Yleisesti NHL:stä

  • 3 934 303
  • 14 053

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Ei mulla sen kummempaa, kuin että nostan käden ylös ja tunnustan virheeni. Aikanaan kun Matthews, Marner ja Nylander pelasivat tulokaskauttaan, julistin tai ainakin kerroin puolitotuutena että Torontoon syntyy dynastia muutamassa vuodessa. Näin ei ole käynyt, eikä se siltä muutenkaan näytä.
Ja vaikka tuota mun postausta ei varmaan kukaan muista, eikä se ketään kiinnosta, tuon siltikin asian esiin ja tunnustan virheeni koska olen suoraselkäinen mies.
Eiköhän tuota veikannut aika moni muukin. Toronton kannalta harmillisesti koko kolmikko löi läpi nopeasti ja joukkue nousi pikavauhtia sarjan pohjalta. Hitaammalla alulla sopimukset olisivat jääneet matalammiksi ja tuohon joukkoon olisi ehkä saatu pari muutakin kärkivarausta. Marnerin kohdalla Lou vielä kitsasteli tulokassopimuksen kanssa ja mieheltä jäi miljoonia pöydälle kausilla, jolloin bonukset olisivat hyvin mahtuneet katon alle. 2017 ja 2018 varattiin kohtuullisen lupaavat puolustajat, mutta toisaalta varauksia käytettiin turhaan myös vuokrapelaajiin ja väliin jäi myös mahdollisuus kaupata UFA pelaajia varauksiin. Bozak, JVR, Gardiner ja muutama muukin olisi voitu vaihtaa varauksiin, joita olisi voitu käyttää joukkueen vahvistamiseen hieman myöhemmin.

Torontolla oli melkoisen paljon onneakin matkassa, kun joukkue onnistui kolmikon varaamaan, mutta toisaalta katto on jäätynyt vuosiksi paikalleen koronan takia. Maple Leafs on kärsinyt siitä todennäköisesti kaikista eniten, kun sopimukset tehtiin juuri ennen pandemiaa.

Kyllähän noita vuoden 2017-2024 ratkaisuja saadaan vielä analysoida ja pureksia, mutta eihän joukkueen runko ole vielä päässyt edes siihen ikään, jossa mestaruudet tällä hetkellä voitetaan. Nuorten joukkueiden aika oli 2010 taitteessa.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hauska juttu Hedmanin ja Palatin yhteisestä "urasta" englantilaisen jalkapallojoukkueen Plymouth Argylen osaomistajina.

Palat had stumbled upon an exciting business opportunity through a friend’s brother, Florida real estate developer Michal Mincberg. He was putting together an investor group to bid for 20 percent of Plymouth Argyle, a soccer team in the English pro third-tier League One, with potential for Hedman and Palat to join up.

Palat was excited but knew the opportunity would mean the world to Hedman in particular.

“I told Heddy, and Heddy was very excited,” Palat told Daily Faceoff. “I wasn’t sure if I should do it, but when I told Heddy there’s a chance, he’s like ‘Yeah, let’s do it,’ because it’s a huge opportunity to buy 20 percent of the club in England. Premier League is huge, but I didn’t know the third league in England was unbelievably popular. Heddy explained it to me, and then I understood what a big deal it was and what a good team it is, and we decided to be part of the investment group.”

The idea was irresistible. At the very least, it was a great way for two good friends to remain close after Palat left Tampa as a free agent to sign a five-year, $30 million contract with the New Jersey Devils. “Well always have this together,” Hedman remembers them telling each other.

Mites nuo playoff-paikkojen varmistamisten laskemiset toimivat? Esimerkiksi vaikkapa Minnesota, joka ei ole playoff-paikkaansa vielä varmistanut, miten vaikkapa 10.4. pelattava Calgary - Nashville pitää päättyä, jotta Wild voi vielä matemaattisesti pudota ulos?

Edit. Nashvillen pitää voittaa se. Calgary on tässä nyt merkityksetön joukkue.
 
Nick Neim

Myös Calgary voi edelleen nousta Wildin ohi teoriassa. Flamesilla on mahdollisuus nousta tasapisteisiin sekä RW:ssä (regulation win) Wildin ohi, jolloin tasapisteissä Flames ohittaisi Wildin. Wildin RW on 32 ja Flamesin 28, eli vaatisi 5 voittoa varsinaisella peliajalla enemmän kuin Wild, kun jäljellä on molemmilla 6 ottelua. Ei tule toki tapahtumaan, mutta matemaattisesti se on mahdollista, joten ei se Flames merkityksetön joukkue tuossa ole. Tiivistettynä siis Flamesin voittokin voi uhata edelleen Wildin pudotuspelipaikkaa, jos pelit ovat siihen asti menneet suotuisasti.

Toki Wildin yksikin voitto riittää varmistamaan pudotuspelipaikan sekä Nashvillen että Calgaryn ulottumattomiin.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Aikamoista ilotulitusta ollaan nähty tällä kaudella. Maaleja ottelua kohti on syntynyt peräti 6,38. Tätä enemmän maaleja on viimeksi tehty peräti 29 vuotta sitten eli kaudella 1993-94 (6,48).
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

Bianconeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Juventus
Tässä kun tuli eksyttyä tylsän palsun aikana Capfriendlyyn (on muuten ihan kuningas sivu) niin rupesin pohtimaan Arizonaan tiimiä ihaillessa että mitähän NHL-sopimuksien vakuutukset maksaa? Mikäli olen ymmärtänyt oikein, joukkueella on päätös tästä vakuuttamisesta ja taisi olla ainakin Nathan Hortonin kohdalla aikanaan että Kekäläinen ei sopimusta vakuuttanut ja kun Hortonin päävammat paheni piti hakea Columbuksen apuja Torontosta jolla ns. löysää rahaa löytyi taskuista enemmän.

Syy miksi Arizona tämän ajattelun kirvoitti on se että esimerkiksi Voracekilla on ensi kaudella cap hit 8,25 miljoona, mutta reaalipalkka ei mitenkään ihmeellisesti ole vähempää (7,5 miljoonaa), joten olen aivan varma että tuo sopimus on jollakin prosentilla vähintään vakuutettu, ellei kokonaan silloin 2015 kun Philadelphia teki tuon 8 x 8,25M diilin. Näitähän ison cap hitin soppareita on enemmänki Arizonassa, mutta esimerkiksi Weberin diilihän on heille hyvä vaikka ei olisi vakuutettu ollenkaan kun saat 1 miljoonalla Capin täytettä melkein 8 miljoonaa seuraavat 3 vuotta.

Joten jos täällä NHL-seurojen vakuutusmiehiä, valaiskaa vähän mitenkä vakuutus touhu näissä soppareissa menee? Ja kyllä varmaan Googlellaki aiheesta löytyisi, mutta näytti olevan niin monennäköistä suhaajaa liikenteessä että luotan ennemmin tämän palstan tietotaitoon.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
NHL tutkii millä tavoin se saisi luistimien viilloista johtuvia vammoja ehkäistyä ja harkitsee luistinviilloilta suojaavien varusteiden lisäämistä. Frank Seravallin mukaan NHLPA haraa asiassa vastaan ja on antanut NHL:lle selkeän viestin "älkää kertoko meille mitä varusteita meidän pitäisi käyttää".

Tänä vuonna on kyllä sattunut ihan liikaa luistimen viilloista johtuvia vammoja/vaaratilanteita ja ihan hyvä että liiga on heräämässä tähän. Tuorein tilanne sattui Vegasin ja Winnipegin välisessä pudotuspeliottelussa, jossa Jetsin hyökkääjä Morgan Barron sai Golden Knights-veskari Laurent Brossoitin luistimesta viillon naamaansa ja hänelle ommeltiin 75 tikkiä. En usko että liigassa mitään kokoakvaarioita nähdään mutta esim. kaulasuoja olisi tarpeellinen. Jos siis pelaajat suostuvat sitä käyttämään. NHL-pelaajat kun tunnetusti ovat melkoisen taikauskoisia ja heillä on omat peliin valmistavat rituaalinsa ja rutiininsa.
 
Viimeksi muokattu:

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Postasin saman viestin pienet asiat, jotka ärsyttävät, mutta postaan saman tänne:

Minua ärsyttää ihan suunnattomasti nuo nyky-NHL:ssä käytetyt digitaaliset laitamainokset. Onhan nuo lähes saumattomaksi tehdyt, MUTTA minun silmääni ne ainakin näkyy jotenkin pyörivän eri frame-ratella kun todellinen kuva ja tuollainen pienikin nykiminen saa aikaan sen, että on todella raskasta katsoa ottelua, jos kiekkoa pelataan vähänkin lähellä ruudussa näkyviä laitoja. Vissiin suurin osa katsojista ei ole edes huomannut noiden olevan päälle lyötyjä "feikkimainoksia", mutta minua ne ärsyttävät niin paljon, ettei tee mieli edes katsoa NHL:ää.

Oletteko te muut jo tottuneet noihin vai aiheuttaako yhtä paljon päänsärkyä (henkistä tai fyysistä) kuin minulle?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Jossain Toronton pelissä alkuvuodesta ne tulivat vielä osittain kentällä olevien pelaajien päälle. Se oli tosi jees, kun Nylander karkaamassa laidalta, ja yht'äkkiä äijästä hävisi sinne tekstin taakse kaikki muu paitsi pää.

Eli joo, et ole ainoa, jolle nuo aiheuttaa antipatiaa..
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Jossain Toronton pelissä alkuvuodesta ne tulivat vielä osittain kentällä olevien pelaajien päälle. Se oli tosi jees, kun Nylander karkaamassa laidalta, ja yht'äkkiä äijästä hävisi sinne tekstin taakse kaikki muu paitsi pää.

Eli joo, et ole ainoa, jolle nuo aiheuttaa antipatiaa..
Juu, ilmeisesti nuo pahimmat viat ovat jo korjattu. Minua ei edes niin paljon ärsytä tuollaiset pikku-bugit vaan niiden mainosten ihan kokonaisvaltainen olemassaolo.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Oletteko te muut jo tottuneet noihin vai aiheuttaako yhtä paljon päänsärkyä (henkistä tai fyysistä) kuin minulle?
Alussa ärsytti tosiaan ne ongelmat, sekä se, että olivat aivan liian kirkkaita ympäristöönsä nähden.

Nykyään noissa ärsyttää eniten se, etteivät ne kuulu pelitapahtumaan. Kuvaruudun takaakin haluaa aistia tunnelmaa, hallia, paikallisia laitamainoksia, kiekonjälkiä, kaikkea pientä erilaista eri halleissa. Tuollaiset kliinit jälkikäteen lisätyt yleismainokset ovat vastakohtaa näille.

Jäämainoksiakin on digitaalisena ja nyt jo jotain ylivoimakellojakin jäässä, kohta varmaan keskiympyrän logo myydään jollekin, sitten varmaan vaihtopenkki, katsomo, tuomarit, pelaajat ja lopulta on kuin katselisi tietokonepeliä. Erona ainoastaan, että tietokonepeli yrittää olla mahdollisimman realistisen näköinen, kun aito tuote taas kaikkea muuta.
 
ipaz

Jäsen
Oletteko te muut jo tottuneet noihin vai aiheuttaako yhtä paljon päänsärkyä (henkistä tai fyysistä) kuin minulle?
Aluksi ärsytti, mutta nyt jo tottunut. Ei haittaa pelin seuraamista. Parempi se noin päin on, että siellä hallissa on kuitenkin kiinteät laitamainokset eikä samanlaiset pelin aikana vaihtuvat mitä Nokia Arenalla. Se kun pitäisi olla ehdottomasti kielletty, että mainos ja valoisuus laidassa vaihtuu kesken pelin. En tiedä onko Liiga-pelaajat tuosta valittaneet. Raha ratkaisee.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
NHL yrittää tehdä pelistä tuotetta sellaisille katsojille, jotka eivät siitä paljoakaan ymmärrä eivät tunnista edes oman joukkueensa pelaajia; nimikyltit, kiekon kulkua osoittava viiva, rengas kiekkoa hallussa pitävän pelaajan jaloissa, ylivoimakello... you name it. Samalla kustaan peliä aktiivisesti seuraavan joukon silmään. Nämä "uudistukset" ovat syvältä.
 
Suosikkijoukkue
Espoolaiset

Ei luulisi olevan mikään mahdoton temppu tehdä kuvafiidistä sellaista editoimatonta raakaversiota jakoon tämmöisille luddiiteille. Saisi kaikessa rauhassa tavoitella uusia yleisöjä videopeliefekteillä, mutta ei tarvitsisi samalla suututtaa niitä maksavia katsojia joita nuo kilkkeet lähinnä häiritsevät. Gary Bettman, kun nyt kuitenkin luet jatkoaikaa, saa suorittaa.
 
Tuossa on se ongelma, että maksavia ovat ne mainostajatkin. Miksi maksaa näkyvyydestä jos sitä katselee vain kourallinen potentiaalisesta asiakaskunnasta?
 
Suosikkijoukkue
Espoolaiset
Tuossa on se ongelma, että maksavia ovat ne mainostajatkin. Miksi maksaa näkyvyydestä jos sitä katselee vain kourallinen potentiaalisesta asiakaskunnasta?
Sitten vaan lisää hintaa sille mainoksettomalle tuotteelle, eipä se teoriassa sen hankalampaa ole. Käytännössä olet valitettavan oikeassa, tuo on juuri se vaihe jossa yrityksillä menee pupu pöksyyn ja sitten tarjotaan asiakkaille vain kompromisseja joista kukaan ei liiemmin pidä.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Kyllä minua vaan edelleen vituttaa tämä kirottu paitsioiden haastaminen sata vuotta viivan ylittämisen jälkeen. Hurricanes teki viime yönä hienon YV-maalin ajassa 18:10. Maali kuitenkin hylättiin, koska joku pelaaja oli hieman varastanut viivalla ajassa 17:49. Tuollainen 20 sekunnin aika ylivoiman pyöritystä on aivan valtavan pitkä aika, eikä sillä ole siinä kohtaa enää pienintäkään merkitystä, jos jonkun täysin pelin ulkopuolella hiihtelevän kaverin luistin on ollut viivaa ylittäessä hieman väärällä puolella. Joo-joo säännöt on sääntöjä, mutta urheilu on kuitenkin viihdettä ja näillä pilkunnussimisilla vain tuhotaan siitä viihde-aspektia. Näissä paitsiohaastoissa pitäisi ehdottomasti olla jokin 5 sekunnin sääntö, että sen jälkeen tulleita maaleja ei saisi enää haastaa. 5 sekuntiakin on pitkä aika hyökkäysalueella.

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tuollainen 20 sekunnin aika ylivoiman pyöritystä on aivan valtavan pitkä aika, eikä sillä ole siinä kohtaa enää pienintäkään merkitystä, jos jonkun täysin pelin ulkopuolella hiihtelevän kaverin luistin on ollut viivaa ylittäessä hieman väärällä puolella.
Oishan se entry voinut epäonnistua, eikä mitään yv-pyöritystä olisi edes seurannut.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72

Murskaaja

Jäsen
Ei nämä paitsioiden hinkkaamiset millään tavalla palvele koko paitsio-säännön henkeä. Jos sitä ei ihmissilmällä nopeassa tilanteessa huomaa niin sitten sillä ei ole koko säännön kannalta mitään merkitystä. Samalla logiikalla pitäisi tarkistaa jokainen mahdollinen pitkä kiekkokin videolta maalien jälkeen. Tässä on vain tuijoteltu sokeasti sääntöä säännön takia eikä olla mietitty ollenkaan sitä, mikä on oikea vaikutus peliin. Duchene-tason tuomarivirheitä tulee kerran vuosikymmenessä.

Koko videotarkistus vain raakasti pois paitsioiden osalta, samaa kannatan myös futiksen puolella jossa kukaan ei uskalla tuulettaa maalia koska saattoi vasen kulmakarva olla paitsiossa.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^^ Islesin vaspa joutui varomaan selustaansa enemmän kuin mitä olisi joutunut, jos sinne ei olisi ollut Canes pelaajaa paitsiovauhtia rynnimässä.

No en nyt oikeasti väitä, että juuri tässä tilanteessa asialla oli entryn onnistumisen kanssa paljoakaan tekemistä, mutta toisaalta en myöskäänhalua, että tuomarit joutuvat arvioimaan, oliko paitsiosta saatu etu tapahtumien jatkon kannalta merkityksellinen vai ei.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Ei nämä paitsioiden hinkkaamiset millään tavalla palvele koko paitsio-säännön henkeä. Jos sitä ei ihmissilmällä nopeassa tilanteessa huomaa niin sitten sillä ei ole koko säännön kannalta mitään merkitystä. Samalla logiikalla pitäisi tarkistaa jokainen mahdollinen pitkä kiekkokin videolta maalien jälkeen. Tässä on vain tuijoteltu sokeasti sääntöä säännön takia eikä olla mietitty ollenkaan sitä, mikä on oikea vaikutus peliin. Duchene-tason tuomarivirheitä tulee kerran vuosikymmenessä.

Koko videotarkistus vain raakasti pois paitsioiden osalta, samaa kannatan myös futiksen puolella jossa kukaan ei uskalla tuulettaa maalia koska saattoi vasen kulmakarva olla paitsiossa.
Naulan kantaan!

Mutta ainakin Valioliigassa otettiin onkeen tuosta VAR-säännöstä ja nykyisin ei enää hinkata niitä varpaankynnen mittaisia paitsioita, vaan ainoastaan selvät paitsiot hylätään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös