Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

  • 547 742
  • 2 945

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Lisää kivien käytöstä ja chakroista heidän sivuiltaan:

Sanotaanhan tuolla lopuksi tosin myös seuraavaa:

Pitää kyllä pohtia, että mitä tekee. Ehkä tilaan jatkossa marjajauheeni ja muut tuotteet verkkokaupasta. Ei tarvitse pelätä, että luullaan kiviä ostelevaksi hörhöksi. Hörhö minä saatan toki olla, mutta en perkele tuollaisen huuhaan takia!

Nämä erilaiset voimakivet, tarot-kortit ja horoskoopit liittyvät kyllä mielenkiintoiseen uushengellisyyden ilmiöön, jota oon "tutkinut" välillä. Eli siis lueskellut siitä, miten näihin hurahtaneet ihmiset itse suhtautuvat asiaan. On varmasti ihan täysin kaikkeen uskovia, mutta tuntuu, että monille nämä ovat sellaisia apukeinoja tutkia itseään.

Ei välttämättä siis ajatella, että olisi oikeasti mitään chakroja tai horoskoopit määräisi oikeasti kenenkään elämää. Niitä käytetään kuitenkin meditaation ja muun itsetutkiskelun apuvälineinä. Se tietty tarot-kortti päivälle antaa vaikkapa pohdinnan aiheen päivään.

Toki sitten näihin kiviterapioihin liittyy kyllä myös niitä, jotka tarjoavat jotain palveluja, jotka mukamas auttaa jokaiseen vaivaan, kun laittaa oikean kiven oikeaan paikkaan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Täytyy kehaista tuota sivustoa. Fiilis on kuin olisi hypännyt Netscape Navigatorilla ensimmäistä kertaa internetiin. Ja toki tämä asiantuntemus ja oppineisuus joka paistaa sisällöstä, esim:
Noihan on todellat hienot jos vertaa kotikulmillani vaikuttaneen Pöystin Osmon sivuihin. Osmo Pöystin KOTISIVU Melkoinen äijä kyseessä ja sääliksi kävi niin lapsiaan kuin niitä opettaneita opettajia. Osmolla oli ja on edelleen hiukan valtavirrasta poikkeava käsitys historiasta ja oikeastaan kaikesta muustakin. Osmo piti lapsilleen kotona oppitunteja joissa kumottiin aikalailla tarkkaan koulussa opitut asiat. Lapset sitten vastailivat kokeissa Osmon oppien mukaan ja hylättyjä arvosanoja setvittiin sitten opetushallituksessa sun muissa.
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit

Liitteet

  • Äänimalja.jpg
    Äänimalja.jpg
    407,4 KB · kertaa luettu: 120

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Höh, ei vieläkäään pimputtelukurssia. Sais opetella niitä idästä tai mistä lie sieltä peräisin olevaa lääketiedettä ja manipuloida niitä tärkeitä meridiaanivirtojen risteyskohtia.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Höh, ei vieläkäään pimputtelukurssia. Sais opetella niitä idästä tai mistä lie sieltä peräisin olevaa lääketiedettä ja manipuloida niitä tärkeitä meridiaanivirtojen risteyskohtia.
Idän taloustieteessä mediaanitulovirtojen risteyskohta on Moskova ja siellä tarkemmin kulloinkin vallassa oleva häikäilemättömin nilkki.

Lemminkäisen temppeli on kyllä mielenkiintoinen konsepti ja tosiaan mielenkiintoisempaa että samaa nimeä kantanut urakointifirma meni laittamaan käypää rahaa ja etenkin maineensa kiinni semmoisen etsimiseen. Koko touhuhan on kuitenkin täysin samaa esoteriaa kuin vaikka nyt Himmlerin germaanimytologian alkukodot, toki sillä erotuksella että keskisestä Euroopasta oli helpommin löydettävissä arkeologisia kohteita joista leikkiä että on minkäkin sopivan myyttisen esiarjalaiskuninkaan hallintopaikka.

Jos nyt Sipoon peruskalliosta löytyisi muinaisten temppeli, nii rakentajaksi ei oikein (luonnon muovaaman anomalian lisäksi) voi keksiä kuin sen kliseisen "aliens". Pohjoisen perukoilla asuneiden metsästäjä-keräilijöiden tai edes ensimmäisten rautakautisten viljelijöiden resurssit kun eivät olisi millään riittäneet rakennusprojektiin mikä olisi graniittimaaperässä jäänyt toteuttamatta jopa antiikin ajan resurssirikkaammilta sivilisaatioilta. Hauskaahan se toki on kehitellä kaikenlaista mytologiaa ja harmitontakin kunhan siihen ei kukaan suhtaudu liian vakavasti esim. että lopulta joku apostoli pistää gurua puukolla, kuten nyt pääsi Ior Bockin tapauksessa käymään.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Eräs vanha perhetuttavani pyörittää noita äänimaljarentoutuksia, toinen naurujoogaa. Jälkimmäistä en aivan täysin huuhaaksi laita, koska haluan antaa mahdollisuutta kaikelle, mikä vie stressin tuomaa fyysistä rasitusta pois. Naurujoogaa tarjoaa käsittääkseni monet terveysjärjestötkin. Äänimaljarentoutus menee jossain tuossa rajoilla. Musiikki on se ääni, joka itseä kyllä rentouttaa ja vie pahimman ketutuksen. Mutta että kailotellaan jollain maljoilla, vaikea käsittää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Koko touhuhan on kuitenkin täysin samaa esoteriaa kuin vaikka nyt Himmlerin germaanimytologian alkukodot, toki sillä erotuksella että keskisestä Euroopasta oli helpommin löydettävissä arkeologisia kohteita joista leikkiä että on minkäkin sopivan myyttisen esiarjalaiskuninkaan hallintopaikka.
Eipä Adolf kovin tyytyväinen ollut noihin Himmlerinkään tutkimuksiin. Niissä kun oli semmoinen vika että kun Preussista tms. löytyi jotain 2000-vuotta vanhoja savikippoja niin samaan aikaan Roomassa rakenneltiin betonista kaikkea jännää ja vanhimmat Egyptin pyramidit olivat olleet pystyssä jo melkein 2500 vuotta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hauskaahan se toki on kehitellä kaikenlaista mytologiaa ja harmitontakin kunhan siihen ei kukaan suhtaudu liian vakavasti esim. että lopulta joku apostoli pistää gurua puukolla, kuten nyt pääsi Ior Bockin tapauksessa käymään.

Kuten kävi myös niin, että lahjakas muusikko hyppäsi kirkon tornista alas liikaa Bockin porukoissa pyörittyään. Olikohan niin, että uskoi Bockin langettaneen hänen päälleen kirouksen.
 
Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuten kävi myös niin, että lahjakas muusikko hyppäsi kirkon tornista alas liikaa Bockin porukoissa pyörittyään. Olikohan niin, että uskoi Bockin langettaneen hänen päälleen kirouksen.
Melkein. Jonkinlaisen sopimuksen kuvitteli kolmannesta levystä tehneensä. Sama mies kertoi myös olevansa niin suurudenhullu, että "haluaa löytää totuuden". Olen häntä esimerkkinä käyttänyt kun joku tuttavapiirissä on sanonut kiinnostuneensa ja etsivänsä totuutta/totuuksia.
 
444

Jäsen
Nyt on itsetutkiskelun paikka. Olen asioinut aina silloin tällöin Ruohonjuuressa. Olen ostellut sieltä mm. erilaisia marjajauheita, voiteita ja teetä. Huomasin kuitenkin, että putiikki on ottanut valikoimiinsa myös kiviterapian tuotteet. Nyt täytyy oikeasti pohtia, että mitä tekee jatkossa... jos joku tuttu näkee minun tulevan ulos kyseisestä liikkeestä, hän ei ehkä tiedä minun ostaneen mustikkajauhetta. Ehkä hän kuvittelee minun ostaneen itselleni shungiitin. Ai minkä?

Lisää kivien käytöstä ja chakroista heidän sivuiltaan:

Sanotaanhan tuolla lopuksi tosin myös seuraavaa:

Pitää kyllä pohtia, että mitä tekee. Ehkä tilaan jatkossa marjajauheeni ja muut tuotteet verkkokaupasta. Ei tarvitse pelätä, että luullaan kiviä ostelevaksi hörhöksi. Hörhö minä saatan toki olla, mutta en perkele tuollaisen huuhaan takia!
Suosittelen vastaisuudessa harkitsemaan myös mm. Prismassa käymistä uudemman kerran. Siellähän myydään kaiken maailman saunasuolaa ja selfhelp-kirjoja sun muuta. Ihan siis siltä varalta, että olit tosissasi kirjoituksen kanssa. Itse käyn Ruohonjuuressa useahkosti, eli muutaman kerran vuodessa, koska sieltä saa hyvää teetä, pähkinöitä yms. luomukamaa. Vielä ei ole käynyt mielessä suorittaa itsetutkiskelua siitä syystä, että siellä myydään myös jotain sellaista, jota en itse ostaisi. Toisaalta mä olen tällainen homssuinen ja resuinen hippi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosittelen vastaisuudessa harkitsemaan myös mm. Prismassa käymistä uudemman kerran. Siellähän myydään kaiken maailman saunasuolaa ja selfhelp-kirjoja sun muuta. Ihan siis siltä varalta, että olit tosissasi kirjoituksen kanssa.

Sanotaanko nyt, että oli siinä vahvaa kieli poskessa meininkiä mukana. Mutta pitää varoa Prismassakin jatkossa - shungiitit saattavat hyökätä mistä vaan ja maadoittaa.

Ja kyllä. Ruohonjuuren valikoima noissa fiksuissa tuotteissa on erinomainen. Siksi minäkin siellä käyn.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Apteekkeja kannattaa erityisesti varoa. Sen takia ne varmaan pakkaavatkin kaikki ostokset niihin pieniin muovipusseihin, ettei kenenkään tarvisi pelätä jäävänsä kiinni siitä, että on ostanut "luontaistuotteita" tai muuta selfhelphuuhaata, jota saattaa olla esillä ihan siinä kassatiskilläkin.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Facebookissa on kohtalaisen härö ryhmä nimeltään Kemikaalien ruiskutus Suomen ilmatilassa lopetettava.
Todistin tänään Lahdessa kemikaalivanaa taivaalla (ks. liite). Tai voihan se olla kyse lennosta Kiinan (joka juuri meni ylitse). Kuka näitä nyt niin tajuaa&tietää... ;-)
 
Liitteet

  • IMG_20220908_175007_HDR.jpg
    IMG_20220908_175007_HDR.jpg
    880,2 KB · kertaa luettu: 109

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Apteekkeja kannattaa erityisesti varoa. Sen takia ne varmaan pakkaavatkin kaikki ostokset niihin pieniin muovipusseihin, ettei kenenkään tarvisi pelätä jäävänsä kiinni siitä, että on ostanut "luontaistuotteita" tai muuta selfhelphuuhaata, jota saattaa olla esillä ihan siinä kassatiskilläkin.

Olen itse nirso lähinnä tuossa, miten apteekit ja Ruohonjuuret markkinoi vitamiineja, rautapillereitä jne. Varsinkin naisten kesken on jollain tapaa muodikasta puhua tällä hetkellä, että vajaat ferritiini-arvot/raudanpuute selittää aika monia oireita. Eli vaikkapa hiusten lähtö naisilla ei voi johtua muusta kuin vajaista ferritiini-arvoista. Yksityiset labrat tienaa tällä, mutta samalla ollaan todella sokeita muille vaihtoehdoille, mitä taustalla voisikaan olla.

Tämä siis varsinkin naisten keskusteluissa huomattavaa. Itse kun en viitsi turhaan hamstrata jokaista apteekin (tai Ruohonjuuren) vitamiinia.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

On huuhaata väittää, että kysymys olisi ”muodista”. Kysymys on todellisesta ongelmasta, mitä Suomessa ei hoideta. Suomi on aivan takapajula tässä asiassa verrattuna muihin länsimaihin ja se saattaa paitsi naiset, myös heidän lapsensa terveydellisiin vaaroihin, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Sen sijaan, että määrättäisiin infuusioita, määrätään masennuslääkkeitä, sairaslomia ja muita kalliita tutkimuksia, eikä ongelmat poistu. Kannattaa tutustua aiheeseen ennen kuin leimaa mitään sairautta muoti-aiheeksi.

Minä sain elämäni takaisin, kun perehdyin aiheeseen ja hoidatin ”riskillä” itseäni syömällä rautatabletteja, kun lääkäreiden mielestä kaikki on ok, koska hemoglobiini on normaali, vaikka sanat unohtuu ja aivot käy hitaalla, on jatkuvasti pala kurkussa, hiukset tippuu päästä, pienestä kolhusta tulee isoja mustelmia, ei meinaa pysyä hereillä, mikään ei huvita, jne. Ostin apteekista rautaa, otin itse asioista selvää ja kas, muutamassa kuukaudessa kaikki suurimmat oireet katosivat, koska minuun rauta imeytyy. Niinpä sitten käyn omalla rahalla labroissa ja tarkkailen arvoja. Kyseessä on oikeasti todellinen ongelma. Vähättely ei auta yhtään ketään. Jos sitten jostain löytyy joitakin luulosairaita, so what, niitä on aina, mutta sen varjolla ei saa jättää suurta joukkoa oikeasti oireisia ihmisiä hoitamatta.

Sen sijaan, että määrätään kalliita tutkimuksia ja sairaslomia ja ihmiset vaipuvat epötoivoon, lääkärit voisivat määrätä ne halvat ferritiini-labrat ja jos arvot ovat alle 50, määrätä 3kk rautakuurin ja sitten katsotaan uudelleen. Näissä vain ei katteet ole kohdillaan, niin eivät oikein jaksa innostaa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sen sijaan, että määrätään kalliita tutkimuksia ja sairaslomia ja ihmiset vaipuvat epötoivoon, lääkärit voisivat määrätä ne halvat ferritiini-labrat ja jos arvot ovat alle 50, määrätä 3kk rautakuurin ja sitten katsotaan uudelleen. Näissä vain ei katteet ole kohdillaan, niin eivät oikein jaksa innostaa.

Olet hyvinkin oikeassa ja korjaan ehkä osaltani niin, että meille jo ennestään hyvin lääkityille ei saisi tyrkyttää ensimmäisenä vaihtoehdoiksi tällaisia.

Eli myönnän katsovani joiltain osin hieman kapeasti, koska minulla on jo selkeitä rajoja. ja lääkärini joustokykyisiä erikoislääkäreitä. Sairauteni ovat hieman jänniä reaktioiltaan muutenkin ja moni vastaava oire voi toki johtua lääkkeistäni. Eli usein tuon tällaiseen sitä yhden hiirulaisen (kiitos Tami...) näkökulmaa.

Mutta ilahduttavaa lukea kaltaisiasi esimerkkitarinoita! Olen aina kokemuksen äänen puolella enemmän kuin sen somessa usein eteen tulevan arvailuketjun, jota usein näkee, kun joku kysyy "mikä voisi olla...". Vastaukset ovat liian harvoin tuolla tavalla perusteltuja, vaan alkaa "voisiko olla..." ja näitä tulee monia erilaisia. Siksi tuo ferritiini oli hieman arpana heitetty esimerkki. Tällaisia löytyy monia aiheita toki.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Ongelmaksi nousee näissäkin asioissa se, että osa ihmisistä on yksinkertaisesti tyhmiä. Somessa huudellaan kaikenlaista ihan kaikkiin asioihin liittyen ja ihmiset sitten uskovat kritiikittömästi kaikenlaista, eivätkä selvitä mitään. Ja juuri siihen monen kusetusfirman toiminta perustuukin.

Omalta osaltani some on ollut pelastus, koska olen sitä kautta tullut ylipäätään tietoiseksi näistä asioista. Mutta samalla se on saanut minut surulliseksi, miten moni yrittää saada hoitoa, mutta eivät pääse edes labroihin. Sen sijaan määrätään kaikenlaista muuta kallista tutkimusta, mistä ei ole mitään hyötyä, kun ei ole mitään "suurempaa" vikaa. Tämä on myös talouspoliittinen ongelma, koska näihin muihin tutkimuksiin käytetään meidän kaikkien verorahoja ja ne valuu kankkulan kaivoon. Paljon pienemmillä taloudellisilla panostuksilla saisi paljon parempia tuloksia, jos vain kuunneltaisiin niitä alan oikeita asiantuntijoita. Tai edes selvitettäisiin miten muissa länsimaissa asiaan suhtaudutaan.
 
Tässä olet oikeassa. (pieni naurahdus alulle)

Minutkin on some pelastanut monissakin hetkissä, kun kaipaan vertaistukea tai muiden kokemusta. Usein tuo sisältää tietenkin lääkekeskustelua, mutta sairauteni kohdalla se pysyy aisoissa, ymmärretään ne kehokohtaiset erot ja osataan hieman tulkita niiden haittojen todennäköisyyksiä.

Olen tosiaan onnekas tuossa, että minulla on hyvät lääkärisuhteet, enkä oman kokemukseni kautta tunnista kaikkia puutoskohtia. Saan pyynnöstä rauta-arvot, kilppariarvot jne. Toinen puoliskoni auttaa näkemään osin noita hankaluuksia, sinun viestisi vahvistaa tuota puolta. Mutta sitten toinen puoli on juuri tuo ensimmäisen kappaleesi poppoo. Joskus tähänkin ketjuun luettelin noita Facen vähän järjettömämpiä ryhmiä, joissa usein lähde on Maria Nordin. Tai jos on jalassa pahempi haava, älkää vaan käykö näyttämässä lääkärillä. Luovuin noiden lueskelusta, kun ei enää osannut nauraakaan. Yhteen kysymykseen sai turhan monenlaista vastaustakin. Enemmän luotan tämänkin palstan Onko täällä lääkäriä -ketjuun.
 
444

Jäsen
On huuhaata väittää, että kysymys olisi ”muodista”. Kysymys on todellisesta ongelmasta, mitä Suomessa ei hoideta. Suomi on aivan takapajula tässä asiassa verrattuna muihin länsimaihin ja se saattaa paitsi naiset, myös heidän lapsensa terveydellisiin vaaroihin, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Sen sijaan, että määrättäisiin infuusioita, määrätään masennuslääkkeitä, sairaslomia ja muita kalliita tutkimuksia, eikä ongelmat poistu. Kannattaa tutustua aiheeseen ennen kuin leimaa mitään sairautta muoti-aiheeksi.

Minä sain elämäni takaisin, kun perehdyin aiheeseen ja hoidatin ”riskillä” itseäni syömällä rautatabletteja, kun lääkäreiden mielestä kaikki on ok, koska hemoglobiini on normaali, vaikka sanat unohtuu ja aivot käy hitaalla, on jatkuvasti pala kurkussa, hiukset tippuu päästä, pienestä kolhusta tulee isoja mustelmia, ei meinaa pysyä hereillä, mikään ei huvita, jne. Ostin apteekista rautaa, otin itse asioista selvää ja kas, muutamassa kuukaudessa kaikki suurimmat oireet katosivat, koska minuun rauta imeytyy. Niinpä sitten käyn omalla rahalla labroissa ja tarkkailen arvoja. Kyseessä on oikeasti todellinen ongelma. Vähättely ei auta yhtään ketään. Jos sitten jostain löytyy joitakin luulosairaita, so what, niitä on aina, mutta sen varjolla ei saa jättää suurta joukkoa oikeasti oireisia ihmisiä hoitamatta.

Sen sijaan, että määrätään kalliita tutkimuksia ja sairaslomia ja ihmiset vaipuvat epötoivoon, lääkärit voisivat määrätä ne halvat ferritiini-labrat ja jos arvot ovat alle 50, määrätä 3kk rautakuurin ja sitten katsotaan uudelleen. Näissä vain ei katteet ole kohdillaan, niin eivät oikein jaksa innostaa.
Tähän pitää aiheen sivusta todeta, kun omakohtaista kokemusta on, että sehän pitää hyvinkin paikkansa. Siis että raudanpuute on ihan oikea vaiva joillain, ei mikään muoti-ilmiö. Muutama vuosi sitten, kun sain diabetes-diagnoosini, niin siinä samalla otettiin sitten laajalla skaalalla suunnilleen kaikki mahdolliset labrat verestä. Omalla kohdallani ferritiini oli siinä kohtaa <5. Siis niin pieni, että mittaustarkkuus ei ilmeisesti riittänyt. Lääkäri siinä sitten loihe kysymän, että enkö ole huomannut mitään väsymystä missään vaiheessa? Olin toki. Oli vähän avioeroa, muuttoa peräperseeseen, tuhansia kilometrejä viikossa työajoa (siis kodin ja työpaikan välillä) ja sitten vähän sitä diagnosoimatonta diabetesta eli kroppa ihan tukossa sokerista. Mutta kun se väsymys oli vain kerääntynyt hiljalleen, niin siihenkin oli ehtinyt tottua. Ilman raudanpuutostakin ihan validi kombo olla väsynyt, mutta ei kyllä ollut tullut missään vastaan sellaista ajatustakaan, että jonkin ainesosan puuttuminen voisi noin paljon vaikuttaa. Kai sitä oli ollut jonkinlainen selviytymismoodiautopilotti päällä jo muutaman kuukauden, kun suunnilleen vielä järjissään oli, mutta kun tuon rauta-arvon sai muutaman kuukauden aikana hiljalleen kuntoon, niin olihan elämä aika erilaista sen jälkeen. Toki varmasti sekin auttoi, että muutti takaisin sivistykseen (no, ainakin Vantaalle) ja sai lääkityksen kuntoon, mutta myös ferritiinin kohoaminen vaikutti.

Uskon kyllä myös, että tuo on osittain myös muotijuttu ja siitä pauhaavat myös sellaiset, joilla se ei vaikuta mitenkään omaan elämään. Muodikkaaksi se muuttuu myös siksi, että yhä useampi kuulee asiasta ensimmäistä kertaa ja saa todella ensimmäistä kertaa avun ongelmiinsa, joita on siihen asti hoidettu aivan väärin esim. uupumuksena ja masennuksena. Siksi en suostu dumaamaan tätä minään huuhaana. Rautalisät eivät ole mikään ihmelääke kaikkiin vaivoihin ja kaikki eivät myöskään apua niistä löydä. Tämä pätee kuitenkin lähes kaikkiin muihinkin valmisteisiin, eli aina pitäisi olla tiedossa, mitä ollaan korjaamassa eikä vain uskoa kaikkea somessa vastaan tulevaa; monesti se uupumuskin on ihan todellista ja voi olla masennuksen oire, ja silloin apu ei löydykään Ruohonjuuresta tai apteekin vitamiinihyllystä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Täydennän tätä hieman, koska tuo on maksumuurin takana.

Tässä tuo istunto, kohdasta 46:30 lähtee kovaa viestiä.

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Herran puhetta kehui kukas muukaan kuin Ossi Tiihonen. Onkohan Kossila siis oikeassa puolueessa vieläkään. Täältä löytyisi kaveriksi mm. eräs entinen ravintolan pyörittäjä.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mitä enemmän noita salaliittojorinoita kuuntelee, sitä vahvemmin alan epäillä kyseisiä asioita levittelevien ihmisten mielenterveyden olevan perusteellisen osastohoidon tarpeessa. Ei tuollaista jargoniaa, jossa pyritään kaikin tavoin saamaan oman agendansa taakse muita ihmisiä vakuuttelemalla, että "tämä on totta ja ne, jotka sanovat jotain muuta, ovat väärässä", voi pitää muuna kuin päästään vialla olevien ihmisten hörinöinä. Noh, ainakin turkulaiset äänestäjät tietävät jatkossa, ketä kuuluu äänestää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös