Siitä huolimatta että suomalainen yhteiskunta voi mm. seksuaalirikosten rangaistavuudessa ja muissakin aspekteissa kehittyä vaikka unohdettaisiin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten olemassaolo kokonaan, on tässä kohtaa kaikki puheet "peiliin katsomisesta" ja suomalaisten tai suomalaisen yhteiskunnan vastuusta erinomainen keino ampua itseään poliittisesti jalkaan. Saadaan varmasti ihmetellä ja taivastella jatkossakin jytkyjä, Trumpeja, Brexitejä, nationalismin nousua ja muuta kivaa jos liberaalien tahojen paras vastaus on "peiliin katsominen". Toki silloin saadaan Dunning-Krugerin hengessä taas porista palsta täyteen kuinka tärkein selittävä tekijä on tyhmyys. Siis muiden, ei toki minun itseni.
Tälle keskustelulle on leimallista se, että liberaaleilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta voittaa sitä. Mamu-kriitikoille tämä on ainainen "runsaudensarvi", kun jokainen raiskaus nostetaan esiin jonkinlaisena historiallisena osoituksena oikeassa olemisesta.
Oma aikaperspektiivini tämän keskustelun suhteen ulottuu noin kymmenen vuoden taakse. Tänä aikana olen lueskellut niin Jatkoaikaa, Hommaa, Hesaria, Iltalehtiä kuin lukuisia muitakin nettikeskustelun foorumeita. Oleelliset kiistakysymykset eivät ole tänä aikana liikkuneet mihinkään suuntaan.
Kansan enemmistö ajattelee edelleen, että Suomen on osallistuttava humanitääriseen maahanmuuttoon, vaikka siitä koituisi haittoja yhteiskunnalle. Tätä ei tietenkään sanota ääneen, koska se johtaisi maahanmuuttokriitikon vastakommenttiin: ahaa, sinä hyväksyt raiskaukset; sinä olet raiskaajien puolella; sinä priorisoit muukalaiset oman kansan edelle.
Poliitikot ovat näiden kysymysten äärellä vieläkin huonommassa asemassa. Ensinnäkin heidän on kannettava vastuuta, mikä pakottaa huomioimaan mm. perustuslain, kansainvälisten sopimusten painoarvon, realiteetit ja EU-politiikan suunnan. Poliitikkojen ainoa keino puolustautua Oulun rikosvyyhdin kaltaisten tapahtumien äärellä on vaatia arvokeskustelua, pyrkiä marginaalisiin kiristyksiin maahanmuuttopolitiikassa ja heitellä populistisia lausahduksia, joilla ei ole mitään konkreettista merkitystä.
Annan esimerkin. Vaalit lähestyvät, joten huolestuneiden kansalaisten tuntoja on välttämätöntä aistia. Niinpä puhemies Paula Risikko, sisäministeri Kai Mykkänen ja muutamat muut ovat vaatineet karkoitusten nopeuttamista ja kovempaa kuria.
Tässä Risikon mietteitä (linkki: Yle), joita oikeustieteilijät arvostelevat
Hesarin artikkelissa. Todellisuudessa karkoitukset ovat olleet mahdollisia koko tämän ajan, kun asiasta on keskusteltu. Karkoitukset kuitenkin tapahtuvat siinä vaiheessa, kun rikoksia on jo tullut ilmi. Tämänkin jälkeen rikollinen yleensä istuu ensin rangaistuksensa ennen karkoituksen toimeenpanoa. Prosessia myös hidastavat kansainväliset säädökset, joiden mukaan Suomi ei karkoita ketään, mikäli tämän turvallisuus kohdemaassa on uhattuna. Nämä ovat linjauksia, jotka sitovat poliitikkojen käsiä nyt ja tulevaisuudessa.
On totta, että monet liberaalit ovat maahanmuuttokysymyksen suhteen naiiveja ja epärehellisiä. Tilastot ovat osoittaneet jo vuosikaudet, että tulijoiden kynnys syyllistyä rikolliseen toimintaan on matalampi kuin hyvinvointimyllyn jauhamilla pottunokilla. Tämä on myös intuitiivisesti ennustettavissa, kun ottaa huomioon, millaisista kriisipesäkkeistä turvapaikanhakijat tänne saapuvat.
Mielestäni tässä maahanmuuttokysymyksessä on pohjimmiltaan kyse siitä, kumpaa arvottaa enemmän: kansainvälistä solidaarisuutta ja ylikansallista vastuunjakoa vai nationalistista eristäytymispolitiikkaa. Tähän joku varmasti tarttuu, joten tarkennan: turvapaikanhakijat ovat pieni osa kokonaismaahanmuutosta (noin 10%), ja heidän kokonaismääränsä on vuosittain noin 3000-4000, mikä on Suomen kokoisessa maassa häviävän pieni osuus. Globaalilla tasolla Eurooppaan tulijoiden määrä on myös erittäin pieni (vain muutama prosentti).
Kysymyksellä on kuitenkin poliittisesti suurempaa painoarvoa, jos asia viedään EU-tasolle. Mikäli EU:n sisällä ei ratkaista kysymystä yhdessä, koko paletti leviää kasaan ja tekee maahanmuutosta entistä vaikeammin ennakoivaa ja hallittavaa. Tällöin myös 30 000:n tulijan määrä on tulevaisuudessa täysin mahdollinen, jopa odotettavissa.
Mitä seurauksia tällä kaikella sitten on kotimaiselle keskustelulle? Ensinnäkin se ajaa ihmisiä vastakkaisiin leireihin: joko olet maahanmuuton puolesta tai sitä vastaan. Kuka fiksu ihminen haluaa tunkea lusikkansa tällaiseen soppaan? Hyvin harva. Tuntemistani ihmisistä vain pieni vähemmistö jaksaa enää vaivautua koko debattiin. Itsekin kartan toisinaan monikulttuurisuusketjua, koska siellä saa osakseen kaikenlaisia leimoja ja älyllisyyden kyseenalaistamista. Keskustelijat eivät myöskään ole valmiita muuttamaan kantojaan, vaan poterot on kaivettu syvälle ja ympäröity retorisilla konekivääreillä.
On myös turhauttavaa, että palstan homogeenisestä käyttäjärakenteesta johtuen aiheesta ei synny monipuolista väittelyä, vaan mamukriitikoita on aina se yhdeksän yhtä vastapuolen edustajaa vastaan. Kun ottaa huomioon vielä muutamien liberaalin leirin edustajien ylilyönnit ja palstalta häipymiset, on asetelma erittäin vinoutunut.
Itse olen liberaali ja täytyy sanoa että tiettyä rakenteissa ja julkisuudessa esiintyvää naiiviutta olisi syytä ravistella ja kovaa. Rajat kiinni -meininkiä tämän ei pidä missään nimessä tarkoittaa. Sitä en kannata tippaakaan. Kaipaan raadollisia, inhorealistisia (jopa vähän vainoharhaisia) maahanmuuton kannattajia. Nyt tuntuu että keskustelua hallitsee karrikoidusti naiivit maahanmuuton kannattajat ("suvakit") ja raadolliset/vainoharhaiset maahanmuuton vastustajat ("rajakit").
Näinhän se on. Tosin sanat kannattaa tämän aiheen tiimoilta valita harkiten, sillä jokainen kantaa ottava esitys tullaan muistamaan vuosikausia, minkä lisäksi niitä tullaan väistämättä ymmärtämään - luultavasti tarkoituksella - väärin.