Pikemminkin niin, että konservatiivit ovat vaatineet aina kovempia rangaistuksia lapsiinsekaantujille liberaalien ollessa hiljaa tai syyttäen populismista ja linkittäen tutkimuksia, joiden mukaan kovilla rangaistuksilla ei estetä rikoksia.
Viestistä tulee pitkä, pahoittelut siitä jo etukäteen. Haluan kuitenkin avata taustoja sille, miksi itse näen tässä viime aikaisessa diskurssissa kaksinaismoralismia.
Konservatismiin sisältyy moralistinen ajattelu, jossa ihmisiä jaotellaan hyviin sekä huonoihin. Aiemmin se kanavoitui yhteiskuntaluokkina, rasismina ja puhdasoppisuutena; nykyään puhutaan kulttuureista, meritokratiasta ja älykkyysosamäärästä.
Edellä kuvaamani maailmankuva edellyttää, että menestyneet ihmiset osoittavat paremmuutensa kaitsemalla niin epäonnistuneita, kulttuuriselta taustalta erilaisia, seksuaaliselta suuntautumiselta poikkeavia kuin syrjäytyneitäkin. Jotta logiikka pysyisi kasassa, tulee aina välillä korostaa, että "mitään rikollisuutta ei hyväksytä".
Pohjoismainen sosiaalidemokratia on menestynyt liki kaikilla saatavissa olevilla asteikoilla mitattuna. Myös rikollisuuden torjunnassa on onnistuttu erinomaisesti, kun vertauskohteeksi otetaan vaikkapa Yhdysvallat. Rikosten lukumäärä ei laske tuomioita koventamalla, kuten itsekin taidat tutkimuksia sivutessasi todeta. Tämän vuoksi lähtökohdan pitää olla, että yhteiskunta ei toimi kostonhimon välineenä, vaan pyrkii sopeuttamaan myös yhteiskuntaa vastaan hyökänneet yksilöt.
Tämäkään ei tarkoita sitä, että seksuaalirikosten tuomioita ei olisi varaa korottaa. Korottaminen vain ei ratkaise perusongelmaa. Syy sille, miksi tuomiot ovat pääsääntöisesti alhaisia, on taloudellinen: vankilareissu heikentää ennustetta vangitun yhteiskuntakelpoisuudelle ja tuottaa kustannuksia valtiolle.
Yksinkertaistettuna: minä uskon siihen, että euro ennaltaehkäisyyn poikii pidemmälle kuin euro rankaisuun. Siltikin olen valmis jonkinasteisiin kiristyksiin, jotta yhteiskunta välittäisi periaatteellisen viestin jäsenilleen.
Syy sille, miksi otin esille konservatiivien kaksinaamaisuuden, on simppeli: olen seurannut keskustelua naisten oikeuksista reilut kymmenisen vuotta ja todennut, että konservatiivit ovat erittäin harvoin "naisten puolella". Seuraa esimerkkejä:
Istanbulin sopimuksen ollessa tapetilla konservatiivit olivat sitä mieltä, että sopimus on typerä, koska siinä ei puhuta laveasti kaikista ihmisistä, vaan otetaan erityistarkkailuun naiset; kauheaa miesten sorsimista, kuulemma. Sama logiikka on ollut läsnä, kun #metoon vanavedessä on puhuttu Louhimiehestä, Metsäkedosta tai muista valkoisista miehistä, joihin suomalainenkin konservatiivimies vaivattomimmin samaistuu.
Konservatiivit olivat myös haraamassa vastaan niin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohennettaessa (tahdon-kampanja), lapsiin kohdistuvan väkivallan kitkemisessä (90-luku), naisten oikeuksien yleisissä puitesopimuksissa (CEDAW 80-luvulla, 90-luvulla Pekingin julistus).
Konservatiiveilta on kuultu aika vähän toimintaehdotuksia sen suhteen, että kirkon sisälle pesiytyneeseen seksuaalirikollisuuteen puututtaisiin. Perhepiirissä tapahtuvien rikosten asettamista yleisen syytteen alle seurasi myös vastustusta, kun asiaa käsiteltiin 90-luvun alussa.
Tänä vuonna on puhuttu siitä, kuinka Timo Soini ei noudata Suomen ulkopoliittista linjaa, jonka keskiössä ovat naisten- ja lastenoikeudet sekä lisääntymisterveys. Kun luottamus Soinin toimintaan vietiin äänestykseen, hallituspuolueiden miesedustajat äänestivät vaivatta luottamuksen puolesta. Ainoastaan kokoomuksen Toivakka ja Siren vastustivat, mikä onkin puolueelle hyvä tapa puhdistaa imagoa. Yleisenä havaintona voidaan todeta, että naisten oikeudet on konservatiivisissa puolueissa ulkoistettu harvojen naisedustajien kontolle.
Vuoden alusta alkaen on ollut myös esillä Suostumus-aloite, jonka tähtäimessä on seksuaalirikoslainsäädännön uudistaminen Ruotsin-mallin pohjalta. Olen seuraillut kampanjan etenemistä ja todennut, että tämäkin aloite on noin 99-prosenttisesti naisten varassa. Kun asia oli esillä täällä Jatkoajassa, konservatiivit olivat ensimmäisenä huutelemassa miesten syyttömyysolettaman puolesta, vaikka se on tämän lainsäädännön osalta aika köykäisesti perusteltu uhkakuva.
Lyhykäisyydessään: naisten oikeudet kiinnostavat konservatiiveja (joihin luen tässä tapauksessa porukkaa aika väljästi) hyvin valikoivasti. Yleensä ne nostetaan esille silloin, kun on tarjolla joko poliittisia irtopisteitä tai mahdollisuuksia ratsastaa tunteita herättävillä rikoksilla kohti omia poliittisia päämääriä.
Meanwhile: naisasialiike, järjestökenttä, aktiiviset kansalaiset ja osa poliitikoista tekevät vuosia jatkunutta työtä, jonka pitkän aikavälin tavoitteena on parantaa naisten sekä lasten henkistä ja fyysistä hyvinvointia.
Jos joku on nyt muuttunut Oulun tapahtumien myötä, niin median sekä poliitikkojen käytös.
Hesari ja Yle ovat ainakin pysyneet asialinjalla. Oikeastaan uutisointi on ollut poikkeuksellisen hyvin laadittua, minkä vuoksi olen sitä itsekin jaksanut seurata.
MTV, maakuntalehtien kolumnistit ja iltapaskat ovat luonnollisesti ottaneet tunnepitoisen lähestysmitavan, mutta siinä nyt ei ole mitään kovinkaan poikkeuksellista.