Tämä Trump olisi kaadettavissa.
Mutta kun on ilmeisesti vuosia salailtu Bidenin tilaa ja ollaan tilanteessa, jossa Biden parhaimmillaankin satuilee Israelin ja Hamasin sodasta. Tuorein otos oli 14.7 2024 kuvattu, jossa Biden kertoi hyväksyneensä Israelille vain puolustusaseita, ei hyökkäysaseita. Samalla Biden sanoi tehneensä selväksi Israelille, että näitä aseita ei voi käyttää siviilejä vastaan.
Kruununa Biden ilmoitti olevansa se kaveri, joka on tehnyt enemmän palestiinalaisyhteisön hyväksi kuin kukaan muu.
Biden claims no one has done more for Palestinians than him
En ihmettele lainkaan, että monet sitoutumattomat ja iso osa demokraateista pitää tuonkin perusteella Bidenia täysin pihalla olevana kunniattomana paskiaisena. Netanjahu ja äärioikeistoministerinsä ovat vieneet Bidenia kuin rampaa ankkaa.
Ja uskallan sanoa, että mahdollisesti Trump-Vancen aikana tällaista palestiinalaisten siviilien tappamista ei olisi 100 % varmana nähty. Kenties Israel ja Hamas olisi pakotettu neuvottelemaan kepillä ja porkkanalla jo aikaa sitten.