Maalin korkeuden kasvattamisessa muutamilla senteillä ei olisi järkeä, koska se tarkoittaisi, että maalivahdit olisivat jatkossa entistä pitempiä. Yli kymmenen sentin kasvatus alkaa sitten olla kyseenalaista muista syistä. Mailoilla sohittaisiin nykyistä selvemmin päiden tasolla ohjaustilanteissa, josta varmaan seuraisi jokunen silmävamma lisää.
Maalin leveyttä voisi kasvattaa, mutta vähän epäilen, että se on NHL:n keinovalikoimassa häntäpäässä, mitä tulee maalimäärien lisäämiseen.
Perimmäisen ongelman voi oikeastaan jakaa kahteen. Yhtäältä on vähän pelaajia, jotka pystyvät laukomalla haastamaan maalivahdin. Kessel ja jokunen muu. Tämä liittyy suoraan maalin kokoon ja maalivahdin varusteiden kokoon. Toisaalta on se, että joukkueet puolustavat parhaan laukaisusektorin nykyään niin hyvin pois, etteivät hyökkääjät pääse kovin usein haastamaan maalivahtia. Maaleja tehdään taidon sijaan todennäköisyyksillä. Sen sijaan, että hyökkäyksessä yritettäisiin rakentaa maalipaikkoja, hyökkäyspelaaminen on redusoitunut kiekonhallinnaksi. Pidetään kiekkoa ja haetaan laukaisupaikkoja parhaan sektorin ulkopuolelta. Tähän kun yhdistetään uhrautuva maalineduspelaaminen, niin yhden maalin saa vähän tuurista riippuen parillakymmenellä laukaisuyrityksellä.
Kyllä jotain pitäisi tehdä. Ei vain maalimäärien takia, vaan siksi, että hyökkäyspeli on muuttumassa liian mekaaniseksi suorittamiseksi, jossa luovuutta näkee kovin vähän.
Itse näen tuon niin että peli on kokoajan muutunut, peli on paljon nopeampaampaa, maalivahdit kehittyneet huimasti tai periaatteessa maalivahtivalmennus on kehittynyt hurjasti. Jopa pelaajat ovat kehittyneet, nykyäänhän kolmos- ja nelosketjulaisiltakin vaaditaan että osataan luistella, toisin kuin vielä80- ja 90-luvuilla. Toistahan se oli parikymmentä vuotta sitten kun kentällä oli puolet puujalkoja ja toinen puoli joka teki noita vastaan mitä huvittaa, sellanen ei vaan enää onnistu tänäpäivänä. En sanoisi että hyökkäyspelaaminen on redusoitunut kiekonhallinnaksi vaan kokonaispelaaminen on muuttunut kiekonhallinnaksi. Itseasiassa koko pelinideologia on muuttunut kokonaisuudessa. Tuossa on Daryl sutterin miete nykyajan pelaamisesta, mikä pitää aikalailla paikkansa.
- Darryl Sutter: “The big thing in today’s game is you have to be able forecheck and backcheck, and you have to have the puck. You can’t give the puck up. We don’t play in our zone, so there’s not much defending. I’ve coached in three decades now and this stuff where they said Marian had to play in Jacques’s system is a bunch of bull-crap. The game’s changed. They think there’s defending in today’s game. Nah, it’s how much you have the puck. Teams that play around in their own zone think they’re defending but they’re generally getting scored on or taking face-offs and they need a goalie to stand on his head if that’s the way they play.”
Esmierkiksi Kanadan pelaaminen oli malliesimerkki siitä mihin pelin suunta on mennyt kokoajan, Kanada hallitsi pelejä kiekkokontrollilla ja varsinkin noiden liikkuvien pakkien rooli oli aika huima tässä pelitavassa. Otetaan sitten kaksi eri joukkkuetta jotka pyrkivät kokoajan tähän samaan, ihan sama ketä vastaan pelaat siellä on saman tien joku jätkä perseessä kiinni ja pakottamassa virheisiin tai taklaamassa kiekosta eroon, jonka jälkeen lähdetään taas toiseen suuntaan, jossa toistuu sama asia. Laukaukset vääjäämättäkin sijouttuvat tuonne maalintekosektorin ulkopuolelle ja kunnolliset paikat tulevat vastahyökkäyksillä tai tuurilla.
Itsekin olen noita maalinsuurentamisia vastaan koska se poistaisi osalta maalivahdeista mahdollisuuden pelata sillä pelipaikalla millä on harrastanut koko ikänsä. Tuo maalimäärien saaminen kasvuun on kyllä haasteellista, koska sääntömuutokset tarkoittavat samalla taktiikkamuutoksia joilla pyritään minimoimaan riskit. Toisaalta sääntömuutokset ovat vain sitä että pelaajia rangaistaan siitä että uskaltaavat kehittyä paremmiksi pelaajiksi ja loppujen lopuksi tuokin on vain sellainen oravanpyörä että parin vuoden sisällä pitäisi miettiä taas uusia muutoksia koska maalimäärät tippuvat edelleen.