Suomessa treenaamalla se viimeinen harppaus kohti kansainvälistä eliittiä ei onnistu.
Åstrandhan kävi hakemassa treeniä ulkomailta ja heti tuloskunto koheni.
Tosin milloinka joku onkaan onnistunut nousemaan äitiysloman jälkeen takaisin huipulle, varsinkaan suomessa?
Miesten puolella edelleen jaksaa ihmetyttää mihin katosi meidän kuulantyöntö osaaminen?
On erittäin huolestuttavaa, kun maksimisuorituksellakin suomella on mahdollisuus saada vain 1-3 mitalia.
Ruuskanen teki valituksen ja samalla mun silmissä itsestään ihan pellen. Olisi heittänyt pidemmälle, niin ei tarviis tollasia tehdä.
Minusta Pitkämäen paikka on itsestäänselvyys. Mies on heittänyt kolmikosta kaikista pisimmälle tällä kaudella ja omaa kauden kotimaisen kärkituloksen. Toki hänellä oli kesäkuun lopulla ja heinäkuussa ongelmia, mutta uskoisin että tässä kolmen viikon aikana hän saa nostettua perustasoaan parilla-muutamalla metrillä ja nappionnistumisella on mahdollisuudet vaikka mihin. Kaiken lisäksi hänellä on aiemmista arvokisoista erinomaista menestystä, jolle pitää myös pientä painoarvoa antaa.Miksi täällä pohditaan olisiko Ruuskanen pitänyt valita Lehtolan tilalle, paljon erikoisempaa on mielestäni Pitkämäen kisapaikka.
Nämä olis heittänyt pidemmälle niin ei tarttisi parkua-puheet on ihan aunuksesta. Jos kerran valintajärjestelmää oli rukattu niin, että "onnenkantamoisten" sijaan tärkeintä on tasaisuus ja niissä muutamissa tärkeissä kisoissa pärjääminen, niin miksi Ruuskanen jäi rannalle vaikka hän voitti Pitkämäen molemmilla kohtaamisilla ja Lehtolankin vissiin viisi kertaa kuudesta (kuusi seitsemästä??)?Ruuskanen teki valituksen ja samalla mun silmissä itsestään ihan pellen. Olisi heittänyt pidemmälle, niin ei tarviis tollasia tehdä.
Kaiken lisäksi vaikea Ruuskasen enää on mitään näpäytystä antaa valitsijoille, sillä tulosnäytöt on täytynyt jo antaa. Se on ihan sama, vaikka nyt heittäisi 100 metriä. Muutenkaan näitä pikkukisoissa heitettyjä tuloksia on vaikea verrata arvokisoissa heitettäviin heittoihin, jotka tapahtuvat stadioneilla, joissa on selkeästi vaikeampi saada esim. tuulesta hyötyä.
Tilanteessa on kuitenkin valehdeltu urheilijoille päin naamaa, kun on etukäteen kerrottu valintakriteerit joita ei kuitenkaan noudatettu. Ruuskanen on kuitenkin ammattiurheilija, MM-kisapaikalla olisi varmasti ollut merkitystä esimerkiksi miehen sponsorituloihin yms. Nyt häneltä vietiin vääryydellä kisapaikka, joka hänelle olisi kuulunut, ja sillä on todennäköisesti selkeä vaikutus miehen ammatinharjoittamiseen.
Tältä perusteelta valitus oikeusturvalautakuntaan on ymmärrettävä.
JNoh, kuinka ollakaan niin toivottu urheilija (Karjalainen) meni voittamaan Turussa, joten hänelle ilmoitettiin paikan olevan selvä. Eli niitä näyttöjä ei enää annetukaan Lappeenrannassa. Jos Karjalainen ei olisi voittanut, niin luultavasti Lappeenrannassa näyttöjä olisi annettu.
Sama se kuka noista urpoista menee kisoihin, tällä hetkellä yksikään ei haasta norjan poikaa. Pitkämäki kyllä jos tulisi ihme.
Ruuskasen vähän yli kasikymppiset eivät riitä mihinkään, itkekööt kotonansa. Niinkuin näköjään tekeekin.
Mitäköhän hyötyä Ruuskanen tällä valituksella hakee? Ei kai nyt jo valittua urheilijaa voi joukkueesta enää pudottaa.
Ruuskanen sittenkin kisoihin! (linkki iltalehteen)
Kuka sieltä sitten olis heitetty pois? Lehtola vai Pitkäkärki?
ihme farssi kaiken kaikkiaan
Eli kuten uutisessa lukee, niin lähtee (ainakin tällä hetkellä) varamiehenä.
Nii just. MEIDÄN verorahoilla lähtevät turistimatkalle. Kaikissa lajeissa on max 5 urheilijaa, jotka voivat voittaa. Miksi ne muut lähtevät kisoihin? Jäisivät kotiin itkemään ja treenaamaan. Tai miksi pitää koko kisoja. Jaetaan mitalit parhaille. Ruuskasen poikakin olisi voinut norskin tyyliin heittää sen yli 90 metriä. Ei tarvitsisi itkeä ja mussuttaa ja tehdä itsestään pelleä. Rätykin sanoi, että olisi heittänyt pidemmälle ja kyllä Seppo tietää.Sama se kuka noista urpoista menee kisoihin, tällä hetkellä yksikään ei haasta norjan poikaa. Pitkämäki kyllä jos tulisi ihme.
Ruuskasen vähän yli kasikymppiset eivät riitä mihinkään, itkekööt kotonansa.
Ruuskanen teki valituksen ja samalla mun silmissä itsestään ihan pellen. Olisi heittänyt pidemmälle, niin ei tarviis tollasia tehdä.
Lehtola on kylläkin Lapinlahden Vedon mies, että kai se nyt lapinlahtelainen on eikä lappeenrantalainen. Ainakin Lapinlahden eliittikisoissa Lehtola oli yleisön ja kuuluttajan suosikkiheittäjä ja kuulemma paikkakunnan oma mies.mies sai heittää tuon suht kelpo tuloksen kotikentällään, jossa asialla on varmasti merkitystä.