Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 742
  • 5 374

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tässä tulee ihan WTC-ketju-vibat kun yksi kirjoittaja on täysin päinvastaista mieltä kuin koko muu maailma ja kukaan ei oikein ymmärrä että miksi.

Niinkin provosoivalta toimittajalta kuin Sanna Ukkola ei odottaisi tuollaista herkkänahkaisuutta. Lisäksi on journalistille kiusallista selitellä omia tekemisiään valehtelemalla kun yleisön reaktio ei olekaan ymmärtävä.

Sanoisin että kaikki kiistan osapuolet ovat perseestä, mutta Sanna U. on kaikista eniten. Tuollaisesta äänestyksestä kimpaantuminen julkisen ammatin edustajana on täysin naurettavaa ja vielä naurettavampaa on alkaa kaivamaan jotain työnantajia esille ja lähettää sinne kirjeitä. Erikeeper-polli oli tämän Hannulan oma intiaanipäähine.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luin. Ylempään kappaleeseen kommentoisin, että kolmas osapuoli ei ole minkäänlainen paradoksi. Sellainen kannattaa ottaa mukaan silloin kun kahdenvälinen kanssakäyminen käy liian vaikeaksi.

Mikä kanssakäyminen? Ukkola on loukkaantunut yksittäisen ihmisen muutamasta Twitter viestistä. Ymmärrätkö mitä tästä seuraa? Ukkola saa kirjoitella lähiaikoina aika monelle "kolmannelle osapuolelle", kun Ukkola meemit lähtevät liikkeelle.

Mikä yhdistää Jari Siilanpäätä, Jere Karalahtea ja Sanna Ukkolaa?

He ovat kaikki julkisuuden henkilöitä, jotka ovat somekeskusteluiden aiheina. Tässä voi jokainen miettiä, miten heidän suhtautumisensa tähän keskusteluun eroaa toisistaan ja kuka pärjää parhaiten siinä.

...Lisäksi Ukkolan kommentti "Hän arvosteli minua Twitterissä - otin yhteyttä hänen työnantajaansa, koska hän esiintyi Facebookissa työnantajansa edustajana" on puhdas vale. Hannulan fabossa ei työnantaja ole _millään tapaa_ esillä. Löytyy hakupalvelussa nimen alla, mutta sitä ei edes voi siitä todentaa, mm. itselläni on siinä Facebookin algoritmin ansiosta edellinen työnantajani. Hannulan julkisen profiilin työnantajakohdassa lukee "ei näytettäviä työpaikkoja". Sivulla on linkkejä kuuteen ilmeisesti hänen pitämäänsä blogiin, joista yksikään ei näyttäisi liittyvän työnantajaan. Yksi kylläkin työhön.

Hannulana kysyisin Ukkolan esimieheltä, että mitä mieltä hän on tästä valheesta, juttu oli kuitenkin kirjoitettu Ylen sivuille.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosittelen ettet koskaan tutustu brittiläiseen tai jenkkien komiikkaan ja vallanpitäjien arvosteluun, olisi ihan jatkuvaa mielen pahoittamista.
Tässä on taas tämä sama kuin aiemminkin, eli koska jossain tehdään vielä pahemmin, niin tällainen "kesy" juttu ei ole lainkaan paha. Ei se niin mene.

Ihan käsittämätöntä uhriutumista ja kaksinaismoralismia, varsinkin toimittajalta tuossa asemassa, joka provosoi ja on ottanut agendakseen poliittisen korrektiuden vastaisuuden sekä ihmisten liian herkän loukkaantumisen ja myötäloukkaantumisen.
Ei ole. Olen jo kyllästymiseeni asti kertonut täällä, että on kaksi eri asiaa: yhteiskunnallinen keskustelu ja keskustelu yksittäisistä ihmisistä. Toisaalta on kaksi eri tasoa keskustella: provosoivasti ja loukkaavasti. Näitä ei missään tapauksessa saa laittaa samalle viivalle keskenään!
Minä en ymmärrä mitä Ukkola kuvitteli saavuttavansa sillä että otti yhteyttä Hannulan työnantajaan, twiitissä kun ei ollut mitään häiriköintiin tai vihapuheeseen viittaavaa.
Tässä:
A-Studion päällikkö Riitta Pihlajamäki YLE:n tiedotteessa sanoo, että Ukkola otti yhteyttä Hannulan työnantajaan poliisin ohjeistuksen mukaisesti.
Väkivallalla uhkaaminen, perheeseen kohdistuva jne. on liikaa yksittäisinäkin annoksina.
Eli saako rasistiksi (ja missi- sekä ammattinimikekeskusteluissa muillakin loukkaavilla nimityksillä) haukkua siksi, että se on kevyempää kuin vaikka välivallalla uhkaaminen?

Yleisesti: mielestäni Ukkola ei ole ollut erityisen herkkänahkainen. Muutaman vuoden takaisesta aborttiklinikka-kolumnista (joka sekin ymmärrettiin niin vihkoon - tosin ei näin laajasti vaan fiksuja oli mukana enemmän - että alta pois) Ukkola on ollut ns. vihervasemmiston kynsissä. Nykyistä edeltäneessä tapauksessa oli kyse mies-päätteistä. Ulostuloa ei tullut ennen kuin vasta nyt.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sanna Ukkola on väärä ihminen vetämään Pressiklubia. Ei inkkaripäähineen takia vaan huonon reagointikykynsä takia. Hän sopii ihan ok käsikirjoitettuihin aamu-tv lähetyksiin ja on hyvä kirjoittava toimittaja, mutta ihan liian hidas ja jäykkä Pressiklubi tyyppiseen formaattiin. Valitettavasti Jukka Lindström vaihtaa maisemaa, sillä hän on vakuuttanut Noin yhdeksän uutisissa. Harkitsisin Baba Lybeckiä tai yrittäisin houkutella Henkka Hyppösen Ylelle. Villi kortti, Jari Tervo.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
tai yrittäisin houkutella Henkka Hyppösen Ylelle.
Hyppönen sanoi tuossa kuukausi takaperin jättäneensä tv-hommat pari vuotta sitten eikä aio näillä näkymin ihan heti palata ainakaan vakiokasvoksi. Kiirettä pitää Plus One Agencyn kanssa, toimii siellä luovana johtajana.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eli saako rasistiksi (ja missi- sekä ammattinimikekeskusteluissa muillakin loukkaavilla nimityksillä) haukkua siksi, että se on kevyempää kuin vaikka välivallalla uhkaaminen?

Mitä eroa on saamelaisuudella ja rasismilla?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Yle vastaa: Tuemme toimittajiamme heihin kohdistuvissa häirintätapauksissa | Yleisradio | yle.fi

Yle ei heittänyt Ukkolaa bussin alle, yllättyneet käsi ylös. Tuo tiedote on muotoiltu niin että siitä voi päätellä että Ukkola noudatti poliisin antamaa yleistä ohjetta. Minä en kuitenkaan koe noita viestejä kovin vakavana häirintänä jos vertaa esimerkiksi roturealistien masinoimiin lokakampanjoihin Jessikka Aroa tai tätä Turun Sanomien toimittajaa kohtaan. @V-G- , miten sinä koet, voidaanko näitä tapauksia verrata keskenään?
 

Byvajet

Jäsen
Ottamatta kantaa osapuolten käytökseen sinänsä, niin olihan tuo Ukkolalta täydellistä ymmärtämättömyyttä. Kun ensin maalailee itsestään tuotteen, joka tukee rohevaa ja avointa ja kärjekästäkin keskustelua, jossa reilussa hengessä läiskitään, vaikka vähän sattuisikin, niin sen jälkeen ei kertakaikkiaan voi hyökätä jonkun keskenkasvuiseksi jääneen höpsöttelyä vastaan.

Ukkola veti melko täydellisesti maton itsensä alta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@V-G- , miten sinä koet, voidaanko näitä tapauksia verrata keskenään?
Voi verrata, mutta rinnastamiseen en näkisi tarvetta.

Joka tapauksessa, nyt kun tässä on hieman jo hiljentynyt, niin suosittelen katsomaan sen Pressiklubin ja kiinnittämään huomiota Ukkolan tapaan johtaa keskustelua kulttuurisesta omimisesta - etenkin tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Moni siitä kuvankaappauksesta kimmastunut yllättyy taatusti.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Lainaus Ylen tiedotteesta:

"Ukkola koki Tero Hannulan Twitterissä lähettämät viestit häiritsevinä ja otti yhteyttä tämän työantajaan poliisin ohjeistuksen mukaisesti."

Tämän perusteella mitään sähköposti- tai postilaatikkorumbaa ei ole Hannulalta nähty, vaan kyse on juuri noista twiiteistä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Häirintä on terminä ongelmallinen, koska sen määritelmä on epäselvä. Sehän on kai kiistatta selvää, että häiriköintiä ei ole tapahtunut siinä mielessä, miten rikoslaissa viestintärauhan rikkomisen tai vainoamisen yhteydessä häirintää kuvaillaan. Ja sekin on mielestäni aika outoa, jos häirinnäksi halutaan nähdä viestit, joita ei ole edes kohdistettu tätä henkilöä kohtaan, joka kokee nyt tulleensa häiriköidyksi. Nimittäin nämä Twitter-viestit eivät sisällä tägejä Sanna Ukkolalle, joten ne voidaan minun nähdäkseni tulkita olleen viestejä, joissa kommentoidaan julkisuuden henkilö Sanna Ukkolaa eikä tarkoituksena ole ollut kanssakäyminen Sanna Ukkolan kanssa.
 

Undrafted

Jäsen
Lainaan erästä tunnettua mediavaikuttajaa:
”Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?”
Äkkisältään tuntuu, että saa vapaasti heittää herjaa kunhan kohde on oikea. Homovitsi tuomitaan herkemmin, mutta turkulaisvitsille nauretaan laajemmin.

Häirintä on terminä ongelmallinen, koska sen määritelmä on epäselvä.
Ongelmallisemmaksi menee, kun jossain osui silmiin määritelmä, että kaikki minkä joku muu kokee häiritseväksi on tuomittavaa häirintää. Hiton hankala, jos kerron vitsin kymmenelle ihmiselle ja yksi loukkaantuu sen sijaan, että pitäisi vitsiä huonona.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
A-Studion päällikkö Riitta Pihlajamäki YLE:n tiedotteessa sanoo, että Ukkola otti yhteyttä Hannulan työnantajaan poliisin ohjeistuksen mukaisesti. Nyt vielä pitäisi tietää, että kuka poliisi on ohjeistanut Ukkolaa ottamaan yhteyttä työnantajaan. Vai onko joku poliisi yleisesti ohjeistanut YLE:a, että sen toimittajien tulee ottaa yhteyttä toimittajia "pilkkaavien" ihmisten työnantajiin.
Tämä olisi sikäli hassu ohjeistus, että elämänkoululaiset jotka enimmäkseen toimittajia häiriköi kirjoittaa tekaistuilla nimillä ja työkokemuskin lienee jäänyt yläasteen TET-jaksoon.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Voi verrata, mutta rinnastamiseen en näkisi tarvetta.

Joka tapauksessa, nyt kun tässä on hieman jo hiljentynyt, niin suosittelen katsomaan sen Pressiklubin ja kiinnittämään huomiota Ukkolan tapaan johtaa keskustelua kulttuurisesta omimisesta - etenkin tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Moni siitä kuvankaappauksesta kimmastunut yllättyy taatusti.

Katselin tuon Pressiklubin ja ohjelma eteni ihan hyvässä hengessä. Minusta Ukkola ei onnistunut tuossa kovin hyvin, tosin ei epäonnistunutkaan, en vain ymmärtänyt miten Vasemmistoliiton Li Anderssonin onnistumisen arviointi puolueen puheenjohtajana liittyi itse käsiteltävään aiheeseen. En kokenut Postin mainosta rasistisena mutta ymmärrän varsin hyvin miksi se herätti polemiikkia. Siitä huolimatta pidän Ukkolan reagointia pariin twiittiin yliampuvana mutta ilmeisesti naurunalaiseksi joutuminen oli hänelle liikaa.
 
A-Studion päällikkö Riitta Pihlajamäki YLE:n tiedotteessa sanoo, että Ukkola otti yhteyttä Hannulan työnantajaan poliisin ohjeistuksen mukaisesti. Nyt vielä pitäisi tietää, että kuka poliisi on ohjeistanut Ukkolaa ottamaan yhteyttä työnantajaan. Vai onko joku poliisi yleisesti ohjeistanut YLE:a, että sen toimittajien tulee ottaa yhteyttä toimittajia "pilkkaavien" ihmisten työnantajiin.

En ainakaan äkkiseltään hoksannut, että kiistan yhden osapuolen, eli Suvi Auvisen, uusinta tekstiä olisi siteerattu täällä, mutta Suvihan otti ja soitti poliisille kysyäkseen tuosta ohjeistuksesta:

Soitin Helsingin poliisin komisario Jarmo Heinoselle kysyäkseni poliisin ohjeistuksesta häiriköintitapauksissa. “Kuulostaa siltä, että tässä on ymmärretty nyt poliisin ohjeistus väärin. Kolmannella osapuolella tarkoitetaan tässä poliisia, ensimmäinen ja toinen osapuoli ovat häirikkö ja tämän kohde. Tällaisella muotoilulla on tarkoitettu sitä, että poliisi voi olla yhteydessä häirikköön. Poliisi ei anna tehtäväksi yksityishenkilöille ottaa yhteyttä ihmisten työnantajiin, poliisi selvittää nämä tapaukset eikä ulkoista työtehtäviään. Ylipäätään ihmisten työnantajiin otetaan yhteyttä äärimmäisen harvoin, jos henkilö esimerkiksi työskentelee lasten kanssa ja on potentiaalisesti vaarallinen, kyllä tilanteet ensisijassa poliisi selvittää suoraan tekijän kanssa. Äärimmäisen harvoin se kuuluu ihmisten työnantajille mitä nämä vapaa-ajallaan tekevät. En tietenkään tiedä onko joku yksittäinen virkamies neuvonut tässä tapauksessa, mutta mikään poliisin ohjeistus tämä ei häirintätapauksiin ole.”

Kuka on tarinan sinnikäs häirikkö? - Image-blogit

Eli poliisi ei todellakaan ohjeista ottamaan yhteyttä häiriköijän työnantajaan. Asia, jonka pienellä mietinnällä sanoo kyllä terve järkikin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Asian tiimoilta on varmasti Ukkolan esimieheen otettu yhteyttä sellaisella tahdilla, että delete nappula savuaa Ylen toimistolla.

Ukkolalle pidettäneen aikamoinen some-koulutus tämän jälkeen.

Toisaalta samalla voivat kouluttautua itsekin esimerkiksi tietojen julkistamisen sektorilla. Kuten yksi Ylegate-kirjan kirjoittaja totesi, jännää toimintaa aiempiin kokemuksiin peilaten.

Sanna Ukkola onnistui luomaan asetelman hyvikset vastaan paha Suvi Auvinen ja varsinainen iso pahis Tero Hannula. Olkoonkin, että Hannulan twiiteissä oli havaittavissa kärkevää, asiattomuuden rajamailla menevää kritiikkiä, satiiria tai ironiaa. Itse en olisi vastaavia lausuntoja twiitannut, mutta mitään rikollista ei tapahtunut niissä, mitkä ovat kaiken kansan nähtävillä.

Onko kukaan miettinyt, mitä haittaa koituu tahoille, joita vastaan Ukkola sotii kaikella voimallansa? Ok, itsetilattua sikäli, että twiitit näyttivät tyhmiltä. Ukkolalla on kuitenkin selkänojanaan koko kansan Yle, jossa täytyy olla kokemusta oikeistakin ongelmista. Toki se, että hän kokee tulleensa loukatuksi, on oikeutettua ja täytyy hoitaa pois. Mielellään asianomaisten kesken tai sitten jollakin järkevällä "välimiesratkaisulla". Muistetaan nyt, että isoa katastrofia ei ole tapahtunut, vaikka yhden ihmisen loukattuja tunteita en halveksi.

Miksi Yle avoimesti mainitsee kyseisen henkilön jutussaan? Omia on pakko suojella Ylegaten jälkeen, ja olihan tosiaan Ukkola ensimmäisiä, jotka käytännön teoillaan ilmoittivat halukkuutensa tehtävien uusjakoon. Asiallinen kysymys on tuokin, onko oikein, että Ukkola saa Ylen verkkosivut agendansa julistusvälineeksi. Kiväärillä ammutaan hyttystä, sanoisin. Jos huumori sallitaan (työpaikan menettämisen uhalla), Rauno Repomies totesi, että jos aikanaan olisi ihmisten nimiä vuodettu julkisuuteen, täällä puhuttaisiin nyt venäjää.

Vieläkö Yle luulee kävelevänsä tästäkin voittajana?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mu-mu-mutta niin lukee YLEn sivuilla.

Pakko olla totta.
Ja voi jumalauta, että saattaa siellä Ukkolan korvat punoittaa kuten myös Riitta Pihlajamäellä joka ilmeisesti häntä Ylen vastineessa taustoja tarkastamatta siteerasi. Naurettavan pieni asia jonka vuoksi Ukkola teki itsestänsä täyden pellen. Nyt voidaan jopa pohtia, että millainen on soveltuvuus toimittajalla tehtäviinsä joka valehtelee surutta, niin lukijoille kuin esimiehelleen. Alkaa vaikuttaa siltä, että tässä häirikkö on joku ihan muu kuin on annettu ymmärtää.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
En ainakaan äkkiseltään hoksannut, että kiistan yhden osapuolen, eli Suvi Auvisen, uusinta tekstiä olisi siteerattu täällä, mutta Suvihan otti ja soitti poliisille kysyäkseen tuosta ohjeistuksesta:



Kuka on tarinan sinnikäs häirikkö? - Image-blogit

Eli poliisi ei todellakaan ohjeista ottamaan yhteyttä häiriköijän työnantajaan. Asia, jonka pienellä mietinnällä sanoo kyllä terve järkikin.

Tämä tuo tarinaan mielenkiintoisen käänteen. Onko Ylellä joku kotipoliisi joka näitä ohjeistuksia jakelee? Ukkolalla ja Pihlajamäellä on taas selitettävää.
 

Undrafted

Jäsen
Tämä tuo tarinaan mielenkiintoisen käänteen. Onko Ylellä joku kotipoliisi joka näitä ohjeistuksia jakelee? Ukkolalla ja Pihlajamäellä on taas selitettävää.
Aika odotettu käänne ja tässä ketjussa olleen lainauksenkin perusteella uskon poliisin kertoneen, miten häirintätilanteessa kolmas osapuoli usein auttaa laukaisemaan tilanteen. Vaikea uskoa poliisin suoraan sanoneen, että häirityn tulisi ottaa yhteyttä häiriköijän työnantajaan. Toki poliiseistakin on moneksi, etteikä joku olisi kyennyt tuollaisenkin ohjeen lausumaan ellei muuten niin kännissä ja läpällä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuossa Ylen tiedotteessahan Pihlajamäki myöntää Ukkolan ylireagoineen juuri niin selvällä kielellä kuin työnantaja voi. "Olemme yhdessä sopineet että nämä käsitellään" = "et sitten jatkossa mene meilailemaan työnantajille".
 

Tuamas

Jäsen
Tässä vielä keissi rautalangasta
https://twitter.com/tero_hoo/status/917735955301371905

Lainaan olennaisen, jotta ymmärretään miksi tämä ei ole mitään henkilöön kohdistuvaa häirintää, vaan julkista työtä tekevän vallankäyttäjän julkisessa työssään tekemien ratkaisujen arvostelua

”Olen kirjoittanut vajaan kourallisen hänen julkisia ulostulojaan ivaavia twiittejä”.

Jos nimimerkin @V-G- näkemys on yleisempikin, ollaan valitettavasti surullisella tiellä kohti fasismia, kun ”ylöspäin lyöminen” täytyy tehdä sisäsiististi ja kohteliaasti, ettei vain mimosanherkät vallankäyttäjät loukkaannu.

Vallankäyttäjiä tulee saada kritisoida erityisesti huumorin keinoin, rankankin huumorin keinoin, ilman pelkoa esimerkiksi työpaikan menetyksestä, se on nimenomaan länsimaisen sananvapauden kovinta ydintä

Mielenkiintoista on myös Ylen linjaus julkaista twiittaajan nimi, ilman mahdollisuutta puolustautua. Käsittäkseni sotii rankasti sekä JSN:n että Ylen omaa ohjeistusta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös