Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 238 277
  • 28 696

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ihmeellistä tosiaan on se hyssyttely, ettei asiasta uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä.

En ole mikään Perussuomalaisten kannattaja mutta on sanomattakin selvää, että muut puoleet ajavat itsensä ennen pitkää ihan umpikujaan yrittäessään pitää itseään jotenkin niin paljon parempina, ettei PS:n kanssa suostuta minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Tämähän johtaa ennenpitkää vain isompaan ja isompaan kahtiajakoon. Nyt olisi kyllä eheytymisen paikka Suomessa.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Viimeksi muokattu:

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tunnustan että minussa herättää osin sekavia tunteita, että nyt ryhdytään pitämään hallituksen hätäkokouksia ja suunnitellaan nopealla tähtäimellä merkittäviä lakimuutoksia ja lisäresursseja viranomaisille. Omaan henkilöhistoriaani liittyy että about vuosikymmen sitten - ennen kuin joka toisesta Suomessa asuvasta ja 99% rikollisista tuli turvapaikanhakijoita - sain muutaman vuoden seurata melko läheltä haastavissa elämäntilanteissa olleita keskiuusimaalaisia teinejä. Se oli aikamoista havaintokoulutusta. En siitä pitäen ole edes vähän alusta tajunnut sitä, että nuorten tukipalveluita karsitaan tai ettei niihin panosteta suurin piirtein kaikkea mahdollista. Olemme nyt vauraimmillamme tämän kansakunnan historiassa. Todella hienoa että näiden iljettävyyksien toimintaan puututaan mutta ilmeisesti sitten ongelma lakkaa, jos jossain vaiheesta irakilaiset ja afganistanilaiset saadaan tästä kuviosta eliminoitua. Enemmistöllä nuorisosta menee paremmin kuin aiempina vuosikymmeninä: heillä on parempi (rakastavampi) kasvatus ja parempi ymmärrys, paremmat tiedot: esim. päihteiden käyttö on suorastaan häkellyttävästi vähentynyt. Mutta sitten on merkittävä ryhmä, jolla menee todella huonosti ja yhä huonommin. Ja näitä saalistavat ihan sekalaiset tahot, ilman yhtäkään irakilaista tai afganistalaista, näitä käytännössä heitteillejätettyjä todellakin saalistetaan, käytetään hyväksi eikä heistä välitetä.

Nyt jos kävisi niin että tämä näiden väri- ja uskontovammaisten ryhmien suorittama oksettava väkivalta ja hyväksikäyttö katoaisi niin sitten olettaisin että lähes jokaiselta somessa teloituksia ja karkotuksia vaahtoavilta katoaisi mielenkiinto kuin hauki rannasta siihen, missä armottomassa suojattomuudessa tämä tietty osa nuorisoamme on elänyt ja elää.

Eiköhän samanlaista meteliä pidetä vastaavista teoidta oli tekijä kuka vaan. Fakta on vaan se, että tälläinen grooming ja joukolla alaikäisten raiskaaminen ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Siksi alaikäisten joukkoraiskaajat ovat 99% maahanmuuttajia.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuota... kun noista suhteiden solmimisesta alkaa tulla tässä varman oloista johdattelua, niin onkos nyt jotain faktatietoa, että joku raiskauksiin syyllistynyt tai sellaisesta epäilty olisi käynyt vierailulla koulussa?

Faktaa on mm. päiväkotivierailuista. Toki nämä ovat täysin valokuvien somesta kaivamisen varassa, varmastikaan yksikään kouluvierailuja järjestänyt taho ei nosta kättä pystyyn että hei me vietiin nämä alaikäisten raiskaajat kouluvierailulle.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eiköhän samanlaista meteliä pidetä vastaavista teoidta oli tekijä kuka vaan. Fakta on vaan se, että tälläinen grooming ja joukolla alaikäisten raiskaaminen ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Siksi alaikäisten joukkoraiskaajat ovat 99% maahanmuuttajia.

Siis sitähän netti on juurikin täynnä, groomingia, on sitten perunaneniä tai värivammaisia asialla. On myös ollut ihan rinkejä, tullut säännöllisesti ilmi, mutta ne uutiset eivät ilmeisesti sitten niin säväytä. Se mikä tässä nykyisessä iljettävyydessä on mahdollisesti uutta, että on ehkä ollut etnisperustainen jengi systemaattisesti asialla. Ja jos näin niin tähän todellakin tulisi kohdistaa kaikki mahdolliset resurssit että päättyy alkuunsa. Mutta sehän se on, että sinänsä tätä tapahtuu jatkuvasti - nyt vain sitten huomioidaan kun a) vaalit ja b) turvapaikanhakijat. No, tietämättömyys helpottaa elämää.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

En nyt ihan puhtain paperein pillurallikuskeja päästäisi. Siellä on alaikäisten hyväksikäyttöä, päihteitä ja muuta vastaavaa kaupungista toiseen, vuosikymmenten ajan. Teiniraskauksia. Ja aina silloin tällöin ihan pertti- ja berttaperuspettersonien bileissä myös. Ei olla liian sinisilmäisiä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
RKP:n Anna-Maja Henriksson osoitti syyttävän sormen Suomen epäonnistuneeseen kotouttamiseen, ja siihen ettei näille miehille ole riittävästi kerrottu, ettei lapsia saa raiskata:

”Meidän pitää nyt kysyä, olemmeko epäonnistuneet kotouttamisessa ja onko niin, ettei Suomeen muuttaneille ole kerrottu riittävästi siitä, että Suomessa kaikki ovat samanarvoisia.”

Voi luoja mikä ämmä. Ja näitä saatanan populisti irtopisteiden kerääjiä meillä on päättäjinä.

Kotouttaminen vissiin mennyt pieleen. Kävikin niin että vahingossa tehtiin partalapsista pedofiilejä. Nyt pitää siis skarpata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiedän tämän tapauksen, tässä kohtaa päiväkodin johdon harkinta on pettänyt pahasti. Onko näitä muitakin?
Tiesit tapauksen muttet vaivautunut mainitsemaan sitä? Parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä on varmasti ainoa tapaus, sillä eihän kukaan voi olla noin tyhmä eihän?
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siis sitähän netti on juurikin täynnä, groomingia, on sitten perunaneniä tai värivammaisia asialla. On myös ollut ihan rinkejä, tullut säännöllisesti ilmi, mutta ne uutiset eivät ilmeisesti sitten niin säväytä. Se mikä tässä nykyisessä iljettävyydessä on mahdollisesti uutta, että on ehkä ollut etnisperustainen jengi systemaattisesti asialla. Ja jos näin niin tähän todellakin tulisi kohdistaa kaikki mahdolliset resurssit että päättyy alkuunsa. Mutta sehän se on, että sinänsä tätä tapahtuu jatkuvasti - nyt vain sitten huomioidaan kun a) vaalit ja b) turvapaikanhakijat. No, tietämättömyys helpottaa elämää.

En ole rehellisesti koskaan lukenut, että 8 suomalaismiestä raiskaisi saman alaikäisen tytön vuoron perään mitä nyt Oulussa on tapahtunut. Mutta uskotaan sitten jos sanot että tämä on täysin tavallista. Munat veks.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
En nyt ihan puhtain paperein pillurallikuskeja päästäisi. Siellä on alaikäisten hyväksikäyttöä, päihteitä ja muuta vastaavaa kaupungista toiseen, vuosikymmenten ajan. Teiniraskauksia. Ja aina silloin tällöin ihan pertti- ja berttaperuspettersonien bileissä myös. Ei olla liian sinisilmäisiä.

En nyt puutu sen enempää näkemyksiisi, sinulla on niihin oikeus, mutta kun vähääkään kritisoidaan maahanmuuttajataustaisia, jopa perustellusti, niin sinä käännät asian aina toisinpäin, ettei saisi syyllisiä tai sellaisiksi epäiltyjä edes epäillä. On jotenkin vaikea käsittää mikä on sinun motiivisi tälle toiminnalle. En siis kyseenalaista ketään tai sinua, vaan kysyn ihan rehellisesti ja kenties ns tyhmästi onko kaiken takana jokin ideologia, joka estää mahdollisten tosiasioiden prosessoinnin? Ei vaikeita (seksuaali)rikoksia hatusta lähdetä epäilemään riippumatta etnisestä taustasta.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nyt ihan puhtain paperein pillurallikuskeja päästäisi. Siellä on alaikäisten hyväksikäyttöä, päihteitä ja muuta vastaavaa kaupungista toiseen, vuosikymmenten ajan. Teiniraskauksia. Ja aina silloin tällöin ihan pertti- ja berttaperuspettersonien bileissä myös. Ei olla liian sinisilmäisiä.

Jos jokin kantasuomalaisten lapsiraiskausrinki paljastuisi Suomessa tai muualta maailmassa, niin eiköhän sillekin olisi oma ketjunsa. Vituttaa nämä esittämäsi rinnastukset.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En nyt ihan puhtain paperein pillurallikuskeja päästäisi. Siellä on alaikäisten hyväksikäyttöä, päihteitä ja muuta vastaavaa kaupungista toiseen, vuosikymmenten ajan. Teiniraskauksia. Ja aina silloin tällöin ihan pertti- ja berttaperuspettersonien bileissä myös. Ei olla liian sinisilmäisiä.

Ei toki pidä olla sinisilmäinen näiden asioiden suhteen - kuitenkaan se, että osa bensalenkkareista toimii väärin ei kyllä toimi selityksenä sille miksi pakolaiset ovat käyttäneet nuoria tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen. Etkä toki näin suoranaisesti väittänytkään - kuitenkin pikku savupommia tuossa yritit heitellä. Joskus vaan voisi jotkut asiat hyväksyä ainaisen selittelemisen sijaan.

Tuo Oulussa tapahtunut harrastetoiminta on ilmeisesti ollut vähintäänkin kohtuullisen systemaattista - enää ei myöskään voi ihan sinisin silmin käyttää sanaa yksittäistapauskaan.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
RKP:n Anna-Maja Henriksson osoitti syyttävän sormen Suomen epäonnistuneeseen kotouttamiseen, ja siihen ettei näille miehille ole riittävästi kerrottu, ettei lapsia saa raiskata:

”Meidän pitää nyt kysyä, olemmeko epäonnistuneet kotouttamisessa ja onko niin, ettei Suomeen muuttaneille ole kerrottu riittävästi siitä, että Suomessa kaikki ovat samanarvoisia.”
Silmät pyöreänä katson lukemaani enkä kerta kaikkiaan keksi mitä tuohon voisi enää sanoa.
 
Tuota... kun noista suhteiden solmimisesta alkaa tulla tässä varman oloista johdattelua, niin onkos nyt jotain faktatietoa, että joku raiskauksiin syyllistynyt tai sellaisesta epäilty olisi käynyt vierailulla koulussa?
Taisi ainakin kaksi olla noista vieraillut koulussa tai päiväkodissa. Järjestäjänä taisi olla joku Vuolleoulu ja hanke nimeltään Esikoto. Järjestäjä poisti somestaan kuvat kyseisistä vierailuista (vai olikohan peräti kaikista) kun tapaus tuli ilmi. Sitten tietenkin jälkikäteen vielä valehdeltiin johonkin juttuun, että ei ole epäiltyjä osallistunut näille vierailuille. Lisäksi yksi epäilty taisi olla jossain lehtijutussa kertomassa kuinka ennakkoluulot hidastavat hyvien suhteiden luomista.

Taisi tuo muutaman vuoden takainen Kempeleessä tapahtunut raiskaus myös olla sellainen jossa tekijä oli käynyt tällaisella kouluvierailulla
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
RKP:n Anna-Maja Henriksson osoitti syyttävän sormen Suomen epäonnistuneeseen kotouttamiseen, ja siihen ettei näille miehille ole riittävästi kerrottu, ettei lapsia saa raiskata:

”Meidän pitää nyt kysyä, olemmeko epäonnistuneet kotouttamisessa ja onko niin, ettei Suomeen muuttaneille ole kerrottu riittävästi siitä, että Suomessa kaikki ovat samanarvoisia.”

Taattua rkp-settiä, tai nyt siis taattua oppositio rkp-settiä. Ministerinä Anna-Maja vetäisi ehkä toista sävelmää.
Ja myös mikäli Vaasassa, tai jopa Närpiössä sattuisi yksittäistapauksia tapahtumaan ullattavan paljon.

Suomenruotsalaiset nyt vain osaavat kotouttamisen paljon paremmin kuin junttisuomalaiset.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nyt ihan puhtain paperein pillurallikuskeja päästäisi. Siellä on alaikäisten hyväksikäyttöä, päihteitä ja muuta vastaavaa kaupungista toiseen, vuosikymmenten ajan. Teiniraskauksia. Ja aina silloin tällöin ihan pertti- ja berttaperuspettersonien bileissä myös. Ei olla liian sinisilmäisiä.
Tämäkö tarkoittaa, että näiden maahanmuuttajien insinöörijoukon pitää antaa harrastaa näitä pikku hassutuksia ja niitä ei saa tuomita?

Oon aina miettinyt, että miks sanotaan "tekee suomalaisetkin". Ei, en ole kuullut näin sairaista suomalaisista, ja minkä helvetin takia sitä rikollisuutta pitää tuoda vaan lisää, kun sitä on omasta takaa?

Sipilää pitäs syyttää törkeästä kuolemantuottamuksesta. Linnatuomioo vois mennä kärsimään samaan selliin näiden raiskaaja-insinöörien kanssa. Sattus Juhaa muuallekkin kun leukaan...
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän samanlaista meteliä pidetä vastaavista teoidta oli tekijä kuka vaan. Fakta on vaan se, että tälläinen grooming ja joukolla alaikäisten raiskaaminen ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Siksi alaikäisten joukkoraiskaajat ovat 99% maahanmuuttajia.

Ei kai tästä aiheesta tarvitse mennä Pohjanmaata pidemmälle?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
niin sinä käännät asian aina toisinpäin, ettei saisi syyllisiä tai sellaisiksi epäiltyjä edes epäillä.

Miten toteaminen joka päivä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on pois siltä, että nuo Oulun tekijät ovat tehneet kuvottavan teon? Suomessa tehdään lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia keskimäärin useita joka päivä. Tuo yksi lainaamani kaveri sanoi ettei sitä ole Suomen kulttuurissa. Bitch please.

Tämäkö tarkoittaa, että näiden maahanmuuttajien insinöörijoukon pitää antaa harrastaa näitä pikku hassutuksia ja niitä ei saa tuomita?

Ei, vaan se tarkoittaa ettei kannata kirjoittaa että sitä tai vastaavaa alaikäisten hyväksikäyttöä ei ole ollut suomalaisessa kulttuurissa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mietin sitä kiivasta keskustelua tuossa Muurame-ketjussa... Muuramen pedofiilirinki – Wikipedia
Hyi helvetin saatana...

Mutta on se nyt ihan vihoviimeistä itselleen valehtelua, että tuommoisillakaan teoilla puolustellaan yhtään millään tavoilla sitä että tänne otetaan ulkopuolelta ihmisiä jotka rupeavat raiskaamaan ihmisiä. Miettikää nyt helvetti vähän sitä miltä niistä uhreista ja heidän omaisistaan tuntuu? Vai onko tämä nyt sellainen "you can't make omelette, without breaking eggs"? -tyyppinen juttu ja että rapatessa kuuluukin vähän roiskua?
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Miten toteaminen joka päivä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on pois siltä, että nuo Oulun tekijät ovat kuvottavan teon? Suomessa tehdään lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia keskimäärin useita joka päivä. Tuo yksi lainaamani kaveri sanoi ettei sitä ole Suomen kulttuurissa. Bitch please.

Jos teet näin muissa yhteyksissäkin, niin asia on täysin ok eikä tarvitse asiaa sen kummemmin puida, koska poliisikin on todennut, että Suomessa tehdään törkeitä seksuaalirikoksia päivittäin ja vielä rumempia kuin "mamut" tekevät. Törmään vain useissa "mamuyhteyksissä" juuri sinun hymistelyysi ja rasismiväitteisiin. Voi olla, että olen käsittänyt väärin, mutta jotenkin tuntuu, että jos "mamu" tekee seksuaalirikoksia, niin se ei ole yhtä raskauttava asia. Kirjoittaisit selkeämmin, niin minun lisäkseni useamman muunkaan ei tarvitsisi vastata selvennyspyynnöt mielessään viesteihisi tai päätelmiisi jatkuvalla syötöllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös