Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 611 700
  • 4 394

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Brian Tyler Cohenin kanavalla oli pätkä miten latinoräppäri Nicky Jam, (eli se jota Trump rallissa kutsui naispronominillä, luuli varmaan Minaj'ksi) perui kaiken tukensa MSG-vitsin takia ja kertoi tämän 43 miljoonalle instaseuraajalleen. Samoin Bad Bunny (45M), JLo (250M) ja Ricky Martin (19M) postasivat omilla kanavillaan vastalauseensa. Olisihan aika käänne jos homma kääntyisi kaikista muista teoista huolimatta vitsin takia Harrisille. Eihän sitä tiedä mikä on todellinen vaikutus mutta kaikki auttanee.
Hyvin mahdollista. Demokraateilla toki on ainakin koko 2000-luvun ajan ollut "taskussaan" amerikkalaisten viihdemaailman suurimpien tähtien valtaenemmistö, eikä se ole estänyt Republikaaneja ottamasta vaalivoittoja, mutta kyllähän näillä nähdään olevan merkitystä, kun jopa täällä Suomessa, alkuvuodesta niin Stubbin, kuin Haaviston kampanjatkin esim. listasivat verkkosivuillaan julkisuudesta tuttuja kannattajia.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Elon Muskin rahalla pyöritetään feikkejä Kamala Harris -mainoksia FB:ssa.

But what about Benghazi?

Asiasta seitsemänteen. En tiedä tarvitseeko edes tänä päivänä kuinka paljon foliohattua jotta epäilyt heräävät jonkin poliittisen agendan, Venäjän vaikuttamisyrityksen tai USA:n vaalimanipulaation suhteen.

Tässä nyt muutaman vuoden ajan sellasena ajottaisena harrastuksena on ollut kattoa Youtubesta jotain reaktiovideoita, yleensä joku omiin suosikkeihin kuuluva artisti, biisi, leffa tai tv-sarja. Ensinnäkin, sen verran yksinkertainen olen, että vierähti melkonen tovi ennen kuin tajusin tiettyjen reaktio-kanavaa pyörittävien naishenkilöiden kaupittelevan muilla alustoilla myös toisenlaistakin viihdettä.

Toiseksi, kattelin tietyn tovin yhden Amerikan Yhdysvaltalaisista mustista miehistä koostuneen porukan reagointeja johonkin suosikkibiiseihini, rap-musiikkia ja mitä vielä. So far so good. Sitten jossain vaiheessa vilkaistessani kanavan antia viimesen, en tiedä, puolen vuoden tai vuoden aikana, sisältö johon reagoivat onkin kääntynyt jotenkin naurunalaisella tai halveksulla asenteella osastoon liberaalit, demokraatit, Biden, Harris suhtautuvaksi uutistarjonnaksi tai kommenteiksi. Yhdessä video-otsakkeessa tuulettelivat miten olivat vissiin mainittu Fox News-osiossa.

Kaikesta tästä mieleni pahoitin - ja tuli hieman likainen olo.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Brian Tyler Cohenin kanavalla oli pätkä miten latinoräppäri Nicky Jam, (eli se jota Trump rallissa kutsui naispronominillä, luuli varmaan Minaj'ksi) perui kaiken tukensa MSG-vitsin takia ja kertoi tämän 43 miljoonalle instaseuraajalleen. Samoin Bad Bunny (45M), JLo (250M) ja Ricky Martin (19M) postasivat omilla kanavillaan vastalauseensa. Olisihan aika käänne jos homma kääntyisi kaikista muista teoista huolimatta vitsin takia Harrisille. Eihän sitä tiedä mikä on todellinen vaikutus mutta kaikki auttanee.
Nämä taitavat olla puertoricolais taustaisia ja kaipa niillä vitseillä on ollut vaikutusta. Kentältä kuuluu että väki kyselee voiko jo annettua äänestyslippua muuttaa (saattaa olla mahdollista). Puertoricolaisia on merkittäviä määriä esim. Pennsylvaniassa, Floridassa ja tietenkin New Yorkissa (siellä tietenkään ei olla vaa'ankieli asemassa).

JOL
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Elon Muskin rahalla pyöritetään feikkejä Kamala Harris -mainoksia FB:ssa.

Siis Muskhan on hieno mies. Kyseessä nimittäin on laiton siirtolainen:

Eli siis tuli maahan opiskelijaviisumilla, mutta aloitti työnteon silti. Sitten sai työskentelyviisumin. Toki tuota ei saisi saada, jos on jo tullut maahan jollain muulla tavalla ja tehnyt jo töitä - mutta riittävillä lakimiehillä tuostakin selviää. Sounds about white.

Sitten on toki väitteet (todellisuus on siis että jampalla jo 11 jälkikasvua) siitä että haluaa siittää koko maailman - en nyt ala linkittämään tähän, mutta googleen "elon musk sperm" ja tuloksia riittää.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Endorsmentteja satelee viime hetkillä. Madonna antoi tukensa Harrisille, Jake Paul töräytti 18 minuutin perustelut miksi kaikkien pitäisi äänestää Trumpia.

Ja only in America meno senkun kiihtyy, nyt Trump on jättänyt 10 biljoonan dollarin kanteen CBS News kanavaa kohtaan, kun editoivat Harrisin vastusta Israeliin liittyen. Ensimmäisessä versiossa oli kai tullut joku pitkä epäselvä vastaus ja sitten se oli nettipalveluun ja uusintoihin pätkitty tms.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
LeBron James on viimeisin Kamalaa julkisesti tukeva julkisuuden henkilö. Alkaa olemaan melkoinen lista fiksuja tunnettuja koko kansan suosikkeja Kamalan takana. Paitsi kun menee lukemaan minkä tahansa näiden tukijoiden somekommentteja niin saavat melkoista paskaa ja vihaa niskaansa. Hyvin menee ihmiskunnalla.

Kielii isosta yhteisestä huolesta tämä nimekkäiden tukijoiden määrä. Porukka on onneksi herännyt, että nyt on tehtävä kaikkensa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja only in America meno senkun kiihtyy, nyt Trump on jättänyt 10 biljoonan dollarin kanteen CBS News kanavaa kohtaan, kun editoivat Harrisin vastusta Israeliin liittyen. Ensimmäisessä versiossa oli kai tullut joku pitkä epäselvä vastaus ja sitten se oli nettipalveluun ja uusintoihin pätkitty tms.
Tästä 60 minute's ohjelman haastattelusta on pöhisty jenkeissä jo pidempään. Trump yrittää ilmeisesti kanteellaan pitää sitä vielä ihmisten muistissa.

60 minute's ohjelma siis alkuun mainosti Kamala Harrisin tulevaa haastattelua klipillä, jossa näkyi kysymys Israeliin ja Kamala Harrisin pitkä epäselvä vastaus siihen. Ei omasta mielestäni kovin raskauttava, ja niin epäselvä, ettei siitä kovin selkeää mielipidettä saa kiinni (poliitikon jargonia), mutta sen silti ilmeisesti uskottiin karkottavan Israel-myönteisiä äänestäjiä. Itse ohjelmassa (jota oli ilmeisesti muutenkin editoitu selkeyttämään Harrisin vastauksia) näkyi kysymykseen hieman erilainen vastaus ja paljon ytimekkäämpi. Konservatiivi-leirit epäilevät, että vastaus on otettu jostain toisesta kysymyksestä (koska vastaus oli täysin toisenlainen kuin siinä puffissa) ja halusivat nähdä koko haastattelun litteroinnin. 60 minute's ohjelma kiisti syytökset, mutta kieltäytyi näyttämästä niitä litterointeja, jonka jälkeen kohu kyseisen median puolueellisuudesta oli valmis.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
60 minute's ohjelma kiisti syytökset, mutta kieltäytyi näyttämästä niitä litterointeja, jonka jälkeen kohu kyseisen median puolueellisuudesta oli valmis.
Tietystikin Fox News täysin rutiininomaisesti editoi Trumpin haastatteluja, mutta ilman mitään kohuja, koska kukaan ei muuta odotakaan. Kaksoisstandardit kukoistavat.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
LeBron James on viimeisin Kamalaa julkisesti tukeva julkisuuden henkilö. Alkaa olemaan melkoinen lista fiksuja tunnettuja koko kansan suosikkeja Kamalan takana. Paitsi kun menee lukemaan minkä tahansa näiden tukijoiden somekommentteja niin saavat melkoista paskaa ja vihaa niskaansa. Hyvin menee ihmiskunnalla.

Kielii isosta yhteisestä huolesta tämä nimekkäiden tukijoiden määrä. Porukka on onneksi herännyt, että nyt on tehtävä kaikkensa.

Joo Kamala on kerännyt taakseen kaikki Arnoldista Springsteenin kautta Oprahiin. En minäkään julkkisten mielipiteiden mukaan äänestäisi, mutta vakuuttava on kattaus Harrisilla! Samaan aikaan toisaalla... mahdoton kyllä sanoa kumpaan joukkoon sitä hyppäisin!
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä 60 minute's ohjelman haastattelusta on pöhisty jenkeissä jo pidempään. Trump yrittää ilmeisesti kanteellaan pitää sitä vielä ihmisten muistissa.

60 minute's ohjelma siis alkuun mainosti Kamala Harrisin tulevaa haastattelua klipillä, jossa näkyi kysymys Israeliin ja Kamala Harrisin pitkä epäselvä vastaus siihen. Ei omasta mielestäni kovin raskauttava, ja niin epäselvä, ettei siitä kovin selkeää mielipidettä saa kiinni (poliitikon jargonia), mutta sen silti ilmeisesti uskottiin karkottavan Israel-myönteisiä äänestäjiä. Itse ohjelmassa (jota oli ilmeisesti muutenkin editoitu selkeyttämään Harrisin vastauksia) näkyi kysymykseen hieman erilainen vastaus ja paljon ytimekkäämpi. Konservatiivi-leirit epäilevät, että vastaus on otettu jostain toisesta kysymyksestä (koska vastaus oli täysin toisenlainen kuin siinä puffissa) ja halusivat nähdä koko haastattelun litteroinnin. 60 minute's ohjelma kiisti syytökset, mutta kieltäytyi näyttämästä niitä litterointeja, jonka jälkeen kohu kyseisen median puolueellisuudesta oli valmis.

Noita haastatteluja editoidaan USA:n mediassa oikeastaan aina. Samoin Euroopassa ja Suomessa. Haastattelut tehdään siten, että jos haastattelulle on varattu lähetysaikaa tasan 21.5 minuuttia (USA:ssa mainosten väliin), nauhoitus on selvästi pitempi.

CBS totesi, että Trumpin väitteet eivät ole faktaa eikä Harrisin vastausta Israelia koskien editoitu kyseisellä tavalla. Mitään Harrisin vastauksesta kyseiseen kysymykseen ei CBS:n mukaan jätetty pois. Sinänsä on mielenkiintoista, että Trump ja kampanjansa ylipäätään puuttuu median oikeuteen leikata haastattelu sopimaan ohjelman lähetysaikaan.

Toki taustalla on poliittinen tavoite voittaa presidentinvaalit.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
LeBronit, Madonnat ja Swiftit eivät yllätä. Uhreilu ja erityisesti viihdeteollisuus on ollut valtaisasti julkisesti DEM puolella ikuisuuden. Trumpin julkinen tukeminen taas on ihan uravaikutteinen riski, kuten Jake Paul tuossa videossa mainitseekin. Balanssi näissä on siis hyvin mielenkiintoinen ja luonnollisesti julkkiksia on paljon enemmän Harrisin takana julkisesti.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos ei Harris lähde ottamaan riskiä, entäs VP-ehdokas Tim Walz? Kansanomainen Walz jos joku voisi olla kuin kotonaan Roganin "äijäpodcastissa" ja puhua miesäänestäjille tärkeistä teemoista.
 
Roganin podcast on kovin suosittu, mutta kohdeyleisö on myös kovin rajattu. Väittäisin että "high risk - low reward" joka tapauksessa.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Täytyy sanoa, että siinä on melko karismaattinen ja sanavalmis kaveri, jos Trumpilta katkeaa suoni päästä presidenttikaudellaan.
Kyllä, lukeutuu myös joukkoon (mihin Harris ei kuulu) jotka ovat kirjaimellisesti nimittäneet Trumpia Hitleriksi. Mutta näin se takki vain kääntyy, tuulee kai nykyään liikaa.

Eikä silti suostu vastaamaan kysymykseen että hävisikö Trump edellisen vaalin rehellisesti vai ei.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noita haastatteluja editoidaan USA:n mediassa oikeastaan aina. Samoin Euroopassa ja Suomessa. Haastattelut tehdään siten, että jos haastattelulle on varattu lähetysaikaa tasan 21.5 minuuttia (USA:ssa mainosten väliin), nauhoitus on selvästi pitempi.
Niin editoidaan, mutta kohu koskee epäilyä siitä, että Harrisin vastaus vaihdettiin toisesta kysymyksestä (jota ei koskaan ilmeisesti käytetty) tuohon kyseiseen kysymykseen. Jos se pitää kutinsa, siinä on journalistinen etiikka koetuksella, sillä kyseessä ei ole aito Harrisin vastaus kysyttyyn kysymykseen. CBS News olisi voinut katkaista väitteiltä siivet luovuttamalla koko haastattelun litteroinnin (joka on tuolla jenkeissä melko yleistä), mutta he eivät suostuneet, josta koko kohu otti lisää tuulta purjeisiinsa.

Lähes kaikki tuolla Jenkeissä tietää, että FOX (93/6) rummuttaa republikaanien suuntaan ja vastaavasti MSNBC (5/95), NY Times (7/91), NPR (12/87), CNN (17/79) demokraattien suuntaan, mutta esimerkiksi CBS Newsin ajatellaan olevan vähän tasapuolisempi - joskin hieman enemmän (41/55) demokraattien suuntaan. Joten olisiko siinä jonkinlainen osasyy siihen, miksi tuolla Jenkeissä pillastuttiin juuri CBS:ää kohtaan, kun kaikki kuitenkin tietää, että näiltä selkeimmiltä puolueiden äänitorvilta voi odottaa mitä vain? En siis tiedä. Ihmettelin vain itsekseni jenkkimediaa seuraavana kuinka tästä yhtäkkiä nousi siellä isompi kohu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös