Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 648
  • 81 125

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ihmettelivät sitä, että eihän koronaa enää ole vaan loppuhan se on. Jos tämä on tietoisuus vanhusten parissa, THL:n tiedotteita kuunneltu, niin ne kaikkein hauraimmat on aika vaarassa. He kun kuulevat Salmiselta vain sen, että mitään vaaraa ei ole ja kaikki on normaalia.

Niin, ne kaikkein hauraimmat on joka ikinen influenssakausi myös ihan yhtä vaarassa. Korona ei tosiaan ole mikään tavallinen flunssa, mutta ei sitä ole myöskään influenssa. Väestötasolla kumpikaan ei vain aiheuta sen suurempaa kansanterveydellistä riskiä, vaikka joka vuosi kumpikin niittävät ikävällä tavalla erityisesti vanhuksia. Tämä on aiempina vuosina hyväksytty osana elämää ja ymmärretty, ettei kaikkein hauraimpia vain voida pelastaa kuolemalta.

Itseäni taas ihmetyttää tämä THL:n ja erityisesti Mika Salmisen mustamaalaaminen. Mihin tämä perustuu?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itseäni taas ihmetyttää tämä THL:n ja erityisesti Mika Salmisen mustamaalaaminen. Mihin tämä perustuu?

Vahvasti samaa mieltä. Salminenhan on ollut Asko Järvisen ohella se järjen ääni tämän pandemian aikana. Toki yksittäisiä lapsuksia on varmasti heillekin sattunut, mutta kokonaisuuden näkövinkkelistä nämä henkilöt ovat nimenomaan olleet niitä asiallisia kommentoija, joiden näkemykset ovat perustuneet kokonaiskuvaan, ja asiat on kerrottu niin kuin ne ovat. Jos tilanne on ollut menossa huonompaan suuntaan, se on kerrottu suoraan. Jos se on ollut parempi, tämäkin on myönnetty, eikä perusteettomia kauhukuvia ole maalailtu, kuten mm. Lasse Lehtonen tuntuu nykyään usein tekevän.

Mitä tulee taas tähän, kuinka vanhat ja hauraat ovat vaarassa, niin näinhän se on aina näiden tautien kanssa. Heitän tähän väliin käytännön esimerkkiä omasta kuplassani:

Omat vanhempani ovat ikänsä puolesta riskiryhmää, ja isälläni on perussairaus (elinsiirto), jonka vuoksi hän on jo viidesti rokotettu. Tuosta huolimatta molemmat ovat muuten hyväkuntoisia ja terveitä ikäisekseen, mutta taudin osuessa kohdalle riskit ovat suuret. Heillä on kyllä korkea tietoisuus taudista, ja se näkyy siinä, että ihan kaikkialle he eivät pahimpina epidemia-aikoina mene, riippumatta siitä, onko kyse koronasta tai influenssasta, mutta eivät ole kuitenkaan millään muotoa linnoittautuneetkaan kotiinsa.

Itse asiassa tuntuu siltä, että he ottavat koronan nykyään jo sellaisella asenteella, että "ei sitä voi kuitenkaan väittää loputtomiin, vaan tulee kun tulee". Eli ihan terve asenne minusta. Ei tingitä suuremmin mistään, mutta hieman puntaroidaan tekemisiä etenkin silloin kun tautia on paljon. Minusta tuo on ihan hyvä linja etenkin tässä tilanteessa. Pari vuotta sitten vallinneeessa tilanteessa oli paljon perustellumpaa olla varovaisempi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taas tuhlattiin veronmaksajien rahaa turhaan. Onnittelut!

Koronan pitkäaikaisoireiden riski on pieni, mutta jos niitä osuu kohdalle, positiivinen testitulos auttaa sulkemaan muita syitä pois. Tästä syystä esimerkiksi monet työnantajat suosittelevat edelleen vahvasti käymään virallisessa testissä, jos kotitesti osoittaa positiivista tai epäily on muuten erittäin vahva. Samaten positiivinen testitulos on edelleen edellytys tartuntapäivärahalle.

Noiden valossa on ihan perusteltua käydä testissä yllä kuvatussa tapauksessa, vaikka sinua tuo närästääkin.

Verorahoja tuossa tuskin paloi hirveästi. Sitä on palanut jo siinä kun testauskapasiteetti on hankittu. Veikkaan että yhden käynnin tai käymättä jättämisen vaikutus sinun maksamaasi veropottiin on hyvin pieni. Mutta voidaan pyöristää se vaikka yhteen senttiin. Jos haluat, niin voin maksaa sen sinulle.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, ne kaikkein hauraimmat on joka ikinen influenssakausi myös ihan yhtä vaarassa. Korona ei tosiaan ole mikään tavallinen flunssa, mutta ei sitä ole myöskään influenssa. Väestötasolla kumpikaan ei vain aiheuta sen suurempaa kansanterveydellistä riskiä, vaikka joka vuosi kumpikin niittävät ikävällä tavalla erityisesti vanhuksia. Tämä on aiempina vuosina hyväksytty osana elämää ja ymmärretty, ettei kaikkein hauraimpia vain voida pelastaa kuolemalta.

Tämä pitää paikkansa yksilötasolla, mutta nimenomaan väestötasolla ja tässä ajankohdassa ei oikein. Koronaan on sairastunut nyt Omikron-aikana virallisella testillä vahvistetusti viikossa enemmän ihmisiä kuin influenssaan sairastuu vuodessa. Molempien osalta on sitten iso osuus tapauksia virallisten testien tavoittamattomissa - vaikea arvioida, kumman osalta tämä osuus on suurempi. Joka tapauksessa virusten tarttumispotentiaali on aivan eri planeetoilta. Tästä seuraa, että koronan aiheuttama kuorma kansanterveydelle on monikymmenkertainen influenssaan verrattuna, vaikka yksilötasolla koronan ja influenssan voidaan arvioida olevan suurin piirtein yhtä vakavia.

Itsekin tuli nyt heinäkuussa ensimmäistä kertaa sairastettua korona, kolmen rokotteen kera toki. Silti kolme päivää kuumetta, taisi olla meikäläisellä ensimmäinen kunnon kuume vajaaseen pariinkymmeneen vuoteen. Lisäksi flunssaoireita pari viikkoa ja sitten vielä näitä neurologisia vaivoja makuaistin menetyksen ja jonkinlaisen hämmentävän sekavuuden muodossa. Aivosumu on kyllä hyvä termi kuvaamaan tilannetta. Onneksi tilanne näidenkin vaivojen osalta on jo lähes normalisoitunut.

Täälläkin mainittu brittiläinen tubettaja Dr. John Campbell on muutamaan otteeseen videoissaan maininnut, että jos sairastut flunssatyyppisiin oireisiin UK:ssa, on 50-50 mahdollisuus siihen, että kyseessä on koronavirus. Eli jos halutaan kansanterveydellisesti puntaroida vaikutuksia, niin koronavirus vs. inluenssavirus on huono vertaus, tasaisempi matsi olisi koronavirus vs. kaikki muut kiertävät virukset yhteensä. Toki on mahdollista että tilanne tästä paranee, mutta Omikronin kyky kiertää aiempaa immuniteettia uusilla alavarianteilla tuntuu olevan harmillisen hyvä.

Olen täällä jo pitkän aikaa sitten koittanut huutaa sitä, että terveydenhuoltoon tarvittaisiin lisää rahoitusta ja resursseja. Eikä todellakaan pelkästään koronan takia, mutta on hyvin mahdollista, että koronaviruksen aiheuttamista taudeista voi tulla pysyvästi terveydenhuoltoa kuormittava tekijä. Tällä hetkellä ei julkisessa keskustelussa enää juuri käsitellä tätä ongelmaa, nyt kun sota- ja energiauutiset ovat vallanneet median. Ensi talvesta voi kuitenkin tulla hyvinkin vaikea myös terveydenhuollossa.

Siitä olen Salmisen kanssa hyvinkin samoilla linjoilla, että mitkään yhteiskunnalliset rajoitukset eivät enää tästä eteenpäin ole oikea ratkaisu, olettaen että viruksen evoluutio ei ota yllätyskäännettä virulentimpaan suuntaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päijät-Hämeen tartunnoissa tuli hyppäys ylemmäs kuluneen viikon aikana. No, saattaisi selittyä myös sillä, että kun lomakausi päättyy, ihmiset hakeutuvat testeihin herkemmin. Viikko sitten näytti siltä, että epidemia olisi mahdollisesti saavuttamassa huippunsa, mutta tuo oli ennenaikaista - sikäli kun testituloksista voi mitään enää päätellä...

Epidemia jatkuu, elämä jatkuu.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu ei tässä ollakkaan mitään vaatimassa ja alussahan tämäkin on. Vain 3% menettää nuo aistimukset lopullisesti joko kokonaan tai osittain. Vitutti vaan tuo vähättelevä kommentti ja siksi kirjoitin. On myös muita oireita joita saattaa tulla koronataudista ja mikäli virallista tulosta sairastamisesta ei ole, niin hankalaa sitä on jälkeenpäin todentaa ainakaan kelalle.

Itsellä vaikea uniapnea ja ilman yhteiskunnan tekemää ja rahoittamaa tutkimusta sekä tarjoamaa laitetta olisin jo hyvin todennäköisesti kasvamassa horsmaa. Keskimäärin 80 katkosta tunnissa, ei pikää elinikää tuo ilman laitetta joka pudottaa katkokset keskimäärin yhteen tunnissa. Tämäkin veronmaksajien rahoilla hoidetaan, oli kiitos siitä.
Huomioiden aiempi kirjoittelusi tässä ketjussa tulee mieleen, että olit jo etukäteen päättänyt nuo maailmanlopun korona-oireet niin itsesi kuin myös läheistesi puolesta. En sitäkään ihmettelisi, että ne ovat osin psykosomaattisia.
Vakavaan uniapneaankin liittyy yleensä itseaiheutettu ylipaino.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Jaha, no selvähän se sitten on. Se, että olen ollut varovaisempi liittyy moneen, mutta kammoinen en ole ollut. Väität siis minua hulluksi ja lihavaksi. Kova väite. Sulla varmaankin on kompetenssia haukkua muita ja antaa diagnooseja toisista. Hieno yksilö olet
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Mä en oikein ymmärrä, miksi tätä haju- ja makuaistin menettämistä ylidramatisoidaan koronassa. Itsellä on vastaavaa tapahtunut koko elämän ajan eri flunssien yhteydessä. Välillä on pois päivän, välillä pidempään. Olen pitänyt sitä täysin normaalina ilmiönä, kuten myös kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat joskus sairastaneet flunssan. Ja ihan virallisestikin on kirjattu jo pitkään, että koronan oireet muistuttavat nykyisellään flunssaa.

Long Covid tai Long Influenssa ovat sitten oma juttunsa, jossa mukaan tulevat myös psyykkiset ja henkiset tekijät. Edelleen kunnon tutkimuksia odotellessa....
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä en oikein ymmärrä, miksi tätä haju- ja makuaistin menettämistä ylidramatisoidaan koronassa. Itsellä on vastaavaa tapahtunut koko elämän ajan eri flunssien yhteydessä. Välillä on pois päivän, välillä pidempään. Olen pitänyt sitä täysin normaalina ilmiönä, kuten myös kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat joskus sairastaneet flunssan.
Ymmärtääkseni koronassa maku- ja hajuaistin häiriöt ovat useammin neurologisia, ts. tapahtuvat aivojen toiminnan kautta, ja ovat myös lähtökohtaisesti pitkäkestoisempia ja hitaammin palautuvia. Normaaleissa flunssissa aistit katoavat kai lähinnä sitä kautta, että kurkku sekä nenä- ja poskiontelot ovat tulehtuneita ja/tai täynnä räkää.

Sinänsä kyllä samaa mieltä, että nämä oireet kyllä ole mitenkään maailmanloppu. Olen itse koettanut ottaa tästä koronan aiheuttamasta aistien heikentymisestä hyödyt irti sitä kautta, että olen vähentänyt suklaan, kaljan ja rasvaisten ruokien kulutuksen minimiin ja syönyt enemmän terveellisiä mutta mauttomia sapuskoja, ja ylipäänsä vähemmän. Toimii, ainakin toistaiseksi.

Omaa lähipiiriä koskevan otannan ja vahvan mutun perusteella sanoisin myös, että tässä asiassa on lisäksi jonkinlainen kuilu sukupuolten välillä. Naisilla maku- ja hajuaistit ovat elämässä aika isossa roolissa, kun taas miehillä muun tyyppiset aistituntemukset ovat tärkeämpiä, jos nyt hieman yleistetään.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä en oikein ymmärrä, miksi tätä haju- ja makuaistin menettämistä ylidramatisoidaan koronassa. Itsellä on vastaavaa tapahtunut koko elämän ajan eri flunssien yhteydessä. Välillä on pois päivän, välillä pidempään. Olen pitänyt sitä täysin normaalina ilmiönä, kuten myös kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat joskus sairastaneet flunssan. Ja ihan virallisestikin on kirjattu jo pitkään, että koronan oireet muistuttavat nykyisellään flunssaa.

Long Covid tai Long Influenssa ovat sitten oma juttunsa, jossa mukaan tulevat myös psyykkiset ja henkiset tekijät. Edelleen kunnon tutkimuksia odotellessa....

Tuo flunssiin liittyvä haju- ja makuaistin heikkeneminen johtuu ymmärtääkseni pitkälti siitä, että röörit ovat täynnä räkää ja ärtyneet. Mutta heti kun flunssan oireet ovat hellittämässä, nuokin helpottavat.

Kuten tuossa @TrafficIsland mainitsi, koronassa nuo oireet johtuvat ainakin jonkun teorian perusteella siitä, että virus iskee haju- ja makuaistia välittäviin hermoihin. Siksi noissa ei ole kyse hetkellisestä aistien heikkenemisestä, vaan tila saattaa jatkua pidempäänkin, ja jollain aistit ovat kokonaan poissa. Joillain taas aistit ovat voimakkuudeltaan ennallaan, mutta jotkut maut tai tuoksut muuttuvat. Ilmiönä tuo on siis erilainen ja siksi tuosta puhutaan enemmän kuin flunssien vastaavasta.

Edit: näköjään uutta tietoa tuostakin. Olisikin immuunivasteen reaktio, eikä viruksen iskeytymistä hermoihin:

Sivukommenttina yksi tapaus omasta kuplastani: Kaverini sairasti omikronin hyvin lievänä joulun seudulla. Sittemmin hän havaitsi oluita juodessaan, että sitruksisten humaloiden aromi maistuu aiempaa voimakkaammin. Mitään muuta muutosta ei havainnut aisteissaan. Tuokin on ymmärtääkseni jo tasaantunut. Hyvin erikoinen ilmiö tuokin. Hänellä toki erittäin lievä tuo aistien poikkeama, eikä millään muotoa elämää haittaava.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Etelä-Pohjanmaalla tartunnat kivasti nyt laskee näillä testauskäytännöillä.
Näyttäisi siltä, että Etelä-Pohjanmaalla oltaisiin huippu ohitettu. Olemmat käyrät kivassa laskussa.
9 vain keskussairaalassa sairaalahoidossa.

14pv:n ilmaantuvuus tänään 590,2. 28.7. vastaava ilmaantuvuus oli 637.
7pv:n ilmaantuvuus nyt 266. 28.7. vastaava ilmaantuvuus oli 311.

Etelä-Karjalassakin saatu viikkotartuntamäärät pieneen laskuun, pitkästä aikaa.

Vko 3025. – 31.7.50711 (2.8.2022)
Vko 2918. – 24.7.5296 (26.7.2022)
Vko 2811.7. – 17.7.50323 (19.7.2022)
Vko 274.7. – 10.7.45233 (12.7.2022)

Helsingissäkin 7pv:n ilmaantuvuus kääntynyt kivaan laskuun, kuten 7pv:n tartuntojen keskiarvokin.

Maailmalla tartunnat laskee nyt kivasti.

1.8. tartuntojen liukuva 7pv:n keskiarvo on noin 868 000. 25.7. vastaava keskiarvo oli noin 1 015 000.
Tartunnat laskenut siis jo 14,5% maailmanlaajuisesti, viikossa.

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maailmalla tartunnat laskee nyt kivasti.

1.8. tartuntojen liukuva 7pv:n keskiarvo on noin 868 000. 25.7. vastaava keskiarvo oli noin 1 015 000.
Tartunnat laskenut siis jo 14,5% maailmanlaajuisesti, viikossa.

Ainakin jotkut maat, kuten mm. Etelä-Afrikka ja Iso-Britannia, eivät ole hetkeen enää päivittyneet tuonne. Jos tuota esiintyy enemmänkin, niin se voi selittää osaltaan tuota tilastoa.

Tuo maailmanlaajuinen data on muutenkin ollut lähinnä kuriositeetti. Siinä pääpaino on nimenomaan kehittyneillä mailla, joilla on riittävästi testauskapasiteettia. Mutta nykyään tuo testaus vähenee lännessäkin niin paljon, että tuosta ei oikein voi päätellä yhtään mitään.
 
Joo varmasti näinkin. Mut luulisi että tuo jotain suuntaa sentään maailman koronatilanteesta antaa.
Yleisesti ottaen voisi esimerkkeihin vedoten todeta, että tilastoidut tartunnat tällähetkellä laskee.
Toki testauskäytännöt vaihtelee maittain jne.

Muutama esimerkki:
Saksassa 7pv:n liukuva keskiarvo tartuntojen laskenut parissa viikossa noin 28,5%.

Ranskassa 7pv:n liukuva keskiarvo tartuntojen osalta laskenut parissa 3vk:ssa 66%.
Ranskassa myös sairaalamäärä tasaantumassa ja jopa kääntymässä laskuun.

Italiassa 7pv:n liukuva keskiarvo tartuntojen osalta laskenut noin 3vk:ssa 48%.

Portugalissakin tartunnat selvässä laskussa.

Brasiliassa 7pv:n liukuva keskiarvo tartuntojen osalta laskenut kuukaudessa noin 44%.
 
Kyllä tuo lasku on tilastollista monessa maassa. Samaa katselin viikko takaperin, ja moni vielä tilastoinut maa oli silloin menossa kovaa vauhtia alaspäin. Veikkaan, että monessa maassa tartunnat ovat jo oikeasti laskussa. Mutta laskuvauhtia ja huipun suuruutta on hankala määritellä tilastoista.

Britanniassa kiinnitin tässä BA5-aallossa huomiota seuraavaan verrattuna vuodenvaihteen BA1-aaltoon, jonka luvut suluissa:

- Sairaalapotilaiden huippu; 17 500 (19 700)
- Tartuntojen liukuva huippu: 28 000 (186 000)

Sairaalapotilaiden määrä oli tässä aallossa siis 11% matalampi kuin alkuvuodesta, vaikka tartuntojen päiväkohtainen huippu onkin 85% pienempi. Tästä voisi joku tukahduttaja tehdä johtopäätöksen, että BA5 vie noin paljon todennäköisemmin sairaalaan, mutta taitaa syy olla se, että testaus on vain murto-osa siitä, mitä alkuvuodesta, ja sairaalassa olevista tapauksista suurin osa on vain sivulöydöksiä. Todellisuudessa tautia näyttäisi siis liikkuvan hyvin paljon tilastoitua enemmän Britanniassa nyt tälläkin hetkellä, vaikka laskussa sielläkin ollaan.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
On tässä alkanut jo mietityttää, että mikäs nyt on vikana, kun ei tunnu variantit iskevän millään.
Itse itseäni lainaten ja sitten taas mennään eikä koskaan lopeteta tätä hulluutta. Puolisollani posia kotitestistä ja kyllähän se alkoi itselläkin kurkusta hetimiten korventamaan. Jännä nähä mitäs nyt tällä kertaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Saa nähdä millainen veijari sieltä tulee. Onneksi Varhilasta päästiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi on nousemassa ministeriön uudeksi kansliapäälliköksi, kertoo Yle.

Ylen tietojen mukaan Niemen nimityksestä päätettäneen torstaina.

Kansliapäällikön virka vapautui, kun sitä vuodesta 2019 hoitanut Kirsi Varhila valittiin Satakunnan hyvinvointialueen johtajaksi.

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Älytöntä et ketään muuta kuin hoitohenkilökuntaa tai muita riskiryhmäläisten kanssa työskenteleviä enää testataan ”virallisilla” testeillä. Uskomatonta rahan ja resurssien tuhlausta. Jengi saa todistuksen et on oikeasti flunssassa - jee!
Tässä oleellinen vaikka muutama puritaani onkin toista mieltä.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koronan pitkäaikaisoireiden riski on pieni, mutta jos niitä osuu kohdalle, positiivinen testitulos auttaa sulkemaan muita syitä pois. Tästä syystä esimerkiksi monet työnantajat suosittelevat edelleen vahvasti käymään virallisessa testissä, jos kotitesti osoittaa positiivista tai epäily on muuten erittäin vahva. Samaten positiivinen testitulos on edelleen edellytys tartuntapäivärahalle.

Noiden valossa on ihan perusteltua käydä testissä yllä kuvatussa tapauksessa, vaikka sinua tuo närästääkin.

Verorahoja tuossa tuskin paloi hirveästi. Sitä on palanut jo siinä kun testauskapasiteetti on hankittu. Veikkaan että yhden käynnin tai käymättä jättämisen vaikutus sinun maksamaasi veropottiin on hyvin pieni. Mutta voidaan pyöristää se vaikka yhteen senttiin. Jos haluat, niin voin maksaa sen sinulle.
Montakohan noita 135€ / kpl tehdään vaikka viikossa? Hyöty on tasan nolla. No velalla niitäkin rahoitetaan kuten kaikkea tässä maassa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Montakohan noita 135€ / kpl tehdään vaikka viikossa? Hyöty on tasan nolla. No velalla niitäkin rahoitetaan kuten kaikkea tässä maassa.

Ainakin kun miettii että terveydenhuolossa jää paljon mittaamatta ihan perus labroja (esim. D vitamiini ja raudat) näihin muutaman euron testeihin ei usein edes oireiden kanssa saa lähetettä julkisella puolella.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ei ole siis mitään testiä, jolla todetaan, että kyse on pitkästä koronasta. Mites esim. väsymyksen ja kivun osalta suljetaan pois, että se ei johtu muista jutuista? Vai mennäänkö tässäkin sillä linjalla, että kaikki johtuu koronasta, koska korona.

Tällä hetkellä noin joka kolmannella koronaan sairastuneella työikäisellä ilmenee pitkäkestoisen koronataudin oireita, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ylilääkäri Helena Liira.

Liira johtaa Helsingin Meilahdessa toimivaa poliklinikkaa, jossa hoidetaan koronaviruksen pitkäaikaisoireista eli niin kutsutusta long covidista kärsiviä potilaita. Kyseessä on Suomen ainoa pitkittyneeseen koronatautiin keskittynyt klinikka.

– Meillähän ei ole mitään testiä, jolla voisimme todeta, että kyse on nimenomaan pitkästä koronasta. Sen sijaan suljemme pois mahdollisuuden, että väsymys, kipu ja kaikki muut oireet johtuisivat jostain muusta sairaudesta, Liira sanoo.

Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen kertoi Ilta-Sanomille aiemmin, että oireiden kokonaiskuvan muuttuminen johtuu muun muassa rokotuksista, varianteista ja aiemmin sairastetusta taudista.

Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Minua väsyttää ja sattuu vähän päähän. Taidan kärsiä long-covidista. Viinin läträys eilen ei ole tässä mitenkään olennainen asia.

Niille jotka tuota testaamista tahtovat tehdä, pitäsi rahoitus tapahtua täysin omista varoista, ei yrityksetkään noita oikeasti huvikseen maksele mutta nyt juuri vastuukysymyksillä osa on peloteltu haluamaan testausta tautiin joka on suurella todennäköisyydellä ollut kaikilla työntekijöillä 2.5v aikana joskus. Etenkin esim jo koronan sairastaneen testaus on täyttä rahanhukkaa, sellaista fakiiria ei olekaan joka sitten päättelee long-covidin johtuneen juuri tästä koronasta.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mites esim. väsymyksen ja kivun osalta suljetaan pois, että se ei johtu muista jutuista?
No voisin ihan vaan kuvitella, että jos olet ollut ennen koronatartuntaa terve, kivuton ja pirteä kaveri, mutta sitten sen jälkeen olet kaikkea muuta, niin jollekin terävälle kaverille voisi hyvinkin herätä epäilys siitä, että virus olisi näitä oireita aiheuttanut. Varsinkin jos mitään muuta oireita selittävää ei löydy.

Mutta joo, eiköhän viinin lätraus selitä kaiken.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta joo, eiköhän viinin lätraus selitä kaiken.

Ja sähköallergia. Koronatartunnan aikana monella tulee helposti tehtyä sellaista, mitä ei normaaliolosuhteissa tee, kuten mm. surffailtua netissä. Langaton netti vielä tuohon oheen, niin kyllähän siinä altistuu kaikelle pahalle, mikä näkyy kropassa vielä pitkään. No, tulevan talven sähköpula taitaa parantaa suurimman osan, kunhan eivät kittaa sitä viiniä lämpimikseen.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Aika vaikeaa todistaa, ettei väsymys johdu vaikkapa huonosti nukutuista öistä tai vaikkapa työuupumuksesta.

Kivullakin voi olla monta selitystä.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tai psykosomaattisesta stressistä joka syntyy siitä kun koronan sairastaminen kerrotaan kuolemantuomioksi joka joku päivä hyppää kimppuun LC:n muodossa.

Tämän tarkoitus ei ole vähätellä asiaa, mutta ongelma on juuri siinä että kaksoissokkokokeita tehdään lääketieteessä juuri sen takia että plasebo oikeasti (välillä) aiheuttaa vaikutuksia.

Kun ensin opetetaan ihmiset pelkäämään tautia ja sitten kun tauti (väistämättä) osuu kohdalle muistutetaan LC:stä niin ei ole juurikaan ihmeellistä että toiset kokevat asian raskaammin. Senpä takia asiaa tietenkin pitääkin tutkia, mutta en näe suurta korrelaatiota uutisoinnilla ja tutkimuksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös