Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 368 700
  • 29 624

Jani.S.Petke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tilliliha
Kyllähän Trump on ollut valtava pettymys. Aiemmin arveltiin, että Trump painostaa Venäjän rauhaan lisäämällä muussa tapauksessa Ukrainan aseapua sekä lisääntyvillä talouspakotteilla sitä kohtaan. Moni epäili silti jo silloin Trumpin suunnittelemien rauhanehtojen täydellistä oikeudenmukaisuutta Ukrainan kannalta ja että Trump tulee suosimaan Venäjää Ukrainan kustannuksella, mutta sitä ei sanottu ääneen. Nyt nämä epäilyt ovat vahvistumassa todeksi. Venäjä saisi käytännössä jo ennen varsinaisia neuvotteluja sen mikä on ollut sen minimivaatimus, ilman mitään sanktioita aloittamastaan hyökkäyssodasta. Ukrainan turvallisuustakuut jäisivät nyt myös lähinnä pelkästään Euroopan harteille.

Jos nuo todella olisivat lopulliset rauhanehdot, niin Euroopan kannalta se olisi käsittämätön myönnytys Venäjälle ja antaisi signaalin autoritäärisille valtioille, että voimapolitiikalla ja aggressiolla voi siirrellä rajoja ja saada lisää pinta-alaa. Silti tuo neuvottelutulos antaisi Trumpille häviäjän leiman neuvotteluissa myös monen amerikkalaisen silmissä, mutta onko sillä heille tarpeeksi väliä, vai onko Ukraina ja Eurooppa liian kaukana heistä katsottuna ja mennäänkö kaikessa kuitenkin vain Amerikka ensin. Tuon sisältöisestä rauhansopimuksesta saisi kuitenkin varmasti jossakin määrin arvostelua myös jopa omasta leiristä.
Vittuako sitä tässä sitten Eurooppalaisina ruikutetaan, jos kerran Euroopan yli on kävelty, niin eikös nyt kun tunkio on sotilaallisesti polvillaan olisi oiva hetki mennä ihan isommallakin porukalla hakemaan Kremlistä paremmat rauhanehdot. Tämä olisi muutenkin juuri tismalleen sitä kieltä mitä putleri ymmärtää.
 
Hexa

On tässä varmasti vielä myös Euroopalla sanansa sanottavana rauhanehdoissa, mutta ensin pitäisi päästä mukaan sinne neuvottelupöytään sekä löytyä sitä johtajuutta. Venäjän kyky jatkaa sotaa on selvästi heikentynyt ja taloudellinen romahdus olisi entistä lähempänä, jos talouspakotteita vaan jatketaan entistä laajempina ja määrätietoisemmin. Aika olisi Ukrainan puolella tällä hetkellä, jos koko Eurooppa sitoutuisi kasvattamaan tuntuvasti sen tarvitsemaa aseellista apua sekä määrällisesti että laadullisesti. Mutta sitten tuli Trump rauhansuunnitelmansa kanssa. EU:n olisi myös pitänyt pystyä aiemmin jämäkämpiin päätöksiin Ukrainan tukemisessa, vaikka Unkari ja Slovakia ovat olleet jarruttamassa päätöksiä ja pelaamassa peliään Putlerin eduksi. Katsotaan nyt kuitenkin vielä miten EU-maat ja Britannia vastaavat ja löytyykö sitä vahvaa johtajuutta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt kun Yhdysvaltoja johtavat Trumpin ja Hegsethin kaltaiset luuserit, jotka ovat valmiina tarjoamaan kultalautasella kaiken mitä Venäjä hoksaa haluta, Venäjällä olisi otollinen hetki miehittää Alaska.

Tästä ajatusten Tonavasta olisi kyllä mukava kuulla lisää. Melkoisen diilin ilmeisesti osaa Putler neuvotella Oranssin kanssa mikäli näin.

Itse olen tätä ajatusta "hautonut" jonkin aikaa...

Putinhan on halunnut palauttaa Venäjän, no suureksi ja mahtavaksi maaksi? Vanhat rajat kiinnostaa kaveria? Ja Venäjähän on aikanaan omistanut Alaskan, myivät sen Jenkeille 1867... Mikäs sen mukavampaa olisi, kuin ottaisi sen takaisin. Vaikka sitten ihan, voimakeinoin... Eihän se nyt olisi sen kummempi erikoisoperaatio kuin Trumpin Gröönlannin havittelu.. Nykyiset alaskalaiset voivat joko muuttaa muualle tai sitten heistä tulee venäläisiä...

Putin saisi Alaskasta öljyä, kultaa sekä kuparia? Omistamalla Alaskan saisi lähes täydellisen hallinnan Beringinsalmeen, tulevaisuudessa laivaliikenne tulee entisestään lisääntymään siellä, kun liikennettä siirtyy Koillisväylälle
Mutta mikä tärkeintä, Putin saisi täydellisen erävoiton Trumpista, joka menettäisi totaalisesti kasvonsa oman kansan edessä... Se häpeä olisi valtaisa arvovaltatappio !!!!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, paskansyönti, moottorisahat
Vaikka sitten ihan, voimakeinoin...
Siis millä voimalla Venäjä hyökkää Amerikan Yhdysvaltoihin? Sillä tupruttavalla lentotukialuksella joka tarvitsee vetoapua? Ehkä paksulla Kimmolla on antaa pari kalastaja-alusta ja soutuvenettä lainaan jonka vuoksi samalla pari pohjoiskorealaiskylää kuolee nälänhätään (collateral damage).

En tiedä miten tämä liittyy enää Trumpiin varsinaisesti, sopisi ehkä enemmän jonnekin sci-fi ketjuun kierrätyskeskuksen puolelle :D
 
Hexa

Jäsen
Tuo Putinin liehittely ilman syytä on mielenkiintoinen asia: luulisi, että Trumpia kiinnostaisi näyttää edes vähän hauista Putin edessä.
Tätä Trumpin kumartelua ja nöyristelyä Putinin suuntaan olen myös ihmetellyt, vaikka onkin kaiketi tosiasia, että Trump ihailee autoritääristen valtioiden johtajia. Äkistään voisi ajatella, että pakko olla jotain kompromatia Trumpista jollakin VHS-nauhalla joltakin vuosien takaiselta Moskovan reissulta jossain Moskovan hotellissa. Tämmöistähän on hieman huhuttu, mutta liekö perää niissä, vaiko vain ilkeämielisten keksimiä.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Samaan tapaan hän haluaa kaveerata korean paksun pojan kanssa.

Tähän liittyen, nauratti, kun instassa tuli liitteenä oleva meemi vastaan.
 
Liitteet

  • 08b58131-5184-415b-8fd1-f58cdb8340ee.jpeg
    08b58131-5184-415b-8fd1-f58cdb8340ee.jpeg
    123 KB · kertaa luettu: 240

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Tätä Trumpin kumartelua ja nöyristelyä Putinin suuntaan olen myös ihmetellyt, vaikka onkin kaiketi tosiasia, että Trump ihailee autoritääristen valtioiden johtajia. Äkistään voisi ajatella, että pakko olla jotain kompromatia Trumpista jollakin VHS-nauhalla joltakin vuosien takaiselta Moskovan reissulta jossain Moskovan hotellissa. Tämmöistähän on hieman huhuttu, mutta liekö perää niissä, vaiko vain ilkeämielisten keksimiä.

Tuossa nyt on juttua näistä Trumpin Venäjä-kytköksistä. Ihan mielenkiintoista kuultavaa.
 
Tätä Trumpin kumartelua ja nöyristelyä Putinin suuntaan olen myös ihmetellyt, vaikka onkin kaiketi tosiasia, että Trump ihailee autoritääristen valtioiden johtajia. Äkistään voisi ajatella, että pakko olla jotain kompromatia Trumpista jollakin VHS-nauhalla joltakin vuosien takaiselta Moskovan reissulta jossain Moskovan hotellissa. Tämmöistähän on hieman huhuttu, mutta liekö perää niissä, vaiko vain ilkeämielisten keksimiä.

Kyllähän tuo silmiinpistävää on ja syytä olen ihmetellyt minäkin.
Noita jo mainitsemiasi pidetään kai yleensä todennäköisimpänä selityksinä, mutta kun kyseessä on Trumpin kaltainen umpikiero narsismiin taipuvainen juonittelija niin pitäisin oven auki sellaisellekin selitykselle että Trump yksinkertaisesti yrittää bluffata ja kuvittelee pystyvänsä viehätysvoimallaan hurmaamaan vastapuolen suosiollisemmaksi neuvottelukumppaniksi.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa miten Trump ja Pohjois-Korean Kim Jong Un ensin uhkailivat toisiaan jopa ydinsodalla ja pilkkasivat vastapuolen nappeja, mutta pian oltiinkin ylimpiä ystävyksiä ja lopulta jo tavattiin ja hierottiin rauhaa.
Niiden neuvottelujen konkreettinen tulos jäi lopulta vähintäänkin kyseenalaiseksi, mutta se on jo aivan toinen juttu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tässä yhteydessä on syytä muistaa miten Trump ja Pohjois-Korean Kim Jong Un ensin uhkailivat toisiaan jopa ydinsodalla ja pilkkasivat vastapuolen nappeja, mutta pian oltiinkin ylimpiä ystävyksiä ja lopulta jo tavattiin ja hierottiin rauhaa.
Niiden neuvottelujen konkreettinen tulos jäi lopulta vähintäänkin kyseenalaiseksi, mutta se on jo aivan toinen juttu.
Eihän siinä mitään kyseenalaista ollut. Hyväksyttiin Kimin valtakunta ydinasevaltioksi.
 
MegaForce

Jäsen
"You were given the choice between war and dishonour. You chose dishonour, and you will have war." — Winston Churchill Neville Chamberlainille, Britannian parlamentissa vuonna 1938 Münchenin sopimuksen jälkeen.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
EU:n ja Ukrainan yli kävelevä diili menee parin viikon muiden häröilyjen kanssa hienosti sarjaan

- Hei me otetaan Panaman kanava
- Grönlanti on meidän (tässä vaiheessa jo meni mielestäni luotto)
- Gazan vieminen
- Ukrainan resurssien kiristäminen
- Muskin poppoon vallankaappaus
 
Viimeksi muokattu:

Hexa

Jäsen
Mä taas luulen, että Musk ja raha määrää. Trump on enemmän sätkynukke. Helvetin arvaamaton sellainen vaan.

Ei tiedetä mitä Trump on kellekin pohatalle luvannut heidän tuesta.
Itse luulen kanssa, että Heritage Foundation ja sen taustalla olevat hahmot vetelevät naruista Trumpin kohdalla. Toki Trump heittää sekaan myös omia ideoitaan. Musk puolestaan on vielä oppipoika politiikassa, mutta oppii kyllä nopeasti pelaamaan peliä omaksi edukseen ja omilla säännöillään. Muskin ilmeinen tavoite on nousta nopeasti poliittiseksi vaikuttajaksi.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi, että Venäjän ja Yhdysvaltojen viranomaiset tapaavat perjantaina Saksan Münchenissa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

– Heillä on tapaaminen Münchenissa huomenna. Venäjä on siellä meidän edustajiemme kanssa. Ukraina on muuten myös kutsuttu.

Joo ihan btw, kutsuttiin sitten se Ukraina vai mikä se oli mukaan neuvotteluihin joissa päätetään Ukrainan kohtalosta.

Presidentin työhuoneessa toimittajille puhunut Trump sanoo myös olevansa vakuuttunut siitä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa rauhaa. Trump katsoi, että Putin kertoisi hänelle, jos näin ei olisi.

Miten saatanan naiivi ja tyhmä pitää olla, että uskoo tällaista Putlerista ja Venäjästä ylipäätään? Tietysti kun on narsisti ja ihmiskunnan kruununjalokivi niin sitä on vakuuttunut, että kyllä Vladimir-setä hänelle kertoisi jos vielä kiukuttaa ja aikoo jatkaa sotilaallisia erityisoperaatioita Euroopassa. Jessus.

Toki kyllähän ukko edellisen kautensa aikana osti senkin, ettei Venäjä sotkeutunut USA:n vaaleihin kun Vladimir-setä niin kirkkain silmin väitti.

Ja taas sattuu päähän.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jos haluaa vaikuttaa älykkäältä kommentaattorilta, silloin pitää välttää yksinkertaistuksia. Uskoa, että Trump pelaa jotakin monimutkaista 3D-shakkia, jossa nyt vain Ukrainan sotakin on yhtenä ulottuvuutena. Viittaan esimerkiksi eiliseen A-studioon ja Risto E.J. Penttilään. Hän oli ihan pakotettu löytämään Trumpin toiminnasta jotakin järkevää, jotakin suunnitelmaa.

En moiti häntä, niin tekevät kaikki. Toinen asia kommentaattorilla on, ettei hän saisi tällaisissa kysymyksissä liikaa keskittyä henkilön ominaisuuksiin. Kysymyshän on intresseistä ja ihmisistä, jotka huolehtivat omista ja maittensa eduista.

Mutta näyttää nyt siltä, että asiat ovat juuri niin yksinkertaisia kuin miltä näyttävät. Trump noudattaa samaa koulukiusaajan logiikkaa kuin vaikkapa opiskeluaikoinaan. Hyökkää heikompansa kimppuun säälittä ja saa roskaväen mukaansa. Nauramaan, kiusaamaan. Ja Trumpilla on hyvä olla. Sama pätee myöhempään toimintaan liikemaailmassa.

Mutta siellä ihan pienessä sisimmässään pikku Donald vapisee Putinin edessä kuin haavanlehti. Hän oikeasti pelkää Putinia. Putin voi säälittä uhrata miljoona ihmistä ja nauraa päälle. Trump on kohdannut oikeasti kovan tyypin, joka tuntee Trumpin heikkoudet. Imarteleekin vielä sopivasti. Pitää häntä älykkäänä ja arvaamattomana.

On trumpfaneillakin aika avata silmät. Tällainen teidän johtajanne on. Ja te seuraatte häntä, surkeaa koulukiusaajaa! Idioottia, joka ei ymmärrä maailman hallintaan tähtäävää kokonaisstrategiaa. Ukrainankin tilanne tulisi nähdä osana USA:n hallintaa maailmassa, esimerkiksi arktiset alueet ovat kovin kutsuvia suurvalloille. Tätä peliä pitäisi osata pelata, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ongelmana Trumpilla nimittäin on se, että jos julistaa olevan maailman kovin jätkä, se pitää myös osoittaa joka päivä. Vaikka Ukraina ei kiinnostaisi Trumpia pätkääkään, silti heikkouksien osoittaminen Trumpin tyyliin tarkoittaa sitä, että myös Gaza menee lopulta täysin mistiin. Joka puolella maailmaa ymmärretään Trumpia hetki hetkeltä enemmän. Oikeasti kova jätkä pistäisi Putinin nippuun heti ja sitten jakaisi täysin mielivaltaisia tuomioitaan. Ehkä eivät olisi Ukrainan kannalta parempia, mutta ainakin valtiaan itsensä kannalta. Itsevaltias voi tehdä mitä tahansa. Putin joutuisi kerjäämään Trumpilta suosiotaan.

Vähän sääliksi käy nyt puolestaan oikeaa laitaa. Avatkaa silmänne, tällainen idolinne on! Hän uskaltaa haastaa länsimaita, pienempiä maita, joiden johtajat toki ovat aikamoisia löysähousuja myös. Tottuneita sivistyneeseen käytökseen. Mutta kun tulee vastaan Putinin kaltainen diktaattori, silloin Trumpilla on jo vetelät housuissa. Eikö Trump ollut se kovis, joka kestää painetta? Missä on nyt hänen voimansa, neuvottelutaitonsa, nokkeluutensa?

Muidenkin, länsimaiden johtajienkin kannattaa nyt olla tarkkana. On tulossa erinäisiä neuvotteluja, jossa pitää olla entistä kovempia Trumpia vastaan. Trump ei ole ystävämme, vaan vihollinen. Tämä on se neuvotteluasetelma, josta ponnistetaan eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Presidentin työhuoneessa toimittajille puhunut Trump sanoo myös olevansa vakuuttunut siitä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa rauhaa. Trump katsoi, että Putin kertoisi hänelle, jos näin ei olisi.
.
Trumpilla perinteitä jo tästä, että Putin on luotettavampi lähde kuin muut, oma tiedustelu esimerkiksi.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Trumpilla perinteitä jo tästä, että Putin on luotettavampi lähde kuin muut, oma tiedustelu esimerkiksi.
Eiköhän Trumpin kaudella tiedustelun taso saada laskemaan niin, että se kertoo, mitä Trump haluaa kuulla.

Varmasti Putin haluaa rauhaa, siitä ei ole epäilystäkään. Jos Ukraina annetaan hänelle hopealautasella, niin rauha todellakin seuraa. Ukrainalle ja hetkeksi.
 
Mattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämäkin käppänä olisi saanut kertoa mielipiteensä jo paljon aiemmin. Trumppihan heitti hänet bussin alle samoin kuin ison joukon entisiä luottomiehiään ja valitsi tilalle vielä lojaalimmat ja niljakkaammat toimijat.
No onhan Bolton tullut ulos useita kertoja Trumpiin liittyen, ja aina negatiiviseen sävyyn. Ei tätä nimenomaista "rauhansuunnitelmaa" nyt oikein voinut ennen siitä saatuja tietoja kommentoida.
 
Randall Flagg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suukkuluukku, seis pervoilulle!
Kun Ukrainassa joudutaan tyytymään (täysin kammottavaan ja epäoikeudenmukaiseen) Trumpin jo julkisuudessa hahmottelemaan rauhaan ja Euroopassa sen myötä päädytään kylmän sodan kaltaiseen tilanteeseen, on mielenkiintoista, ehkäpä myös surullista, nähdä mikäli asenteet ja puheet Suomen valta-asemissa olevilla kärkipoliitikoilla muuttuvat. Maailma sodan päättymisen ja Venäjän aggressiopolitiikan legitimiteetin myötä asettuu uusiin ja ennennäkemättömiin uomiin.

Monet niistä tekijöistä, joiden varaan Suomi on ulkopolitiikkaansa rakentanut; kansainvälinen yhteistyö, kauppapoliittiset suhteet, vapaakauppa, sääntöperusteisuus ovat todellisen ja vakavan uhan alla ja osin jo romutettu. Poliittinen kehitys myös Euroopassa haastaa näitä kiihtyvästi.
 
Tälläisessä tilanteessa tulee poliitikoilta löytyä selkärankaa pitää meille tärkeistä arvoista kiinni, vaikka se tarkoittaisi ongelmia johonkin suuntaan. Toisekseen hyvin pikimiten tulisi pyrkiä täydelliseen omavaraisuuteen kaikissa kriittisissä aspekteissa. Mieluummin pää pystyssä itsenäisenä kuollut, kuin perse pystyssä ryömien muiden armoilla.
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Papalla mennyt vähän päiväunet ja todellisuus sekaisin.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös