Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 644
  • 29 176

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Harmi, että ruotsalaiset ovat päästäneet tilanteen näin huonoksi. Jotenkin kalskahtaa, kun demareita edustava pääministeri nostaa puheessaan ulkomaalaistaustaiset henkilöt ongelmaksi. Onneksi Suomessa ei näin isoihin ongelmiin voida ajautua, ainakaan paikallisen vihervasemmiston mielestä. Fiksummat ihmiset sitten pyrkivät estämään tätä kehitystä ennakkoon kaikesta vastustuksesta huolimatta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Stefan Löfven varoo puheenvuorossaan osoitamasta sormellaan mitään ryhmää, ja vaatii panostuksia lisää mm. koulutukseen että poliisiin. Molempia tarvitaan Ruotsissa lisää.

Mutta miksi Löfven käytti hänelle kovan puheenvuoron?

Koska Ruotsissa maltillinen kokoomus, ruotsidemokraatit, liberaalit ja kristillisdemokraatit ovat tehneet yhteisiä esityksiä maahanmuuttopolitiikan osalta. Tämä on ensimmäinen kerta Ruotsissa, kun SD on otettu mukaan yhteiseen ehdotukseen. Ehdotusta käsitellään tässä kuussa valtiopäivillä. Vaalit Ruotsissa on viimeistään ensi vuonna.

Yksityiskohtia ruotsiksi ehdotuksesta löytyy tästä. Linkki Aftonbladetin sivulle. Voisi tiivistää lyhyesti, että maltillinen kokoomus, ruotsidemokraatit, liberaalit ja kristillisdemokraatit vaativat toimia, joita tulisi Suomessakin toteuttaa. Esimerkiksi tiukempi suhtutuminen kielen opiskeluun, oleskelulupia tiukemmin ja humanitaarisen maahanmuuton erilaisia rajoituksia.

Suomessa Marinin hallituksen sisäministeri Ohisalo esitti jokin aika sitten ohituskaistaa niille, jotka eivät saa turvapaikkaa, koska sen myöntämiseen ei ole syytä. SDP:ssä tämä ei taida onneksi nauttia kannatusta, mutta sisäministerin puheita voi pitää vaarallisina.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En tiedä oletko tuossa oikeassa. Luulen persujen olevan joka tapauksessa ulkomaalaisvihamielisiä rotuun katsomatta siitä päätellen, että alle 3500 euroa ansaitsevia ulkomaalaisia ei heidän mestarinsa mielestä saisi päästää Suomeen töihin. Muuten mitenkähän suuri osa persujen kannattajista ansaitsee yli 3500 euroa.
Miksi väität, että summa on 3500€? Jos siis olisit asiaa tutkinut, tai edes vähän viitsinyt kuunnella niin se summa on 3000€ mistä Halla-aho puhui. Ihan kuuntelemalla tenttejä tai edes lukemalla uutisia olisi summa sinulle selvinnyt. Oliko 3000€ mielestäsi liian vähän raflaava summa, koska 3500€ kuulostaa jo mitatun keskiarvon yläpuoliselta, vai miksi piti valita summa mikä ei vastaa todellisuutta?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muistin väärin. Kiitokset korjauksesta. Oletko samaa mieltä mestarin kanssa?
En tiedä mistä "mestarista" puhut. Minusta on ongelmallista jos tänne tuodaan halpatyövoimaa samaan aikaan kun työttömiä on paljon. Jotain on vialla jos marjanpoimia Unkarista tulee korona-aikana poimimaan marjat mitä olisi halukkaita poimimaan tuhannet suomalaiset.

Paljon on kritisoitu esim. sitä, että selluteollisuus on ns. alkutuotannon touhua ja sen on Suomen myyntivaltti. Emme ole jalostusasteella riittävän korkealla koska suurempi jalostusaste viittaa suurempiin tuloihin. Sitten kun aletaan tekemään sitä samaa niin, että se työvoimakin on vielä ei kotimaista, niin onhan tuossa nähtävissä hälytysmerkkejä. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että ÄO noudattaa Gaussin käyrää. Kaikista ei vaan voi tehdä tohtoreita, esim. minusta. Joillekkin se suorittava porras on paras saavutettava taso. Jos me tuodaan vielä lisää Gaussin käyrän suorittavan portaan tekijöitä tänne (huom. en nyt väitä, että ne kaikki olisi ja yleistä, mutta vähäinen koulutus jne. niin silloin samoista apajista Suomessa kilpailee), niin mihin omat menee? Karua ajattelua, mutta perustuu kuitenkin faktoihin. Olen silti myös hyvinvointivaltioon uskova ja kannatan tasa-arvoa, se ei estä myöntämästä faktoja.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Muistin väärin. Kiitokset korjauksesta. Oletko samaa mieltä mestarin kanssa ulkomaalaisten päästämisestä Suomeen työhön?
Miksi tänne tuoda lisää halpa työvoimaa kun omalla työllä jo nyt eläviä laitetaan pois?
Suurin osa näistä uusista tulijoista on vaan tulossa pääkaupunkiseudulle, jossa tuollaiset tulot eivät riitä mihinkään vaan valtion pitää maksaa tukia päälle.

Tuohon kun lisätään pääkaupunkiseudulla pelkkien tukien varassa elävien määrään kasvu, jolloin vuokrat voivat olla käytännössä mitä vaan ei tarvitse ihmetellä miksi vuokrien suuruus kasvaa.
Se taas maksetaan jatkuvasti kasvavalla asumistuella.
Asumiskustannuksien laskuun olisi tehokkain keino lopettaa asumistuki, kun lisärahaa ei tule automaattisesti korotukseen niin vuokria ei voida korottaa jatkuvasti.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Koska persujen ajama politiikka ja puolueen monien vaikuttajien puheet ovat ulkomaalaisvihamielisiä luulen ja oletan persujen olevan ulkomaalaisvihamielisiä. Miksi muunlaiset ihmiset liittyisivät puolueen jäseneksi?

Sanoisin, että vuonna 2021 iso merkitys voi olla myös sillä, että (jos jätetään pienpuolueet sikseen) Suomessa on nykyään kaksi talousliberaalia puoluetta, PS ja Kokoomus. Petteri Orpo kun on rehellisesti puhuen enemmän rasite kuin vetovoima, niin en ole yllättynyt, että PS imee nimenomaan yrittäjiä nykyään riveihinsä.

edit: jottei mene off-topiciksi, niin olin itse hieman ulkomaalaisvihamielinen sunnuntaina. Kohdistui pääasiassa noin pariinkymmeneen kanadalaiseen. Olen siis rasisti.

edit 2: Mistä tajusinkin juuri, että maajoukkueurheilu ylipäänsä on puhtaasti rasistinen konstruktio. Jääkiekon MM-kisat on rakennettu rasismin aatteelle.
 
Viimeksi muokattu:

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä mistä "mestarista" puhut. Minusta on ongelmallista jos tänne tuodaan halpatyövoimaa samaan aikaan kun työttömiä on paljon. Jotain on vialla jos marjanpoimia Unkarista tulee korona-aikana poimimaan marjat mitä olisi halukkaita poimimaan tuhannet suomalaiset.

Paljon on kritisoitu esim. sitä, että selluteollisuus on ns. alkutuotannon touhua ja sen on Suomen myyntivaltti. Emme ole jalostusasteella riittävän korkealla koska suurempi jalostusaste viittaa suurempiin tuloihin. Sitten kun aletaan tekemään sitä samaa niin, että se työvoimakin on vielä ei kotimaista, niin onhan tuossa nähtävissä hälytysmerkkejä. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että ÄO noudattaa Gaussin käyrää. Kaikista ei vaan voi tehdä tohtoreita, esim. minusta. Joillekkin se suorittava porras on paras saavutettava taso. Jos me tuodaan vielä lisää Gaussin käyrän suorittavan portaan tekijöitä tänne (huom. en nyt väitä, että ne kaikki olisi ja yleistä, mutta vähäinen koulutus jne. niin silloin samoista apajista Suomessa kilpailee), niin mihin omat menee? Karua ajattelua, mutta perustuu kuitenkin faktoihin. Olen silti myös hyvinvointivaltioon uskova ja kannatan tasa-arvoa, se ei estä myöntämästä faktoja.

Miksi ne tuhannet suomalaiset eivät mene sinne metsään pomimaan niitä marjoja jos halukkuutta on? Tai hakeudu marjatilalle pomimaan mansikoita? Koska se on raskasta työtä, saattaa tekokynsi katketa. Vie myös turhaan aikaa viinan juonnilta ja muilta harrastuksilta.
 
Spire

Käsittääkseni monet eivät edes palkkaa suomalaisia poimimaan mansikoita, jotta voivat maksaa täysin polkuhintaa kyseisestä työstä esim. ukrainalaisille poimijoille. Tuntipalkka jää niin pieneksi, ettei tuollaiseen ole mitään järkeä hakeutua.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käsittääkseni monet eivät edes palkkaa suomalaisia poimimaan mansikoita, jotta voivat maksaa täysin polkuhintaa kyseisestä työstä esim. ukrainalaisille poimijoille. Tuntipalkka jää niin pieneksi, ettei tuollaiseen ole mitään järkeä hakeutua.
Vaimo oli jokunen vuosi sitten pomimassa Keski-Suomalaisella tilalla. 3 euroa sai kopalta palkkaa. Urakalla sai poimia että tienasi jotain, mutta ei kuulemma enää ikinä uudestaan.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Vaimo oli jokunen vuosi sitten pomimassa Keski-Suomalaisella tilalla. 3 euroa sai kopalta palkkaa. Urakalla sai poimia että tienasi jotain, mutta ei kuulemma enää ikinä uudestaan.
Urakallahan noita hommia tehdäänkin. Liksa on thaimaalaiselle tai ukrainalaiselle ihan ok. Parin kuukauden työllä voi tienata sellaisen summan, jolla kotimaassa pärjää koko vuoden. Pienempi paha nämä poimijat ovat kuin Närpiön alipalkatut kurkunpoimijat, joiden elatuksesta osan maksaa valtio, eli yrittäjät ovat ulkoistaneet osan palkanmaksusta valtiolle. Tässähän tuossa halpatyövoimamallissa on kysymys.

Jos Närpiön kurkunpoimija haluaa tuoda perheensä Suomeen, hänen täytyisi tienata about 3k€. Humamamut voivat tämänkin säännön jostain syystä kiertää.
 
Tuamas

Jäsen
Pienempi paha nämä poimijat ovat kuin Närpiön alipalkatut kurkunpoimijat, joiden elatuksesta osan maksaa valtio, eli yrittäjät ovat ulkoistaneet osan palkanmaksusta valtiolle. Tässähän tuossa halpatyövoimamallissa on kysymys.

Tämä myytti Närpiön alipalkatuista kurkunpoimijoista elää persupropagandan ansiosta ilmeisen voimakkaana.

Närpiössä oli vuonna 2019 yhdeksän työssäkäyvää toimeentulotuen saajaa, joka on pyöreästi 0,2% Närpiön työllisestä työvoimasta.

Lisäksi asumistukea Suomessa keskimäärin saa 10% väestöstä, Närpiössä 2,5% työikäisistä (reilu 3% koko väestöstä).
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Sinulla lienee faktaa Närpiössä olevan kurkunpoimijan palkasta?

Käsittääkseni se, että työntekijä tekee työnsä Närpiössä ei ole sama asia kuin työntekijän tulisi olla kirjoilla Närpiössä. Siksi kysynkin tuon kausityöntekijän palkasta.

Minulla ei ole sen isompaa faktaa nimenomaan kurkunpoimijan palkasta, minulla on faktaa Närpiön toimeentulo- ja asumistukiasiakkuuksista.

Käsittääkseni suurin osa asuu nimenomaan Närpiön alueella, jossa on Suomen suurimpiin kuuluva ulkomaalaisten osuus väestöstä, eikä mikään tilastoissa indikoi mihinkään muuhun suuntaan (missään Närpiön lähikunnassa ei ole merkittävää populaatiota ulkomaalaisia sekä työssäkäyviä toimeentulotukiasiakkaita, joka olisi edellytys tälle persupropagandan paikkansapitävyydelle).

Lisäksi nuo eivät käsittääkseni pääosin ole kausityöntekijöitä, vaan ihan ympäri vuoden töissä noilla kurkku- ja tomaattitiloilla.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinulla lienee faktaa Närpiössä olevan kurkunpoimijan palkasta?

Käsittääkseni se, että työntekijä tekee työnsä Närpiössä ei ole sama asia kuin työntekijän tulisi olla kirjoilla Närpiössä. Siksi kysynkin tuon kausityöntekijän palkasta.
Kommenteissa joku sanoi, että 8,5€/h saanut palkkaa kasvihuonetöistä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta ei kyllä kummosia elantoja tuolla saa. Samaan aikaan maataloustukia vetävä yrittäjä painaa ihan mukavaa voittoa.
Tuollaista aika mukavaa 3M voittoa näyttänyt tekevän aika pitkään.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voiko humanitaarista maahanmuuttoa vastustaa olematta rasisti?

Jos henkilö A esim. vastustaa humanitaarista maahanmuuttoa taloudellisin perustein, jos syystä tai toisesta A arvioi, että humanitaarinen maahanmuutto on kansalle taloudellinen rasite, eikä A:lla ole hinkua maksaa veroja enempää, tai A:n mielestä verorahoilla olisi parempaakin käyttöä. Tämä täysin riippumatta siitä, olisivatko maahanmuuttajat erilaisia kantaväestöön verrattuna ihonvärin, uskonnon, kielen, etnisen alkuperän tms. erottelevan tekijän mukaan. A siis ajattelee, että yhteistä kakkua voisi jakaa jo maassa oleville enemmän (parempi koulutus, paremmat sote-palvelut), tai ehkä verotusta voisi laskea = ostovoimaa enemmän, kun palkkaa jää enemmän käteen. A on siis homo economicus, taloudellisesti rationaalisesti ajatteleva henkilö. A ei siis ole ulkomaalaisvihamielinen, hänelle ratkaisevaa on näkemyksensä maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista. A saattaa olla esim. sitä mieltä, että maailman about kallein maa Suomi ei ole taloudellisesti oikea paikka humanitaariselle avulle. A on voinut laskea, että miljoonalla eurolla voidaan antaa humanitaarista apua Suomessa x-määrälle henkilöitä, ja miljoonalla eurolla humanitaarista apua voidaan antaa Keniassa y-määrälle ihmisiä. Jos (ja kun) y > x, niin A:n mielestä resurssien järkevintä allokointia olisi laittaa rahat Keniaan. [Tai toisin päin: jos halutaan auttaa 5000 henkilöä, niin Suomessa rahaa kuluu x-määrä, Keniassa y-määrä, joten koska x>y, niin vähemmillä resursseilla päästään, jos käytetään y-määrä.]

En mene pidemmälle siihen, onko A:n arvio taloudellisesta rasitteesta oikea/väärä.

Jos A päätyy siihen, että humanitaarinen maahanmuutto on (taloudellinen) rasite, mitkä puolueet ovat A:n kanssa samoilla linjoilla? Aivan, Persut. Mitkä muut? Aivan, ei muita. A voi siis valita Persujen äänestämisen, vaikka ei miellä olevansa rasisti. A kyllä tiedostaa, että Persuissa on (joitakin) rasisteja, mutta mahdollisesti A ei näe näitä niin suurena haittana, että se estäisi A:ta äänestämästä Persuja. A voi nähdä taloudellisen rasitteen vuosien kuluessa kumuloituvan niin suureksi, että taloutta ajatellessaan A:lla ei ole oikein muita vaihtoehtoja.

Rasistin leimasta Persuissa vs. Vihreät ja vasemmistolaisuus:
Vastaavasti Vihreissä on hyvin vasemmistolaisia henkilöitä (kaikkien tuntema esimerkki Satu Hassi, joka on ollut taistolainen. Kun Hassi julkaisi kirjan taistolaisuuteen ja omaan historiaansa liittyen, oli Vihreässä langassa kolumni, jossa ruodittiin tätä taistolaisuus-leimaa:
Miksi taistolaiseksi nimittelemisellä on edelleen tehoa ja mihin sillä pyritään?
”Taistolaisiksi haukkuminen on yritys mitätöidä vastustaja. Kuvaan taistolaisista liittyy voimakas negatiivinen, vähättelevä ja ihmettelevä lataus. Taistolaisuus on edelleen trauma”, kertoo filosofian tohtori ja historioitsija Sari Aalto Vihreälle Langalle.
Vihreitä äänestävät tietävät, että siellä on myös hyvin paljon vasemmalle kallellaan olevia henkilöitä, (vaikka esim. Soininvaara on sitten toista laitaa). Osmoa äänestävät tietävät, että ääni menee samalla myös sinne vasurileiriin. Muut arvot (ympäristö) ovat tällaiselle äänestäjälle kuitenkin etusijalla, eli vasureita ei nähdä niin suurena haittana, että Vihreiden äänestäminen olisi poissuljettua. Yhtä hyvin Persuista voidaan mutatis mutandis todeta vastaavaa: Rasisteiksi haukkuminen on yritys mitätöidä...

Mikäli olen itse vähänkään kartalla siitä, mitä politiikassa tapahtuu, niin A:n kaltaisia äänestäjiä on enemmän ja enemmän. Persuihin käytettyjä rasisti- ja natsi-kortteja on käytetty niin paljon, että ne ovat pikku hiljaa menettämässä merkitystään. Persujen vastustamiseen rasistikortti alkaa olla jo nähty. Jos kaikki ovat rasisteja, niin kukaan ei ole rasisti. Persuista on tullut hyväksyttävä äänestysvaihtoehto, enää Persuja äänestämällä ei saa rasistin leimaa. [Toki siellä Persuissa on näitä "hönttejä", hakkaraisia tms. joita lyömällä muut puolueet voivat yleistää yksittäisen henkilön toilailut koskemaan koko puoluetta. Mutta: Persut ovat tässä asiassa siistineet rivejään, Turtiaiset yms. ovat ulkona puolueesta, ja näin ymmärtääkseni tapahtunut yhä enenevässä määrin.]

Vastaus ensimmäisen rivin kysymykseeni: mielestäni voi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Käsittääkseni se, että työntekijä tekee työnsä Närpiössä ei ole sama asia kuin työntekijän tulisi olla kirjoilla Närpiössä.

Kun tutuilla on hieman tekemistä asian kanssa Närpiössä, lyhyt kommentti. Närpiössä maksetaan toimeentulotukea ja työttömyyskorvauksia erittäin vähän suhteessa muuhun Suomeen. Aivan mallikunta. Kausityöntekijät eivät saa suoria korvauksia työnsä lisäksi. Närpiössä asuu noin 1 500 ulkomaalaistaustaista, joten näin pitäisi hommat muuallakin hoitaa. Heistä todella harva saa tukia, luokkaa muutama kymmen.

Maataloustuista paljastuu sitten, miten bisnes pyörii. Suomen TOP-10 pari vuoden takaa:

"Kolmanneksi suurin tuensaaja närpiöläinen Andelslaget Närpes Grönsaker, suomeksi Osuuskunta Närpiön vihannes vajaan 1,9 miljoonan euron tukisummalla.
Neljäntenä tulee närpiöläinen, Suomen suurimpiin tomaatintuottajiin lukeutuva Sven Sigg AB runsaan 1,8 miljoonan eurolla.
Närpiöläinen tomaatintuottaja Jan-Erik Sigg Ab oli kuudentena runsaan 1,7 miljoonan euron tukisummalla".

Totta kai myös pienempiä tukia maksetaan Närpiöön, mutta närpiöläisten bisnes pyörii ja tuottaa voittoa maataloustuilla sekä erilaisia erikoistuilla.
 
Valitettavasti missään ei kerrota, että paljonko nämä 1500 ulkomaalaista tienaa ja milaisilla rahoilla he tulevat toimeen. Voin melkein vannoa, että 3000€/kk ei tienaa niistä yksikään. No kyllä joku voi, mutta lähtökohtaisesti halpatyövoimaa taitaa olla suurin osa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos henkilö A esim. vastustaa humanitaarista maahanmuuttoa taloudellisin perustein, jos syystä tai toisesta A arvioi, että humanitaarinen maahanmuutto on kansalle taloudellinen rasite, eikä A:lla ole hinkua maksaa veroja enempää, tai A:n mielestä verorahoilla olisi parempaakin käyttöä.
Toki voi mutta vähän katselisin tuollaista ihmistä vinoon. Jos siis on sitä mieltä, että humanitaarinen maahanmuutto pitää estää kokonaan kaikilta vain rahan takia. Toki voisihan sitä pistää kehitysapua tai rahaa yleisesti joillekin pakolaisleireille.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki voi mutta vähän katselisin tuollaista ihmistä vinoon. Jos siis on sitä mieltä, että humanitaarinen maahanmuutto pitää estää kokonaan kaikilta vain rahan takia. Toki voisihan sitä pistää kehitysapua tai rahaa yleisesti joillekin pakolaisleireille.
Tässä voisi huomioida sen, että tosiasiassa ihmisarvo ei ole mittaamaton, vaikka niin välillä kuulee väitettävän. Muutoinhan autot olisivat "helvetin paljon" turvallisempia, teiden nopeusrajoitukset olisivat olennaisesti pienemmät jne. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon siitä, kuinka jollekin asialle on asetettu hyväksyttävä riski suhteessa tavoitteisiin, käytettyyn rahamäärään jne.

Esimerkkinä voisi sanoa, että jos henkilö B haluaa ottaa kotiinsa pakolaisen, ja elättää ko. pakolaisen omilla varoillaan, niin se on A:lle ok. Mutta A:lle ei ole ok, että B haluaa maahan pakolaisia, mutta lasku pakolaisten maahan ottamisesta menee veronmaksajille, eli myös A:lle. Tällöin A:n mielestä B:llä on kummallinen ajatus siitä, että B saa sosialisoida A:n varoja, ja käyttää niitä rahoja miten huvittaa. Toki nämä ovat arvokysymyksiä, mihin (hyvinvointi-) yhteiskunnassa rahoja laitetaan, kuinka paljon kansalaisia verotetaan jne.

Rahasta tässä puhutaan, siksi vain rahan takia on vähän kummallinen lause. Jos rahaa olisi rajattomasti, myös resursseja hoitaa kotoutuminen, erityisopetus, rikosten ehkäisy ja rikosseurausten hoito jne. olisi rajattomasti. Mutta koska rahaa ei ole rajattomasti, niin sitten pitää päättää, mihin kaikkeen sitä riittää. Ymmärrän hyvin, että pienituloiset ihmiset äänestävät Persuja, koska he voivat hyvinkin ajatella, että panostamalla vähemmän maahanmuuton resursseihin heille voisi jäädä jonkin verran enemmän. Lisäksi ns. matalan työkynnyksen aloilla (esim. taksit) työntekijöiden palkat ovat laskussa, sillä myös maahanmuuttajat voivat kilpailla työpaikoista. Helsingin taksiasemilla muutos näkyy jo, maahanmuuttajat lienevät enemmistönä kuljettajissa. Sen vähän mitä isotuloisten ajatuksista tiedän, varsin usein haluaisivat maksaa vähemmän veroja, sillä osallistuvat mielestään "jo ihan tarpeeksi". Taloudellisista syistä humanitaarista maahanmuuttoa vastustavia isotuloisia on tiedossani monia. (Monen kohdalla talouden painottaminen päätöksissä on ylipäätään johtanut siihen, että ovat isotuloisia.)
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Vähän hämmentää tää keskustelu tästä 3000€/kk, ja toimeentulosta 8,5€/h palkoilla, kun omalla alalla työnjohtaja saa liksaa sen 2800 kuussa, miinus verot.
En sitten tiiä, et kuka tänne sitten olis sovelias tulemaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vähän hämmentää tää keskustelu tästä 3000€/kk, ja toimeentulosta 8,5€/h palkoilla, kun omalla alalla työnjohtaja saa liksaa sen 2800 kuussa, miinus verot.
En sitten tiiä, et kuka tänne sitten olis sovelias tulemaan.
Mikä siinä hämmentää? Lähtökohtahan tuossa ajatusmallissa on, että meillä riittää työttömiä omasta takaa. Tämän hetken keskiansio Suomessa on yli tuon 3000€. Halutaanko tänne korkeakoulutettua työvoimaa asiantuntijahommiin vai siis matalapalkka-alojen kouluttamatonta työvoimaa tekemään suorittavaa työtä, mihin riittäisi kyllä niitä väliinputoajia ja kouluja käymättömiä ihan riittämiin 400 000 työttömästä. Ei kai tuo sen monimutkaisempaa ole.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Voin melkein vannoa, että 3000€/kk ei tienaa niistä yksikään. No kyllä joku voi, mutta lähtökohtaisesti halpatyövoimaa taitaa olla suurin osa.
Ovatko mielestäsi myös kaikki alle 3000 euroa ansaitsevat kantasuomalaiset halpatyövoimaa? Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomessa maksettujen palkkojen ja palkkioiden mediaani oli 2958 euroa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vähän hämmentää tää keskustelu tästä 3000€/kk, ja toimeentulosta 8,5€/h palkoilla, kun omalla alalla työnjohtaja saa liksaa sen 2800 kuussa, miinus verot.
En sitten tiiä, et kuka tänne sitten olis sovelias tulemaan.
Matalammathan ne on Närpiössä. Maksetaan sopimusten mukaan, ja sopimuspalkat eivät noilla aloilla suuria ole. On erikseen ulkomaalaistaustaisten palkat ja sitten kausityöntekijöiden palkat. Jälkimmäisessä on joskus juttuja (YLE, HS) palkkojen polkemisesta ja käteen lyödyn rahan pienuudesta. Mutta vakituisille maksetaan kaiketi se mitä kuuluu eli luokkaa 9-11 euroa tunti. Osan tekevät urakkana (sama työntekijä voi tehdä osan tuntiliksalla, osan urakkana).

Närpiössä ja muualla sielläpäin elinkustannukset ovat paljon halvemmat, joten palkoilla voi tulla toimeen ilman, että tarvitsee toimeentulotukea tms. Tuet verovaroista (tai EU:n rahoista, joita rahoitetaan verovaroin) tulevat sitten erityistuista ja maataloustuesta. Noin se pyörii.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ovatko mielestäsi myös kaikki alle 3000 euroa ansaitsevat kantasuomalaiset halpatyövoimaa? Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomessa maksettujen palkkojen ja palkkioiden mediaani oli 2958 euroa.
En minä niin ole väittänyt, enkä väitä. Suosittelen lukemaan ajatuksen kanssa sen mitä äsken kirjoitin ja miettimään asiaa uudestaan ilman närkästymistä. Siinä vastasin tähän varsin selvästi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rahasta tässä puhutaan, siksi vain rahan takia on vähän kummallinen lause.
Mietin lähinnä sitä että jos nyt jossain olisi kansanmurha käynnissä niin A:n mielestä ei pitäisi pelastaa ketään koska se maksaisi Suomelle rahaa. Tällöin mielestäni on perverssiä kieltäytyä suojelemasta elämää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös