Juurikin näin, Bryssell mielletään hyvin kaukaiseksi asiaksi, josta pääasiassa tulee vain kuraa meille. Ne asiat, jotka europäättäjät kokevat tärkeiksi, eivät välity täysin toisenlaisissa olosuhteissa eläville ihmisille, yrittäjille, duunareille, työttömille. Esimerkiksi tiukka ilmastopolitiikka välittyy monelle suomalaiselle korkeana bensan hintana, joka aiheuttaa aika suurta kuormitusta arjen talouteen.
Harrisin kampanjaviesti oli jotakuinkin tämäntyyppinen, lainattu häviöpuheestaan: "Taistelu vapaudesta, mahdollisuuksista, oikeudenmukaisuudesta ja kaikkien ihmisten arvokkuudesta. Taistelu kansakuntamme ytimessä olevien ihanteiden puolesta, jotka kuvastavat Amerikkaa parhaimmillaan."
Hienoja asioita, mutta kun tällaista viestiä antaa epäsuositun Bidenin hallinnon oikea käsi, niin viestin perillemeno ei ole aina niin selvää. Bill Clintonin oivallus näyttää edelleenkin toimivan ja molemmat naisehdokkaat tuntuivat kompastuvan samaan asiaan: talousasioiden vähättelyyn. Harrisin olisi pitänyt kertoa selvemmin, miten hän aikoo parantaa työväenluokan elämää. Joku voi hyvinkin kokea em. viestinnän holhoavana: työväestö ei kuulu samaan pöytään demokraattien kanssa.
Teidän pitää nyt ajaa samoja asioita, vaikka meillä menee ihan hyvin ja me ollaan huolestuneita noin yleisellä tasolla siitä, että nämä ideat ei oikein toimi USA:ssa. Mitäpä jos ensin vaikuttaisitte siihen, millaiselta palkkakuitti näyttää, niin sen jälkeen voidaan kyllä kuunnella hienoja julistuksiakin. Harrisin kunniaksi on toki sanottava, että lähtökohdat olivat aika haastavat. Demokraatit olivat sählänneet valintaprosessin totaalisesti vihkoon. Sekin täytyy tunnustaa, että Trump tuntui poikkeuksellisen helpolta vastustajalta, ottaen huomioon hänen historiansa.
