Yleisesti Jokerien, SKA:n, KHL:n ja Rotenbergin suhteesta

  • 191 231
  • 1 088
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Vaikka Ilves ei mitään maksaisikaan, niin onhan tässä silti kyseessä törkeä kartelli.
Kyseessä on Liigan toimesta ensisijaisesti omaan pesään kuseminen ja pelaajien kannalta taas laitoin sopimuspykälä. Liiga voi kaikesta huolimatta pitää tästä sopimuksesta kiinni ja luottaa siihen, että asia ei enää vuoda. Tämä on tosin heidän kannaltaan sitenkin ongelmallinen tilanne, että eivät tiedä kuka tämän on vuotanut. Sen takia Liigan suurin huolenaihe onkin kokoajan ollut se kuka heidät on vasikoinut. Mafiatouhua.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Surullista, että Liiga on jälleen osoittanut suurta epäkunnioitusta kotimaista jääkiekkoa ja lakia kohtaan. Nordlund kuten myös Semir olisi halutessaan jo voinut viedä tuomionsa eteenpäin. Kummatkin rangaistukset olivat yksiselitteisesti korruption hedelmiä. Valitettavasti näissä tapauksissa pelaajayhdistys ei ollut hereillä, mutta nyt katkesi kamelin selkä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Hatun nosto Liigalle, joka suojaa Suomalaista lätkää Venäläisten rahanpesua ja politikointia vastaan.
Oho, trolli päässyt takas pelikentille. No kerrohan samantien, että miten tämä laitoin sopimus on suojannut suomalaista jääkiekkoa. Edelleenhän ryssäjengien pelaajat on sinne kelvannut. Liiga on vaan päättänyt, että ei sauno enää Jokerien kanssa koska sillä on tässä lajissa Suomen isoin kikkeli. Se ei toisaalta heidän omaa miehisyyttä kasvata, vaan kuten näemme, päinvastoin.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Eikös Jokereilla KHL:n myötä olevat pelaajaoikeudet riko ihan suoraan Bosmannia? Sopimukseton pelaaja ei voi vapaasti valita työpaikkaansa KHL:ssä. Tota selvemmin sitä ei voi tehdä, joten näkisin aika ongelmallisena Jokereidenkin kannalta tän case-Keräsen eteenpäin viennin.
 
Kyllä rikkoo periaatteessa mikäli pelaajat eivät saa siirtyä ilman siirtokorvausta Jokereista toiseen EU-alueella majailevaan joukkueeseen ja sama toisin päin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kyllä rikkoo periaatteessa mikäli pelaajat eivät saa siirtyä ilman siirtokorvausta Jokereista toiseen EU-alueella majailevaan joukkueeseen ja sama toisin päin.
Näistä voisi joku noheva pyytää ihan tyhjentävän vastauksen toimistolta. Tällä hetkellä vain se on varmaa, että yksikään asiaan tarkemmin perehtymätön ei tiedä miten näitä korvauksia liikutellaan, silloin kun liikutellaan.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuskinpa mikään eurooppalainen instanssi kokee ensi kauden KHL:n kolmen EU-seuran roolin niin merkittäväksi, että jaksaisi tuota alkaa tutkimaan. Ja toiseksi se nyt ei olisi KHL:lle mikään ongelma poistaa pelaajaoikeuksien vaikuttavuus EU-alueella asuvilta pelaajilta EU-seurojen suhteen tarvittaessa sääntöjä rukkaamalla.

Keräsen tapaus on taas paljon helpommin tutkittavissa, kun se on Suomen ja EU:n sisäinen asia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tää oli hyvä! Mites, onko pelaajayhdistys mielestäsi kuinka tärkeä Liigalle? Onko seuroilla varaa suututtaa oma tuotteensa? Onko pelaajayhdistyksellä jotain muuta virkaa kuin puuttua _just_tämän_kaltaisiin_asioihin_?

Alunperin tämän olisi pitänyt mennä niin, ettei Liiga lähde polkemaan tärkeän yhteistyökumppaninsa, eli pelaajaydistyksen oikeuksia. Koska poljettiin silti, niin pelaajayhdistyksen pitää asialle tehdä jotain.

Jotenkin vähän häiritsee asenteellisuutesi tässä casessa. Se tuntuu hämärtävän kaikki faktat ja kriittisen ajattelun.

Suomessa on varmaan n. 500 sellaista jääkiekkolijaa, jotka saavat elantonsa kiekosta. Yli puolella Liigan joukkueista on paineita alentaa pelaajabudjettia, mikä karsisi näitä työpaikkoja. Ei Pelaajayhdistys halua tässä tilanteessa heiluttaa venettä, kuten sanoin uhmakkaita lausuntoja ja homma sovitaan kulisseissa. Ennustan, että Liiga ja Jokerit tekevät sopimuksen, jonka mukaan Jokerit maksaa jotain Liigalle oikeudesta peluuttaa pelaajiaan yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan Liigassa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuskinpa mikään eurooppalainen instanssi kokee ensi kauden KHL:n kolmen EU-seuran roolin niin merkittäväksi, että jaksaisi tuota alkaa tutkimaan. Ja toiseksi se nyt ei olisi KHL:lle mikään ongelma poistaa pelaajaoikeuksien vaikuttavuus EU-alueella asuvilta pelaajilta EU-seurojen suhteen tarvittaessa sääntöjä rukkaamalla.

Keräsen tapaus on taas paljon helpommin tutkittavissa, kun se on Suomen ja EU:n sisäinen asia.

Tarvittaisiin KHL:n oma Bosman, joka haastaisi järjestelmän. Pelaaja voittaisi juttunsa, mutta tuskin pelaisi enää KHL:ssä.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Näistä voisi joku noheva pyytää ihan tyhjentävän vastauksen toimistolta. Tällä hetkellä vain se on varmaa, että yksikään asiaan tarkemmin perehtymätön ei tiedä miten näitä korvauksia liikutellaan, silloin kun liikutellaan.

Tää olis kyllä mielenkiintonen tieto! Eiköhän nää jutut vaikene, kunhan case-Keränen on sovittu ovien takana ja asiasta vaiettu. Palataan tähän, jos toi tieto jonkun kaivamana tulee palstalle asti.

Toivomukset täältä Ska-sarjalle, saa mutkin kattomaan ainakin ekat pelit.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tarvittaisiin KHL:n oma Bosman, joka haastaisi järjestelmän. Pelaaja voittaisi juttunsa, mutta tuskin pelaisi enää KHL:ssä.
Niin tarvittaisiin, mutta yhtä lailla se vaatisi jonkun järkähtämättömän epäilemättä uran ehtoopuolella olevan pelaajan joka ei taivu miljoonakorvausten edessä. KHL:ssä on paljon sellaisia asioita jotka tulisi korjata. Itse Jokerina näytän vihreää valoa jokaisen ongelman neutralisoimiseksi. Toisin kuin eräät Liigassa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tarvittaisiin KHL:n oma Bosman, joka haastaisi järjestelmän. Pelaaja voittaisi juttunsa, mutta tuskin pelaisi enää KHL:ssä.

Venäjällä kun haastat systeemin, löydät pian poloniumia suonesta. Ei kannata diktatuurissa paljoa alkaa aukomaan, eiköhän sielläkin pelaajat ole vain kiitollisia isä vladimirovitshin kämmenellä pelailusta.
 
Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Tiesivätköhän pelaajat tästä sopimuksesta? Meinaan jos tiesivät, tai oli edes mitään käsitystä, ihmettelen miten pelaajayhdistykselle tämä tuli näinkin yllätyksenä. Asia alkaa saamaan kuitenkin aika surkuhupaisat mittasuhteet. Miksi liigajohto ei nähnyt tarpeellisena ilmoittaa pelaajayhdistykselle pelaajiien sopimusasioihin liittyvää pykälää? Taisi pelätä paskan osuvan tuulettimeen. Karma is a bitch.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Venäjällä kun haastat systeemin, löydät pian poloniumia suonesta. Ei kannata diktatuurissa paljoa alkaa aukomaan, eiköhän sielläkin pelaajat ole vain kiitollisia isä vladimirovitshin kämmenellä pelailusta.
Sinun epäonneasi lienee vain se, että et syntynyt Venäjälle. Noin muuten ajatusmaailmasi istuisi kuin nakutettu sikäläiseen kulttuuriin.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Nojoo, pakko nyt lisätä edelliseen AB:n viestiin, että kyllähän tota ois syytä muuttaa. Se muutos ois voinut vaan tapahtua sisältäpäin ilman tätä kohua. Ehkä tekis liigalle ja jokereille ihan hyvää istua samaan pöytään ja sopia siellä ne yhteiset pelisäännöt. Jos niitä sitten lähdetään rikkomaan, niin asiat tietenkin muuttuu. Ehkä tässä nähdään liikaa riskejä? Kuka tietää..
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tiesivätköhän pelaajat tästä sopimuksesta? Meinaan jos tiesivät, tai oli edes mitään käsitystä, ihmettelen miten pelaajayhdistykselle tämä tuli näinkin yllätyksenä.
Saattoivat tietää ihan pelaajayhdistystä myöten. Nyt saatiin todisteet asialle. Hyvä, että saatiin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Nojoo, pakko nyt lisätä edelliseen AB:n viestiin, että kyllähän tota ois syytä muuttaa. Se muutos ois voinut vaan tapahtua sisältäpäin ilman tätä kohua. Ehkä tekis liigalle ja jokereille ihan hyvää istua samaan pöytään ja sopia siellä ne yhteiset pelisäännöt. Jos niitä sitten lähdetään rikkomaan, niin asiat tietenkin muuttuu. Ehkä tässä nähdään liikaa riskejä? Kuka tietää..
Totta helvetissä tekisi hyvää. Tätä ennen kaikkea toivon, että pelisäännöt olisivat sellaiset joita molemmat osapuolet voisivat kunnioittaa. Minua ihan aidosti harmittaa tilanne jossa nyt ollaan. Loppuviimein arvokisoissa me kaikki kannatamme samaa joukkuetta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Loppuviimein arvokisoissa me kaikki kannatamme samaa joukkuetta.
Ei liity aiheeseen, mutta miten niin? Mä kannatan Ruotsia ja mun suosikkipelaajista 4/10 on ruotsalaisia ja kolme kanadalaisia. Liiga-asiasta samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ei liity aiheeseen, mutta miten niin? Mä kannatan Ruotsia ja mun suosikkipelaajista 4/10 on ruotsalaisia ja kolme kanadalaisia. Liiga-asiasta samaa mieltä.
Olet poikkeus joka vahvistaa säännön. Kyllä silti uskallan väittää, että jos Suomi ja Ruotsi pelaisi Olympiakullasta, niin kannattaisit Suomea etkä Ruotsia. Jos olen väärässä, niin seison korjattuna.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Jos olen väärässä, niin seison korjattuna.
Kun viimeksi näin oli, kannatin Suomea. Se on edelleen top2 ikävimpiä hokipettymyksiä ikinä. Toisaalta sen jälkeisissä isoissa kohtaamisissa olen kannattanut Ruotsia, esim. Sotshissa. Valikoin kansainvälisissä kisoissa suosikkijengin aika pitkälti pelaajien perusteella. Seguinin ja Hedmanin jengit ovat aina vahvoilla. Mutta se tästä aiheesta.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Totta helvetissä tekisi hyvää. Tätä ennen kaikkea toivon, että pelisäännöt olisivat sellaiset joita molemmat osapuolet voisivat kunnioittaa. Minua ihan aidosti harmittaa tilanne jossa nyt ollaan. Loppuviimein arvokisoissa me kaikki kannatamme samaa joukkuetta.

Joskus luulin, ettei sun kanssa voi olla samaa mieltä mistään, mut käsi pystyssä virheelle. Vaikeetahan se on sanoa, kun ei tiedä, että mitä kaikkea siellä taustoissa tapahtuu, että onko sopimininen edes vaihtoehto. Oishan se kuitenkn kaikkien etu, vaikka mekin todnäk ollaan ihan eri mieltä siitä, mitä se sopimus pitäisi sisällään.

Omasta mielestä tärkeintä olisi kuitenkin turvata suomikiekon tulevaisuutta pitkällä aikavälilä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Omasta mielestä tärkeintä olisi kuitenkin turvata suomikiekon tulevaisuutta pitkällä aikavälilä.
Tästä nimenomaan on kyse. Menestymisen edellytys on niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin vahva kansallinen sarja. Vahva Liiga on suomalaisen lätkän etu ja vahva khl on venäläisen lätkän etu. Ei Liigaa kiinnosta eikä pidäkään kiinnostaa mitä khlässä ajatellaan meidän tavoista toimia. Myös khl päättää omista asioistaan itse.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sinun epäonneasi lienee vain se, että et syntynyt Venäjälle. Noin muuten ajatusmaailmasi istuisi kuin nakutettu sikäläiseen kulttuuriin.

Minkäslainen tuo ajatusmaailma on?
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Suomessa on varmaan n. 500 sellaista jääkiekkolijaa, jotka saavat elantonsa kiekosta. Yli puolella Liigan joukkueista on paineita alentaa pelaajabudjettia, mikä karsisi näitä työpaikkoja.

Eiköhän ne säästöt koske kuitenkin pelaajapalkkioiden määrää niiden joukkueiden kohdalla, joilla on paineita alentaa pelaajabudjettiaan. Työpaikkojen määrä pysyy kohtuullisen vakiona riippumatta paineista pienentää pelaajabudjettia. Vai kuvitteletko, että nämä talousvaikeuksien kanssa painivat seurat pelaisivat Liigaa kolmella ketjulla ja viidellä pakilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös