Lost Society on kyllä kova. Täytyy myöntää että en ole perehtynyt tarpeeksi, mutta aina kun on jostain kuullut olen kyllä pysähtynyt kuuntelemaan. Kyllä tämä saa multa 5/5.
Mä jätän raadin arvosteltavaksi The Swordin. Kunnon meininkiä ja tässä ei mitään hienouksia ole.
Suede, hienoin bändi missään ikinä. Ja tästähän tulee kompurointia siellä myöhemmin. Voi teitä
Sitten jotain aivan muuta
Arvostelun kohteena oli The Higwaymen -yhtyeen Silver Stallion -biisi. The Highwaymen soitti aktiivisesti 1980-90 -luvuilla ja koostui countrymusiikin neljästä huippustarasta: Johnny Cash, Waylon Jennings, Kris Kristofferson ja Willie Nelson. Biisi oli ihan letkeää kantria ja video vimpan päälle villin lännen meininkiä. Kyllä tuota kuunteli ihan mielellään, joten annan sille pisteitä 7½/10.
Pysytään edelleen Jenkkilässä, mutta mennään Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan Aberdeeniin, ja sieltä vähän raskaampaa progea seuraavaksi:
Vaikka pidän itseäni Progen ystävänä, niin aivan tarkkaa tutkimustyötä en ole tehnyt. Bändi oli täysin uusi tuttavuus. Raskas proge on minun makuuni. Tätä bändiä pitänee kuunnella joskus vähän enemmänkin. Paljon tuttuja elementtejä kuulin sieltä, mutta myös omaa. Tämä biisi nyt oli progeksi aika suoraviivainen rokkipala. Mutta hyvältä kuulosti. Vähän tuollaisen Dream Theaterin ja Iron Maidenin äpärälapselta kuulosti, tietämättä nyt yhtään milloin tämä bändi on perustettu 8/10
Seuraavaksi biisi, joka on ainakin aluksi hämmentävä tai no koko bändi on hämmentävä, mutta no.. Japanilaiset osaavat tämän. Tokihan tämä voi olla jo monelle tuttu, kun ollut jo vuosia olemassa. Itse törmäsin hiljattain. En osaa päättää tykkäänkö. Oli bändillä parempiakin biisejä kuin tämä, mutta kun tämä taitaa olla se, jolla maailmalle on menty.
Babymetal on... Sanotaan vaikka mielenkiintoinen ilmiö. Itselleni ei ole enää kyseessä uusi tuttavuus, joten tietynlainen shokkiarvo on ehtinyt karista pois. Jotenkin hämmentävänä tätä jaksaa silti pitää. Artistien ja musiikkityylin ristiriita on mielenkiintoinen ja hieman hankala siihen on osata suhtautua. Biisi kuten koko bändikin toimii, kun suhtautuu siihen ns. kieli poskella. Eräänlaista hyväntuulen viihdettä, jos mieliala on oikea. Mutta ei kyseessä myöskään ole musiikkia, joka omalle soittolistalle päätyisi, vaan satunnaisena tuttavuutena saa pysyä. Tarjotaan arvosanana vaikka 7+, kun ei tuon luota tule poiskaan käännyttyä.
Sarjassamme "en ole itsekään ihan varma lopullisesta tuomiosta". Heitetään tarjolle Kolme vuotta sitten Niskalaukauksen uusimmalta pitkäsoitolta:
Olen aina pitänyt Timo Rautiaisen sympaattisesta hahmosta. Tässäkin piisissä, kuten Niskalaukauksen tapauksessa usein, minua häiritsee epäsuhta vokaalien ja orkestraation välillä. Eli iskelmäsaundi lyötynä yhteen sangen mukiinmenevän rapsakan kitaroinnin kanssa. Mutta kyllä tämä paljon parempaa on kuin tuo edellinen babymetal, jota yritän kyllä jatkossa väistellä kuin ruttoa. Eli 8+.
Seuraavaksi sitten uutuustuotosta erilaiselta suomalaiselta bändiltä:
Melko psykedeelistä settiä. Niin video kuin biisikin. On aina hienoa huomata, kun musiikkivideoon jaksetaan edes vähän panostaa. Ei aina tarvitse mennä siitä, missä aita on matalin, vaan musiikkivideollakin voidaan kertoa tarinaa. Tässä on selvästi menty siihen suuntaan. Intstrumentaalisesti biisissä on kaikenlaista kikkailua. Biisillä on hetkensä, laadukasta örinää, laadukasta soitantaa. Mutta kokonaisuus ei itselle kolahda, kun mukana on liikaakin kaikenlaista pientä kikkailua. Ei päädy soittolistalleni Oranssin Pazuzun uutuus. 5 / 10
Vaihdetaan välillä genreä. Tuotantoa mieheltä, joka ei oikeastaan nuori enää ole, vihainen jossain määrin tuntuu edelleen olevan:
Nyt en osunut paikalle otollisimpaan hetkeen. Melodia on rauhoittava ja mukavan melankolinen, mutta alkaa hengästyttää tuo puhe sen päällä. Ei... en ole räpin ystävä. Joku on joskus sanonut, että kuiteski salaa tykkäät.. en tykkää. Ok... Rage Against The Machinesta pidän, jos lasketaan räpiksi. Myös Bodycountilla on ollut hetkensä. Mutta huolimatta mukavasta melodiasta, tämä biisi saa vain pahalle tuulelle. Siksi kostankin biisillä, joka ei ole helppo ja laitan tuon kamalan videon kera. (Itsehän toki pidän biisistä). Tälle Eminemille annan melodian ansiosta 3/10
Hyvä on Hyvä on sitten... Eli kyseessä oli yksi Iron Maidenin vähiten tunnetuin kappale. Se ilmestyi mestariteos X Factorin ja vähemmän mestarin Virtual XI:n välissä sinkkuna/eepeenä. En muista. Sanoitus on mielestäni hyvä siinä missä biisikin. Blazen jykevät laulut jakaa mielepiteet, siten, että suurinosa ei tykkää. Itse pidän. Blazen soolodebyytti Silicon Messiah on varsin loistava levy. Sen jälkeen meno on ollut vaihtelevaa. Tämä video tälle biisille on yksinkertaisesti aivan hirveää paskaa. Liekkö bändi itse ottanut vastuun kameroista ja editoinnista. 8/10
Seuraavaksi Apocalyptican tuotantoa. En osaa päättää, onko kyseinen biisi (instrumentaali) suosikkini heiltä vai sitten Dead Man's Eyes.
Haetaan jotain ei ihan niin uutta tähän väliin. Pearl Jam - Black:
Ensin mä olin, että joo. Sitten mä olin, että ehkä ei. Eli saldona plus miinus nolla. Alku siis oli ihan hyvä mutta hevimpi osuus ei oikein täällä lähtenyt. Pituutta ehkä olisi voinut hiukan karsia. Omasta mielestä tällaiset semilaahaavat biisit olisi hyvä pitää riittävän lyhyinä. Sellainen viitonen tälle biisille eli 5.
Sitten japanilaisia naisia lyhyissä mekoissa ja korkokengissä.
Hyvin japanialaiset naiset tilutteli kitaraa ja lauloi. Laulaja oli parasta antia. Basso kitaraa en kuullut vaikka sellainenkin oli rummutkin olisia saanut korostua enemmän. Melodia oli ihan ok. ja kertosäe jopa hyvin vetävä. Sanotaan että sellainen 8 ja video oli myös ok. Vaikka en ole tämän nykypäivän black metallin ystävä erityisesti kuuntelen sitä kuitenkin sujuvasti. Laitetaan sitten Frank Sinatraa seuravana.
Frank Sinatran My Way on hieno kappale. Northern Kings oli mielenkiintoinen kokoelma kotimaisia artisteja, mutta eivät kuitenkaan mitään ehdottoman ikimuistoista aikaan saaneet. My way -cover ei ole huono veto Northern Kingsinkään versioimana. Eroaahan se alkuperäisestä, mikä ei tässäkään tapauksessa ole huono asia. Laadukasta laulantaa ja soitantaa. Aholan ääni on ihan mukavaa kuultavaa. Mutta joku viimeinen koukku tuntuu biisistä puuttuvan. "Ihan kiva" biisi on näinkin, mutta jotain enemmän vielä jää toivomaan. 7
Pitäydytään kotimaisessa, ja tarjotaan astetta isompaan levy-yhtiöön hypännyt Turmion Kätilöt:
Hienoa, että tyypit ovat pitäneet tätä ketjua yllä, olette mahtavia!
Kuuntelin kahteen kertaan kyseisen biisin niinkuin aina. Pidin siitä jo ensimmäisellä kerralla, toinen kerta varmisti sen, että kappale .... eroittuu massasta ja on omaperäinen. Hienoa rockia ja kitarointia, joka jatkuu biisin loppuun saakka. Suurta miinusta viralliselle musiikkivideolle, typerät efektit pilasivat tunnelmaa todella paljon, joten kuuntelin eri videon biisistä ilman niitä. Tykkäsin joten biisille 8- (Belushi-kommentti oli aika osuva ja hauska)
Uutta ja erilaista Evanescencea, balladi.
Gootti meni jo aikoja sitten.
Rässimiehiä? Pitkä ketju, joten et voi tietää. Olen linkittänyt tänne Cavaleran bros aikaista Sepulturaa, Slayeria, Kreatoria, Testamentia jne. Mokoma on suomalaisista sitä parasta thrashia tällä hetkellä. Tämä biisi on kuin kopio jostain Mokoman kappaleesta. Pointti on se, että se ei ole mikään huono asia. Hyvä meno alusta loppuun ja ok soitettu. Kuuntelin biisin kahteen kertaan ja se vain parani. Kappaleelle 7 1/2, mukava kuulla uutta trashia.
Blood In The Water-live.
Hienon alun jälkeen odotin biisiltä paljon enemmän. Harmi vain, että sen jälkeen tuli vain räminää kitaroiden toimesta ja tasapaksua jauhantaa. Kappaleen loppu oli taas hyvä, mutta se ei pelasta kokonaisuutta, biisille 7-
Ranteet auki.
Todellakin ranteet auki. Tuli nuoruus mieleen kun kaveri fanitti sentencediä ja kaveria ei ole enää olemassa. Kovasti yritti hehkuttaa tätäkin biisiä, mutta ei vaan iske. Terveisiä kaverille ja hyviä multia. Kuuntelen kokonaan jos jossain tulee vastaan, mutta en paina repeatia. 8.
Raskas groove-soundi ja hyvä riffi sai kyllä pään nytkymään. Toisaalta soitannan ja laulun kokonaisuus on kyllä vähän sekametelisoppa enkä laulajalle antaisi hirveästi kehuja.
Kappaleen olen kyllä kuunnellut useaan kertaan enkä pelkästään arvostelun tähden. Arvotaan 8 ½ ja 9- välillä... sanotaan 8½.
Seuraavaksi kappale, joka on kuin Reign In Bloodilta mutta vielä napsun äkäisempää.
Alice In Chains on omasta mielestäni jäänyt sen hienon alun jälkeen oman maineensa orjaksi. Bändistä olisi voinut tulla paljon suurempi, mutta esimerkiksi tämä biisi kertoo sen, miksi ei. Kaikenpuolin toimiva ja hyvin sävelletty kappale, ei silti lähellekään niitä bändin parhaita biisejä. Hyvin soitettu ja laulettu kappale, joka unohtuu aika pian sen jälkeen kun sen on ensimmäisen kerran kuullut. Kappaleelle 7- silti, ihan ok.