Käsittämätöntä tämä maailman meno nykyisin. Trumpin murhayritys vaikuttaa paljon moniin asioihin. Ensinnäkin iso kysymys on miten tämä vaikuttaa Trumppiin itseensä? Kokeeko hän olevansa entistä enemmän jonkunlainen suuri "valittu" ja mihin hänen syyttävä sormensa osoittaa tapahtumien jälkeen? Joillekin Trumpin ääripään kannattajille tapahtuma voi antaa myös syyn radikalisoitua varsinkin jos Trump heittää kohta bensaa liekkeihin. Entistä enemmän huolettaa sekin skenaario, missä Trump häviää vaalit ja alkaisi kannustaa kannattajiaan ottamaan vallan omiin käsiinsä.
Salaliittoteorioille Trumpin murhayritys on myös oivallinen kasvualusta, vaikka en itse kyllä usko sellaiseen. En vain ymmärrä miksi hyvässä vaaliasemassa oleva Trump haluaisi ottaa hirveän riskin ja jotenkin tekaista murhayrityksensä missä kuolee sivullisia, jos vaikka jäisi tästä teatterista kiinni? Teatterin aineksia jää kuitenkin sopivasti arvuuteltavaksi salaliittoja varten. Trump olisi voinut esim. käyttää showpainista tuttua temppua ja aiheuttaa itse haavansa korvaan viiltämällä sitä ennen alas painumista (ampumahaavasta ei ainakaan vielä ole kovin kummoisia todisteita). Trumpin ampuja olisi voinut olla myös kovan luokan kannattaja joka uhrasi henkensä tilanteessa (taustaa puolueesta löytyi). Salaisella palvelulla oli myös kummia piirteitä tässä kattojen vartioinnissa ja joidenkin huhujen mukaan ampuja oli tähtäimessä jo ennen ampumista, mutta häntä ei saatu eliminoida ylempien tahojen käskystä? Motiivi on ehkä tämän salaliittoteorian heikoin lenkki, mutta toki sekin voidaan löytää esim. presidentin vaaleista.
Alla WJS News näkemystä tapahtumista, missä kuuluu mm. huutelua aseesta ennen ampumista, sekä arvioidaan arvuutellen turvamiesten sijoittumista ja toimintaa.