehdottomasti. Heidän on järkevää pukeutua oman alansa ja edustamansa yrityksen standardien mukaisesti. Nämä standardit eivät välttämättä ole ramingrillillä tai autokorjaamolla samoja kuin vaikkapa pankkiiriliikkeen asiakastyötä tekevillä henkilöillä tai bisneskonsulteilla. Jotain odotusarvoja ja koodeja on heidänkin pukeutumiselleen olemassa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Jos tuo paidan silittäminen on kerta rakettitiedettä, niin antaa niiden pesulan ammattilaisten samalla pesun yhteydessä silittää ne paidat.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nämä standardit eivät välttämättä ole ramingrillillä tai autokorjaamolla samoja kuin vaikkapa pankkiiriliikkeen asiakastyötä tekevillä henkilöillä tai bisneskonsulteilla. Jotain odotusarvoja ja koodeja on heidänkin pukeutumiselleen olemassa.

Nämä koodit ovat kylläkin aivan toisenlaisia näillä "tärkeillä asiakkailla" kuin se, että paita on silitetty hyvin tai ihan vitun hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos katsot niitä asiakkaittesi pukuja, solmioita ja paitoja niin voit samalla kuolla nauruun. Sen verran olen ollut bisnesmaailmassa mukana, että tiedän mistä puhun. Kuusi vuotta sain perheeni toimeentulon kiinteistökaupoista. Myös politiikassa olin mukana.
Aika hyvin pukeutuvaa sakkia noin keskimäärin ovat ne päättäjät joiden kanssa asioin Suomessa ja ulkomailla. Ainahan siellä joku sottapekka tai pukeutumisvammainen on joukossa, mutta noin yleisesti ottaen vaativissa asemissa toimivat ihmiset osaavat vaatettaa itsensä vähintään tyydyttävästi. Monet erittäin skarpisti. Naiset ovat tietysti aina osanneet. Voi tosin olla että sisä-Suomen teollisuusfirmoista löytyy vielä noita vanhan kansan vienti-insinöörejä, joilla on Cro-Magnon -tason eväät valita työkäyttöön sopivia pukuja, skragoja, paitoja, kenkiä sekä ennen kaikkea näiden yhdistelmiä.

Kiinteistökauppojen suhteen voin vain kuvitella minkälaisia pukeutujia asiakkaissa tulee vastaan, jos kohta myyjissäkin. Politiikasta puhumattakaan.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kiinteistökauppojen suhteen voin vain kuvitella minkälaisia pukeutujia asiakkaissa tulee vastaan, jos kohta myyjissäkin.

Niinpä...varsinkin kun kauppojen summat monesti liikkuvat miljoonissa euroissa. Lähinnä kyse on edelleen hyvin tai erittäin hyvin silitetystä paidasta. Etkö oikeasti näe nyt tätä yhtälöä?
 

Morgoth

Jäsen
Niinpä...varsinkin kun kauppojen summat monesti liikkuvat miljoonissa euroissa. Lähinnä kyse on edelleen hyvin tai erittäin hyvin silitetystä paidasta. Etkö oikeasti näe nyt tätä yhtälöä?

No, kun siihen oravanpyörään lähtee niin siitä hyvin tai vitun hyvin silitystä paidasta tulee todella tärkeämpi juttu. Sopii hyvin siihen tiettyyn ihmistyyppiin ja tälläiset keskustelut ovat mm. todella oleellisia.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Niinpä...varsinkin kun kauppojen summat monesti liikkuvat miljoonissa euroissa. Lähinnä kyse on edelleen hyvin tai erittäin hyvin silitetystä paidasta. Etkö oikeasti näe nyt tätä yhtälöä?
Paita nyt on vaan yhdessä pienessä roolissa. Yhtälöistä viis. Fiksut ihmiset huomioivat toiset ihmiset pukeutumisellaan, standardeista riippumatta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Paita nyt on vaan yhdessä pienessä roolissa. Yhtälöistä viis.

Juurikin näin...tätä olen eilisestä saakka paukuttanut:)

Kaikki lähti nimimerkki schollin hifistelystä liittyen paidan silittämiseen. Välivarastotot ja tuplasilitykset...ei saatana.
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Naistutkijan mukaan Audimies ei ole sattumaa, vaan kyseessä on laajempi salaliitto:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kot...miehen-kommentit-eivat-olleet-sattumaa/154500

Naistutkimukseen erikoistunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen tutkija Sari Roman-Lagerspetz epäilee Audi-johtaja Esko Kiesin naiskommentteja osaksi laajaa salaliittoa, jonka tavoitteena on tuoda vanhat sukupuolikäsitykset jälleen esille. Roman-Lagerspetz esittää näkemyksensä Ylen uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa vanhakantaisten käsitysten kannattajat ujuttavat vanhoja käsityksiä muun muassa verhoamalla ne tasa-arvokäsitteiden sisälle. Tutkija perustaa argumenttinsa eri tiedelehdissä julkaistuille tutkimuksille.

Mitäpä tähän on enää lisättävää. Hyi sinua audimies mään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Juurikin näin...tätä olen eilisestä saakka paukuttanut:)

Kaikki lähti nimimerkki schollin hifistelystä liittyen paidan silittämiseen. Välivarastotot ja tuplasilitykset...ei saatana.
Toki paidan silittämistä ei tule myöskään vähätellä. Se ei ole läpihuutojuttu vaikka jostain seppälästä paitansa ostavat yrittävät ehkä muuta väittää. Kyllä schollin viestin ytimessä oli ihan faktaakin seassa, omistani tietysti puhumattakaan...
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Toki paidan silittämistä ei tule myöskään vähätellä..
Niin, itsehän en ole koskaan silittänyt yhtäkään vaatekappalettani! Saatoin kyllä lapsena kokeilla, en ole varma. Eikä äitinikään ole vaatteitani silitellyt sitten 1990-luvun alun. Hyvin oon pärjännyt, ministeriössäkin on tullut oltua töissä (ei siivoojana tms.).

Onhan mulla nainen, silitelkööt hän, jos silitysasia on tärkeä. Minä voin sitten siitä edestä silitellä sitä naistani ja jopa hieroa, jos tarvetta on.

Laittakaa vaan junttisovinistikategoriaan (siellähän jo varmasti monen mielissä olinkin). Kyllä se vaatteiden silitys on naisten puuhaa. Ja mies voi olla nainen. Minun hommia sitten ovat autohommat, ruohonleikkuu, ryyppääminen, halonhakkuu, lampunvaihto, remonttihommat, imurointi, mattojen tamppaus, ruokaostokset (osin) ja tulevan mahdollisen perheeni hankeen ajaminen kirveen kanssa.

Kun roolit ovat selkeät, yhteispeli toimii. Niin se on lätkässäkin ja parisuhteissa. Naisia vituttaa, kun miehet ovat niin ämmiä. Ei ne sitä tiedä, että se niitä vituttaa mutta niin se on. Sitä tiukkapipoisemmin kantaani vastaan ovat ne, jotka todellisuudessa eniten sitä toisenlaista elämää tarvitsisivat. Jos naiseni vaihtaisi autooni renkaita, niin kyllä se minua ainakin alitajuisesti ahdistaisi, kun se ei ole lainkaan naisen hommaa. Merkityskin kaikkoaisi. Se on taitolaji olla sopivan mies, joka ei kaikkeen suostu mutta kuitenkin olla sellainen, joka ei laita naistansa liian tiukille eli vittuunnuta sitä ja hoitaa oman leiviskänsä. On oltava herrasmies ja mies. Herrasmies ei silitä paitojaan, vaan niin tekee vain naiseksi muuttunut herrasmieheksi itseään luuleva nykyajan betauros.

En minä yritä olla mikään, tässä ei ole äijäkorostustarvetta pätkääkään, olen vain tämmöinen ja pidän linjaani oikeana ja toimivana. Tietysti on olemassa vässykkänaisia, joille paitoja silittelevät näennäisesti menestyvät vässykkämiehet ovatkin sopivia. Ainakin aikansa, ennen naisen Kanarian reissua...

T: Audimies vol. 2
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Toki paidan silittämistä ei tule myöskään vähätellä. Se ei ole läpihuutojuttu vaikka jostain seppälästä paitansa ostavat yrittävät ehkä muuta väittää. Kyllä schollin viestin ytimessä oli ihan faktaakin seassa, omistani tietysti puhumattakaan...

Vieläkin väännetään rautalangasta. Kyse ei ole siitä, mistä paidan ostaa...turha siis verrata Seppälää tai Dressmania vaikkapa Pukustudioon tai Rossiin.

Kyse ei ollut paidan alkuperästä tai käyttäjästä vaan silittämisen laadusta. Suurin osa suomalaisista naisista osaa silittää miehen paidan...ja ne miehet jotka osaavat silittää...loistavaa.

Paljonko paidasta on yleesäkin näkyvissä krakan ja takin alta esim. bisnestapaamisella...? Veikkaisin, että noin 20% korkeintaan. Miten paidan silittäminen tulee esille tämänkaltaisessa toiminnassa? Nimimerkki scholl silittää paitansa parikin kertaa, jotta siitä näkyvä 20% on mahdollisimman siisti. Naurettavaa. Paita pestään kuitenkin yhden käytön jälkeen eli mikä on pointti?

Keskittykää ennemminkin olelliseen eli siihen, mikä näkyy ulospäin. Näitä ovat puku itsessään, hiuslook, hampaat, hygienia, kynnet, jalkineet ja vaikkapa tuoksu. Paidan prässit tulevat ihan vitusti jälkeen näistä. Jos tätä ei tiedosta niin sitten pitää vaan silittää...paitoja:)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös