Niin, sepä se pointti monesti onkin. Ei siihen tummaihoisen pysäyttämiseen valkoista todennäköisemmin tarvita rasismia, vaan se kylmä tilastollinen fakta, että tiettyjen vähemmistöjen taholta löytyy todennäköisemmin rikollisuutta kuin muualta. Teknisesti ottaenhan tuokin on toki rasismia.
Etninen profilointi voi olla joltain kannalta ihan ymmärrettävää, mutta kun siihen yhdistää poliisisetien liipaisinherkkyyden, niin se ei äkkiä olekaan enää niin mukavaa.
Rautalangasta väännettynä esimerkkinä olettakaamme Päijänteen takaisella pikatiellä päivystävä poliisi. Ohi ajaa 1000 autoa päivässä, joista 500:n ratissa on hämäläiseltä näyttävä tyyppi ja 500:n ehta savolainen. Poliisi on etninen profiloija, joten hän pysäyttää päivän aikana 80 hämäläistä ja vain 20 savolaista.
Valitettavasti poliisilla on myös pahasti kutkutteleva liipaisinsormi, joten 5 % hänen asiakkaistaan joutuu vaineeseen päivän päätteeksi, vaikka eivät siihen paljon aihetta antaneetkaan. Huomattavaa kuitenkin on, että poliisin etninen profilointi ei vaikuta laukaisuherkkyyteen, vaan 5 % kuolleisuus koituu sekä hämäläisten että savolaisten kohtaloksi. Eihän hän nimittäin mikään rasisti sentään ole.
Joten päivän saldona 500 ohi ajaneesta hämäläiseltä on kuollut 4, ja 500 ohi ajaneesta savolaisesta on kuollut 1. Onko hämäläisillä syytä valittaa, että heitä kohdellaan epäreilusti?
(Osa hämäläisistä saattaa olla oikeasti päijät-hämäläisiä valepuvussa, mutta ei anneta sen vaikuttaa päätelmiin.)