Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 282
  • 4 394
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mutta tosiaan - Obama ei ole poliitikko. Hän ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta poliittiselle uralle, vaan nämä spekulaatiot ovat olleet pelkästään median luomia. On huomattavaa, että hänen ehdokkuudellaan tai ylipäätään omalla poliittisella urallaan spekuloitiin mediassa jo miehensä toimiessa presidenttinä.

Onhan tuo first lady virallinen (poliittinen) tehtävä. Mutta tosiaan Michelle on tainnut haluta viedä perheensä niin kauas politiikasta kuin mahdollista, varmaan riitti kun näki miehensä vanhentuvan 20 vuotta kahdeksan vuoden aikana.

Harris lienee se ehdokas jos Biden luopuu. Hän saa kuitenkin Bidenin vaalikassan käyttöönsä.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Toisaalta Michellekin tietää mihin suuntaan Yhdysvallat kääntyy, jos Trump nämä vaalit voittaa. Ei ole helppoja vuosia Michellelle, ei hänen läheisilleen, eikä muille hänen kanssaan samoja mielipiteitä jakaville, luvassa silloinkaan. Motivaatiotekijöitä rouva Obamallekin on sanoa kyllä. Toisaalta ihmettelen vahvasti miksei demokraattipuolueen sisältä löydä uutta verta. Ihmiset ovat niin hyytyneitä Trumpiin ja Bideniin. Kun Trumpia kohtaan oli salamurhayritys niin moni reaktio USA:ssa oli vaan väsymys ja apatia tähän politiikan jännittävyyteen. Liika on liikaa monelle.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tämä Trump olisi kaadettavissa.

Mutta kun on ilmeisesti vuosia salailtu Bidenin tilaa ja ollaan tilanteessa, jossa Biden parhaimmillaankin satuilee Israelin ja Hamasin sodasta. Tuorein otos oli 14.7 2024 kuvattu, jossa Biden kertoi hyväksyneensä Israelille vain puolustusaseita, ei hyökkäysaseita. Samalla Biden sanoi tehneensä selväksi Israelille, että näitä aseita ei voi käyttää siviilejä vastaan.

Kruununa Biden ilmoitti olevansa se kaveri, joka on tehnyt enemmän palestiinalaisyhteisön hyväksi kuin kukaan muu. Biden claims no one has done more for Palestinians than him

En ihmettele lainkaan, että monet sitoutumattomat ja iso osa demokraateista pitää tuonkin perusteella Bidenia täysin pihalla olevana kunniattomana paskiaisena. Netanjahu ja äärioikeistoministerinsä ovat vieneet Bidenia kuin rampaa ankkaa.

Ja uskallan sanoa, että mahdollisesti Trump-Vancen aikana tällaista palestiinalaisten siviilien tappamista ei olisi 100 % varmana nähty. Kenties Israel ja Hamas olisi pakotettu neuvottelemaan kepillä ja porkkanalla jo aikaa sitten.
Tämä on kyllä melko rohkea väite kun ottaa huomioon republikaanien yleisen linjan Israelin suhteen. Al-Jazeera raportoi että JD Vance on varaukseton Israelin tukija.


Vox muistuttaa kuinka Trump oli erittäin pro-Israel presidentti ja hyvissä väleissä Netanjahun kanssa (kunnes Netanjahu meni vähän hölmösti onnittelemaan Bidenia tämän voitosta presidentinvaaleissa). Trump tuki Israelia sen monissa kyseenalaisissa toimissa (kuten Golanin miehityksessä) ja nyt hänen ei tarvitse sanoa mitään koska demokraattien keskuudessa ollaan vihaisia Bidenille teki hän miltei mitä tahansa Gazan suhteen.


Sitten on tämmöinen Forward nimisen sivuston mielipidekirjoitus samasta aiheesta jossa tuntuu olevan paljon lähteitä joita minun on hieman hankala tarkistaa paywall asioiden takia. Kuitenkin siinä päädytään pitkälti hyvin loogisiin johtopäätöksiin Trumpin suhteen. Kun kyseessä oli presidentti joka ei nostanut sormeakaan palestiinalaisten auttamiseksi 2017-2020 niin miksi hän olisi nyt ollut heistä huolissaan? Israelin laita-/äärioikeisto toivoo Trumpin voittavan koska Trump todennäköisesti antaa heidän tehdä miltei mitä haluavat alueella.

 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta kun pätevyydellä ei näissä kisoissa ole merkitystä. Hillary oli aikoinaan rutinoitunut kovan luokan poliitikko ja monet luulivat hänen syövän Trumpin elävältä, kuten väittelyissä osittain tapahtuikin, mutta Trumpilla oli ässä hihassaan eli suvereeni pokka.

Ei olekaan, nostin mainitut asiat esiin siksi että Michelle Obama rinnastettiin Taylor Swiftiin, ehkä vähän eri tason hahmo kuitenkin kyseessä oli vaaleissa tai ei.

Ja toisaalta, jos rinnastuksista puhutaan, en välttämättä rinnastaisi Michelleä Hillaryyn ja vuotta 2016 tämän hetken tilanteeseen. Trump ei voittanut koska hänellä oli suvereeni pokka vaan koska hän oli politiikan pelisäännöt kyseenalaistava ulkopuolinen ja Hillaryn katsottiin edustavan vanhaa eliittiä. Nythän tilanne on osin päinvastainen, Trump on ehtinyt ryvettyä vaikka missä ja vaikka kannattajat eivät siitä välitäkään, tärkein ase Trumpia vastaan olisi edelleen se että hänestä tiedetään mitä saadaan negatiivisessa mielessä.

Enkä nyt siis usko puolta sekuntiakaan Michellen ehdokkuuteen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ihan kivoja stooreja kolmesta erilaisesta äänestäjästä.

Hyvä neutraali artikkeli. Juuri tällaista asiallista ja moniarvoista keskustelua poliittinen ilmasto nyt tarvitsisikin. Oikeasti maailma ei ole mustavalkoinen, ei vasemmalla eikä oikealla, eikä edes keskellä. Kaikkien kanssa voi oppia tulemaan toimeen ja kaikkien mielipiteille löytyy usein hyvä syy.
 

J.C.S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt kun Amerikassa on taas Vance niminen mies pääsemässä politiikan parrasvaloihin lienee paikallaan kaivaa tämä vanha rallatus taas esiin unholasta johon se oli jo ihan oikeutetusti vaipumassa.



(youtubevideo Sairas Vääns:Tohtori Tornado)
Vaikka tämän uuden Vancen etunimi ei olekaan Cyrus, niin näyttäisi olevan jonkinlainen joukko ihmisiä joiden mielestä kaikki ei ole aivan kohdallaan tässä uudessakaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on kyllä melko rohkea väite kun ottaa huomioon republikaanien yleisen linjan Israelin suhteen.

Siis melko rohkea väite ettei 100 % varmuudella voi sanoa Trump pressana olisi palestiinalaisia siviilejä tapettu yhtä paljon tai enemmän? Minusta väite on 100 % järkevä. Ei meillä ole sellaista tietoa, että vastaavan tappamisen todennäköisyys nousisi 100 prosenttiin.

Noin muuten, itse en usko Trumpin olevan yhtä lapanen Netanjahun edessä. Itserakas kusipää ei katso nöyryytystä kuten Biden. Trumpilla painaisi kenties myös halu koota liittolaismaita Saudeista alkaen Kiinaa vastaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ties vaikka loitsisi ja kiihottaisi kolmannen maailmansodankin tähän. Oppisivatpahan perkeleet olee. Kunhan ei nöyristellä. Ja sen toteutuessa voisi yksipuolisesti vetäytyä hankkeesta ja keskittyä rakentelee muureja oman maansa ympärille. Ehkä joku kupoli vielä estämään koulutettujen kommandolintujen hyökkäykset.

Vaikea on maailman tilanne ja epävarmuutta luo tämä USA:n presidentinvaalit kun ei varmaan oikein kukaan tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan valitaan sitten kuka hyvänsä.

Alistuneena melkein ajattelisin, että parempi jos Trump valitaan niin Maga/QAnon-porukka pysyy edes pari vuotta jotenkuten housuissaan.

Vaikea on tilanne, mutta jotenkin mulla on nyt sellainen positiivinen fiilis, että Trump jää valitsematta. Biden korvataan ja demokraatit jopa löytävät ehdokkaan, jota vähintään 90 prosenttia kannattaa Trumpia vastaan. Riippumattomat äänestäjät jättävät silloin Trumpin riittävässä määrin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Valitettavasti uskon, että jos joku Trumpin kaataa näissä vaaleissa, se ei ole mikään raudanluja poliitikko vaan hurmoshenkinen kansankiihottaja Trumpin vastalaidalta. Trump siis itsekin.

Itse taas en usko tähän, se väki joka haluaa äänestää Trumpin vastaehdokasta ei ole taipuvaista uskonnolliseen hurmokseen.

Isoin asia on julkisuus. Trump hallitsee julkisuutta joka tapauksessa ja silloin on eduksi jos vastustajana on joku jonka ei tarvitse käyttää yli puolta energiaansa itsensä esittelyyn. Tämä oli yksi syy Bidenin voittoon ja yksi syy siihen että demut ovat halunneet pitää kiinni hänestä.

Ja nyt sama syy on myös ongelma: jos Biden vetäytyisi, kuka tilalla tarjottavista olisi tarpeeksi tunnettu? Vähissä ovat vaihtoehdot ja siinä mielessä ymmärrän Michele Obama-kelankin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja nyt sama syy on myös ongelma: jos Biden vetäytyisi, kuka tilalla tarjottavista olisi tarpeeksi tunnettu? Vähissä ovat vaihtoehdot ja siinä mielessä ymmärrän Michele Obama-kelankin.

Demokraateilta puuttuu yhtenäisyys ja riittävän kova johtaja. Niin se vaan on, että jos demokraatit saisivat itse oman väkensä liikkeelle Trumpia vastaan sillä, että nyt on kyse USA:n demokratiasta ja tulevaisuudesta, tämä riittäisi. Sen sijaan demokraatit kaivavat koko ajan syitä miksi A, B tai C ei voi asettua ehdolle. A kirosi kerran telkkarissa, B petti vaimoaan ja C valehteli 25 vuotta sitten koulussa. Niin ja yksi heistä on juutalainen ja tämä ei käy demokraattien vasemmalle siivelle.

En enää tiedä, mitä demokraateista puolueena voisi ajatella.


***

(Ei tämä nyt verrannollinen ole, mutta aika viime vaiheessa Kokoomuksessa Orpo ilmoitti (sisäisesti) eroavansa jos Stubbia ei aseteta ehdokkaaksi).
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaahas, rebut on varmaan nyt maltillisia vaaleihin asti, mutta sen jälkeen meno muuttuu ja maasta tulee diktaattorivaltio. Marraskuussa voidaan peruuttaa F35 tilaus ja tilata tilalle miljardi dronea.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nonnis, demokraatit kehottavat Bidenia luopumaan mutta uutta ehdokasta ei ole tarjota, Kamala Harris tuskin pärjää Trumpille, Michelle Obama on täysin untuvikko, entä sitten joku tuntematon senaattori. Tony Blinken odottaa parempaa mahdollisuutta. Ei ihme että puolue on täydellisessä paniikissa ja se on vielä itse aiheutettua
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Demokraateilta puuttuu yhtenäisyys ja riittävän kova johtaja. Niin se vaan on, että jos demokraatit saisivat itse oman väkensä liikkeelle Trumpia vastaan sillä, että nyt on kyse USA:n demokratiasta ja tulevaisuudesta, tämä riittäisi. Sen sijaan demokraatit kaivavat koko ajan syitä miksi A, B tai C ei voi asettua ehdolle. A kirosi kerran telkkarissa, B petti vaimoaan ja C valehteli 25 vuotta sitten koulussa. Niin ja yksi heistä on juutalainen ja tämä ei käy demokraattien vasemmalle siivelle.

En tiedä mistä esimerkit on revitty mutta osin toki totta ja kuvaavat sikäläisen politiikan lainalaisuuksia. Valtapuolueet ovat niin kolossaalisia ja sisäinen kilpailu niin kovaa että sisäisen yhtenäisyyden löytäminen voi olla vaikeaa. Tiedä sitten onko rebujen Trump-palvonta se parempi vaihtoehto?

Usa:n demokratian pelastaminen on monimutkainen agenda kun ensin pitäisi määritellä se mikä pitäisi pelastaa. Trumpin valtaanpaluun torjunta olisi hyvä alku mutta osa tuntuu kokevan ettei sekään riitä, varsinkin kun se on tapahtunut jo kertaalleen.

Usa on iso maa. Iso ja typerä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kuulemma nyt myös Obama aktiivisemmin talkoissa mukana, että Joe saataisiin ulos.

Dem tietäjillä on nyt sellainen 98-100% todennäköisyyden odotusarvo sille, että Biden vaihtuu. Sanovat myös, että sattuipa tämä Covid ja muutaman päivän eristys sopivaan saumaan… Näinkö siellä mietitään parasta tapaa tiputtautua ulos.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä mistä esimerkit on revitty mutta osin toki totta ja kuvaavat sikäläisen politiikan lainalaisuuksia. Valtapuolueet ovat niin kolossaalisia ja sisäinen kilpailu niin kovaa että sisäisen yhtenäisyyden löytäminen voi olla vaikeaa. Tiedä sitten onko rebujen Trump-palvonta se parempi vaihtoehto?

Hieman pensselillä Bidenin tärkeimmiksi mainittujen haastajien vikojahan esimerkit olivat. Juutalaisuus ja pettäminen osan demarien mielestä ihan todellisia ongelmia, muita värittelin itse esittääkseni, miten epäolennaisia asioita pidetään tässä tilanteessa ihmisten vikoina.

Trump-palvontahan on aivan perseestä, mutta niin vaan trumplaiset ovat saaneet hyvin ison määrän Trumpiin republikaaneissa kielteisestikin suhtautuvia mukaan. Homma toimii samaan aikaan kun demokraatit ovat hajanaisempia kuin kymmeniin vuosiin.
 

Hexa

Jäsen
Trumpilla painaisi kenties myös halu koota liittolaismaita Saudeista alkaen Kiinaa vastaan.
Ja juuri tässä olisi myös Euroopan tilaisuus. Euroopan pitäisi pystyä perustelemaan oma hyödyllisyytensä Trumpin silmissä ja että USA ja Eurooppa ovat yhdessä vahvempia myös Kiinaa vastaan. Kiina-riippuvuuttahan olisi syytä vähentää myös Euroopassa. Trumpille kaikki on diiliä, joten Euroopan pitäisi tehdä Trumpin kanssa semmoinen diili mistä Trump ajattelee hyötyvänsä jotain. Siksi USA:n ja Euroopan ei pitäisi olla kilpailijamaita taloudessa vaan mahdollisimman suuressa määrin liittolaisia niin kuin tähänkin asti. Terve kilpailu toki eri asia.

Sama juttu Ukrainan avun suhteen. Euroopan on joka tapauksessa syytä lisätä omaa osuuttaan siinä, varsinkin joillakin mailla olisi huomattavasti parannettavaa siinä, mutta Trump pitäisi siinäkin saada vakuuttuneeksi, että sitä kannattaa jatkaa. Hieman samaan tyyliin siis kuin Stubb perusteli aiemmin Vancelle miksi Ukrainaa kannattaa tukea. Joka tapauksessa myös muutamat Euroopan maat voisivat tukea Ukrainaa nykyistä enemmän. Muutenhan Trump tulee varmasti jatkamaan transatlanttisia suhteita nykyisellään, mutta Ukrainan tukeminen on suurin kysymysmerkki.

Vielä on tietysti auki kenestä tulee lopulta Amerikan presidentti. Täydessä iskussa oleva Biden antaisi Trumpille kunnon vastuksen ja todennäköisesti myös voittaisi, vaikka tiukille menisi nytkin vaa’ankieliosavaltioissa, kuten viimeksikin. Nyt Biden antaa kuitenkin liikaa tasoitusta ja tekee Trumpille kisan melko helpoksi, vaikka Biden onkin hieman terävöitynyt viime aikoina, mutta nuo haastattelut ovat olleet lähinnä vain omien parissa. Nyt alkaa kuitenkin tulla painetta ihan demokraattien ydinryhmästä Bidenin vetäytymiselle. Omasta mielestään Biden on kuitenkin ainoa demokraatti joka pystyy lyömään Trumpin.

Mutta kuka sitten tilalle, siinä onkin miljoonan taalan kysymys. Jos alkaa näyttämään, että Bidenin terveys ei sittenkään enää salli jatkaa kisaa, niin silloin tarvitaan todellinen yllättäjä ja sellainen henkilö jonka itsevarmuus, karisma sekä tietämys riittää haastamaan Trumpin väittelyissä. Kamala Harris on tietysti erittäin suurella todennäköisyydellä korvaaja, mutta löytyykö häneltä myös tarvittavaa röyhkeyttä Trumpia vastaan. Vaaleissa on kuitenkin aika paljon pelissä, tällä kertaa jopa poikkeuksellisen paljon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Trump-palvontahan on aivan perseestä, mutta niin vaan trumplaiset ovat saaneet hyvin ison määrän Trumpiin republikaaneissa kielteisestikin suhtautuvia mukaan. Homma toimii samaan aikaan kun demokraatit ovat hajanaisempia kuin kymmeniin vuosiin.

Niin, rebublikaanien puoluekokousta kun seurannut, niin havainto on se, että rebublikaanit ovat yhdistyneet nyt hyvin yhtenäisesti MAGA:n ja Trumpin taakse. Jos vielä jossain vaiheessa voitiin puhua MAGA-siivestä, niin nyt voi jo viimeistään puhua MAGA-puolueesta. Mielenkiintoista aikanaan nähdä, että mihin suuntaan puolue menee Trumpin poistuttua, mihin ei kuitenkaan ole enää kovin pitkä aika.
 

BaronFIN

Jäsen
Trumpilla siellä aika vakuuttavaa puhetta Milwaukeenissa. Korvapatchi ja kaikki.

Tämä jos mikä on yhdistävä jenkit saman katon alle.
Mä en vieläkään ymmärtämättä bromancea Pohjois-Korean Kimin tai muiden despoottien kanssa.

Lisäksi kaveri on sähköautoja vastaan henkeen ja vereen, jonka seurauksena Musk antaa 50M$ kuukaudessa kampanjointiin.

Minä. En. Vaan. Ymmärrä.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Mä en vieläkään ymmärtämättä bromancea Pohjois-Korean Kimin tai muiden despoottien kanssa.

Lisäksi kaveri on sähköautoja vastaan henkeen ja vereen, jonka seurauksena Musk antaa 50M$ kuukaudessa kampanjointiin.

Minä. En. Vaan. Ymmärrä.

Jotenkin tuntuu että tuo pohjois-korea juttelu on vaan trollailua. Haluaa ärsyttää vastustajiaan, kuten opetuslapsensa Purra ja kumppanit
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kevin Drumin tyypillisen analyyttinen ja maltillinen arvio Trumpin mahdollisesta (lue todennäköisestä) toisesta kaudesta:


Edit, ja bonukseksi huvittava kommentti puoluekokouspuheesta (vahingossa tuli pari totuudellistakin asiaa mainituksi): Donald Trump talks for 90 minutes, says two true things - Kevin Drum
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
jos Biden vetäytyisi, kuka tilalla tarjottavista olisi tarpeeksi tunnettu?
Kamala Harris. Valituksi tulemisen mahdollisuutta hänellä ei ole mutta tähtäin kannattaisi ollakin seuraavissa vaaleissa. Arvokasta kokemusta olisi nyt tarjolla ja koko Trumpin kakkoskauden ajan paikka arvostelijoiden eturivissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös