Näin yleensä motivaatiota kielen oppimiseen luulisi useimmilla luovan jo se fakta, että sujuva kielitaito parantaa huomattavasti työllistymismahdollisuuksia, helpottaen uralla etenemistä ja täten myös vaurastumista.
Vaikka Suomessa koko maailman mittakaavassa varsin avokätinen sosiaaliturva Pohjoismaiseen malliin onkin, melkoinen downshiftaaja saa kyllä olla, ellei parempaan tulotasoon ole ambitiota. Tämän luulisi etenkin koskevan nuorempia miehiä (toki myös naisiakin), joilla korostuneesti on "näyttämisen halua" ja kunnianhimoa elämässä menestymiseen. Tässä valossa miltei jokaisella olettaisi löytyvän tahtotilaa ja mielen lujuutta tehdä kaikkensa pärjätäkseen. Patenttiratkaisuja joka tilanteeseen ei ole, mutta kielitaito on kautta historian ollut avain moniin oviin.
Pointtini on siis, että mikäli yhdestä tai toisesta syystä muuttaisin esimerkiksi Espanjaan, tietäen että mitä todennäköisimmin tulen viettämään maassa useamman vuoden, totta kai pyrkisin ottamaan espanjan kielen haltuun niin nopeasti kuin mahdollista.