Jostain syystä sulta tuntuu nyt unohtuvan kokonaan laitavasemmiston rooli nykyisessä tilanteessa. Yrittäisit edes.
edit.
@Cobol ja
@-Kantor- kirjoittivatkin jo samasta asiasta.
En minä vasemmistoa unohda, mutta palstaveli
@Cobol tekee niin ansiokasta työtä ”entä vasemmisto” -puheissaan, että minä voin keskittyä ihan täysin voimin äärioikeiston ruotimiseen. Tuskin tällä palstalla vasemmistoa päästetään kuin koira veräjästä. Totta kuitenkin on, että EU-parlamentista löytyy laitavasemmistolaisia edustajia, jotka toimivat täysin Kremlin käsikassarana samalla pyrkien pirstomaan EU:ta sisältä käsin, ja he ovat samaa viidettä kolonnaa kuin äärioikeisto. Silti äärioikeiston nousu Euroopassa on kiistämättä isompi ilmiö ja myös isompi uhka monien eurooppalaisten kansallisvaltioiden sekä Euroopan unionin yhtenäisyydelle. Sen myötä myös äärioikeisto vaikuttaa Ukrainan-politiikkaan kansallisella ja EU-tasolla hyvin voimakkaasti.
International Centre for Counter-Terrorism julkaisi vuonna 2024 raportin, jossa tarkasteltiin Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston suhdetta. Raportissa tutkittiin siis väkivaltaisia terrorijärjestöjä mutta myös poliittisia äärioikeistopuolueita tietyissä kohdemaissa.
Näitä olivat Itävalta ja Saksa, joissa Itävallan FPÖ sekä Saksan AfD ovat äärioikeistopuolueita, joihin Venäjä käyttää raportin mukaan ”merkittävää valtaa”. Unkarin tilanteen jokainen tietää. Viktor Orbanin ”kristillisten arvojen” puolesta taistelu on pelkkää Kremlin propagandan pelaamista ja EU:n yhteisen päätöksenteon jarruttelua.
Kolmas esimerkki olivat Ranska ja Italia, joista jälkimmäisessä äärioikeisto on kyllä pidättäytynyt tukemasta suoraan Venäjää. Näissä maissa Venäjän toimintamalli onkin raportin mukaan tiettyjen yksilöiden tai puolueiden kautta tuoda poliittiselle kentälle puheenaiheiksi esimerkiksi antifeminismiä, anti-LGBTQ-agendaa ynnä muuta, jotka ovat sekä Kremlin agendalla että ennen kaikkea jakavat kohdemaan poliittista kenttää entisestään.
Eli äärioikeiston hyödylliset idiootit sekä tulevasta quislingin roolista haaveilevat tietoiset pahantekijät eivät siis toimi pelkästään EU-parlamentin äänestyksissä, vaan myös kotirintamalla puhuessaan asioista, jotka eivät suoraan liity millään tavalla Ukrainaan. Vai miksi luulette, että Venäjä muistuttaa puhuvien päidensä suulla tavan takaa miten Eurooppa on ihan homo ja ämmämäinen ja wokesta seonnut? Koska se tarttuu ja toimii, ja sillä lyödään kiilaa koko arvoyhteisön väliin. Jos saatana 20 % kansasta meilläkin sekoaa siitä, että muovipullojen kierrekorkkeja ei saa enää irti pullosta, niin miten tässä kollektiivina voidaan ikinä käydä vastustamaan tuollaista autoritaarista mörköä, mikä itänaapurissa nauraa partaansa.
Summa summarum: Jos ei kykene näkemään, kenen laskuun äärioikeisto pelaa kaiken aikaa näissä puheissaan – liittyivätpä ne suoraan Ukrainaan tai eivät – niin tukee ymmärtämättömyyttään tai ihan vain tietoisesti (”kunhan suvakkia vituttaa”) Venäjää.