Scott Parker avautuu ex-valmentajastaan Bob Hartleysta. Avalanchessa 1998-03 Hartleyn alaisuudessa pelannnut tappelija Scott Parker syyttää valmentajaansa kiusaamisesta (bullying) varsinkin uransa alkutaipaleella. Parker kertoo Hartleyn pakottamaan hänet tappelemaan farmiin lähettämisen uhalla, vaikka hän oli loukkaantunut.
Yleisemmin ottaen keskeinen ongelma tällaisessa tilanteessa on se, että NHL:n tappelijoista ymmärtääkseni suuri osa olisi mieluummin tappelematta kuin tappelisi. (Toisaalta on aika vaikea kuvitella, että NHL:ssä on montaakaan jääkiekkoilijaa, joka mieluummin olisi pelaamatta kuin pelaisi.)
En tiedä miten mielellään Parker teki sitä, jonka vuoksi hän oli NHL:ään tiensä raivannut, mutta vaikka Hartleyn käytös on ollut asiatonta, niin kyllähän tuosta yhtä hyvin on tulkittavissa pelaajan mukavoituminen ja sellainen ay-henkinen asenne. Että kun NHL:ään on päässyt, niin se on sitten väärin, ettei voi ottaa yhtään rennommin, pitää saikkua kun jomottaa jne, vaan joutuu vielä paiskimaan hommia säilyttääkseen paikkansa.
Lopulta tulee tietysti taas mieleen se, että mitä NHL tekee pelaajilla, joilla ei ole joukkueelleen (ja lajille) muuta annettavaa kuin tappelut. Varmaan talon pitäisi kohdella takaoven kautta sisään päästettyjä samoin kuin kaikkia muitakin, mutta eikö nyt vaan voitaisi sopia tai muokata sääntöjä niin, että takaovesta ei tulla?