Yksi esimerkki on tuo vaalivilppiasia. Trump on levittänyt valheellista tietoa vilpin laajuudesta, jonka myötä mediassa on kaivettu esiin Yhdysvaltain vaalijärjestelmän ongelmakohtia ilman riittävää informaatiota siitä, että Yhdysvaltain vaaleissa vaalivilppiä on tutkittu ylivoimaisesti eniten koko maailmassa ilman merkkejä siitä, että se olisi missään määrin tai missään vaiheessa maan historiaa ollut merkittävä ongelma. Päinvastoin, Yhdysvalloissa demokraattisilla vaaleilla on nykymuodossaan maailman pisimmät perinteet ja vilppiä ehkäistään hyvin tehokkaasti (ei toki täydellisesti).
Mutta tilanne on paljon monimutkaisempi, kuin yksittäiset caset. Pelkkiä yksittäisiä esimerkkejä käyttämällä ongelma trivialisoituu liikaa.
Trumpin itse harrastamat, hyvin vakavat pyrkimykset demokratian horjuttamiseksi päästetään koko ajan lisääntyvästi läpi melko arkipäiväisin huomioin ja ajallisesti nopeasti ilman niiden syvällisempää käsittelyä. On ikään kuin alistuttu sille, että se nyt jatkuvasti valehtelee ja pyrkii vaikuttamaan demokraattisiin instituutioihin kuitenkin ja kenties kyllästytty pitämään näitä esillä: Trump on onnistunut kyllästämään sekä turruttamaan mediaympäristön paskapuheella ja siitä on tullut mutkan kautta osa tietyllä tavalla hyväksyttävää poliittista retoriikkaa. Capitol Hillin valtaamisessakin vallalle hyvin laajasti ja nopeasti pääsi narratiivi siitä, että Trumpin henkilökohtainen vastuu tapauksessa olisi ollut melko marginaalinen eikä sitä juurikaan käsitelty enää vaalikampanjan yhteydessä Yhdysvalloissa tai muuallakaan.
Harris puolestaan toimi, kuten demokraattisissa vaaleissa perinteisesti toimitaan. Hän on muodostanut tutkitun tiedon pohjalta asioista mielipiteitään. Normaalisti demokratiassa toimitaan juuri näin: on olemassa taustalla faktat, empiria, tutkimus. Näiden pohjalta ehdokkaat esittävät omat mielipiteensä ratkaisuehdotuksinaan ja väittelevät niistä. Vastakkain ovat empiriaan pohjaava mielipide X ja empiriaan pohjaava mielipide Y. Äänestäjät sitten päättävät siitä, mikä heistä vaikuttaa järkevimmältä ratkaisulta empiirisesti tiedettyyn ongelmaan. Ratkaisuehdotuksia voi vapaasti kritisoida premissin ollessa se, että kilpailevat ratkaisuehdotukset perustuvat empiriaan. Asetelma kuitenkin on vahvasti juuri Trumpin myötävaikuttamana muuttunut siten, että vastakkain on valhe ja empiriaan pohjaava mielipide X. Keskustelu siis ohjautuu siihen, että osa kritisoi valheeseen pohjaavaa mielipidettä ja loput empiriaan pohjaavaa mielipidettä. Tämä menee nykyään liian usein medialta niin sanotusti tutkan alta. Myös Suomessa, vaikka noin periaatteessa suomalainen media edelleenkin ymmärtää ongelman.
Demokratiassa valehtelemista ja valheellisiin premisseihin perustuvia "mielipiteitä" pidetään syystäkin äärimmäisen tuomittavana, ja normaalissa demokraattisessa prosessissa tämmöisen pitää johtaa poliitikon luottamuksen menettämiseen ja eroon tehtävästään. Vaikka valhe olisi varsin arkipäiväinen ja triviaali - usein jopa melko merkityksetön. Trump on normalisoinut tästä vakavasti poikkeavan toiminnan ja kritiikki sitä kohtaan vaimenee vähitellen myös suomalaisessa mediassa ja tämmöinen demokratian periaatteiden vastainen toiminta normalisoituu vähitellen. On siis koko ajan enemmän ja enemmän ok, että ihmiset valitsevat valheen ja empiriaan pohjaavan mielipiteen X välillä. Pitkälti Trumpin myötä ei enää pelata faktoihin pohjaavilla poliittisilla ratkaisuohjelmilla vaan mielikuvilla siitä, että kuulostaako valhe vai empiriaan pohjaava mielipide mukavammalta. Samalla itse prosessi ei ole muuttunut eikä prosessin käsittely julkisuudessa, vaan ehdolla olevia henkilöitä ja heidän ohjelmiensa käsitellään siten, kuten on ennenkin tehty.
Suomen media ei ongelmia käsittelemällä tietenkään voi vaikuttaa Yhdysvaltain kansalaisten äänestyspäätöksiin. Mutta ongelma on vakava siksi, että globalisoituneessa maailmassa mitä tahansa yhteiskunnallista toimintaa ohjaavat käytännöt leviävät erittäin nopeasti.
