Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 611 987
  • 4 394

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ei ole nyt aikaa eikä kiinnostusta lähteä väittämään itse asiasta, mutta avaan, miten itse vasemmistolaisena ajattelen ja miksi konservatiivisuus ärsyttää.

Esim. lainauksen sisältämää ajattelua on vaikea pitää maltillisena. Enemmänkin näkyy mielestäni konservatiivisille oikeistolaisille tyypillinen olkiukkojen rakentaminen. Vastaavalla tavalla esimerkiksi YouTube:n oikeistokanavat kuten Ivan Puopolo rakentavat keskeisenä sisältönään jostain ''vasemmistolaisesta'' ajatuksesta olkiukon, jota joko hän itse tai viisasteluklubilaiset sitten mätkivät. Varsinkin Onni Rostilaa minun on todella vaikea katsoa vakavalla naamalla. Joko ärsyttää tai naurattaa. Nimenomaan siksi, että taistelee niin vakavana ja analyyttisena mutta olkiukkoja vastaan. Kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan.

(Jos Puopolo kiinnostaa, niin kannattaa katsoa, kun hän oli Futucastin vieraana, jossa sinänsä arvostettavasti mainitsi, että ei vain itse insinööriluonteena ymmärrä sosiaalitieteiden esittämää näkemystä sukupuolten moninaisuudesta (toisin kuin 'castin juontaja). Mutta omassa ohjelmassa esittää oman näkemyksensä kaikista sukupuoliasioista täysin objektiivisena totuutena. Ts. silloin kun häntä ei haasteta ja usein Rostila ja Sammallahti vain komppavat vieressä).

Edellä olkiukosta esimerkkinä väittäminen, että vasemmisto haikailisi vallankumouksen perään tai että kyseessä olisi neuvostososialismiin verrattava sosialismin muoto.

Ja nimenomaan tämä ärsyttää todella, koska kyse ei ole minun ja konservatiivien välillä arvoja vaan tosiasioita koskevista eroista.

En tiedä olenko enää ihan pulssilla, pidemmän päälle puuduttaa, mutta kun on kaikenlaisia konservatiiveja ja libertaareja. Tai sellaisia esittäviä. Puhutaan vapaudesta, mutta ihan just kulman takana aletaan ahdistamaan vapauksia ahtaampaan nurkkaukseen. Vieläpä silleen kylmän viileän pragmaattisesti.

Ja sitten yhtäkkiä ollaan nupit kaakossa miten vasemmisto tätä, liberaalit tuota, punavihreät sitä.

Puhutaan identiteettipolitiikoista mielettöminä ja halveksuen, mutta itse ei paljon mitään muuta harrastetakaan. Siinä doktriinia harjotettaessa se kritiikin ja argumenttien kärkikin tuppaa vähän tylsymään.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Zelensky seurasi Orbania ja keskusteli jo tulevan presidentin D Trumpin kanssa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ihan oikeasti, siis sinusta vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen pitäisi kertoa koulusta vanhemmille, jos se käy siellä koulussa ilmi? Ja nimenomaan pitää, vaikka lapsi sitä ei itse haluaisi?

Tässä asiassa näin opettajana ja vanhempana olen sun kanssa eri mieltä, se sallittakoot. Toki saattaa olla äärimmäisiä poikkeuksia jos lapsi vaikka on jo lastensuojelun asiakas. Noin yleisesti ollaan jo aivan valtavasti pielessä jos tällainen asia kotiväeltä täytyy salata. Terveydenhoitajan tehtävä asia on, itse en siitä informoi vaikka kaikesta muusta tehtäväni onkin tiedottaa. En ymmärrä miksi terveysasiat tekisivät poikkeuksen.

Vanhemmuus omalla kohdallani on sitä että lapseni saavat olla ihan sitä mitä olevat. Rakkaus ei ole mistään viestissäsi mainitsemistasi asioista kiinni. Ei koskaan.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Mutta kun kaikilla tilanne ei todellakaan ole yhtä hyvin kuin sinun lapsillasi.

Esimerkiksi äärikristitty perhe, tai rasistiset vanhemmat jotka vihaavat homoja. Siinä on vähän kynnystä kertoa että minä olen muuten homoseksuaali. Ja jos oppilas uskaltautuu asian esimerkiksi opettajalle tunnustamaan, niin aika raakaa on touhu jos tämä opettaja sitten kertoo asian kotiväelle.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä asiassa näin opettajana ja vanhempana olen sun kanssa eri mieltä, se sallittakoot. Toki saattaa olla äärimmäisiä poikkeuksia jos lapsi vaikka on jo lastensuojelun asiakas. Noin yleisesti ollaan jo aivan valtavasti pielessä jos tällainen asia kotiväeltä täytyy salata. Terveydenhoitajan tehtävä asia on, itse en siitä informoi vaikka kaikesta muusta tehtäväni onkin tiedottaa. En ymmärrä miksi terveysasiat tekisivät poikkeuksen.

Vanhemmuus omalla kohdallani on sitä että lapseni saavat olla ihan sitä mitä olevat. Rakkaus ei ole mistään viestissäsi mainitsemistasi asioista kiinni. Ei koskaan.
Lisäisin vielä @Knox in vastaukseen sen, että kysehän on tilanteesta, jossa lapsi EI HALUA että vanhemmille kerrotaan. Tälle on varmaan olemassa syy. Eihän laki kiellä sitä tekemästä, jos se on lapselle ok. Ja lapsi voi tietenkin itse kertoa, jos vanhempi on vaikkapa opelix. Mutta on sellaisia vanhempia, jotka kyllä pieksää moiset hinttiydet ulos. Ei ehkä San Franciscossa, mutta Kaliforniassakin on vanhoillisempia alueita. Ja siellä kai nämä lait, jossa on pakko kertoa, on laadittukin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
@KwutsNI ja @Knox

Vaikka itsenikin luen konservatiiviseksi en ehkä kumminkaan hahmota millaista ”konservatismia” noinkin isosta maasta kuin jenkeistä löytyy, siinä menee asiat omien lastenkin hyvinvoinnin edelle. Laki liittyy myös vanhemmuuteen. Olisiko alaikäisten lasten asiat kumminkin syytä vanhempien tietää? Olisiko tällaisissa tapauksissa vanhempien kanssa syytä pitää palaveria.

Ymmärrän periaatteessa lain pointin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa mutta riskinähän on sitten kohta että se laajenee muihinkin lapsen asioihin. Mennäänkö tässä oikeaan suuntaan jos vanhempia ei enää velvoiteta huolehtimaan lapsestaan?
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Mennäänkö tässä oikeaan suuntaan jos vanhempia ei enää velvoiteta huolehtimaan lapsestaan?
Aika pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä, jos mietitään, että kyseessä kuitekin yksilöllisen ihmisen suuntautumisesta tai tavasta, miten hän itse kokee itsensä. Se huolehtiminen voisi olla kotona jo paremma jiirissä, jos lapsi uskaltaa olla oma itsensä kotona. Siinä sitä huolehtimista sitten, kun aikuiset hylkäävät jonkun oman periaatteen vuoksi oman lapsensa.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän periaatteessa lain pointin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa mutta riskinähän on sitten kohta että se laajenee muihinkin lapsen asioihin.
Kysehän oli siitä, että kertominen yritettiin tehdä pakolliseksi, ja tämä pakko estettiin. Kyseessä oli reaktiivinen toimi. En oikein näe, miten se tästä voisi laajeta?

Olen tietenkin periaatteessa samaa mieltä, että lapsen asiat kuuluvat vanhemmalle, mutta jos lapsi ei tätä itse uskalla kertoa, eikä halua, että joku muu kertoo, niin onhan se parempi, että hän voi kuitenkin edes koulussa itseään ilmaista. Siksi tämä laki on tehty, vaikka sitä selkeästi on yritetty maalata toisenlaiseksi tiettyjen tahojen toimesta.

Edit. Puhelin kirjoitteli omiaan, korjasin että haluaa-> eikä halua
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
@KwutsNI ja @Knox

Vaikka itsenikin luen konservatiiviseksi en ehkä kumminkaan hahmota millaista ”konservatismia” noinkin isosta maasta kuin jenkeistä löytyy, siinä menee asiat omien lastenkin hyvinvoinnin edelle. Laki liittyy myös vanhemmuuteen. Olisiko alaikäisten lasten asiat kumminkin syytä vanhempien tietää? Olisiko tällaisissa tapauksissa vanhempien kanssa syytä pitää palaveria.

Ymmärrän periaatteessa lain pointin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa mutta riskinähän on sitten kohta että se laajenee muihinkin lapsen asioihin. Mennäänkö tässä oikeaan suuntaan jos vanhempia ei enää velvoiteta huolehtimaan lapsestaan?

Niin, itse näen että koulun ei tule salata alaikäisen lapsen sosiaalisterveydellisiä asioita hänen vanhemmiltaan. On vanhemman oikeus tietää kun kyseessä on alaikäinen lapsi. Tämä menee osaltani jankkaamiseksi täällä niin en tästä enää keskustele.

Ja kun tätä asiaa on täällä verrattu seksuaaliseen suuntautumiseen, niin en itse voi näitä verrata samanlaisina asioita. Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, minkälaisista ihmisistä ihminen viehättyy, joka on kuitenkin eri asia kuin lapsen sukupuoli.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Niin, itse näen että koulun ei tule salata alaikäisen lapsen sosiaalisterveydellisiä asioita hänen vanhemmiltaan. On vanhemman oikeus tietää kun kyseessä on alaikäinen lapsi. Tämä menee osaltani jankkaamiseksi täällä niin en tästä enää keskustele.

Tästäkin asiasta voi tietysti olla perustellusti montaa mieltä, mutta käytin sitä alunperin esimerkkinä siitä, miten republikaanien öyhötyksissä "sairas wokemeininki" monesti paljastuu liioitelluksi ja ihan normaaliksi asiaksi, joka on väännelty ja käännelty näyttämään mahdollisimman radikaalilta ja tyhmältä. Esimerkiksi tässä kohtaa kyseessä olikin Suomessa aika lailla ilman kohua hyväksytty ja pitkän aikaa voimassa ollut periaate (Musk vaihtaa tämän takia osavaltiota??). Lapsellahan on Suomessa niin laajat oikeudet ja yksityisyyden suoja, että edes lääkäri ei saa kertoa lapsen asioista vanhemmille, jos tämä ei halua (vaaditaan toki lääkäriltä subjektiivista kehitystason arviointia).

Wokeilun vastustaminen ja sillä pelottelu on aika iso osa MAGA-kampanjointia, joku voisi ehkä koostaa kaiken sen liittovaltiotason wokemädätyksen, joka Bidenin ohjelmasta löytyy?
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kuitenkin asiat, joista Trump puhuu ovat todellisia ongelmia ja hyvin tärkeitä amerikkalaisille. Rajakriisi on totta, vaikka se ei ehkä ole ”worst in history”. Inflaatio on oikeasti ja faktisesti kurittanut rajusti amerikkalaisten ostovoimaa, vaikka sekään ei ole ”worst in history”. Tuommoista räikeää liioittelua hän toki harrastaa, mutta aiheet joista hän puhuu on todellisia ja ovat tärkeitä tavallisille amerikkalaisille, ja hän esittää niihin todellisia ratkaisuja. Tai itse ainakin uskon, että Trumpin kaudella esimerkiksi laittomat rajanylitykset laitetaan laskuun.

Vasemmiston ongelma taas on, että monia heidän peräänkuukuttamia ongelmia valtaosa amerikkalaisista ei edes näe todellisiksi ongelmiksi.
Itse asiassa, kun puhutaan Vancesta, joka kuuluu puolueensa ja valitettavasti myös trumpistien älykköihin, huomataan, että hänen poliittinen filosofiansa on hyvinkin ymmärrettävää. Voisi sanoa, että perinteinen suomalainen vasemmistolainen duunari voisi hyvin antaa äänensä tuollaiselle talouspoliittiselle ajattelulle. Pyritään turvaamaan amerikkalaisten työpaikkoja nostamalla tullimaksuja ja myös estämällä laitonta maahanmuuttoa. Taloudellisen liberalismin vastustaminen on monen muunkin toimijan agendalla, poliittisen kentän toisella laidallakin.

Republikaanit puolueena on yhtä lailla sateenvarjo hyvin monenlaisille suuntauksille ja tämä varmaan on pelastanut puolueen, jonka perinteisen kannattajakunnan osuus USA:ssa on huomattavasti vähentynyt. Mutta nykyään puolueessa suvaitaan hyvin monenlaisia poliittisia suuntauksia, samalla sen kannattajakunta laajenee kattamaan myös ns. rodullisia vähemmistöjä. Puolueessa on vielä se kaikkein perinteisin ryhmä, varakkaat valkoiset, jotka kannattavat rikkaille myönnettäviä verohelpotuksia. Vanhaa bushilaista rahaa siis. Mutta tämä on enää pieni vähemmistö puolueessa.

Trumpin myötä puolueeseen integroitiin kuitenkin hyvin työväenluokkaista väestöä, joista osa on jäänyt varsin osattomaksi taloudellisesta menestyksestä. Näille ihmisille arvoliberalismin vastustaminen on hyvinkin tärkeä asia. Toisaalta, vastakkaisilla puolilla ovat uskonnolliset konservatiivit ja maalliset neoconit, joiden tausta saattaa olla marxilaisessa ajattelussa. Yhteistä kai näille kaikille ryhmille on vain liberalismin eri muotojen vastustaminen. Huikeaa on sekin, että yhtä lailla sikarikas tai köyhälistöön kuuluva voivat äänestää samaa puoluetta. Uskonnoton tai äärikonservatiivinen kristitty voivat olla samassa rivissä, kuten eri "rodutkin" tai seksuaalivähemmistöjen edustajat.

Ja tietenkin, nykiläinen, kalifornialainen tai texasilainen rebu saattavat arvomaailmoiltaan poiketa toisistaan aika lailla. Arvojen kilpailuissa yhteistä on kuitenkin se, että ihmisten vapaus valita omat arvonsa hyväksytään. Ei ole olemassa ideologista pakkosyöttöä tässä mielessä. Toisaalta, jokaisen rebun pitäisi nyt palvoa Trumpia, mikä taas puolestaan on melkoinen ongelma puolueessa.

Trumpilaisuus on yhtä aikaa pelastanut puolueen ja tuhonnut puolueen. Trump on houkutellut laittomuuksillaan puolueen varsin kaltevalle pinnalle, jossa edes perustuslaki ei enää, korkeimman oikeuden sitä fiksatessa, tunnu olevan esteenä valtapyrkimyksille. Toisaalta, trumpilainen populismi on nostanut puolueen kilpailemaan myös edustajainhuoneen herruudesta.

Trumpin yksi menestyksen salaisuus on yksinkertainen kieli, joka uppoaa tavalliseen kansaan, mutta myös koulutettuihin. Hän osaa puhua kuin ihminen ihmiselle, ilman, että puheeseen tulee nk. akateemista lisää, varauksia, monimutkaistamisia. Ja hän puhuu asioista, joista tavalliset ihmiset ovat kiinnostuneita, kuten julkkiksista tai painista tms. Vancekin omalla tavallaan pyrkii mataloittamaan duunarin kynnystä äänestämiseen kertomalla omasta kovasta elämästään työväenluokkaisella taustalla.

Jos Suomen politiikkaan rebut kytkisi, niin varmaan puolue on jonkinlainen kokoomuksen, persujen ja kristillisten ristisiitos, kepulaisiakin sieltä löytyy. Sillä varauksella, että todennäköisesti republikaani pitäisi meitä kaikkia sosialisteina, puoluekentän laidasta toiseen.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Meillä majaili joskus 17-v. poika, jonka isä oli potkaissut ulos talosta, kun poika tuli ulos kaapista. Pikkupaikkakunnan pikkupäällikölle pojan homous oli liikaa. Kyseinen poika oli aika huonossa kunnossa, majaillut ties missä, aliravittu ja jaloissa haavaumia, siinä vaiheessa kun yksi tyttäristä raahasi hänet meille.
Puoli vuotta kotiruokaa ja perushoitoa haavoille, niin poika jatkoi eteenpäin ja tietääkseni pärjää nykyään ihan hyvin.
Tämä on tietysti yksittäistapaus, mutta eivät kaikki vanhemmat Suomessakaan hyväksy esimerkiksi homoutta. Ja USA:aa pidän paljon konservatiivisempana maana sanan ikävässä merkityksessä. Uskonnollisuudella lienee osansa asiaan.

Mitä Elon Muskiin tulee, niin Texasiin muuton syynä voi olla moni muukin asia, esimerksi verotus, mutta hän on nostanut tikun nokkaan tämän yhden. Onkohan kukaan penkonut asiaa sen syvemnmältä?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Itse asiassa, kun puhutaan Vancesta, joka kuuluu puolueensa ja valitettavasti myös trumpistien älykköihin, huomataan, että hänen poliittinen filosofiansa on hyvinkin ymmärrettävää. Voisi sanoa, että perinteinen suomalainen vasemmistolainen duunari voisi hyvin antaa äänensä tuollaiselle talouspoliittiselle ajattelulle. Pyritään turvaamaan amerikkalaisten työpaikkoja nostamalla tullimaksuja ja myös estämällä laitonta maahanmuuttoa. Taloudellisen liberalismin vastustaminen on monen muunkin toimijan agendalla, poliittisen kentän toisella laidallakin.
Aivan. Mutta jos kysytään, että kuunteleeko republikaaninen puolue valkoisen työväenluokan ääntä vai suuryritysten ja Wall Streetin pro business -ääntä niin vastaus on kristallinkirkas: unohdettu kansa jätetään unohdetuksi ja vain pidetään huolella sen raivoa ja tyytymättömyyttä yllä sekä heitetään pöydän alle veronalennuksia (niitten suurimpien mennessä rikkaille eliiteille) sekä kulttuurisotaa samalla kun entisestään vapautetaan ja vahvistetaan pääomien plutokraattista, korruptoivaa ja työväestön oikeuksia ja mahdollisuuksia jatkuvasti yhä enemmän rajoittavaa mahtia. Ja niin yhteiskunta hitaasti jakaantuu ja rapautuu yhä pahemmin ja sen tasavaltainen perusta horjuu yhä voimakkaammin.
 
Tätä saa lukea jatkuvasti, että amerikassa rebublikaanit ovat leikanneet vain rikkaiden verotusta. Mielenkiinnosta kysyn, että mitä nämä toimet ovat olleet, joissa vain rikkaiden verotusta on kevennetty? Suomessahan kun verotusta on kevennetty kaikissa tuloluokissa, niin Li Anderssonit ja kumppanit puheissaan tietoisesti sumuttavat kuitenkin vain, että ainostaan rikkaiden verotusta kevennetään. Onko tässä sama ilmiö?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Nimenomaan. Ollaan niin valtaeliitin vastaisia, mutta kaikki politiikka pelaa suoraan sen ihan saman valtaeliitin pussiin. Räikeimmin ehkä öljyteollisuus, joka nyt on politiikkaan kietoutunut ollut iät ja ajat. Halpaa pensaa hei.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tätä saa lukea jatkuvasti, että amerikassa rebublikaanit ovat leikanneet vain rikkaiden verotusta. Mielenkiinnosta kysyn, että mitä nämä toimet ovat olleet, joissa vain rikkaiden verotusta on kevennetty? Suomessahan kun verotusta on kevennetty kaikissa tuloluokissa, niin Li Anderssonit ja kumppanit puheissaan tietoisesti sumuttavat kuitenkin vain, että ainostaan rikkaiden verotusta kevennetään. Onko tässä sama ilmiö?
Kyllä siis on kevennetty myös työväenluokan verotusta, toki, mutta painotukset ovat olleet sangen, no, paljastavia... Esim. Bush nuoremman suuret veronalennukset kohdistuivat ihan kiintoisasti. Voin sinulle yrittää toki googlata tilastoja.

edit: Tälläinen tuli ensimmäisenä vastaan - nämä eivät siis myöskään (tietenkään) "maksaneet itseään" High-Income Households Gained the Most from Bush Tax Cuts | Center on Budget and Policy Priorities
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Aivan. Mutta jos kysytään, että kuunteleeko republikaaninen puolue valkoisen työväenluokan ääntä vai suuryritysten ja Wall Streetin pro business -ääntä niin vastaus on kristallinkirkas: unohdettu kansa jätetään unohdetuksi ja vain pidetään huolella sen raivoa ja tyytymättömyyttä yllä sekä heitetään pöydän alle veronalennuksia (niitten suurimpien mennessä rikkaille eliiteille) sekä kulttuurisotaa samalla kun entisestään vapautetaan ja vahvistetaan pääomien plutokraattista, korruptoivaa ja työväestön oikeuksia ja mahdollisuuksia jatkuvasti yhä enemmän rajoittavaa mahtia. Ja niin yhteiskunta hitaasti jakaantuu ja rapautuu yhä pahemmin ja sen tasavaltainen perusta horjuu yhä voimakkaammin.

Sinä se et taida nähdä edes siinä perinteisessä vanhassa republikaanisuudessa sitten yhtään mitään myönteistä. Saavutus sinällään sekin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sinä se et taida nähdä edes siinä perinteisessä vanhassa republikaanisuudessa sitten yhtään mitään myönteistä. Saavutus sinällään sekin.
Miten ihmeessä en muka? Siis idealisoin täysin kybällä Eisenhoweria, Nelson Rockefelleriä ja vanhempaa Romneytä. Talouspoliittisesti Reagan räjäytti alijäämän veronalennuksillaan eikä USA:n sitä seurannut kehitys ole mitään riemukulkua ollut. Sinulle "perinteinen republikaanisuus" taitaa olla vähän tuoreempi juttu...
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Miten ihmeessä en muka? Siis idealisoin täysin kybällä Eisenhoweria, Nelson Rockefelleriä ja vanhempaa Romneytä. Talouspoliittisesti Reagan räjäytti alijäämän veronalennuksillaan eikä USA:n siitä seurannut kehitys ole mitään riemukulkua ollut. Sinulle "perinteinen republikaanisuus" taitaa olla vähän tuoreempi juttu...

Kun katsoo noin vuotta 1980 Reaganin aloittessa, oli euroalueen maat ja USA suunnilleen tasoissa asukaskohtaisessa bkt:ssa. Tällä hetkellä USA on repinyt aivan valtavan, lähes kaksinkertaisen eron euroalueen maihin nähden. Joten en nyt näe, että Euroopan sosiaalidemokraattinen talouskaan olisi se lopullinen voittaja surkeasta USA:sta.

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kun katsoo noin vuotta 1980, oli euroalueen maat ja USA suunnilleen tasoissa asukaskohtaisessa bkt:ssa. Tällä hetkellä USA on repinyt aivan valtavan, lähes kaksinkertaisen eron euroalueen maihin nähden. Joten en nyt näe, että Euroopan sosiaalidemokraattinen talouskaan olisi se lopullinen voittaja surkeasta USA:sta.
Enpä tiedä, vaurauden jakautuminen on aika tärkeä asia ja sen seuraukset poliitikassa - USA:n poliittisen prosessin tila on todella hälyttävä ja rahan läpeensä korruptoima: siellä toinen pääpuolueista uskoo edelliset vaalit varastetuiksi ja puolustaa kongressin aseellisia valtaajia. Fanatismi ja polarisaatio ei kun lisääntyvät. Toki arvostan Fedin keynesiläisempää, notkeampaa ja interventionistisempaa linjaa verrattuna EB:n saksalaiseen kamreeriuteen enkä näe nykyistä euroaluetta minään menestystarinana vaan päinvastoin.

Euroalue täysin ilmiselvästi tarvitsisi automaattiset tulonsiirrot USA:n tapaan, yhtenäisen talouspolitiikan ja aidosti portaattomat työmarkkinat - niin ehkä taloudelliset saavutuksetkin paranisivat (toki kielet, kulttuurit ja yhteiskunnat ovat niin erilaisia ja epäsuhtaisia, että hieman eppäillä tuota soppii). Ja ulko- ja turvallisuuspoliittisesti EU tarvitsisi munat, jo toissapäivänä, mutta pitkälti samat rajoitukset toki siinäkin.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kun katsoo noin vuotta 1980 Reaganin aloittessa, oli euroalueen maat ja USA suunnilleen tasoissa asukaskohtaisessa bkt:ssa.
Tuo vertailu on monessakin mielessä aika haastava ja harhaanjohtavakin (oliko v. 1980 itäblokkien maiden gdp:t arvioitu miten, noudattaen virallisia vaihtokursseja jne?) - mutta myös kiinnostava. Siitä näkyy 2008 valuuttakriisiä seurannut taantuneisuus Euroopassa sekä sitten USA:n massiivinen koronaelvytys suorana rahallisena tukena kansalaisille. Monessa suhteessa USA:n talouspolitiikka on aktiivisempaa ja interventionistisempaa kuin Saksan vahvassa vaikutuspiirissä olevan EB:n. USA olisi tässä suhteessa meille hyvä esimerkki.
 
Herra Hopotin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mun raja menee tässä, olkoon vaikka punainen viiva.

Alaikäisen lapsen kaikki asiat on oltava huoltajien, käytännössä vanhempien tiedossa. Mikä vittu tällaisessa perusasiassa voi närästää ketään?

Suomessa ei olla vielä tässä mutta kaikki nämä älyttömät jutut ovat lähtöisin jenkeistä, demokraattien vasemmasta siivestä.
Yli 12-vuotias voi suomessakin kieltää vanhemmiltaan terveystietojen näkemisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös