Minä unelmoin kaksinkertaisesta runkosarjasta. Eli tällä hetkellä 60 peliä, Seattlen myötä 62 per joukkue. Ei konferenssijakoja, 16 parasta pudotuspeleihin, runkosarjan 1. vastaan 16. jne. Ei peräkkäisten päivien pelejä, levänneet supertähdet jokaisessa pelissä, vähemmän loukkaantumisia. Yksittäisen runkosarjaottelun merkitys ja taso olisivat tapissa. Jossain Pennsylvaniassa odotettaisiin kauden kahta paikallispeliä kuin kuuta nousevaa. Kausi voitaisiin myös viedä läpi lyhyemmässä ajassa. Ja tiedän, että tätä ei tulla koskaan näkemään. Halleihin mahtuu vain ~20 000 katsojaa kerralla ja varsinkin jokaisen kotipelinsä loppuun myyvät seurat menettäisivät aivan liikaa rahaa jos heiltä otettaisiin 10 peliä pois. Mutta saahan sitä ihminen unelmoida.
Lisäksi jokaisesta ottelusta pitäisi jakaa kolme sarjapistettä, kuten Euroopassa tehdään. Varaustilaisuuteen vuorot 1-15 (pian 1-16) pitäisi arpoa pudotuspelien ulkopuolelle jäävien joukkueiden kesken tasavertaisilla mahdollisuuksilla, eli viimeiseksi jäänyt voisi joutua varaamaan viidentenätoista ja pisteen pudotuspeliviivan alapuolelle jäänyt, viimeisen runkosarjaottelun pilkkukisassa Olli Jokisen ripulirannariin runkosarjansa päättänyt joukkue voisi yhtä suurella todennäköisyydellä varata ensimmäisenä. Kaikenlainen keinotekoinen tasoittelu ja #fallinfordahlin #loseforhughes #suckforfuck on perseestä. Ainoastaan pudotuspelijoukkueiden vuorot määräytyisivät käänteisessä järjestyksessä lopullisen sijoituksen mukaan.