Mä en oikein ymmärrä, miksi ei voisi tai pitäisi seurustella ns. vakavasti aikuisuuden kynnyksellä.
Kaksi ensimmäistä suhdettani sijoittuvat johonkin teini-iän alkuun. Eiväthän ne mitään ihmeellisiä suhteita olleet. Nuorena sitä tuli vain kokeiltua kaikenlaista. Opinpahan ainakin naisista jonkin verran.
Ensimmäinen kunnon suhteeni alkoi syksyllä 2006. Silloin tuntui oikeastaan ensimmäistä kertaa siltä, että nyt on jotain suurempaa menossa. Siitä syystä sanonkin sitä ensimmäiseksi kunnolliseksi suhteeksi, jos ette vielä keksineet. Nuoruuden sinisilmäisyydessämme suunnittelimme kaikenlaista tulevaisuuden varalle. Joskus tosissaan, mutta kenties useimmiten leikillään. Jos suhdetta pitäisi kuvata jotenkin, olisi se tie, jonka alusta vaihtelee usein. Välillä kuljetaan kivalla pehmeällä hiekalla, mutta yhtäkkiä voi tulla helvetin teräviä pikkukiviä jalkojen alle. Opin naisten maailmasta huomattavasti enemmän. Kokonaisuudessaan olin onnellinen, vaikka joitakin pikkuasioita haluaisin jälkeenpäin tehdä toisin.
Suhde päättyi alkuvuodesta 2008. Suurin ongelma oli kai minussa, vaikka en sitä ihan heti lähtisi myöntämään. Uskottelin itselleni, että olemme jo yrittäneet kaiken mahdollisen, jonka avulla suhteen voisi saada toimimaan. Oikeastaan suhteessa ei kai sinällään ollut mitään korjattavaa, paitsi se, että minun korjaushalut rikkoivat harmoniaa. Samoihin aikoihin kuvioihin oli tullut nykyinen tyttöystäväni, joten suhteessa jatkaminen olisi ollut valehtelua itselleni, silloiselle tyttöystävälleni, sekä nykyiselle tyttöystävälleni.
Nykyinen suhde on kestänyt jotain puolitoista vuotta. Ainakin noin suunnilleen. Sitä en jaksa analysoida, ei siitä oikeastaan mitään vakavempaa valittamista löydy.
Jos vertaan itseäni ei-seurusteleviin ikätovereihin, jotka viettävät aikansa miesporukassa kännäten ja festareita kierrellen, voisin sanoa olevani tyytyväinen omaan valintaani. Ei-seurustelevien puolustuspuhe henkilökohtaiselle statukselleen on yleensä se, että saanpahan ainakin tehdä mitä haluan ja koska haluan, seurasta nyt puhumattakaan. Teoriassa se toimii noin, mutta entäpä sitten käytännössä? Kuinka moni ns. käyttää hyväkseen tuota sinkkuuttaan raahaamalla joka viikonloppu kotiinsa yökerhosta löytyneen naisen, jota painaa sen yhden yön aikana? Aika harva loppujen lopuksi. Ainakin uskoisin niin. Kärjistetysti sanottu, eihän sen noin tarvitse siis mennä.
Ei-seurustelevat väittävät myös aika usein, että seurustelevien pitää koko ajan kertoa kumppanilleen missä minäkin hetkenä on ja kenen kanssa. Minulle ei tuota mitään ongelmaa lähettää illanvieton aikana paria viestiä siitä, missä olen ja missä seurassa. Kuitenkin tuo on valintakysymys. Jos suhteen alussa sovitaan, että ei tarvitse jokaista liikettä erikseen kertoa, ei sitä myöskään tarvitse kertoa. Se nyt vain tuntuu olevan sinkuille joku ongelma ymmärtää se.
Jos pitäisi valita mieluisin illanviettotapa, löytyisi se jostakin tyttöystävän kanssa löhöilyn tai hyvän ystäväpiirin kanssa vietetyn illan välimaastosta. Esimerkiksi juhannusta vietin itseni lisäksi viiden ihmisen kanssa grillaten ja saunoen. Paketti oli kokonaisuudessaan helvetin toimiva. Oikeastaan ilta muodostui kolmesta parista, joten kenelläkään ei ollut mitään tarvetta lähteä yökerhoon etsimään yhden illan panoa tai suorittaa mitään muuta sinkkuuteen liitettävää etsintää. Mikäs siinä saunoessa ja hyvästä seurasta nauttiessa.
En voi väittää, että olisin ei-seurusteleviin ikätovereihini verrattuna kokeneempi, mutta jollakin tietyllä tavalla olen ehkä kuitenkin aikuismaisempi. He, keiden kanssa vietin lukioajat, ovat hyvin pitkälti jääneet taakse. Heidän elämänsä on minun elämääni verrattuna niin erilaista. Yhteistä ei ole oikeastaan mikään muu kuin ikä.
Kuitenkin aikoinaan olin kateellinen kyseisille henkilöille heidän vapaasta elämästään. Onneksi eräs tapahtuma sai minut tajuamaan, mikä tässä elämässä oikeastaan on tarpeellista ja mikä ei. Sen jälkeen ei ole ollut mitään tarvetta ns. esittää muuta kuin on.
Ai niin, mikäköhän tämän viestin tarkoitus oli? No vastataan nyt lainaamani henkilön kirjoitukseen sen verran, että en minäkään. Jokainen tekee päätöksensä sen mukaan, mitä haluaa.