Demokraateilta puuttuu yhtenäisyys ja riittävän kova johtaja.
Ja tämä juuri on normaalisti erittäin hyvä asia, kuuluu puolueen nimen mukaisesti koko demokratian ytimeen. Demokratian erinomaisuus on juuri siinä, ettei ole olemassa eikä tulemassa Suuria Johtajia. Päin vastoin, johtajat ovat luokkaa orpo, hieman naurettavia parkoja omassa roolissaan, joiden kansansuosio haihtuu kuin lumi seuraavan gallupin myötä.
Mitä riitaisampi puolue on, sen parempi demokratialle. Nimenomaan kaksipuoluejärjestelmälle. Olisihan se nyt hirveää, jos 80 M ihmistä äänestäisi tiettyä puoluetta ja olisivat samaa mieltä kaikista tärkeistä asioista. Toki riitaisuus vaikeuttaa päätöksentekoa, mutta sitä ei pidä ollenkaan pelästyä. Vaikkapa brittien konservatiiveissa Sunak kesti pari vuotta, mutta puolueen epäyhtenäisyys oli kuin demokratian lahja kansalle.
Hemmettiin kaikki vahvat lujat suositut johtajat. Päätöksenteko ei saisi koskaan demokratiassa olla yhden miehen tai naisen asia. Tässä mielessä republikaaneilla on erittäin paha paikka juuri nyt kun Trump on saavuttanut aseman, jollainen oli kai Reaganilla viimeksi. Palvottu ylistetty johtaja, jonka suusta virtaa vain viisauden kultajyviä. Jolle jokainen vastarannankiiskikin joutuu vannomaan uskollisuuttaan. Johtajia pitää päinvastoin pilkata ja kritisoida joka tilassa, jotta heistä ei tulisi suuria johtajia.
Toki tehokkaampi järjestelmä olisi monipuoluejärjestelmä, jossa suurikaan hahmo ei nouse suureksi puoluerajojen ulkopuolelle. Kun on pidetty huolta siitä, että päätöksenteko ei keskity yhdelle ihmiselle, presidentille tai pääministerille. USA on kuitenkin demokraattinen järjestelmä, jossa on vain toteutumassa tilanne, jota perustajat eivät pystyneet täysillä hahmottamaan. Kaikki mittarit osoittavat samaan suuntaan, Trump on mahdollisesti saamassa triplavoiton ja hänellä on korkein oikeus taskussaan.
Normaalisti presidentitkin saavat lujaa tikaria kylkeensä omiltakin ja tämä on yksi demokratian hienouksista, jota pitää arvostaa. Ja josta tulisi aina muistuttaa itseään silloin kun kaipuu jonkun suuren johtajan siipien suojaan houkuttaa. Trumpin nousua presidentiksi taitaa olla aika vaikea pysäyttää, koska ihmisten poliittinen muisti on luokkaa kana. Mikään Trumpin erhe ei enää liikuta kannattajia, hän on noussut olympolaisiin korkeuksiin, josta ylväästi toisinaan suopeasti katselee kannattajiaan, hieman pilkallisestikin varmaan mielessään.
Demokraattien pitäisi epäyhtenäisesti yhdistyä parhaimman primus inter pares- ehdokkaan taakse. Ei täydellisen, ei suuren, ei muutenkaan kovin erinomaisen ehdokkaan taakse. Mutta nyt kun pitää estää Trumpin valtaistuimelle lässähtäminen - ei sillä perseellä muuta voikaan - niin silloin on valittava joku mitat täyttävä ehdokas. Demokraattien pitää olla yhtä mieltä vain nimestä, ei mistään muusta asiasta. Tämä hoitaisi duunia kuten Biden, ei minään palvonnan kohteena, vaan kaikin puolin epätäydellisenä johtajana. Mutta tämä on tärkeää, demokraattisena johtajana, joka ei edes unelmoi olevansa autokraatti.
Kaipuu suuren johtajan taakse on valitettava ominaisuus ihmisissä, kuuluu autoritääristen persoonallisuuksien ominaisuuksiin. Jotkut etsivät, kaipaavat, haluavat syyn totella. Samaistuvat voimakkaisiin yksilöihin. Koska houkutus tällaiseen on suuri näinä erittäin vaikeina aikoina, tämä ominaisuus pitää tunnistaa ja myös analysoida, jotta kyettäisiin löytämään vastalääkkeitä tällaiseen. Putinin ja muiden autokraattien vastustaminen täytyy voida mahdollistaa demokraattisten prosessien kautta. Kun riittävän monet ovat samaa mieltä diktaattoreista, on vain koottava yhteen erimielisiä ihmisiä, joita kuitenkin yhdistää yksi merkittävä asia: he eivät halua totella, he eivät halua luopua demokratiasta.
Tässä mielessä peukkua ylös Demokraateille. Heivatkaa Biden hoitokotiin, olkaa erimielisiä, mutta löytäkää keinot niiden ihmisten äänien saamiseksi, jotka eivät pohjimmiltaan halua kuulla sanaakaan suurelta johtajalta. Jotka ovat ihan tyytyväisiä pikku johtajiin, joihin sitten kyllästyvät seuraavan vaalikauden aikana.
