Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 611 331
  • 4 394

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuskin tarvitaan Harvardin yliopiston tutkijoita toteamaan, että Trumpin politiikka ei kuitenkaan välttämättä toisi helpotusta valkoisen työväestön ahdinkoon?

Tällä ei ole väliä sillä Trumpin voitto ratkaistaan vaaleissa, ei sen jälkeisellä politiikalla. Trump voittaa valkoisen työväenluokan ääniä koska hän kykenee näyttämään yksinkertaisella tavalla sen vihollisen: maahanmuuttajat, jotka uhkaavat heidän työpaikkojaan sekä ahneet työnantajat, jotka antavat työpaikkojen karata ulkomaille.

Trumpilla on myös yksinkertainen ratkaisu. Protektionismi. Ystävänsä omistama Tesla suunnittelee tehdasta Meksikoon, mutta ainakaan ennen vaaleja sitä ei mahdollisesti laiteta lopulliseksi. Trumpin voittaessa tullit saattavat olla kovia ja siksi on järkevää odotella. Ja kenties rakentaa tehdas USA:han. Vaikka pyörimään osin laittomalla maahanmuuttajatyövoimalla. Mutta se on eri asia.

Trump voi voittaa, jos kampanja & Trump kykenee:

1. Luomaan positiivisen ilmapiirin valkoisen työväenluokan sekä ruostevyön asukkaiden tulevaisuudesta Trumpin johtamassa Amerikassa. Koska varsinaiset teot ovat vaikeita ja Trumpin tapa on valehdella ja yksinkertaistaa, tämä osa kampanjaa pyörii Harrisin kyseenalaistamisessa. Onko se edes musta? Tällä nostetaan - ihan sivumennen toki - esille se, että valkoiset ovat taas saamassa mustan presidentin ja miten siinä viimeksi kävikään? Työpaikat katosivat, on Trumpin viesti.

2. Luomaan republikaanien osalta vähemmän hyökkäävän ilmapiirin aborttikysymyksen ympärille toteamalla, että enemmän kuin 6 vkoa täytyy olla oikeus raskauden keskeyttämiseen. Republikaaneissa on paljon abortin sallijoita ja Trumpin kannalta olisi tuhoisaa menettää heidän ääniään (jäävät kotiin).

Onko sinulla mitään lähdettä tälle väitteellesi?

Tarkoitan Trumpin suosiota valkoisen työväenluokan parissa, joka on sidoksissa heidän tilanteeseensa. Linkissä tuota käytiin läpi:

"A common theory about Donald Trump’s appeal is that working-class white people feel they fell behind as other groups pulled ahead. He recognized the sentiment and spoke to those voters’ concerns.

It turns out that those concerns are grounded in real economic changes, a new study from Harvard researchers shows. The researchers analyzed census and tax records covering 57 million children to look at people’s ability to rise to the middle and upper classes — their mobility — over two recent generations. They found that it had improved among Black people and deteriorated among poor white people".
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Tarkoitan Trumpin suosiota valkoisen työväenluokan parissa, joka on sidoksissa heidän tilanteeseensa. Linkissä tuota käytiin läpi:
Viestisi sanamuodosta päättelin - ilmeisen virheellisesti - että mainitsemasi syy on suurin yksittäinen syy äänestää Trumpia. No, miten tahansa, edellisessä viestissäsi kirjoitit myös näin:
"Mustat ansaitsevat edelleen keskimäärin vähemmän rahaa kuin valkoiset. Köyhinä syntyneet mustat amerikkalaiset ovat kuitenkin saaneet jalansijaa, kun taas heidän valkoiset kollegansa ovat menettäneet jonkin verran, mikä kavensi pitkään jatkunutta kuilua. A New Insight into Donald Trump’s Rise

Trump on hyötynyt tästä todellisuudesta. Hän on hyödyntänyt kaunaa, jota monet valkoiset äänestäjät tuntevat muihin rotuihin kuuluvia ihmisiä kohtaan kiihottavalla ja toisinaan rasistisella retoriikallaan."

YouTube-haastattelussa Maria Lindéniä pyydettiin nimeämään porukoita jotka äänestävät Donald Trumpia. Yksi Lindénin nimeämä porukka oli "rasistit". Hän perusteli sanomaansa kertoen samasta asiasta kuin sinä edellä, valkoisten ja mustien välisistä tuloeroista. Edelleen Lindénin kertomuksen mukaan, Demokraattien mielestä on sekä oikeudenmukaista että myöskin tasa-arvoista ottaa valkoisilta rahaa ja antaa se mustille (verotuksen keinoin). Ja jos et tunnusta menetelmää, olet rasisti. Sitä Lindén ei sanonut onko kyseinen rasisti-määritelmä USA:n Demokraattien, Lindénin oma vaiko sekä-että.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tässä on hyvä havainnollistus tuosta @Cobol mainitsemasta Yhdysvaltain suuren keskiluokan (joka Länsi-Euroopassa olisi vahvasti alempaa keskiluokkaa) ahdingosta.

Keskiluokkainen amerikkalainen ei välttämättä edes tiedosta tuota todellisuutta kokonaisuudessaan, mutta tiedostaa sen, että hän itse elää täysin kädestä suuhun eikä koskaan pysty merkittävästi säästämään tai investoimaan. Sen sijaan, epävarmuus kalvaa sen suhteen, että pystyykö hän pitämään edes nykyistä varsin epäkiitollista asemaansa.

Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
YouTube-haastattelussa Maria Lindéniä pyydettiin nimeämään porukoita jotka äänestävät Donald Trumpia. Yksi Lindénin nimeämä porukka oli "rasistit". Hän perusteli sanomaansa kertoen samasta asiasta kuin sinä edellä, valkoisten ja mustien välisistä tuloeroista. Edelleen Lindénin kertomuksen mukaan, Demokraattien mielestä on sekä oikeudenmukaista että myöskin tasa-arvoista ottaa valkoisilta rahaa ja antaa se mustille (verotuksen keinoin). Ja jos et tunnusta menetelmää, olet rasisti. Sitä Lindén ei sanonut onko kyseinen rasisti-määritelmä USA:n Demokraattien, Lindénin oma vaiko sekä-että.

En tiedä demokraattien näkemyksestä, jonka mukaan "on tasa-arvoista ottaa valkoisilta rahaa ja antaa se mustille (verotuksen keinoin). Ja jos et tunnusta menetelmää, olet rasisti".

Liitto- ja osavaltiotason verotus lähtee siitä, että heikoimmassa asemassa olevat eivät maksa veroja tai maksavat vähemmän ja muut maksavat sitten enemmän. Saamapuolella on kaiken värisiä, kuten myös maksajien puolella.
 
Kyllä minä tuon kaiken tiedän. Kerroin vain mitä Lindén kertoi ja tokkopa monikaan tässä ketjussa kyseenalaistaa hänen sanomaansa. Tiedän että identiteettipolitiikalla on roolinsa USAn demokraattien leireissä mutta sitä en tiedä kuinka suuri tuo rooli on. Lindénin lausuman perusteella häiritsevän suuri.

En muista mistä keskustelusta tuo kertomani löytyy mutta sen vihjeen osaan antaa että samassa keskustelussa oli mukana myös Markku Ruotsila.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
2. Luomaan republikaanien osalta vähemmän hyökkäävän ilmapiirin aborttikysymyksen ympärille toteamalla, että enemmän kuin 6 vkoa täytyy olla oikeus raskauden keskeyttämiseen. Republikaaneissa on paljon abortin sallijoita ja Trumpin kannalta olisi tuhoisaa menettää heidän ääniään (jäävät kotiin).
Tuo on Trumpille vaikea paikka. Jyrkkä vastustus ajaa pois keskitien republikaaneja, mutta toisaalta pienikin myönteisyys ajaa pois fundamentalistisia kristittyjä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
En muista mistä keskustelusta tuo kertomani löytyy mutta sen vihjeen osaan antaa että samassa keskustelussa oli mukana myös Markku Ruotsila.
Lindén on siis sanonut YouTube-haastattelussa jotakin, mutta et löydä / muista kyseistä haastattelua, vaikka muistat sen sisällön kuitenkin varsin hyvin? Tässä tilantessa olisi ehkä hyvä heittää vähän vahvempaa lähdettä tiskiin, kun alkuperäinen väite oli melko äärimmäinen. Ei tietenkään automaattisesti väärä, jos toisin todistetaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuo on Trumpille vaikea paikka. Jyrkkä vastustus ajaa pois keskitien republikaaneja, mutta toisaalta pienikin myönteisyys ajaa pois fundamentalistisia kristittyjä.

Trump valitsi 6 kk liian lyhyeksi ajaksi ja se mietittiin olettaakseni tarkkaan. Toisessa yhteydessä, sopivana hetkenä, tulee sitten mukaillen jotain sellaista mitä tuli Proud Boysille: "stand back and stand by".
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Järjellä nimenomaan Trumpin suosion voi selittää. Ei tarvita mitään uskontoa tai huuhaata.

Syy Trumpin suosioon - kaiken jälkeen - löytyy ennen kaikkea erityisesti amerikkalaisen valkoisen työväestön kokemasta suhteellisesta ahdingosta. Harvardin yliopiston tutkijat osoittivat, että valkoisen työväestön huolet perustuvat todellisiin taloudellisiin muutoksiin.

Tutkijat analysoivat 57 miljoonan lapsen väestölaskenta- ja verorekisteriä tarkastellakseen ihmisten kykyä nousta keski- ja ylempään luokkiin – heidän liikkuvuutensa – kahden viime sukupolven aikana. He havaitsivat, että se oli parantunut mustien keskuudessa ja huonontunut köyhien valkoisten ihmisten keskuudessa.

Mustat ansaitsevat edelleen keskimäärin vähemmän rahaa kuin valkoiset. Köyhinä syntyneet mustat amerikkalaiset ovat kuitenkin saaneet jalansijaa, kun taas heidän valkoiset kollegansa ovat menettäneet jonkin verran, mikä kavensi pitkään jatkunutta kuilua. A New Insight into Donald Trump’s Rise

Trump on hyötynyt tästä todellisuudesta. Hän on hyödyntänyt kaunaa, jota monet valkoiset äänestäjät tuntevat muihin rotuihin kuuluvia ihmisiä kohtaan kiihottavalla ja toisinaan rasistisella retoriikallaan.
Amerikassahan on ollut reipasta talouskasvua vuosikaudet, ja ne köyhät valkoiset työläiset on myös saanut nauttia kasvavasta ostovoimasta vuosi toisensa jälkeen. Tietysti alueellisia ja yksilöllisiä eroja on.

Kauna ja katkeruus on Trumpin suosion selittäviä tekijöitä, mutta ei näillä kaunaisilla ja katkerilla ihmisillä tarvitse olla mitään todellista materiaalista syytä katkeruuteensa. Riittää, jos kokevat että on liikaa woketusta ja tasa-arvoakin vaaditaan, mitään ei saa enää sanoa ja ylipäänsä asiat ei ole niin hyvin kuin "vanhoina hyvinä aikoina" jolloin vähemmistöt tiesi paikkansa eikä hyppinyt silmille.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Lindén on siis sanonut YouTube-haastattelussa jotakin, mutta et löydä / muista kyseistä haastattelua, vaikka muistat sen sisällön kuitenkin varsin hyvin? Tässä tilantessa olisi ehkä hyvä heittää vähän vahvempaa lähdettä tiskiin, kun alkuperäinen väite oli melko äärimmäinen. Ei tietenkään automaattisesti väärä, jos toisin todistetaan.
Sanoin asiani keskustelevaan sävyyn jossa esitetään näkemyksiä ilman että näkemyksen lähde olisi saman tien esitettävissä. Samalla mielessäni se että kenties kertomani asia ei edes ole kovinkaan merkityksellinen ja mainitsemani asia ei sisällä mitään erityisen erityistä.
Vastauksesi perusteella se kuitenkin sisältää jotakin tällaista, voisitko tarkentaa että mitä. Mitä sellaista kirjoittamani sisältää jota ei noin vain voi niellä purematta vaan vaatii tarkan todistuksen?
Youtube-video on ilmeisen helppo löytää. Puheenaihe-kanavalla oleva keskustelu jossa on sekä Lindén että Ruotsila. Voi olla että erehdyn kun arvelen että kyseisellä kanavalla on vain yksi tällainen video.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Amerikassahan on ollut reipasta talouskasvua vuosikaudet, ja ne köyhät valkoiset työläiset on myös saanut nauttia kasvavasta ostovoimasta vuosi toisensa jälkeen. Tietysti alueellisia ja yksilöllisiä eroja on.

Kysymys ei ole vain alueellisista eroista vaan eri ammattiryhmien välisestä erosta. USA:n valtiovarainministeriö puhuu keskipalkkojen noususta ja toteaa, että hiukan ovat enemmän nousseet kuin inflaatio. Mutta jos puretaan eri ammattiryhmät auki, nähdään ammattiryhmiä jotka ovat jääneet jälkeen. Has pay kept up with inflation?

Kauna ja katkeruus on Trumpin suosion selittäviä tekijöitä, mutta ei näillä kaunaisilla ja katkerilla ihmisillä tarvitse olla mitään todellista materiaalista syytä katkeruuteensa. Riittää, jos kokevat että on liikaa woketusta ja tasa-arvoakin vaaditaan, mitään ei saa enää sanoa ja ylipäänsä asiat ei ole niin hyvin kuin "vanhoina hyvinä aikoina" jolloin vähemmistöt tiesi paikkansa eikä hyppinyt silmille.

Sanoisin hieman toisin vaikka kuvaamiasi ihmisiä on. Työpaikkojen karkaaminen USA:sta Aasiaan ja muualle on iskenyt työväenluokkaan ja sitä kautta myös keskiluokkaan. Nyt 2024 uusien maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen kasvun määrä on hidastunut ja tällä merkitys Trumpin kannatukseen. Hän voi populistina sanoa hankkivansa - taas - työpaikat takaisin.

Ei häntä mm. tästä syystä äänestävää voi katkerana ja kaunaisena pitää. Ihmiset laittavat toivonsa kehen tahansa, joka lupaa työtä ja kertoo estävänsä amerikkalaisyritysten siirtymistä pois maasta muihin maihin.

e: reaalipalkkojen laskemisen vaikeuksista tässä Cherry-Picker's Delight: A Primer on Real Wages ja tässä tietoa miten ruoka- ja ravintolahinnat ovat nousseet eri syistä nopeasti. Kuluttajat käyttävät rahaa ruokaan ennätyspaljon Americans are spending the biggest share of their income on food in 3 decades
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TuTo
Maria Linden on ollut koko ajan sitä mieltä, että Trump voittaa. Voihan niin käydä, mutta tällä hetkellä Harris johtaa kuudessa vaa'ankieliosavaltiossa, ja yhdessä tilanne on tasan.

Trumpin valitsema taktiikka ei tunnu enää toimivan. Keskitien äänestäjät ovat siirtyneet Harrisin leiriin ja hän on myös saanut lisää kannatusta mustien ja latinojen parissa. Näin ollen hän johtaa North-Caroliniassa ja on varsin lähellä jopa Texasissa. Kumpaakaan näistä hän ei välttamättä tarvitse, mutta näiden ollessa "in play", on Harrisin asema vahva.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Maria Linden on ollut koko ajan sitä mieltä, että Trump voittaa.
Lieneekö tälle sopivaa kysyä lähdettä?

Vuosien saatossa olen nähnyt useampiakin keskusteluohjelmia joissa mukana on ollut Maria Lindén. Muistan moniakin hänen kertomiaan asioita mutta en niin että kysyttäessä osaisin kertoa linkin missä hän sanoi tämän taikka tuon asian. Tällä huomiolla varustettuna kerron kuulleeni Lindénin kertovan että hän tuntee huomattavasti paremmin USA:n sitä osaa joka äänestää tyypillisesti demokraatteja ja hieman liioitellen sanoen on ikään kuin elänyt tämän kuplan sisällä.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Maria Linden on ollut koko ajan sitä mieltä, että Trump voittaa. Voihan niin käydä, mutta tällä hetkellä Harris johtaa kuudessa vaa'ankieliosavaltiossa, ja yhdessä tilanne on tasan.

Trumpin valitsema taktiikka ei tunnu enää toimivan. Keskitien äänestäjät ovat siirtyneet Harrisin leiriin ja hän on myös saanut lisää kannatusta mustien ja latinojen parissa. Näin ollen hän johtaa North-Caroliniassa ja on varsin lähellä jopa Texasissa. Kumpaakaan näistä hän ei välttamättä tarvitse, mutta näiden ollessa "in play", on Harrisin asema vahva.
Tuohan olisi aika merkittävä, että jos Texas kääntyisi demokraateille. 40 valitsijamiestä sieltä, niin homma on käytännössä taputeltu Harrisille. Sitähän on spekuloitu, että Texas joskus kääntyy demokraateille. Olisiko jo nyt sen aika?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuohan olisi aika merkittävä, että jos Texas kääntyisi demokraateille. 40 valitsijamiestä sieltä, niin homma on käytännössä taputeltu Harrisille. Sitähän on spekuloitu, että Texas joskus kääntyy demokraateille. Olisiko jo nyt sen aika?
Taitaa olla aika pienet mahdollisuudet tuon toteutumiseen vielä.

Eikä tuo peliäratkaisisi, vaan jos Texas kääntyisi demokraattiehdokkaalle, niin silloin tarvittavat voitot Pennsylvaniassa, Michiganissa, Wisconsinissa ja Georgiassa/Arizonassa on jo tullut plakkariin reilulla marginaalilla. Melko mahdotonta nähdä skenaariota näissä vaaleissa, että Texas olisi ratkaiseva osavaltio jonka ääntenlaskua jännättäisiin.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Järjellä nimenomaan Trumpin suosion voi selittää. Ei tarvita mitään uskontoa tai huuhaata.

Syy Trumpin suosioon - kaiken jälkeen - löytyy ennen kaikkea erityisesti amerikkalaisen valkoisen työväestön kokemasta suhteellisesta ahdingosta. Harvardin yliopiston tutkijat osoittivat, että valkoisen työväestön huolet perustuvat todellisiin taloudellisiin muutoksiin.

Tutkijat analysoivat 57 miljoonan lapsen väestölaskenta- ja verorekisteriä tarkastellakseen ihmisten kykyä nousta keski- ja ylempään luokkiin – heidän liikkuvuutensa – kahden viime sukupolven aikana. He havaitsivat, että se oli parantunut mustien keskuudessa ja huonontunut köyhien valkoisten ihmisten keskuudessa.

Mustat ansaitsevat edelleen keskimäärin vähemmän rahaa kuin valkoiset. Köyhinä syntyneet mustat amerikkalaiset ovat kuitenkin saaneet jalansijaa, kun taas heidän valkoiset kollegansa ovat menettäneet jonkin verran, mikä kavensi pitkään jatkunutta kuilua. A New Insight into Donald Trump’s Rise

Trump on hyötynyt tästä todellisuudesta. Hän on hyödyntänyt kaunaa, jota monet valkoiset äänestäjät tuntevat muihin rotuihin kuuluvia ihmisiä kohtaan kiihottavalla ja toisinaan rasistisella retoriikallaan.

Varmaan suosion alkusyy on noissa asioissa, mutta miten voi järkisyillä selittää, että 70 % republikaaniäänestäjistä uskovat Trumpin vaalivilppi-valheisiin. Se oli mun pointti. Eli kuinka hänen suosionsa ei laske, vaikka kaiken järjen mukaan luulisi jatkuvasti valehtelevan ja itseään korostavan narsistin herättävän ihmisissä epäluuloja. Vaalivilppiväite on siis vain yksi esimerkki siitä, miten suuri osa äänestäjistä uskovat kritiikittömästi Trumpia. Jos siinä ei ole kulttimaista seuraamista, niin ainakin jonkinlaisesta fanittamisesta on kyse. Oma sankari ei voi tehdä mitään vääriin ja kaikki muuta valehtelevat.
 
Viimeksi muokattu:

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohan olisi aika merkittävä, että jos Texas kääntyisi demokraateille. 40 valitsijamiestä sieltä, niin homma on käytännössä taputeltu Harrisille. Sitähän on spekuloitu, että Texas joskus kääntyy demokraateille. Olisiko jo nyt sen aika?

Olisihan se kaunista, jos Trump saisi köniinsä oikein kunnolla ja vielä Texasin kaltaisessa umpirepublikaanisessa osavaltiossa. Toisaalta ihan niukkakin voitto riittäisi. Olisikohan ukon poliittinen ura sitten siinä? Tuskin edes rebut haluavat hävitä vielä viidennet ja kuudennet vaalit Trumpin takia. Varmasti Don jr ja ehkä joku muukin Trumpin perillisistä yrittävät pyristellä jotain, mutten usko heidän saavan tarvittavaa tukea.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Varmaan suosion alkusyy on noissa asioissa, mutta miten voi järkisyillä selittää, että 70 % republikaaniäänestäjistä uskovat Trumpin vaalivilppi-valheisiin. Se oli mun pointti. Eli kuinka hänen suosionsa ei laske, vaikka kaiken järjen mukaan luulisi jatkuvasti valehtelevan ja itseään korostavan narsistin herättävän ihmisissä epäluuloja. Vaalivilppiväite on siis vain yksi esimerkki siitä, miten suuri osa äänestäjistä uskovat kritiikittömästi Trumpia. Jo siinä ei ole kulttimaista seuraamista, niin ainakin jonkunlaisesta fanittamisesta on kyse. Oma sankari ei voi tehdä mitään vääriin ja kaikki muuta valehtelevat.

Kyseessä on kultti, salaliittomainen myytti. Trumpin ainoa menestysmahdollisuus on kääntää keskustelu vaalien varastamiseen omien rikosten sijaan. Ja vielä niin, että osa rikoksistaan johtuu siitä, että häneltä varastettiin vaalit: jos vaaleja ei olisi varastettu, Capitolin hyökkäystä ei olisi ollut jne.

Se miksi väite varastetuista vaaleista elää ja voi hyvin johtuu useista asioista. Tärkeimpiä ovat ainakin se, että osa väitteen toistajista ei tarkoita kirjaimellisesti vaalien varastamista. Kyllä ne pääosin rehelliset olivat heidän mielestään. Mutta poliittisesti vaalit varastettiin, koska kansan enemmistö ei äänestänyt Bidenia. Tässä on siis kyse siitä, että iso osa kansaa jätti äänestämättä eikä Biden siten ole kansan haluama presidentti. (Trump sai tälläkin tavalla vielä vähemmän ääniä, mutta siitä toki ei puhuta).

Toisin sanoen, esimerkiksi kyselytutkimukseen vastanneet "vaalit varastettiin, kyllä" kertovat tunteestaan, eivät juridisesta käsityksestään. Samalla luodaan yhteistä haluttua kuvaa vaalien varastamista, vaikka varastamiseen ei uskota.

Iso osa - todennäköisesti vaalituloksen kieltäjien selvä enemmistö - uskoo silti myös vaalien todelliseen varastamiseen. Miksi?

Tärkeä tekijä on republikaaneja lähellä olevien ääririkkaiden rahoittamien ja äärikristilliskonservatiivisten ryhmien kyky pitää yllä väitteitä vaalien varastamisesta. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi Election Integrity Project California, FreedomWorks sekä Honest Elections Project ja Heritage Foundation.

Kolmas vaikuttava tekijä on se, että kaikkein Trump-mielisillä USA:n sisämaan ei-kaupunkimaisilla alueilla - joita riittää - Bidenin kannatus oli suhteellisen heikkoa eikä konservatiivinen ympäristö anna kuvaa, jossa "kukaan" olisi Bidenia äänestänyt. Sen tunnustaminen polttaisi naapurisuhteitakin.

Amerikkalaisia voi pitää tyhminä, mutta onko kyse siitä? Hieman vastaava kulttiuskomus "Suomen ei tule liittyä NATO:n jäseneksi" johti siihen, että melkein myöhästyttiin. Vain luokkaa 20 prosenttia kansasta kannatti jäsenyyttä ja luokkaa 80 prosenttia luotti enemmän johonkin muuhun.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Kyseessä on kultti, salaliittomainen myytti. Trumpin ainoa menestysmahdollisuus on kääntää keskustelu vaalien varastamiseen omien rikosten sijaan. Ja vielä niin, että osa rikoksistaan johtuu siitä, että häneltä varastettiin vaalit: jos vaaleja ei olisi varastettu, Capitolin hyökkäystä ei olisi ollut jne.
En oikein usko tuohon. Trump - Harris vaaliväittelyt on vielä pitämättä ja aika iso merkitys on sillä miten noissa keskusteluissa käy. Äänestäjien näkökulmasta Trumpilla ja Harrisilla on sellainen ero että jotakuinkin kaikki tietävät mitä mieltä Trump mistäkin asiasta on, Harrisin kohdalla mennään enemmän mielikuvilla. En tiedä miten suuri merkitys ulkopolitiikalla on äänestäjien silmissä mutta Ukraina- ja Israel-kohdissa Harris joutuu pelaamaan varovaisesti koska puolueensa kannattajien kohdalla näkemys noista kysymyksistä ei ole yksiselitteinen.

Trumpin "Make America great again" politiikka on suurilta osin pyrkimystä säilyttää kotimaansa työpaikat suojatulleilla. 10% noin yleisesti ja 60% Kiinalle vai miten se meni.

Lisäksi vaalivilppi-asia ei ole ihan niin tuulesta temmattu kuin usein annetaan ymmärtää. Edelliset vaalit järjestettiin korona-aikana ja niissä yhteyksissä osa vaalipiireistä järjestivät postiäänestyksiä. Perusteluna toki se että mahdollisimman moni voisi edes äänestää mutta toteutus jättää varaa monenlaiseen spekulointiin. Miten on esimerkiksi tarkastettu se että onko postiääni juuri siltä henkilöltä kuten pitäisi olla? Käsittääkseni postiäänet on palautettu johonkin postilaatikkoon jonka joku firma tyhjentää ja menetelmä ei ollut samankaltainen kuin ennakkoäänestys on Suomessa. Tietysti on niinkin että jos asiaan liittyy jotakin huijausta joidenkin äänestäjien osalta niin ei voida tietää kumpi ehdokkaista on tästä hyötynyt mutta se ei ole edes varsinainen juttu vaan se että tällaista ei vain saisi olla. Korona-aikana piti tehdä nopeita päätöksiä.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Lisäksi vaalivilppi-asia ei ole ihan niin tuulesta temmattu kuin usein annetaan ymmärtää.
Kuitenkin kun tuota on käyty läpi useammassa oikeusjutussa, niin mitään konkreettista näyttöä vaalivilpin tueksi ei ole löytynyt? Luulisi että syytetyt olisivat viimeistään tuossa vaiheessa lyöneet kortit tiskiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En oikein usko tuohon

Lisäksi vaalivilppi-asia ei ole ihan niin tuulesta temmattu kuin usein annetaan ymmärtää.

Vaalivilppiasiastahan kirjoitin, joten kommentti. Vaalivilppiä ei ollut ja tämä on mm. republikaanivaalivirkailijoiden vahvistama. Muissa yhteyksissä vaalivilppiä on tutkittu mm. oikeudessa. Mitään ei löytynyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös