Ongelman olen huomannut jo aiemmilla kausilla. Kai tässä pitäisi jonkun työsuojeluviranomaisen puuttua kun tekevät työtään vaaralliseksi ja riskialttiiksi katsottavalla tavalla. Mutta en minä ole huomannut, että se olisi jotenkin yleisempää. Tai sitten vaan on tottnut näkemään sitä eikä siihen kiinnitä enää huomiota.Olenko ihan täysin väärässä, mutta oman huomioni mukaan liigassa on lisääntynyt tämä jopa vaarallinen trendi, että pysähdytään metri ennen laitaa. Eikö sitä uskalleta enää ottaa reilusti taklausta vastaan vai mikä juttu tuossa toiminnassa on? Suurimmassa osassa pelaajat kääntävät vielä selkänsä kentälle päin, joten asento taklauksen vastaanottamisessa on täysin epäsuotuisa. Onko muut huomanneet samaa ”ongelmaa”?
Koska pilliin viheltäminen on hankalaa kokomaskissa.Miksi tuomareilla ei ole ko kypärää?
Tästä oli aiemminkin jo puhetta, mutta nykyaikana pillille olisi varmaan löydettävissä vaihtoehtoja. Varsinkin kun nyt merkinantoväline on sellainen, että jokainen katsoja voi sellaisen kantaa mukanaan katsomoon. Seiskafinaalin jatkoajalla läpiajon sattuessa olis mielenkiintosta, kun joku puhaltaa katsomossa omaan pilliin ja keskeyttää peli.Koska pilliin viheltäminen on hankalaa kokomaskissa.
Sellasta mietin tuossa kun selostaja sanoi äsken Jussi Jokisen debytoineen liigassa kaudella 2001-02, niin mitenkähän paljon esim. tuolla kyseisellä kaudella pelasi sellaisia liigapelaajia jotka olivat tehneet liigadebyyttinsä pyöreästi 20 vuotta aiemmin? Vai olikohan ollenkaan sellaisia.
No perhana Raipe tietysti. Lasketaan kun ura jatkui vielä monta kautta tuon jälkeenkin :)Ihan 20 vuoteen asti ei taidettu päästä, mutta sellainen nimi kuin Helmisen Raipe, debyytti kaudella 1982-1983. Oli muuten 36-vuotias juniori Raipe kun Jussi teki debyyttinsä.
Ihan ei liigaan asti yllä mutta Jarkko Immonen pelasi silloista ykkösdivaria jo kaudella 1998-99. Liigaan toki ponnisti vasta 2000-luvun puolella.Tuosta Jokinen/Raipe keskustelusta rupesin funtsimaan josko liigassa pelaa vielä pelaajia, jotka olisivat pelanneet liigaa jo viime vuosituhannella ja näköjään Laatikainen ja Kankaanperä ovat molemmat debytoineet kaudella 98-99. Onko muita?
Tälle kaudelle tuli. Liittyy koronaan. Päätuomareiden ei tarvi koskea kiekkoon, joten kiekon kautta tulevia kontakteja on vähemmän.Kysästäänpä täällä. Onko liigassa ollut kauankin käytössä tuo, että maalin jälkeen linjuri puottaa kiekon keskelle? TPS-Kärpät bongasin ekaa kertaa
Ihan 20 vuoteen asti ei taidettu päästä, mutta sellainen nimi kuin Helmisen Raipe, debyytti kaudella 1982-1983. Oli muuten 36-vuotias juniori Raipe kun Jussi teki debyyttinsä.
Ja kun saa rahaakin pelaamisesta eikä tarvitse elannon vuoksi linjan äärellä seistä tai postia jakaa.Ei sinänsä ihme että urheilu-uratkin ovat pidentyneet kun homma on muuttunut ammattimaisemmaksi. Helpompi nykyopeilla (ja pelityylilläkin vaikka vauhdit toki ovat nopeutuneet huimasti) pysyä pelikuntoisena pidempään kun erätauoilla ei pistetä körssiä huuleen ja lihashuoltoa hoideta lähikapakassa näin jos hieman karrikoi.
Juu se mahdollistaa kropan pitämisen siinä kunnossa että pystyy urheilemaan vielä viidennellä kymmenellä.Ja kun saa rahaakin pelaamisesta eikä tarvitse elannon vuoksi linjan äärellä seistä tai postia jakaa.