Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 464 723
  • 11 220

Ralph

Jäsen
Edit. Elitestä löytyikin helposti. 54 ulkomaalaista (12 eri kansallisuutta) on pelannut Liigassa tällä kaudella.
Tuohon ei ole laskettu niitä, jotka jättivät kauden kesken ja poistuivat toiseen liigaan. Oikea lukema on 71 ja 15 eri kansalaisuutta. Tai 72, jos Teemu Kivihalme lasketaan mukaan.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Entä jos ne Mestisjoukkueet olisivat ko ajankohtana TPS, Ilves ja JYP? Ihan vaan selvyyden vuoksi kysyn. Eli jos kolmen kauden päästä näitä lähdettäisiin säätämään, häätäisitkö Kookoon vaikka se olisi sijalla 6 runkosarjassa? Määrittele Mestisjoukkue.

SM-liigaa sen alusta asti ovat pelanneet HIFK, Ilves, Lukko, Tappara ja TPS. Muut ovat nousseet kulloinkin voimassa ollein perustein. Pisin nykyinen liigahistoria nousijoista on JyP ht / JYPillä.

Lukko pelasi divarissa kauden 1983-84, eli koko SM-liiga-ajan liigassa on pelannut vain neljä joukkuetta ja pisin nykyinen liigahistoria nousijoista on Lukolla.

Kaikki nämä neljä muutakin ovat ennen SM-liiga-aikaa pelanneet alemmalla sarjatasolla ja niistä pisin putki pääsarjassa on Ilveksellä.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Entä jos ne Mestisjoukkueet olisivat ko ajankohtana TPS, Ilves ja JYP? Ihan vaan selvyyden vuoksi kysyn. Eli jos kolmen kauden päästä näitä lähdettäisiin säätämään, häätäisitkö Kookoon vaikka se olisi sijalla 6 runkosarjassa? Määrittele Mestisjoukkue.
Ei se noin suoraviivaista ole. Ei ikinä ole ollut. Konteksti vaikuttaa. Kolmen vuoden päästä KooKoo ja Jukurit ainakin olisivat liipaisimella. Ei mielestäni tiputuspäätöstä kannata näissä "kabinettipäätöksissä" miettiä yhden kauden otannalla. Kolme vuotta on niin lyhyt aika, että KooKoolle tai Jukureille ei ehkä jäisi riittävästi aikaa kehittyä. 10 vuoden päästä asia voisi olla täysin erilainen.

Miten määritetään se "elinvoimainen seura pk-seudulta"? Jos siitä saadaan potentiaali irti täydessä mittakaavassa, niin tuolla talousalueella puhutaan Liigan top2 seurasta talouden näkökulmasta. Jos tekeminen on riittävän vahvaa, niin suora vaihto välillä "elinvoimainen seura pk-seudulta" ja melkein mikä tahansa Liiga seura olisi Liigalle kannattava siirto.

Samalla pitää huomioida se tekemisen taso muutenkin. Onko esim. Jukureilla missään määrin realistista mahdollisuutta nousta tasolle, jolla JYP on 2000-luvun toiminut? Enkä puhu nyt vain urheilullisesta menestyksestä. JYP:llä on paketti kunnossa talouden, edustusjoukkueen ja junnupolun kunnossa. JYP:lle voi tässä vaiheessa hyvinkin suoda kauden tai parin sukelluksen ja silti olettaa Traktorin nousevan kärkikuusikkoon takaisin. Mikkelissä jo talousalue asettaa rajoitteita. Toki jos JYP on vetänyt jonkun 10-vuotta Liigan viimeisenä, niin vaihtoon vaan "elinvoimaisen pk-seudun seuran" edestä.

Sama TPS:llä, mutta eri syistä. Noiden pitää ryömiä aika pitkään, että Turun markkina-alueesta luopumista voi edes harkita järkevänä vaihtoehtona. Mutta ei se mahdotonta ole.

Esimerkeistäsi Ilves (/tai vaikka Tappara) olisi helpoiten korvattavissa, koska Tampereella on kaksi seuraa jo nyt. Toisen tiputtaminen pitää Liigan edelleen Tampereen markkina-alueella.

Pointti on, että mikä ettei. Jos joku Liigaseura osoittaa heikkoa tekemistä, niin vaihtoon vaan. "Mestisseurat" on helppo termi käyttää, koska noilla on eniten todistettavaa. Muut Liigaseurat ovat enemmän tai vähemmän todistaneet kykenevänsä toimimaan korkealla tasolla, mestisseurat eivät vielä. Ehkä nuo onnistuvat siinä, kun saavat liigaosakkeen maksettua. Odotellaan rauhassa.

Mielestäni Liigaan kuuluu talous ja urheilullisuus huomioon ottaen parhaat (12, 14, ihan sama) saatavilla olevat seurat. Ihan sama, mitkä niiden nimet ovat. Jos PK-seudulla otettaisiin päät pois perseestä, niin siellä epäilemättä saataisiin IFK:n lisäksi joku muukin jääkiekkoseura operoimaan riittävällä tasolla, että useampikin nykyseura voitaisiin koravata Liigan kärsimättä tappiota. Imagotappio voisi toki hc-urheiluromantikkojen silmissä tapahtua, jos/kun joku perinteikäs seura sen seurauksena tippuisi Liigasta.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Lukko pelasi divarissa kauden 1983-84, eli koko SM-liiga-ajan liigassa on pelannut vain neljä joukkuetta ja pisin nykyinen liigahistoria nousijoista on Lukolla.

Kaikki nämä neljä muutakin ovat ennen SM-liiga-aikaa pelanneet alemmalla sarjatasolla ja niistä pisin putki pääsarjassa on Ilveksellä.

Ohops kappas. Siis SM-Liigasta koskaan tippumattomienkin joukkueiden määrä on kovin pieni.
Edellämainittujen neljän lisäksi JYP (edeltäjineen) ja Jukurit, ellen taas erehdy jostain.

Kaipuu hissiliikkeen paluuseen on suuri. Pitäisi vaan saada aikaan järjestelmä, jossa se ei johtaisi katastrofiin. Pelkkä nousukannustin ei Mestistäkään elätä, koska se koskisi parhaimmillaankin vain puolta osallistujista. Jos toinen puoli sitten on farmijengejä, ei homma ole minkäänlaisessa tasapainossa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tuossa edeltävässä viestissä.

Niin. En maininnut kautta ja noi kyseiset jengit olivat esimerkkejä jotka olis voinu hyvin olla Ilves, Lukko ja H-Reipas. Pointti kuitenkin oli että joka jengille on tullu huono vaihe liigassa. Kn täällä on niin herkkäluontoista porukkaa oman seuran suhteen eikä Tapparan jengi ole yhtään sen hyväksyvämpää kun olen sanonut että JR:n pelikirja on muumioajoilta. Mut mitä Kerhoon tulee niin paras halli on missä voi katsella kiekkoo ja inhimillinen hinnoittelu kaikessa.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Säälipleijarithan aikoinaan luotiin sillä periatteella että nämä silloiset Saipat, Ässät, HPK ym kellä nyt oli huono jakso menossa niin sais playoffeihin vielä mahdollisuutta. Kyllä 15 joukkueen liiga on liian suuri ottaen huomioon että vakijengeistä Blues ja Jokerit eivät ole edes mukana. 1 joukkue ainakin mäkeen mutta mieluiten 3 ja karsinnat takaisin. Nyt alkaa meneen siihen että tietyt joukkueet alkaa jumiutuun liigan pohjalle ja tehdään kaikki että ens kaudelle olis fyffet pelata sarja läpi. Ei järkevää.

Niin sanotut säälipleijarit aloitettiin keväällä 2004. Tiesitkö sen? Se nimittäin rajaa kauden aika selvästi. Viestisi mukaan HPK:lla oli tuolloin "huono jakso menossa". Kahtena edellisenä keväänä HPK sai pronssia, ja historiallinen mestaruus tuli kaksi vuotta myöhemmin. Mikä huono jakso?

Kyse ei ole muusta kuin siitä, että tarkistat faktasi. Älä kirjoita silkkoja virheitä. Jos joskus lipsahtaa virhe, älä ryhdy jankuttamaan. Nosta käsi pystyyn virheen merkiksi ja ole hiljaa.

Lisäksi tuo niin sanottu pointtisi - liigan supistaminen 12 joukkueeseen - on surkeasti perusteltu. Tiedätkö tulevaisuuden? Kuusi vuotta sitten Tappara oli 12., ja sekä viisi, neljä että kolme vuotta sitten TPS oli 13. eli toiseksi viimeinen, siis kolme vuotta peräkkäin. Olisiko TPS pitänyt pudottaa keväällä 2015, että päästään 12 joukkueen sarjaan? Olisiko SaiPa pitänyt pudottaa viime keväänä, kun joukkue jäi viimeiseksi?
 
No sanoin vaan esimerkkinä noi seurat ilman mitään faktojen tarkistelua joten sen puolesta pahoittelut. Joukkuemäärän pudottaminen pitäisi toki tehdä niin että se on järkevästi suunniteltu. Kyllä mä karsinnoissa olen yhtä lailla ollu Tapparan pelejä katsomassa ja jos porrasta alemmas tulee lähtö niin sitten se tulee.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mikäköhän on syy, että Kärpät ja HIFK pelaavat nyt keskiviikkona ja torstaina? Olisin ymmärtänyt jos olisi kutospeli ja mahdollinen seiskapeli olleet peräkkäisinä päivinä eli perjantaina ja lauantaina näihin kun on varmasti helpompi lippuja myydä, mutta tätä keskiviikko-torstai on kyllä vaikea ymmärtää ellei Nordiksella ole jotain muuta ohjelmaa perjantaina ja tämän takia siellä ei ole mahdollista tuolloin pelata?
 
Tätä itsekin kelailin tänään ja mietiskelin, että oliko Hifkillä joku oma toive noissa torstaipeleissä, mutta sitten aloin ajattelemaan järjellä että nuo pelipäiväthän on päätetty ajat sitten ennen kuin hesalaisten pääsy välieriin on ratkennut. Ehkä tässä haetaan semmoista, että katkaisemalla sarjan "jo" kuudennessa saa yhden lepopäivän enemmän, kuin jos peli olisi perjantaina. Ja kyllähän mahdollinen seiskapeli on paljon mielekkäämpi, kun molemmat pääsevät siihen "levänneinä" vrt. jos se olisi b2b.
 
tuulis2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olin maanantaina Nordiksella katsomassa peliä. Paikka oli ihan kaukalon lähellä rivi 1, joten näkyvyys
oli suht.hyvä. Pelin aikana joku ifk.fani tökki selkään useamman kerran ja lällätteli alatyylistä tekstiä, samoin
tarttui hihasta kun ohitin. Tämä on ensimmäinen kerta minun elämässä kun olen saanut moista kohtelua
jääkiekko-ottelussa. Pelejä olen käynyt katsomassa säännöllisesti muutaman vuosikymmenen ajan.
Sääli kun pääkaupunkialueella ei ole enää liiga-tasolla nähtävissä taitokiekkoa. Paini- ja nyrkkeilymatsit
eivät kiinnosta.

Huono olut ja laiha kahvi maksoivat yli 11 euroa, joten ei tarvitse ihmetellä jos katsojamäärät eivät nouse.
 
McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights

Eikös tuo matsi ollut loppuunmyyty? Taisi vielä punaiset voittaa tuon pelin. Sääli ettei sulla ollut kliffaa.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Olin maanantaina Nordiksella katsomassa peliä. Paikka oli ihan kaukalon lähellä rivi 1, joten näkyvyys
oli suht.hyvä. Pelin aikana joku ifk.fani tökki selkään useamman kerran ja lällätteli alatyylistä tekstiä, samoin
tarttui hihasta kun ohitin. Tämä on ensimmäinen kerta minun elämässä kun olen saanut moista kohtelua
jääkiekko-ottelussa. Pelejä olen käynyt katsomassa säännöllisesti muutaman vuosikymmenen ajan.
Sääli kun pääkaupunkialueella ei ole enää liiga-tasolla nähtävissä taitokiekkoa. Paini- ja nyrkkeilymatsit
eivät kiinnosta.

Huono olut ja laiha kahvi maksoivat yli 11 euroa, joten ei tarvitse ihmetellä jos katsojamäärät eivät nouse.

Poroilla on tuolla oma karsina, jossa saa olla omiensa joukossa. No, jos nyt asiallisemmin, niin kyllä niitä idiootteja riittää kaikkialle ja kaikkien joukkueiden kannattajiin. Onhan tuollainen lällättely lähinnä jälkeenjääneiden hommia. Hintatasohan tuolla on, mitä on. Tuskin se nyt kovin montaa euroa kalliimpaa oli kuin muissakaan halleissa noilla ostoksilla. Toi loppu nyt taitaakin olla jo pelkkää provosointia. Jos ei kiekko kiinnosta, niin ainahan voi nypläillä pippeliä kotivessassa. Se ei toivottavasti johda pettymykseen.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Onhan tuollainen lällättely lähinnä jälkeenjääneiden hommia. Hintatasohan tuolla on, mitä on. Tuskin se nyt kovin montaa euroa kalliimpaa oli kuin muissakaan halleissa noilla ostoksilla. Toi loppu nyt taitaakin olla jo pelkkää provosointia. Jos ei kiekko kiinnosta, niin ainahan voi nypläillä pippeliä kotivessassa. Se ei toivottavasti johda pettymykseen.

Olen ollut useamman kerran tälläkin kaudella Nordiksella katsomassa Kärppien peliä ja varmasti ulkoisesta ilmaisustani näkee, kenen miehiä olen - mukavampaa vieraspaikkaa saa Suomesta hakea. Ihmiset ovat poikkeuksetta asiallisia ja ystävällisiä.

Harmi, että kaikilla ei samanlaista kokemusta ole ollut.
 
444

Jäsen
Tällä kaudella Nordiksen lisäksi 8 paikkakuntaa koluttuna, aina vahvasti punaiseen pukeutuneena, en kulje muun faniporukan mukana, eikä kertaakaan mitään ongelmia missään. Sen sijaan joka paikassa on aina löytynyt juttuseuraa, ja etenkin Oulussa ovat aidosti kiinnostuneita, että mikähän ihmeen vääränvärinen hiihtäjä täällä kulkee. Varmasti jokaiselle paikkakunnalle mahtuu niitä onnettomia yksilöitä, joiden on paha olla ja jotka haluavat purkaa tuntojaan vierasfaneihin, mutta onnekseni en ole itse tähän törmännyt.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huono olut ja laiha kahvi maksoivat yli 11 euroa, joten ei tarvitse ihmetellä jos katsojamäärät eivät nouse.

Tulipa hymähdettyä, kun luki ensin jatkoajan "uutisen", kuinka Oulussa ei saada väkeä halliin ja heti perään lainaamani viestin.

Hävetkää IFK, kun karkotatte Oulusta katsojat kiskurihintaisilla nautintoaineillanne!
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari

Oulussa huono olut ja kylmä kahvi maksavat 9 euroa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eikös nuo katsojamäärät ole ollut HIFK:lla nousujohtoisia tässä viime vuosina?
On ja sehän tässä vähän naurattaakin. Ei ole vielä huono olut ja kallis kahvi karkoittanut kaikkia asiakkaita. Ja alkaahan tuolta hallista ihan yksinkertaisesti loppumaan jo tilakin kesken.
 
Lehtimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tässä omia kehitysideoita liigaan:

Pienempi kaukalo

Ehdottaisin Liigan kaukalon standardikooksi 28mx60m jolloin myös erikokoisista kaukaloista Liigan sisällä luovuttaisiin. Peli tämän myötä nopeutuisi ja olisi katsojalle viihdyttävämpää seurattavaa. NHL kaukalo voisi olla myös hyvä vaihtoehto mutta NHL kaukalo ilman NHL pelaajia saattaisi johtaa hätäisiin purkuihin ja roiskaisuihin mikä tappaisi pelistä mielenkiinnon. Tätä välillä tapahtuu ihan NHL peleissäkin. Lisäksi Liiga on fyysinen liiga (vrt. SHL), jolloin pienen kaukalon myötä tämä korostuisi ja olisimme lähempänä NHL tyyppistä jääkiekkoa.

Mainokset pois jäästä

Tämä toisi mielestäni paljon lisää esteettisyyttä ja selkeyttä pelin seuraamiseen. Minua ei haittaa keskialueella olevat mainokset, hyökkäyspään kulmissa olevat mainokset ja sinisen viivan tuntumassa olevat mainokset, mutta aloitusympyröiden suuret väritetyt mainokset häiritsevät pelinvälineen seuraamista.Tiedän sen tuovan tietysti mainostuloja, mutta voitaisiinko niitä tuloja kattaa jollain muulla toiminnalla?

Kunnon tv-lähetykset

Valot päälle Raksila! On ehdottoman tärkeää pelin seuraamisen kannalta että peliväline erottuu ja pelikenttä on valoisa. Menee samaan kategoriaan jään mainosten kanssa.

Liiga tarvitsee paremmat kamerat mikä myös välittyy kotisohville. Kuvan tulee olla tarkka ja lähetys ei saa pätkiä. Liiga voisi ottaa mallia NHL:stä, missä pelin äänet, sekä yleisö kuuluu. Tolppien kilahdukset, pleksilaukaukset, taklaukset, huudot, pelaajien sanaharkat jne olisii hieno lisä Liigan katsomiskokemukseen. Mikittäkää se halli!

Erätauoilla voitaisiin näyttää muiden pelien highlightit ja ainakin runkosarjassa jättää kommentaattorit vähemmälle.

Lisäksi maalien uusintoihin lisää kuvakulmia.

Yhtenäiset mainokset pelipaidoissa

Tämä menee jo hieman hifistelyksi ja on listassa ehdottomasti pienin murhe, mutta mainitaan nyt kuitenkin. On häiritsevää että Tapparalla ja Kärpillä (ehkä muillakin?) on pelipaidoissa eroja koska mainokset eivät ole kaikilla samat eikä samassa kohtaa pelipaitaa.

Karsintasarja takaisin

Tämä aihe vaatisi melkein oman keskustelun, mutta yritetään. On selvää että Liiga on valovuoden edellä Mestistä, mutta mielestäni Mestis-joukkueille täytyy antaa mahdollisuus nousta Liigaan. Toki edellyttäen karsintasarjan voiton lisäksi myös taloudellisten ehtojen täyttymistä. Tämä palvelee niin Mestistä kuin Liigaakin. Liiga-joukkueilla joiden playoff-pelit ovat jääneet vain haaveeksi, ei ole varsinaista porkkanaa jatkaa kauden pelejä loppuun täysillä, vaan katse on jo tulevassa kaudessa. Karsinnan myötä Liiga-joukkueiden täytyisi taistella tosissaan välttääkseen jumbosijan aiheuttaman häpeän sekä karsintasarjan.

Lisäisin vielä Mestiksen sisällä vallitsevan ongelman eli markkinointi. Välillä Mestis-valmentajien ja pamppujen lausunnot saavat ajattelemaan että kuinka katsojat voivat pitää Mestistä ammattilaissarjana jos edes Mestiksen omat äijät eivät tunnu pitävän sitä ammattilaissarjana. Syyttävä sormi tuntuu aina olevan Liigan suuntaan ja sen päätöksessä pitää Liiga suljettuna, vaikka Mestiksellä tuntuu olevan omia ongelmia sen sisällä.

Jukurit, Sport, KooKoo

Minulla ei ole mitään näitä joukkueita vastaan, mutta uusimpina tulokkaina nämä saavat myös lähteä ensimmäisenä. Olisi Liigan tason kannalta hyvä asia vähentää Liigan joukkueita, jolloin näiden joukkueiden pelaajamateriaali saataisiin jaettua muiden joukkueiden kesken. Liiga voitaisiin tiivistää 12 tai 13 joukkueeseen.

Jokerit takaisin liigaan

Tämä tuskin tulee tapahtumaan, mutta lisätään listalle silti. Mielestäni Jokerit oli mieletön vieraspeli-vastustaja jokaiselle Liigajoukkueelle. Yleisömäärät oli aina keskivertoa isommat kun Hjalliksen Jokerit asteli areenalle ja se oli aina kova päänahka pienempien paikkakuntien joukkueille sekä faneille.

Pelipäivät: Keskiviikko, Perjantai ja Sunnuntai

Nykyiset pelipäivät ovat aivan naurettavia. Tiistai ja Torstai, siis mitä helkkaria mä kysyn? Jos haluatte peleihin katsojia niin pelatkaa niinä päivinä kun ihmisillä on mahdollisuus pelejä seurata! Tarvitseeko minun edes puolustella Ke, Pe ja Su päiviä? Mielestäni viikonloppuun sijoitetut pelit ovat paras ajankohta.

Olut katsomoon

Urheilutapahtumissa tulee saada juoda myös katsomoissa. Toki lapsiperheitä silmällä pitäen, joten ehdotankin K18-katsomoalueita. Näitä taitaa olla jo joissain liigahalleissa ja toivottavasti tulee kaikkialle.

Seisomapaikat takaisin

Nämä halvat seisomapaikat toisi yksinkertaisesti tunnelmaa, sekä halvat liput houkuttaa ihmisiä seuraamaan kiekkoa paikanpääll enemmän. Mikä olisi sen parempaa kuin viikonloppuna käydä alottelemassa lätkää seuraten ja jatkaa siitä voitolla yöhön?

Markkinointi, Some, Oheistuotteet

Ottakaa se sosiaalinen media haltuun ihan tosissaan. Nuoret on tableteillaan ja puhelimillaan somessa ja youtubessa yli puolet valveillaolo-ajastaan. Tuottakaa laadukasta kontettia youtubeen ja ottakaa vaikka änäristä mallia. Pelien highlightit youtubeen (tai selkeästi näkyviin liigan sivuille), Mic’d up settiä (Åsten oli hauska, jatkakaa!) ja Haastemiehet tyylistä settiä vaan lisää.

Kevennyksenä ja lisäyksenä vielä,

Jutila ja Saukkonen vetämään hockey nightia oransseissa takeissaan vielä kerran!

Ihan tosissaan Liiga voisi tehdä jonkun viikottaisen asiantuntijaohjelman missä olisi koosteena viikon highlightit.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@Lehtimo. Tuo pienempi kaukalo jokaiselle paikkakunnalle olisi kyllä erittäin tervetullut, onhan tuosta toki ennenkin puhuttu. Johan jo Liigan studiossa mietittiin, että miksi pelit stadissa ovat olleet paljon viihdyttävämpiä kuin Raksilassa ja kyllähän se pienempi kaukalo vain tuo paljon enemmän vauhtia ja tilanteita peliin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Me tarvitsemme, tai siis pelaajat tarvitsee, nyt jonkun pukumiehen selittämään miten pronssipeli on vasta perjantaina, noin viikon päästä.

Millä perusteella ei voi vain ylihuomenna lähteä lomille läpsyttelyn jälkeen. Millainen viikko tämä on?

Tulkaa joku kertomaan älkääkä pakoilko siellä toimistoissanne. Minkä takia julkisuudessa ei juuri pronssipelistä jauheta?
 
Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo Liigan pronssimatsin aikataulutus on kohtuu ymmärrettävä. Turussa on kiekkobuumi päällä kun TuTo vetää finaaleja isännöiden game_6 kotimatsin alkuviikosta. Mahdollinen game_7 tulee edelleen varmaanki viikolle tai pahimmillaan pronssimatsin kans päällekkäin. Liiga ojentaa näin sovinnon kättä Mestikseen.

Tuossahan tuo logiikka varmaanki on ... Tosin Liigan pukumiehet asiaa varmaankin kommentoivat tai tulevat peräti press releasella ulos.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jukurit, Sport, KooKoo

Minulla ei ole mitään näitä joukkueita vastaan, mutta uusimpina tulokkaina nämä saavat myös lähteä ensimmäisenä. Olisi Liigan tason kannalta hyvä asia vähentää Liigan joukkueita, jolloin näiden joukkueiden pelaajamateriaali saataisiin jaettua muiden joukkueiden kesken. Liiga voitaisiin tiivistää 12 tai 13 joukkueeseen.
Pitäisikö näille jengeille antaa sitä ennen mahdollisuus skulaa yksi, tai kaksi kautta ilman Liigaosakkeen lyhentämisen aiheuttamaa rasitetta? Jännä, että samaan aikaan puhut mahdollisuuden antamisesta Mestis-joukkueille taloudellisten olosuhteiden niin salliessa ja sitten pitäisi heittää viimeksi liigaan nousseet ulos ja tiivistää liigaa. Mitä iloa karsintasarjastakaan sitten on? Vai katsotaanko rehdisti putoaja sen mukaan kuka tuon karsintasarjan sattuu liigajengeistä häviämään oli se sitten vaikka joku suurista?

Tai tuo mun silmiin ristiriitaisuus tarttui näkökenttään. Noin muuten helvetin hyvä lista parannusehdotuksia ja iso osa kiinni vain viitseliäisyydestä; tv-kokemuksen parantuminen, somet jne..
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuo Liigan pronssimatsin aikataulutus on kohtuu ymmärrettävä. Turussa on kiekkobuumi päällä kun TuTo vetää finaaleja isännöiden game_6 kotimatsin alkuviikosta.

Nyt en ole aivan varma, mutta eiköhän nämä pelipäivät päätetty ennen kuin tiedettiin Turusta mitään.

Totta, en ajatellut Mestistä ollenkaan, mutta silti viikko on kidutusta pelaajille, vaikka palkka juoksee. Johonkin rakoon sen voisi laittaa. Melkoinen tehtävä varmaan kapteenille ja koutsille estää pelaajia saunomasta, kun tässähän on vielä todella tärkeä peli tulossa.

Turussa pronssipeli, livenä Ruudussa, katsojia 3347. Paljonkohan liput mahtaa olla, 28e seisomaan ehkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös